Pätkätöiden rasittavuudesta kumpuavat vakinaistamisen toiveet

Pätkätyöt voi tulkita rasittaviksi esimerkiksi sen perusteella, että haastateltavat liittivät epävarmuuden pätkätyöhön. Lisäksi tässä tutkimuksessa kaikki haastateltavat toivoivat vakituista työsuhdetta. Yksi haastateltavista teki pätkätöitä haastatteluhetkellä omasta tahdostaan, mutta myös hän toivoi tulevaisuudessa vakituista työtä eikä hän tälläkään hetkellä kokenut alle vuoden mittaisia pätkiä mielekkäinä.

Vähän niinku semmonen oma – toivoo just niinku että tuo jatkus.

Toivon, että tää vakinaistus nytte pikku hiljaa että toivosin että tää sauma kun tässä tulee nytte sitte… Että siinä nyt todettas, että mä oon nyt sit riittävästi meritoitunu ja olisin tarpeellinen tälle organisaatiolle – mulle saatas sitte vakinainen paikka luotua tänne. Se on tietenkin toive. Et ei siinä mitään realismia voi olettaakaan olevaks. Tiedän.

Tietenkin niin, että vakinaistuu. Se nyt on odotus. Mutta että vaikka – mitäs siinä nyt on tullu kymm – neljätoista –melkein neljätoista vuotta tehny näitä hommia täällä. Että kyllä sitä nyt toivos että siinä vaiheessa vois jo niinku todeta että tää osaaminen on riittävää ja vois niinku – Tarjota tälle organisaatiolle parastaan. Sen loppu työuran.

Tää on siis niinku aika syvältä. Työn aikana sä pohdit jatkoo. Ja sit taasku työt loppuu, sä pohdit uuestaan jatkoo.Mä haluun vakiduunin. Emmää jaksa roikkua tällei enää.

Se olis silleen kiva lähtis… Että kuten aikasemminkin sanoin niin se stressaa kun tulee se tuntuma, että entäpä sitten jos ei tulekaan jatkoa ja kaikki romahtaa siinä ja näin että – että kyllä sitä niinku aina toivoo – toivoo sitä mahollisimman nopeesti kuitenkin pääsevänsä pois…

Vakituisen työsuhteen toivosta huolimatta, haastateltavat kuitenkin ymmärsivät työelämän realiteetteja.

Ei semmosta. Et se on niinku ei. Ei semmosta sopimusta voida solmia. Et tota. Emmä oikeen. Emmä oo sitä hirveesti miettiny. Tai mä aattelen, et jos seuraava hanke. Niin ne on yliopistollakin monesti kolmevuotisia, niin ne vie taas niin paljon eteenpäin. Et jos mä haluisin vakituisen työn, niin mun pitäs perustaa oma yritys.

Samalla haastateltavat kuvasivat myös sitä, miten heidän tilanteensa on kytköksissä koko yhteiskuntaan.

Kaikki vaan siitä, että kun rahaa ei oo. Hommaa ois ihan hirveesti. