2. CORPORATE GOVERNANCE
2.5. PANKKIEN RISKIT JA RISKIENHALLINTA
Pankkien tulee osata johtaa riskejä, jotta ne selviytyvät markkinaperusteisessa ympäristössä ja osaavat toimia ulkomaalaisten kilpailijoiden kanssa. Osakkeenomistajat ja ulkoinen tilintarkas-taja arvioivat pankin riskit. Pankin harjoittamalla toiminnalla on yhteiskunnallinen vaikutus ja siksi päättäjien on tärkeää tietää, kuinka pankilla menee ja kuinka pankin on toiminta järjestetty.
Joidenkin pankkien kohdalla puhutaan too-big-to-fail ilmiöstä eli pankki on liian iso epäonnis-tuakseen ja tällaisia pankkeja pyritään auttamaan ja valvomaan kaikin tavoin, että ne eivät kaa-tuisi. Huono laillinen viitekehys, rahoitussopimusten toimeenpanemisen vaikeudet ja/tai epä-vakaa makrotaloudelliset olosuhteet tekevät riskien johtamisesta pankille vaikeaa. Esimerkiksi epävakaa kotimaan valuutta aiheuttaa pankille korkean riskin. Reiluus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä luottamukselle ja helpottavat riskien johtamista, pankin valvontaa ja kuluttajien suoje-lua. (Van, Greuning, Hennie ja Brajovic Bratanovic, 2003.)
Monissa laissa vaaditaan johdolta uskollisuutta ja huolellisuutta osakkeenomistaja kohtaan. Fa-leyen ja Krishnan (2017) tutkimuksen mukaan itsekkäät johtajat, joiden vaatimukset yrityksen kassavirtaan ovat kiinteitä ja suhteelliseen yksittäisiä, suosivat vähemmän riskillisiä sijoituksia, vaikka riskilliset projektit olisivat tuottoisempia. Tämä voisi johtaa siihen, että tehokas halli-tustyöskentely osakkeenomistajien intressien mukaisesti kannustaisi suurempaan riskinottoon yrityksen sijoituspäätöksissä. Kun taas toisaalta pankin hallituksen luottamustehtävät ovat laa-jempia kuin tehtävät osakkeenomistajista tallettajiin ja säännöksiin, koska pankin pääoma koos-tuu pienistä ja yksinkertaisista talletuksista ja se on suojeltu veronmaksajien talletusvakuuksilla.
Pankkien liiallinen riskinotto luo negatiivisia ulkoisvaikutuksia ja systemaattista riskiä, sillä pankeilla on ainutlaatuinen asema rahoituksen välittäjänä ja maksujärjestelmänä. Näin pankit saattavat ottaa vähemmän riskiä, mikä ei ole osakkeenomistajien edun mukaista ja johtaa nega-tiiviseen suhteeseen hallituksen tehokkuuden ja riskillisten lainaustoimintojen välillä. (Faleye O. ja Krishnan K., 2017.)
Riskillisen lainaamisen riski laskee merkitsevästi, kun mitataan hallituksen tehokkuutta. Pan-keissa, joissa on luottovaliokunta, mitattiin korkeampi hallituksen tehokkuustulos. Taloudellis-ten ahdinkojen aikoina pankeilla, joilla on luottovaliokunta, saatiin vahvempi negatiivinen suhde hallituksen tehokkuuden ja riskillisen lainaamisen välillä. Vaikuttaa siltä tutkimuksen mukaan, että pankeilla ei ole staattista politiikkaa riskin ottamisen valvontaan. Pankit saattavat rajoittaa luoton saatavuutta heikommille yrityksille, kun yritykset ovat luoton suhteen rajoittu-neita. Hallitus vastaa kahtiajakoon eli tuleeko hallituksen seurata riskin ottamisen vaikutusta
tallettajiin ja veronmaksajiin vai miettiä osakkeenomistajia, aktiivisesti minimoimalla riskinot-tamisen pankkien ahdinkojen aikoina. (Faleye O. ja Krishnan K., 2017.)
