Persoonat ja henkilöt

Perinteisissä kielenkuvauksissa on yleensä keskitytty nimenomaan (kieliopillis­

ten) persoonien tutkimukseen. Kielenkäytön ja vuorovaikutuksen kannalta mielenkiintoisempaa on katsella todellisia henkilöitä. Tästä lähtökohdasta per­

soonapronominit ja passiivikin näyttäytyvät toisessa valossa. Erityyppiset prono­

minit, persoonapäätteet, omistusliitteet, passiivi, geneerisesti käytetyt verbit ja yksipersoonaiset ilmaukset kietoutuvat tiivisti toisiinsa. Perinteisissä kieliopeissa näitä kaikkia käsitellään kuitenkin erikseen, koska ne sijoittuvat kielen systee­

min eri tasoille, vaikka ne kuuluvatkin funktionaalisesti ja pragmaattisesti yhteen.

Yleisimmin persoonana tarkoitetaan kieliopillista kategoriaa, joka käsittää kolme kieliopillista persoonaa (1., 2. ja 3. persoona). Tätä persoonaa ilmentävät persoonapronominit, verbien persoonapäätteet ja possessiivisuffiksit. Myös passiivi kuuluu kiinteästi persoonasysteemiin, sillä toisin kuin indoeurooppalais­

ten kielten passiivi suomen passiivi ei ole persoonaton eikä tekijätön muoto, vaan passiivimuotoisen verbin tekijä on inhimillinen mutta indefiniittinen (Tuomikoski 1971, Hakulinen & Karlsson 1979).⁸ Kieliopillinen persoona on kuitenkin käsitteellisesti eri "persoona" kuin todellisessa vuorovaikutustilantees­

sa ilmenevä "inhimillinen olio" eli henkilö (ks. Tuomikoski 1971). Tästä syystä persoonasysteemin kuvauksen apuna käytetyt käsitteet definiittisyys (määräi­

syys) ja indefiniittisyys (epämääräisyys) eivät sellaisenaan sovellu todellisen vuorovaikutuksen henkilöviittausten kuvaukseen. ⁹

Perinteisissä kielenkuvauksissa ilmausten definiittisyys määräytyy nimen­

omaan suhteessa kieliopillisiin muotoihin ja keinotekoisiin, irrallisiin lauseisiin.

Esimerkiksi jos kollegasi astuu työhuoneeseesi ja toteaa: ''Täällä sitä vaan ahkeroi­

daan", lienee itsestään selvää, että puhuja tilanteessa viittaa sinuun. Passiivimuo­

don määritelmän mukaisesti ilmauksen tekijä on indefiniittinen, koska verbi ei sisällä tiettyyn persoonaan viittaavaa morfeemia, mutta pragmaattisesti, vuoro­

vaikutustilanteessa, se on definiittinen. Syyt passiivin käyttöön löytyvät puheti­

lanteesta, esimerkiksi tietyn sävyn tavoittelusta tai vaikkapa "laiskuudesta". Jos tilanteessa on läsnä vain kaksi henkilöä ei ole tarpeen sanoa sinä, koska se on itsestään selvää. Kielen käytön ja vuorovaikutuksen kuvauksen kannalta henkilöviittausten definiittisyyttä tai indefiniittisyyttä ei ole mielekästä määritel­

lä muodon perusteella vaan kontekstisidonnaisen tulkinnan perusteella. Näin ollen henkilöviittaus on definiittinen, jos se on puhetilanteessa definiittinen.

Indefiniittinen se on vain silloin, kun viittauksen tarkoite ei täsmenny konteks­

tinkaan avulla. Vuorovaikutuksesta lähtevä määrittely johtaa siihen, että suuri osa esimerkiksi suomen geneerisistä ja passiivisista ilmauksista onkin käytän­

nössä definiittisiä.

Henkilöihin viittaamisessa voidaan ajatella olevan kaksi strategiaa: suora ja epäsuora. Suoria viittauksia ovat mm. ilmaukset, joissa henkilöön viitataan

8Suomen ja englannin kielen persoonasysteemien eroista ks. Luukka & Markkanen (painossa).

9 Katso tarkemmin Luukka 1994b.

40

kyseisen persoonan pronominilla, nimellä tai ryhmää kuvaavalla substantiivilla (esimerkiksi: Minä lähden lomalle, Ville lähtee lomalle, Opiskelijat lähtevät lomalle).

