Paratiisimyytin kirjallista taustaa

Paratiisilla on kirjallisuudessa monia esikuvia. Paratiisillinen puutarha esiintyy mesopotamialaisessa Gilgamesh-tarussa (2000–700 eKr) ja Raamatun ja Koraanin kirjoituksissa. (Daemmrich 1977, 3–4.) ² Sanan kantamuoto on muinaispersiasta, jossa pairidaeza tarkoittaa palatsin laajaa puistoa nurmikenttineen, puineen, puroineen,

1 Monille kirjailijoille lapsuudenkodin puutarha kukkineen ja puineen saa paratiisillisia kauneuden ja yltäkylläisyyden merkityksiä. Esimerkkeinä tästä pidetään Edith Södergranin runojen puutarha- ja kasvisymboliikkaa, Lauri Viidan runoa ”Alfhild” (Viita 1947, 6–7) ja Aale Tynnin runoa ”Kun kasvoin”

(Tynni 1987, 16). (Eeva Ruoff 1991, 10–11.) Anna-Maija Raittilan runossa ”Millä voimalla jaksan” (1999, 39) puhuja tunnistaa puutarhan kukissa paratiisillisen Jumalan läsnäolon. Kokemus on hänelle tuttu jo lapsuuden puutarhasta. Runossa todetaan: ”Ja miten kokonaisen katseen väläytät Jumalani / suoraan sydämeeni joka kerta / kun kumarrun / vastapuhjenneen hajuherneen kukkaa kohti! / [--] / Tai puutarhatien varrelle vielä kerran puhjennutta / valkoista ruusua kohti. / [--] / Jokaisella oma, kuvaamattoman täyteläinen sanoma, / täynnä koko tähänastisen elämäni muistoja, / salattuja huikaisuhetkiä, alkuhämärästä asti”.

2 Paratiisimyytti näkyy myös kreikkalaisessa mytologiassa. Hesiodoksen eeppisessä runoelmassa Työt ja päivät (700 eKr) kuvataan ihmiskunnan ensimmäinen kausi eli kulta-aika, jonka aikana elettiin vailla huolia, työtä, sotaa ja sairauksia. Luonto ravitsi ihmiset: maassa oli jokia ”maidosta, hunajasta, kultaisesta nektarista”. (Daemmrich 1997, 4.) Koraanissa paratiisi kuvataan suureksi puutarhaksi, jonka kanavissa virtaa vettä, maitoa, hunajaa ja viiniä. Hedelmäpuut kantavat lakkaamatta tuoretta satoa. (Arell 2004, 18.)

kanavineen ja eläimineen. Se oli suojattu ulkomaailmalta vallein. Heprean kieleen sana lainattiin muodossa pardes, joka esiintyy Vanhassa testamentissa kolmesti ja tarkoittaa puistoa. ”Laulujen laulussa” paratiisi liitetään rakkauteen: kirjan neljänteen lukuun sisältyy osa, jonka nimi on ”Rakkauden paratiisi”. Siinä rakastavaiset puhuttelevat toisiaan: ”Sinä olet suljettu puutarha, / lukittu tarha, sinetöity lähde, / paratiisi, jonka purojen äärellä / kasvaa granaattiomenoita [--]” ja ”Nouse pohjatuuli, tule etelätuuli! / Puhalla minun puutarhaani, / niin balsamin tuoksu leviää [--]” (Laul 4: 12–16). (Palva 1995, 757.) Raittilan runossa ”Paratiisi” (1987, 16) parisuhteen peilinä on ”Laulujen Laulussa” kuvattu intohimoinen rakkaus. Analysoin runoa luvussa 4.3.2. Runo ”Paratiisi meissä” (1999, 66) hengellistää rakkauden kuvaamaan Luojan ja ihmisen välistä rakkautta. Runossa rakkaus täyttyy kärsimyksen jakamisena.

Kun Vanha testamentti käännettiin kreikankielelle Septuagintaksi, niin ”Genesiksessä”

esiintyvä hepreankielinen sana gan eli puutarha käännettiin sanalla paradeisos.

Maailman syntyä kuvaavassa kertomuksessa Jumala istutti puutarhan Eedeniin ja kasvatti ”kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä”. Eedenistä lähti joki, joka jakautui neljään haaraan, Pisoniin, Gihoniin, Tigrikseen ja Eufratiin. (1 Moos 2: 8–15.) Jokien nimien avulla on esitetty arvioita Eedenin maantieteellisestä sijainnista. Todennäköisenä pidetään, että tradition pohjana on vanha sumerilainen kertomus, joka sijoittaa paratiisin Mesopotamiasta (nykyinen Irak, Syyrian itäosa ja Turkin kaakkoisosa) itään kohti Persianlahden saaria ja sitäkin kauemmas. Alueen läpi virtaa kaksi suurta jokea, Eufrat ja Tigris. Eeden lienee lainaa sumerin sanasta edin, joka tarkoitti tasankoa, tulvan kuljettamaa maata.

Sumerilaistaruissa eden viittaa paikkaan, joka on ”elävien maa, jossa ei tunnettu sairautta ja kuolemaa” ja ”pyhä, neitseellinen ja puhdas maa, josta puuttuu ihmisasutus”. Myös

”Genesiksen” kertomus painottaa sitä, että autio ja tyhjä maa saa elämää virroista, jotka pulppuavat paratiisin lähteestä. (1 Moos. 2: 6; Palva 1995, 201–202.)³

Eeden on siis Vanhan testamentin viittausten perusteella mahdollista sijoittaa maantieteellisesti nykyisen Lähi-idän alueelle (Närhi 2009, 64–65). Raittilan runossa

3 Anna-Maija Raittilan kirjoittamassa Uskonnot ja nykyaika -oppikirjassa kuvataan Kaksoisvirranmaan muinaisen uskonnon yhteyttä Raamattuun: ”Kun on kysymys Kaksoisvirran maan uskonnon mahdollisesta vaikutuksesta länsiseemiläisen Israelin kansan uskontoon, tulevat ensi sijassa esille ne myytit, eeppiset runot, jotka kertovat luomisesta, paratiisista ja vedenpaisumuksesta, siis samoista aiheista kuin 1.