Arvoa maksimoivat pankit saattavat arvostaa luottoa, vaikka lainaajat olisivat halukkaita mak-samaan korkeampaa korkoa tai laittamaan enemmän vakuuksia. Näin tapahtuu, koska korko- tai vakuusvaatimukset voivat kasvattaa pankin lainaportfolion riskillisyyttä, joko houkuttele-malla turvallisempia lainaajia tai kehottahoukuttele-malla lainaajia sijoittamaan riskillisempiin projektei-hin jälkikäteen. Korkeat korot ajavat matalan riskin lainaajia pois markkinoilta. Kun pankki on ahdingossa ja luoton saaminen on rajoitettua, tehokkaiden hallitusten pankit vähentävät toden-näköisemmin lainausta riskillisemmille lainaajille. (Faleye O. ja Krishnan K., 2017.)
Pankkien toiminnan riskejä ovat rahoitus-, operationaaliset-, liiketoiminta- ja tapahtumariskit.
Rahoitusriski jakautuu kahdeksi: puhtaisiin riskeihin (likviditeettiriski, luotto- ja maksukyky riski) sekä spekulatiivisiin riskeihin (korko, valuutta ja markkinahinta). Rahoitusriskien tarkas-telussa katsotaan taseen rakennetta, tulojen ja tuottojen rakennetta, pääoman riittävyyttä, luot-toa, likviditeettiä, markkinoita, korkotasoa ja valuuttaa. Operationaaliset riskit liittyvät pankin strategiaan ja sisäisten järjestelmien toimivuuteen liittyvät riskit sisältävät tietokonejärjestelmät ja teknologian. Pankkien tulee myös pohtia, kuinka pienennetään riskiä sisäisiin ja ulkoisiin petoksiin, työpaikan vaarallisuuteen, asiakkaiden, tuotteiden ja liiketoimintapalveluiden riskiä, vahinkoja fyysisille varoille, liiketoimintojen keskeytyksiin ja järjestelmävirheisiin, tuotannon, prosessien ja toimeenpanojen heikompaan johtamiseen. (Van, Greuning, Hennie ja Brajovic Bratanovic, 2003.)
Ympäristöriskeihin lukeutuvat kaikenlaiset ulkoiset riskit, jotka toteutuessaan voivat vaarantaa pankin toiminnot tai pienentää pankin rahoitusolosuhteita ja pääoman riittävyyttä. Riskit sisäl-tävät poliittiset tapahtumat, huonon rahoitusrakenteen, suuren pankin tai markkinoiden kaatu-misesta aiheutuva ketjureaktio muihin pankkeihin, pankkikriisit, luonnonilmiöt ja sodat. Ta-pahtumariskit ovat odottamattomia ja usein pankki ei pysty tiedostamaan niitä, mutta niihin voi varautua pääomapuskurilla. Systemaattisen riskin alkamisen ja tapahtumariskin päättymisen välinen raja on häilyvä. (Van, Greuning, Hennie ja Brajovic Bratanovic, 2003.)
Pankkien riskit tulee tunnistaa, monitoroida ja hallita. Rahoitusriskien tehokas hallinta muo-dostaa valvontaprosessin selkärangan. Erinäisten säännöksien noudattaminen tuo tosin kustan-nuksia pankille. Kulut sisältävät informaation provisiot sääntelijöille, instituution sisäisen jär-jestelmän, joka mittaa riskejä ja varmistaa säännösten noudattamisen, järjestelmän
ylläpitämi-sen, rajoitukset, jotka voivat vaikuttaa tiettyihin liiketoimintapäätöksiin ja tuotollisuuteen. Suo-rien kustannusten lisäksi on piilokustannuksia, kuten pankin kompromisoitu kyky innovoida tai muuttua nopeasti muuttuvissa markkinaolosuhteissa. (Van, Greuning, Hennie ja Brajovic Bra-tanovic, 2003.)
Pankin toimintaa mitataan osta-ja-pidä voitoilla ja ROE:lla (return on equity). Pankeissa, joissa riskienhallintajohtaja raportoi suoraan hallitukselle eikä toimitusjohtajalle tai muille yrityksen johtajille, osoittaa merkitsevästi korkeampia osakevoittoja ja ROE:ta kriisin aikana. Toimitus-johtajan omistajuus, hallituksen koko ja hallituksen riippumattomuus ovat enimmäkseen ei-merkitseviä ja jopa negatiivisessa suhteessa pankin toimintaan kriisin aikana. Rahoitusosaami-nen on tärkeää riskien johtamisessa. Aebin, Sabatonin ja Schmidin (2012) tutkimuksen mukaan olisi hyvä, että pankilla olisi omistautunut riskivaliokunta tai riskienhallintajohtaja, joka tarkas-telee toimintaan liittyviä oleellisia riskejä. (Aebi V., Sabato G. ja Schmid M., 2012.)