Epäsuoran strategian mukaisesti puhuja tai kirjoittaja käyttääkin esimerkiksi passiivimuotoa ja geneeristä ilmaisua, vaikka voisi yhtä h_yvin viitata suoraan henkilöön (esimerkiksi: Täytyy tästä lähteä lomalle, Siinä sitä vaan istutaan).

Indefiniittisiä ilmauksia näin ollen ovat vain ne ilmaukset, joiden viittauksen kohde ei selviä kontekstistakaan (esimerkiksi: Väitetään että ... Jotkut saattavat väittää että ... ).

Aineistoni henkilöviittausten kuvauksessa¹⁰ olen tarkastellut osallistujien rooleja ja niiden osoittamisen keinoja tekstissä. Myös tämä kuvaustapa on syntynyt tekstien funktioista lähtevän anal_yysin perusteella. Olen jakanut tekstin tuottajan ja vastaanottajan suhteiden osoittimet kolmeen ryhmään: 1) minän esiintuonti / häivyttäminen, 2) vastaanottajan esiintuonti / häivyttäminen ja 3) yhteyden esiintuonti (me-hengen esiintuonti). Ensimmäisen ja toisen persoonan lisäksi tieteellisissä teksteissä on läsnä myös kolmas persoona: toiset tieteente­

kijät. Henkilöiden esiintuonnilla tarkoitan niitä ilmauksia, joissa puhuja tai kirjoittaja käyttää suoraa strategiaa ja viittaa henkilöihin esimerkiksi prono­

minilla tai nimellä. Häivyttämisellä puolestaan tarkoitan niitä ilmauksia, joissa puhuja tai kirjoittaja valitsee epäsuoran tien: viittaa henkilöihin, mutta käyttää kiertoilmausta (esimerkiksi passiivia minä-pronominin asemesta). Molemmat ilmaustyypit ovat siis tunnusmerkillisesti +henkilöllisiä. Tämä luonnehdinta on tärkeä, koska periaatteessa jokaiseen väitelauseeseen voisi ajatella sisältyvän implisiittisen viittauksen henkilöön, esimerkiksi minä väitän/ sanon että. Valitse­

mani näkökulman mukaisesti siis ilmaus Minä olen sitä mieltä, että X on Y ja ilmaus Tässä tutkimuksessa päädyttiin siihen, että X on Y ovat molemmat +henki­

löllisiä; ensimmäinen ilmaus edustaa suoraa ja jälkimmäinen epäsuoraa strategi­

aa. Sen sijaan ilmaus X on Y on luonteeltaan -henkilöllinen eikä sen vuoksi ole mukana tässä kuvauksessa.

Myös vuorovaikutustilanteen ulkopuolisiin henkilöihin, häneen ja heihin, voidaan viitata joko suoraan tai epäsuorasti. Epäsuoralla viittauksella tarkoitan nimettömiä, epämääräisiä viittauksia esimerkiksi koulukuntiin, tutkimuksiin tai teorioihin ( esimerkiksi: oppimisteoreetikot ovat sitä mieltä että ... oppimisteoriois­

sa todetaan, että X on Y). Suorissa viittauksissa sen sijaan mainitaan henkilö tai henkilöt nimeltä. Suoran viittauksen voi tehdä joko henkilökeskeisesti (Virtanen (1993) esitti, että X on Y tai X:ää on tutkinut Virtanen (1993) tai asiakeskeisesti (X on Y (Virtanen 1993)).

Tekstien analysoinnin yhteydessä kävi ilmi, että henkilöt toimivat tekstissä ikään kuin kahdessa erilaisessa tehtävässä tai roolissa. Tästä s_yystä olen jakanut roolit kahteen perustyyppiin: tiedolliseen ja toiminnalliseen. Tiedollinen rooli liittyy nimenomaan asiantuntemukseen (esimerkiksi: "työmuistilla mä tarkotan semmosta lyhytkestosta muistia, joka tuota, toisaalta varastoi lyhytaikaisesti tietoa ... "). Toiminnallinen rooli puolestaan tuo esiin puhujan tai kirjoittajan tekstin tuottajana ja strukturoijana (esimerkiksi: mä näytän teille vielä yhden tämmösen taulukon jossa on numeroita). Myös 'sinä' ja 'te' sekä 'me' voivat olla

10 Ks. tarkemmin Luukka 1994a ja Luukka & Markkanen (painossa).

41 sekä toiminnallisessa että tiedollisessa roolissa. 'Hän' ja 'he' voivat tietenkin olla vain tiedollisessa roolissa.

