• Ei tuloksia

5. TUTKIMUSTULOKSET

5.3. JOHTOKUNTA

Pankkien johtokunnilla on samanlainen rooli hallinnossa, mutta OP:n ja S-Pankin johtokunnan muodostuminen on erilainen kuin muilla pankeilla. Kaikissa pankeissa toimitusjohtaja vastaa operatiivisesta toiminnasta ja johtoryhmä tukee toimitusjohtajan työtä. Johdon luotettavuus ja pätevyys selvitetään ennen nimitystä. Toimitusjohtajan riippumattomuus arvioidaan Finanssi-valvonnan ohjeiden mukaisesti tehtävään valittaessa sekä vuosittain. Uuden toimitusjohtajan on myös täytettävä sopivuus- ja luotettavuusselvitys. Hyvä hallinnointitapa perustuu rahoitus-alan lainsäädäntöön, Finanssivalvonnan sekä muiden valvontaviranomaisten määräyksiin ja oh-jeisiin. OP Ryhmän hallintoa on pyritty yksinkertaistamaan Ketterä-strategian myötä. OP Ryh-män keskusyhteisö koostuu sen tytär- ja lähiyhteisöistä. Jäsenosuuspankit käyttävät äänival-taansa osuuskunnan kokouksessa ja hallintoneuvostossa. Keskusyhteisön jäseneksi hyväksy-tään hallintoneuvostossa ja osuuskunnan tulee hyväksyä jäseneksi pyrkivän säännöt ja yhtiö-järjestys. Toiminnasta ja sen päättämisestä vastaa hallintoneuvoston valitsema johtokunta. (Sel-vitys OP Ryhmän hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2017.)

Hallintoneuvosto valitsee OP Ryhmän pääjohtajan, joka johtaa OP Ryhmää, keskusyhteisöä sekä keskusyhteisökonsernia. Pääjohtaja vastaa ryhmän strategisesta ohjauksesta hallintoneu-voston päätösten mukaisesti sekä ohjaa ja kehittää johtokunnan toimintaa. Johtokunta, jonka jäsenet hallintoneuvosto päättää, vastaa keskusyhteisössä hallitusta ja se koostuu kokonaan am-mattijohtajista. Johtokunta johtaa keskusyhteisön ja konsernin toimintaa lakien ja säännöstöjen mukaisesti ja ohjaa yhteenliittymän toimintaa, ohjeistaa jäsenluottolaitosten maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden säilyttämisessä, riskienhallinnassa, sisäisessä valvonnassa ja tilinpäätöspe-riaatteiden noudattamisessa. Lisäksi johtokunta valmistelee vuosisuunnitelman esitettäväksi hallintoneuvostolle, päättää merkittävistä investoinneista ja vahvistaa OP Ryhmän riskienhal-linta- ja luottotoimikunnan työjärjestykset ja nimittää niiden jäsenet. Johtokunnassa ei ole mu-kana riskienhallintajohtaja, koska riskienhallinnan tulee olla riippumatonta. Sen sijaan johto-kunnassa on mukana compliancesta ja lakiasioista vastaava johtaja. (Selvitys OP Ryhmän hal-linto- ja ohjausjärjestelmästä 2017.)

Vuonna 2018 johtokunta on kokoontunut 50 kertaa ja keskimääräinen osallistumisprosentti oli 93. Johtoryhmään kuuluu 17 jäsentä, joista viisi on naisia. (Selvitys OP Ryhmän hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2018.) Nykyään johtokunnan koko on määritelty, että siinä on vähintään kuusi jäsentä ja enintään 11 jäsentä. Tämän hetkisessä johtokunnassa on kahdeksan jäsentä.

Toimikausi on toistaiseksi. Johtokunnan puheenjohtajalta vaaditaan vähintään 10 vuoden ko-kemusta omasta vastuualueestaan tai muuhun liiketoimintaan liittyvästä ylemmän johdon teh-tävästä. Muilta jäseniltä vastaavasta vähintään viiden vuoden kokemusta. Johtokunnan jäsenet ovat korkeasti koulutettuja ja monelta löytyy koulutustaustaa oikeustieteistä tai kauppatieteistä, mutta mukana on myös tekniikan lisensiaatti, diplomi-insinööri ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri. (https://www.op.fi/op-ryhma/tietoa-ryhmasta/hallinnointi/johtokunta.)