Vaikka pankkien toimintaa säännellään vahvasti, niin isompien pankkien riskien hallinta on parantunut vain rajoitetusti. Tarvitaan riskivaliokuntia, joissa enemmistö jäsenistä on riippu-mattomia ja toimitusjohtaja on osa pankin johtoryhmää. Vaikka monilla suurilla pankeilla on riskivaliokunta, niin Aebin, Sabatonin ja Schmidin (2012) tutkimuksessa havaittiin, että tapaa-miset olivat epäsäännöllisiä, jäsenet eivät olleet riittävän riippumattomia ja heillä ei ollut riittä-västi taloudellista osaamista. Pankeilla, joilla on korkea RMI (risk management index) 2006, on alempi altistuminen yksityisten asuntolainojen arvopaperistumisen ja pienempi hajonta ei-toiminnallisissa lainoissa. Ne ovat myös vähemmän aktiivisia kauppaamaan taseen ulkopuolisia derivaattoja, niillä on alempi heikentämisen riski ja korkeampi Sharpe ratio kriisin aikana.
(Aebi V., Sabato G. ja Schmid M., 2012.) Aikaisemmassa Falenbrachin ja Stulzin (2011) tut-kimuksessa ei nähty vaikutusta parempaan toimintaan pankeilla, joissa toimitusjohtajan palk-kiokokonaisuuteen tarjotut kannustimet ovat vahvemmat eli omapääomaperusteisen palkkion hajonta on korkeampi. (Falenbrachin ja Stulzin, 2011.) Toimitusjohtajan korkeammat kannus-timet toimintaan huonontuivat kriisissä. Mahdollinen selitys tälle voisi olla, että toimitusjohtaja keskittyi osakkeenomistajien intresseihin ja toteutti toimia, joiden uskoi olevan markkinoilla toivottuja. (Aebi V., Sabato G. ja Schmid M., 2012.)
Pankin riskiprofiili tulee huomioida vastuissa, päätöksenteossa ja taloushallinnossa. Corporate governancen noudattamista tulee valvoa ja mitata. OECD, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Kansainvälinen järjestelypankki (the Bank for International
Settle-ments) ottavat enemmän huomioon corporate governancen kansainvälisen kaupan, rahoitusvir-ran ja kansainvälisten markkinoiden suojelemisen lisäksi. Näiden instituutioiden tehtävänä on katsoa institutionaalisten sijoittajien kasvua ja roolia rahoitussektorilla. Riskin johtamisprosessi ei ala strategiakokouksesta tai suunnitteluprosessista tai missään muussa valiokunnassa; se al-kaa, kun palkataan tai ylennetään työntekijä. Pankkien suurimmilta omistajilta, johtajilta ja esi-miehiltä vaaditaan joidenkin maiden säännöksissä julkaisemaan tietoa aikaisemmista tuo-mioista, kuten petoksesta, epärehellisyydestä tai väkivallasta, lakien vastaisesta toiminnasta.
Sääntelijä arvioi, onko henkilön työnteko ollut tuomittavaa tai epäileekö yleisö johtajan kykyä ja tuomion vakavuutta, jos henkilön liiketoimien hoitamisesta on kieltäydytty tai lupa hoitaa liiketoimia on vedetty pois tai peruttu. Laadukkaaseen riskien johtamisprosessiin tarvitaan riit-tävät johtamisen viestintäjärjestelmät ja läpinäkyvää, oikea-aikaista, tarkkaa ja täydellistä tie-toa. Hyvin johdettu valvonta ja sisäiset järjestelmät, standardit liiketoimintaprofiilille ja hyvin hajautettu riskiprofiili ovat minimejä vakauden tavoitteelle. (Van, Greuning, Hennie ja Brajovic Bratanovic, 2003.)