Maria pyhissä kirjoituksissa ja kristillisissä opeissa

3.1 Maria pyhissä kirjoituksissa ja kristillisissä opeissa

Jeesuksen äidistä Mariasta ja hänen elämästään kerrotaan Uudessa testamentissa verraten vähän. Maria mainitaan joissakin Jeesuksen elämään liittyvissä tilanteissa (Matt.1: 18–25, Luuk.1: 26–55, 2: 4–19). Niiden perusteella hänestä ei voi rakentaa henkilökuvaa eikä laatia elämäkertaa. ”Luukkaan evankeliumissa” kuvataan kohtaus, jossa enkeli ilmestyy Marialle ja kertoo, että tämä tulee raskaaksi pyhästä hengestä ja synnyttää Jumalan pojan. Maria ottaa tehtävän vastaan. Hän vastaa enkelille: ”Minä olen Herran palvelijar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk. 1: 26–38). Luukas kertoo raskaana olevan Marian vierailusta lasta (Johannes Kastajaa) odottavan sukulaisensa Elisabetin luo. Vierailun yhteyteen on kirjattu ”Marian kiitosvirsi”. Siinä hän ylistää Jumalaa, joka on ”luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. / [--] / hän on lyönyt hajalle / ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. / Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan / ja korottanut alhaiset. / Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, / mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois” (Luuk.1:46–55).

Maria on tapahtumien keskipisteessä, kun vanhemmat tuovat vastasyntyneen Jeesuksen temppeliin. Simeon viittaa äidin tuleviin kärsimyksiin:”Hänet on pantu merkiksi, jota ei

tunnusteta ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä” (Luuk. 2: 33–35).

Jeesuksen lapsuusikään kuuluu kertomus pääsiäisjuhlilta. 12-vuotias Jeesus on jäänyt omin neuvoin Jerusalemiin juhlien päätyttyä. Huomattuaan ettei poika ole kotiinpalaavien joukossa vanhemmat kääntyvät takaisin ja etsivät häntä kolmen päivän ajan, kunnes löytävät hänet temppelistä. Maria ilmaisee harminsa, mutta saa vastauksen:

”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk. 2: 41–

52). Kertomukseen sisältyy Marian luonnehdinta, jota Luukas käyttää vähän täydennettynä myös ns. jouluevankeliumin yhteydessä: ”Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä” (Luuk. 2: 19; Luuk. 2: 51). Kohdat ovat poikkeuksellisia, koska ne eivät kerro vain tapahtumien kulkua, vaan luonnehtivat Marian persoonallisuutta. Maria mainitaan myös Jeesuksen ensimmäisen ihmeteon yhteydessä; hän pyytää pojaltaan apua, kun viini on loppunut kesken hääjuhlan (Joh.2:

4–9). Evankeliumien kirjoittajat kertovat myös tilanteen, jossa Jeesus torjuu häntä tervehtimään tulleen äidin ja veljensä ja määrittelee perheekseen häntä seuraavien ihmisten joukon (Mark.3: 31–35; Luuk. 8: 21). Johanneksen mukaan Maria-äiti kulki vaeltavan Jeesuksen ja hänen opetuslastensa mukana (Joh.2: 12) sekä toimi kristillisen alkuseurakunnan aktiivisena jäsenenä (Apt.1: 14). Hänet mainitaan myös yhtenä ihmisistä Jeesuksen ristin juurella (Joh. 19: 25–27). Teologia löytää Marian nimeltä mainitsemattomana ”Johanneksen ilmestyksestä” (Räisänen 1992, 57): ”Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. [--] Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla.” (Ilm. 12: 1, 5.)

Raittilan runoissa on pohjatekstinä kaksi edellä mainittua raamatunkohtaa. Toisessa niistä kuvataan tilanne, jossa enkeli ilmestyy nuorelle Marialle ja antaa hänelle poikkeuksellisen elämäntehtävän. Kertomus on pohjatekstinä runoissa ”Annunziazione”

(1955, 459 ja ”Ruoho” (1969, 9). Toiseen Mariaan liittyvään raamatunkohtaan eli raskaana olevan Marian vierailuun Elisabetin luo viitataan runossa ”Poitiers” (1969, 36), jota analysoin luvussa 6.3.2.