Kuviossa 3 on esitetty aineiston anal_yysin pohjalta nousseet prototyypit henkilöviittausten keinoista tieteellisissä teksteissä. En ole kaaviossa erotellut henkilöiden rooleja kahdeksi eri poluksi, koska viittauskeinoiltaan ne ovat samanlaiset. (Eri keinojen yleis_yydestä ks. s. 107.)

Kun kielen keinojen kuvauksessa lähdetään liikkeelle todellisesta yhteisössä ilmenevästä diskurssista, näyttävät kieliopeissa kuvatut varmuusasteen modifi­

oinnin ja henkilöviittausten keinot kietoutuvan yhteen nimenomaan täsmälli­

s_yys- ja yleispätevyyskriteerien ja sitoutumisasteen kautta. Tieteelliseen varmuu­

teen liittyy täsmällis_yys ja yleispätevyys, epävarmuuteen taas epämääräis_yys ja yleistettävyyden puute. Näitä molempia modifioidaan paitsi varmuusasteen lieventiminä käytettyjen varausten ja rajoittimien avulla, myös sitoutumisen astetta modifioivien henkilöviittausten avulla. Henkilöviittauksia voidaan itse asiassa pitää lieventel_yn yhtenä alastrategiana. Samalla tavalla kuin rajoittimet epämääräistävät ilmausta ja siten lieventävät väitteen varmuusastetta (esim. X on tavallaan/ usein/ Y), myös henkilöviittauksia voidaan käyttää epämääräistäji­

nä (esim. Jotkut ovat sitä mieltä että X on Y). Kun rajoittimien tapauksessa epämääräistys koskee väitteen varmuusasteen pätevyyden rajoja, niin henkilö­

viittausten epämääräistys koskee väitteen varmuusasteen vastuunkantajaa.

Samalla tavalla liittyvät yhteen epämääräiset henkilöviittaukset ja varaukset.

Esimerkiksi käyttämällä ilmausta "Väitetään että X on Y" ilmauksen "Väitän että X on Y" asemesta puhuja samalla välttää itse ottamasta vastuuta väitteen totuudellisuudesta. Funktionaalisesti ilmaus toimii samalla tavalla kuin totea­

mus "X on ehkä Y.¹¹

Käytännössä tieteellisen varmuusasteen modifioinnissa varaukset, rajoitti­

met ja henkilöviittaukset kulkevat yhdessä ilmausten tasolla. Kuvio 4 havainnol­

listaa niitä polkuja, joita puhuja tai kirjoittaja voi halutessaan seurata ottaessaan kantaa sekä väitteen vastuuhenkilöön että sen varmuusasteeseen.

11 Ks. artikkeli Luukka & Markkanen (painossa).

1

suora ---1 Kuvaan X:ää

Tutkimukseni kuvaa X:ää Tässä artikkelissa kuvataan X:ää Tässä artikkelissa kuvaamme X:ää epäsuora ---1 Aikaisemmin tuli jo kuvattua X

X on Y (Omanimi 1995)

1

Kuten tiedätte X kuvataan Y:nä suora---1- Voisiko X:n kuvata Y:nä?

Näettekö sinne perälle?

Taulukosta 6 voi lukea X:n

epäsuora

---11

Jos katsoo taulukkoa 6 niin näkee X:n Näkyvätkö nämä sinne perälle?

ME

---1I

^suora epäsuora ________ _

suora

asiafokus ____ _

Me emme vielä tiedä X:ää Meidän on tarkasteltava X:ää Katsotaan seuraavaksi X:ää

X on Y (Virtanen 1995)

Aikaisemmissa tutkimuksissa X on kuvattu Y:nä epäsuora ________

---1

Oppimisteoriat osoittavat että X on Y

KUVIO 3 Henkilöviittausten keinot

7

^{,uom� varma epävarma}

henkilöfokus

epäsuora--1 varma epävarma

Tiedän että X on Y

Tiedän että X saattaa olla Y

Tästä voi päätellä että X on Y

Tästä voi (ehkä) päätellä että X saattaa olla Y minulla

suora� varma epävarma asiafokus�

epäsuora--1 varma epävarma

Tutkimukseni osoittaa että X on Y

Tutkmukseni osoittaa että X saattaa olla Y

X on Y / X on Y (Omanimi 1995)