Johtokunta perusti vielä vuonna 2018 neljä valiokuntaa: HR-, kehittämis-, ohjaus- ja compli-ance- sekä tase- ja riskienhallintavaliokunta, mutta osana OP Ketterä -strategiaa tätä asiaa muu-tettiin uuden malliseksi. Kehittämisvaliokunta tukee johtokuntaa kehittämisen ohjaamisessa ja johtamisessa. (Selvitys OP Ryhmän hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2017.) Kehittämisvalio-kuntaan kuuluivat johtokunnan puheenjohtaja, pankkiliiketoiminnasta, varallisuudenhoitoliike-toiminnasta, vakuutusliikevarallisuudenhoitoliike-toiminnasta, digitaalisesta liikevarallisuudenhoitoliike-toiminnasta, uusista liiketoiminnoista ja ryhmäohjauksesta vastaavat johtajat, mutta kesäkuusta 2018 lähtien valiokunnan puheenjoh-tajana toimii Kehittäminen ja teknologiat -toiminta-alueen johtaja sekä muina jäseninä Pankki-toiminnan henkilö- ja pk-yritysasiakkaista, PankkiPankki-toiminnan yritys- ja instituutioasiakkaista, Vakuutusasiakkaista ja Ryhmäpalveluista vastaavat johtajat.. Kehittämisvaliokunta kokoontui 14 kertaa vuonna 2018. Vuoden 2019 alusta kehittämisvaliokunnan tehtävät siirtyivät johto-kunnalle, liiketoimintasegmentin ja sen tukitoiminnon johtajille, heimojohtajille ja tiimeille.

(Selvitys OP Ryhmän hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2018.)

Ohjaus- ja compliancevaliokunta tukee johtokuntaa ohjauksen ja valvonnan toimeenpanossa hallintoneuvoston ohjeistuksen mukaisesti. Kokouksissa käsitellään osuuspankkien riskiluokit-telua, keskusyhteisökonsernin yhtiöiden ja osuuspankkien ohjausta ja valvontaa ja asiakasko-konaisuuksia sekä havaintoja koskien laadullisia riskejä, sisäistä valvontaa ja compliancea. Ny-kyisen toimikunnan puheenjohtajana on johtokunnan varapuheenjohtaja ja muina jäseninä pankkitoiminnan henkilö- ja pk-asiakkaista, lakiasioista ja compliancesta ja riskienhallinnasta vastaavat johtajat. Toimikunta kokoontui 11 kertaa vuonna 2018. Tase- ja riskienhallintavalio-kunta tarkastelee ryhmän riskinkantokyvyn ja riskinottohalun ohjaamista ja johtamista sekä va-kavaraisuuden- ja riskienhallintajärjestelmien kattavuutta. Vuonna 2018 valiokunta kokoontui 10 kertaa. Tase- ja riskienhallintavaliokunta jakaantui kahteen osaan: tasehallintatoimikunnaksi ja riskienhallintatoimikunnaksi vuoden 2019 alussa. HR-valiokunta tukee henkilöstöjohtamisen ohjaamisessa. HR-valiokunnan toiminta päättyi vuoteen 2018 ja sen tehtävät siirtyivät HR-joh-toryhmälle ja johtokunnalle. Vuonna 2018 HR-valiokunta on kokoontunut kuusi kertaa. (Selvi-tys OP Ryhmän hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2018.)

Pohjois-Savon OP:ssa johtoryhmä toimii toimitusjohtajan tukena ja valmistelee strategiset ky-symykset, operatiiviset asiat ja toimeenpanot, sisäisen valvonnan ja riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan toimivuuden, koordinoi pankin toimintaa ja varmistaa sisäisen yhteistoiminnan. Hal-litus vahvistaa kokoonpanon. Jäseniä on kuusi, joista yksi on nainen. Johtoryhmässä ei toteudu 60/40 jako sukupuolten edustavuuden suhteen. Kokoonpano on suurimmilta osin säilynyt sa-mana vuodesta 2011. Tuorein jäsen on toimitusjohtaja. Johtoryhmän jäsenet ovat korkeasti kou-lutettuja. Toimitusjohtaja on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri (MMM), agronomi ja eMBA. Muilla johtoryhmän henkilöillä on koulutuspohjaa oikeustieteiden ja kaup-patieteiden opinnoista, mutta myös yksi pankinjohtaja on MMM ja agronomi. Johtoryhmällä on työkokemusta erilaisista työtehtävistä Osuuspankissa ja neljällä jäsenellä on taustaa johto-hommista. Kolme jäsentä on myös samanaikaisesti tytäryhtiön Pohjois-Savon OPKK:n tai ny-kyisen OP-Kodin hallituksessa ja yksi heistä on myös hallituksen puheenjohtajana. Johtoryh-män aktiivisuutta ei raportoida selvityksessä. (Selvitys Pohjois-Savon Osuuspankin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2018.)

Rautalammen Osuuspankin selvityksessä ei kerrota muita johtoryhmän jäseniä kuin toimitus-johtaja (Selvitys Rautalammen Osuuspankin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2018.) Toimitusjohtaja on lukenut itsensä oikeustieteen ylioppilaaksi. Nimike tarkoittaa, että hän on aloittanut opinnot oikeustieteellisessä tiedekunnassa, mutta ei ole suorittanut alempaa korkea-koulututkintoa. (https://www.actas.fi). Rautalammen Osuuspankin sivuilla on toimitusjohtajan lisäksi nimetty viisi vastuuhenkilöä, mutta heistä kaikki ei ole johtajia. Mukana on rahoitus-päällikkö, palvelupäällikkö, vakuutusneuvoja, sijoitusneuvoja ja asiakasneuvoja.