Mariasta kerrottiin varhain suullisia legendoja ja niiden pohjalta kehittyi etenkin keskiajalla värikäs kirjallisuus miraakkeli- ja passionäytelmineen ja runoineen (Hosiaisluoma 2003, 559–560). Luvussa ”Pyhät kuvat puhuvat” analysoitu runo ”Lumi-ihme” (1969, 34) perustuu Mariasta kertovaan legendaan ja legendan pohjalta laadittuun

kuvataideteokseen. Keskiajan kirjailijoista fransiskaaniteologi Bonaventura (1221–1274) eläytyi Maria-äidin tunteisiin lastaan kohtaan ja kuvasi kirjoituksessaan, miten Maria pyysi saada pitää hetken ajan Jeesusta sylissään sen jälkeen, kun Jeesus oli kuollut (Hirn 1987/1909, 380–384). Bonaventuran kirjoitukseen perustuu kuvataiteessa yleinen pietà-asetelma, jossa Maria-äiti pitää kuollutta Jeesusta sylissään. Kuva-aiheen herättämä kärsimyksen tematiikka on keskeinen runoissa ”Pietà” (1968, 45) ja ”Suomenkin keskiajan kirkoissa”(1990, 15).

Raittilan runojen pohjateksteinä on myös apokryfien kertomuksia. Apokryfit (kr.

apokryfa, ”merkityt, salatut”) ovat kirjoituksia, jotka on jätetty Uuden ja Vanhan testamentin ulkopuolelle. Raittilan runous on saanut vaikutteita ”Pseudo-Matteuksen evankeliumista” ja ”Tuomaan lapsuusevankeliumista”, jotka ovat peräisin toiselta vuosisadalta. Ne perustuvat pääosin perimätietoon, joka sisältää legendoja ja tarua.

(Seppälä 1980, 7.) Apokryfikirjallisuus täydentää Uuden testamentin kuvausta Jeesuksen lapsuuden perheestä ja lapsuusajasta. ”Pseudo-Matteuksen evankeliumissa” on värikäs kertomus Joosefin, Marian ja lapsen pakomatkasta Egyptiin, joka on kerrottu lyhyesti myös ”Matteuksen evankeliumissa” (Matt. 2:13–14). Pseudo-Matteus kertoo monista ihmeistä, joita perheelle tapahtui erämaassa: villieläimet seuraavat ja kumartavat Jeesusta, joka käskee vesisuonta virtaamaan niin, että janoiset saavat vettä ja lyhentää pitkää matkaa niin että 30 päivän matka tulee tehdyksi yhtenä päivänä (Apokryfiset evankeliumit 1980, 39–40). Kertomus on pohjatekstinä runossa ”Pako Epyptiin” (1972, 84), jossa äidin ja pojan pakomatkalla tapahtuu ihmeitä: ”hänellä [äidillä] on vain aasi, liukkailla seinämillä / sen kaviot iskevät ruusuja, hiekkakinoksista / sukeltaa nyökyttäen lyhtypuita, villimarjapensaita”. ”Tuomaan evankeliumi” keskittyy Jeeuksen lapsena tekemiin ihmeisiin. Evankeliumissa kerrotaan muun muassa, miten Jeesus muovailee savesta 12 varpusta, jotka lähtevät visertäen lentoon (emt., 53). Kertomus on pohjatekstinä runossa ”Puolipäivän ikoni” (1974, 72), joka alkaa: ”Lapsesi käsiltä / lehahti näin paljon kasvoja, / salaisuuden lintujen paljous”.

Marian asema kristinuskossa vakiintui jo varhain. Häntä pidettiin esikuvallisena kristittynä ja hänen poikkeuksellisuutensa Jumalan pojan synnyttäjänä nosti hänet muiden yläpuolelle. Marian merkitys pelastuksen mahdollistajana johti teologisiin dogmeihin eli opinkappaleisiin, jotka olivat eläneet pitkään ennen niiden vahvistamista (Setälä 2000, 34–36). Kaksi keskeistä dogmia kuuluu niin katolisen, ortodoksisen kuin