X saattaa olla Y /X saattaa olla Y (Omanimi 1995)

vastuu

{

uom� ^varma Virtasen mukaan X on Y sanotusta

Xon Y epävarma Virtasen mukaan X saattaa olla Y

henkilöfokus

epäsuora--1 varma Tutkijoiden mielestä X on Y

epävarma Tutkijoiden mielestä X saattaa olla Y muilla

suora� varma X on Y (Virtanen 1995)

epävarma X saattaa olla Y (Virtanen 1995 asialokus�

epäsuora--1 varma Tutkimukset osoittavat että X on Y

epävarma Tutkimukset osoittavat että X saattaa olla Y KUVI04 Henkilöviittaukset ja varmuusaste

Varmuusasteen lieventämisen ja henkilöviittausten keinojen funktionaali­

nen ja kontekstisidonnainen tulkinta paljastaa kielen keinojen monitulkin­

taisuuden ja yhteenkietoutumisen. Todellisista diskursseista löytyy vain harvoin esimerkiksi puhtaita episteemisten ilmausten prototyyppejä, joista voisi ikään kuin eristää sen kielellisen muodon, joka yksin vaikuttaa koko väitteen var­

muusasteen tulkintaan. Varsinkin puhutuissa diskursseissa moninkertaiset lievennykset ovat tavallisia.

syy miksi tämä, jäljentämistehtävä tässä, tai siis toisto lisää tähän näin paljon, tätä selitys, ö voimaa sillon kun se tuossa ei tehny sitä johtuu kai lähinnä siitä että. että tota tässä. ö tässä osajoukossa mi-mi-mis-millä tehtiin kaikki nämä tehtävät niin toi jäljentämistehtävä oli heikompi selittäjä yleensä: ö. mikä minä luulisin että saattaa olla tämmönen artefakta johtuu lähinnä siitä että, että tota tämmönen jäljentämistehtävä kun tehdään, joukkokokeena niin siihen liittyy kaikennäköstä hässäkkää

Ilmausten tulkintaan vaikuttaa myös se, kenen näkökulmasta tulkinta tehdään. Yleensä anal_yyseissa ilmauksia on totuttu katselemaan vain puhujan tai kirjoittajan näkökulmasta, jolloin esimerkiksi väite "Minun mielestäni X on Y"

on tulkittu varmaksi, koska siinä ei ole näkyvissä episteemistä modaaliainesta.

Kuulijan näkökulmasta väitteen varmuusaste on kuitenkin lievennetty, koska mielipide on aina faktaa epävarmempi. Vaikka kyseinen väite olisikin puhujan kannalta varma, se ei ole sitä kuulijan ja vuorovaikutustilanteen näkökulmasta, vaan se on vain varmana väitetty.

Funktionaalisten kuvausten ongelmana on pidetty sitä, että kaikki näyttää vaikuttavan kaikkeen. Vuorovaikutuksen tutkijan kannalta se tosin ei ole ongelma, sillä aidossa vuorovaikutuksessa kieli todella toimii niin. Esimerkiksi passiivimuotojen ja geneerisesti käytettyjen ilmausten tulkintaan vaikuttavat samanaikaisesti mm. ilmausten painotukset ja informaatiorakenne, aikamuoto ja emfaattiset korostukset. Tästä s_yystä esimerkiksi viittauksen epämääräistämisen tehtävää ei voida liittää pelkästään verbimuotoon. Esimerkiksi kirjoitetulle kielelle ominaisessa sanajärjestyksessä, jota kielioppityöryhmän mietinnössä (1994, 166) kutsutaan k-prototyypiksi, puhujan ei yleensä katsota kuuluvan epämääräiseen tekijäjoukkoon (esim. Talo rakennetaan viikossa), mutta p-prototyy­

pissä puhuja kuuluukin joukkoon (esim. Rakennetaan talo viikossa). Myös aika­

muodolla näyttää kuitenkin olevan vaikutuksensa, sillä preesensmuotoiset ilmaukset ovat tulkittavissa epämääräisiksi viittauksiksi (esim. Lomalla saa nukkua pitkään, Suomessa nukutaan pitkään) mutta imperfekti tekeekin viittauk­

sesta spesifimmän (Lomalla sai nukkua pitkään, Suomessa nukuttiin pitkään). Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen, ja juuri tämän luonnollisen kirjon esiin saaminen on funktionaalisen ja vuorovaikutuksellisen anal_yysin haasteena.

In document Puhuttua ja kirjoitettua tiedettä : funktionaalinen ja yhteisöllinen näkökulma tieteen kielen interpersonaalisiin piirteisiin (sivua 41-47)