(https://www.op.fi/.) Tämä kertoo eroa ison aluepankin ja pienen paikallisen pankin eroista.

Toimitusjohtaja vastaa isosta kuvasta ja hänen tukenaan on johtamisessa muitakin henkilöitä, jotka keskittyvät tiettyihin osaamisalueisiin, mutta johtoryhmä on toimitusjohtaja. Vastuuhen-kilöt-osiossa pienissä osuuspankeissa myös koko henkilöstö esiintyy omalla nimellään ja yh-teystiedollaan.

Aktian toimitusjohtaja on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri. Joh-toryhmän jäsenten vastuualueet on jaettu pankin eri liiketoimintojen kautta. Johtoryhmästä löy-tyy varatuomaria, oikeustieteiden kandidaattia, valtiotieteiden tohtoria, kauppatieteiden mais-teria ja kandidaatti sekä ylioppilasmerkonomi markkinoinnista. Johtoryhmään kuuluu 10 jä-sentä, joista naisia on puolet. Johtoryhmään kuuluu lisäksi henkilöstön edustaja. Johtoryhmä on kokoontunut vuonna 2018 pääsääntöisesti joka kuukausi. Selvitys käyttää sanaa pääsääntöisesti

eli käytännössä kokoukset eivät ole olleet joka kuukausi, mutta määrällisesti kylläkin. Aktiivi-suutta ei raportoida selvityksessä. (Aktia Pankki Oyj:n selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2018.)

S-Pankissa pankkiliiketoiminnan johtoryhmä on erikseen, mikä vastaa pankkiliiketoiminnasta, henkilö- ja yritysasiakkaista sekä liiketoiminnan kannattavuudesta ja kehittämisestä. Johto-ryhmä vastaa hallituksen hyväksymän strategian ja toimintasuunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta, tasehallinnasta, rahoituslähteiden hajauttamisesta ja varmistaa pääoman riittävyy-den. (Selvitys S-pankin hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2017.) S-Pankin johtoryhmään kuluvat toimitusjohtaja Pekka Ylihurula, varatoimitusjohtaja Aki Gynther sekä muina jäseninä Erkki Viljakainen, Hanna Porkka, Iikka Kuosa, Merja Reinilä, Jussi Sokka ja Mika Heikkilä. Kah-deksasta jäsenestä kaksi on naisia. Johtoryhmästä neljä on kouluttautunut kauppatieteiden mais-teriksi. Muut ovat suorittaneet tutkintoja liittyen johtamiseen (MBA, BBA) sekä löytyy henki-löitä, jotka ovat suorittaneet juristitutkinnon ja sijoitusanalyytikon tutkinnon. S-Pankin vuosi-kertomuksessa ei kerrota johtoryhmän aktiivisuutta tai kokouskertoja. (S-Pankin vuosikerto-mus 2018.)

S-Pankin johtoryhmään Kahdeksasta jäsenestä kaksi on naisia. Johtoryhmästä neljä on koulut-tautunut kauppatieteiden maisteriksi. Muut ovat suorittaneet tutkintoja liittyen johtamiseen (MBA, BBA) sekä löytyy henkilöitä, jotka ovat suorittaneet juristitutkinnon ja sijoitusanalyy-tikon tutkinnon. Pankin johtoryhmän aktiivisuutta ei ole kerrottu vuosikertomuksessa eikä S-Pankin verkkosivuilla. Vuosikertomuksessa ei ole kerrottu toimitusjohtajan ja johtoryhmän ak-tiivisuutta tai kokouskertoja. (S-Pankin vuosikertomus 2018.) Verkkosivuilla on avattu johto-ryhmän ansioluetteloa. (https://www.s-pankki.fi/fi/s-pankki-yrityksena/johto-ja-hallinto/.) Oma Säästöpankin johtoryhmään kuuluu kuusi jäsentä, joista yksi on toimitusjohtaja. Johtoryh-mään kuuluvat toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja, päälakimies, talous- ja hallintojohtaja, tie-tohallintajohtaja ja viestintäjohtaja. Puolet johtoryhmästä on naisia. Koulutustaustaa löytyy hal-lintotieteistä, kauppatieteistä, johtamisesta ja oikeustieteistä. Mukana on myös agrologi ja yo-merkonomi. (https://sijoittaminen.omasp.fi/fi/toimitusjohtaja-ja-johtoryhma.) Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa ja jokaisella jäsenellä on oma vastuualueensa. Vastuualueita ovat ope-ratiivinen hallinto, taloushallinto, ICT-toiminnot, liiketoiminnan kehityshankkeet, tuote- ja pal-velukokonaisuudet, viestintä ja valvonta. Johtoryhmä kokoontuu noin kahden viikon välein, mutta aktiivisuutta ei kerrota vuosikertomuksessa. (Vuosikertomus Oma Säästöpankki 2018.)