prostestanttisten kirkkojen opetukseen. Ensimmäinen niistä on vuodelta 431 ja koskee Marian kutsumista Jumalan äidiksi (Theotokos). Dogmin avulla muotoiltiin kirkon käsitys Kristuksesta samanaikaisesti sekä ihmisenä että Jumalana. Toinen dogmi vuodelta 553 täydentää Marian poikkeuksellisen aseman ikuisena neitsyenä. Dogmi tähdentää Marian kokonaisvaltaista, niin ruumiillista kuin hengellistä omistautumista Jumalalle. Katolisen kirkon kaksi muuta Maria-dogmia ovat vuosilta 1854 ja 1950:

toinen niistä koskee Marian synnitöntä sikiämistä ja toinen Marian taivaaseen ottamista.

(Vuola 2010, 31–35.) Jälkimmäiseen liittyy kansanhurskaus, jossa Marian arvovaltaa osoittaa hänen asemansa Taivaan Kuningattarena. (Setälä 2000, 44.)

Ortodoksisen uskon harjoittamiseen kuuluvat Jumalanäidin ikonit, jotka Maria-dogmeihin perustuen kuvaavat Marian erityistä asemaa jumalansynnyttäjänä. Ikonit jaetaan kolmeen päätyyppiin. Niistä vanhin on Ennusmerkki (Orantti). Rukoilevaa Jumalanäitiä kuvaavassa ikonissa Maria on kuvattu suoraan edestäpäin kohotetuin käsin seisovana. Kristus-lapsi on hänen rintansa päällä puolivartalokuvana. Ennusmerkki viittaa ennustukseen Lunastajan syntymästä. Toinen ikonityyppi on Tiennäyttäjä Jumalanäiti (Hodigitria). Siinä Kristus-lapsi istuu äidin vasemmalla käsivarrella ja äiti osoittaa häntä oikealla kädellään eli hän on opastaja. Kolmas ikonityyppi on äidin ja lapsen likeistä suhdetta kuvaava Hellyyden Jumalanäiti (Eleusa). Ikoni kuvaa äitiään vasten lepäävää Jeesus-lasta ja viittaa äidin ja lapsen keskinäiseen rakkauteen ja hellyyteen. (Arseni 1995, 102–110.) Raittilan runoudessa ikonityypeistä esiintyy Hellyyden Jumalanäiti.

Marialla on kristillisissä kirkkokunnissa eri tavalla painottuvia tehtäviä. Niitä ovat muun muassa välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä, esirukoilija, ihmeitten tekijä ja kristityn esikuva. Maria on myös kristillisen kirkon ja seurakunnan symboli. En tutkimuksessani keskity siihen, minkä kristillisen kirkon tai kirkkojen oppia ja painotuksia runojen Maria edustaa, vaan seuraan sitä, mitä ominaisuuksia runon puhuja näkee Mariassa ja millaisia vastauksia hän saa mieltään askaruttaviin kysymyksiin eläytyessään Mariaan ja Marian elämäntilanteeseen.

Anna-Maija Raittila viittaa Jeesukseen äitiin Mariaan myös päiväkirjoissaan ja muussa kirjallisessa tuotannossaan. Maria on pääosassa Raittilan teoksessa Kuuntelen kanssasi, Maria (1995a). Kirjassa Raittila nimeää Marian seuraajiksi Hildegard Bingeniläisen

(1098–1179), Juliana Norwichlaisen (1342–1416) ja Lisieux´n Teresan (1873–1897).

Kirjoittaja esittelee heidän elämäänsä ja uskoaan ja peilaa niitä omaan elämäänsä ja oman aikansa haasteisiin. Kuuntelen kanssasi, Maria -teoksessa Marian esikuvallisuudeksi määritellään (toisten ja tulevaisuuden) kuunteleminen. Se sisältää Jumalan (tahdon) kuuntelemisen, (kärsivien) ihmisten kohtaamisen sekä toimimisen paremman tulevaisuuden toteutumiseksi ja rohkeuden luottaa elämään. (Raittila 1995a, 7–9.)Kirja päättyy virteen ”Kirkon Marioille”, jossa kristityn naisen hyveiksi sanoitetaan avoimena asettuminen toisten rinnalle, toisten tukeminen sekä uskonhengen vaaliminen.

(Raittila 1995a, 207–209.)