Mooseksen kirjan alkuluvut”. (Nikolainen ja Raittila 1978, 52–55.)

”Suolakurkku” (1987, 48–49) vihjataan muinaisen paratiisin maantieteelliseen sijaintiin.

Runossa kuvataan puhujan seurassa olevia iranilaisia: ”[miesten] äänissä / levollinen pehmeys kuin hamasta Mamren / tammistosta, sitäkin kauempaa, Vanhan testamentin / tuolta puolen outojen merien ja vuorten välistä. Mistä?” Säkeissä esiintyvä Mamren tammisto mainitaan Vanhan testamentin kertomuksessa Abrahamin asuinpaikkana. Se sijaitsee nykyisen Länsirannan alueella Hebronissa (1 Moos 13: 18).⁴ Kaukaisen paikan ohella runon ilmaus sitäkin kauempaa liittää miesten ääniin paitsi paikallisen myös ajallisen etäisyyden, mitä täydentää säkeen jatko ”Vanhan testamentin / tuolta puolen”.

Kuvaus vie lukijan ajatukset ihmiskunnan muinaiseen alkukotiin eli paratiisin puutarhaan. Runon edetessä miesten kotiseuduksi paljastuu Iranin pääkaupunki Teheran.

Mielikuvaa paratiisista iranilaisten alkukotina tukee vielä säkeen loppu ”outojen merien ja vuorten välistä”.

Uskontotieteessä erotetaan kolmenlaisia paratiiseja. Yksi niistä on ihmiskunnan alkukoti, josta esimerkki on Raamatussa kuvattu Eedenin puutarha. Ajatukseen yhteisestä alkukodista heijastuu ajatus paluusta paratiisiin aikojen lopussa: ihminen pyrkii takaisin seesteiseen onnelliseen aikaan ja paikkaan, josta hänen esivanhempansa on aikojen alussa karkotettu. Toista paratiisityyppiä edustaa paratiisi, jonne kuolleet matkaavat tai siirtyvät kuolemansa jälkeen ja jossa he jatkavat elämäänsä ikuisesti.

Uskomusperinteissä kuvataan vaikeuksia, joita vainajat kohtaavat matkallaan, eivätkä kaikki pääse perille: paratiisiin liittyy useimmiten moraalisia ohjeita ja sinne pääsy riippuu siitä, miten on elämänsä elänyt. Perille pääsevät esimerkiksi sankarit (antiikin Kreikka), hukkuneet (atsteekit) tai ne, jotka ovat eläneet hurskaasti (kristilliset perinteet).

Kolmatta paratiisityyppiä edustaa todellisuus, joka toteutuu jo konkreettisessa elämässä.

Se välittyy esimerkiksi niistä Raamatun profetioista, jotka korostavat lopun aikojen olevan käsillä ja lupaavat pelastusta tulevasta katastrofista: Jumala hävittää vanhan maailman, luo tilalle uuden ja valitut jatkavat elämää uudessa paratiisissa ilman, että heidän tarvitsisi kuolla. (Närhi 2009, 46–48.)Anna-Maija Raittilan runoudesta välittyy ensimmäinen paratiisityypeistä. Runoissa esiintyy ajatus Kristuksen sovituksen

4 Mamren tammisto liittyy Vanhan testamentin kertomukseen, jonka mukaan Jumala vieraili Mamren tammistossa Abrahamin luona kolmen tuntemattoman miehen hahmossa ja kertoi, että Abraham saa jälkeläisen, josta polveutuu suuri kansa. (1. Moos. 18: 1–19.) ”Suolakurkku”-runossa iranilaisten miesten äänten liittäminen Mamren tammistoon sisältää vihjeen, jonka mukaan runon puhuja kohtaa tuntemattomissa ihmisissä Jumalan.

mahdollistamasta paluusta kuoleman jälkeen paratiisiin, josta ensimmäiset ihmiset karkotettiin aikojen alussa.

Vanhan testamentin kirjoissa profeetat vertaavat tulevaisuutta koskevissa näyissään Jumalan kansalleen antaman lupauksen täyttymistä Eedenin puutarhaan. Elämää puutarhassa kuvaa ilo. Jesaja ennustaa: ”Yhä Herra lohduttaa Siionia ja armahtaa sen rauniomaita. Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi ja aron kuin Herran paratiisiksi. Siellä on oleva ilo ja riemu, siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu” (Jes 51: 3). Uusi testamentti päättyy ”Johanneksen ilmestykseen”, jossa kuvataan maailman lopun aikaa. Siinä paratiisi kuvaa Jumalan yhteyteen päässeitten ihmisten häiriötöntä onnea: ”Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa” (Ilm. 2: 7). (Palva 1995, 758.) Raamatun kuvauksissa uuden paratiisin ilmapiiriä kuvaavat ilo, ylistys ja onnellisuus. Anna-Maija Raittilan runoissa kuvataan tilanteita, joissa konkreettinen ympäristö muuttuu puhujan elämykseksi paratiisin puutarhasta ja elämyksen kokija tavoittaa paratiisin ilmapiirin. Runoissa paratiisia määrittävät ilon ja onnellisuuden ohella myös muut asiat.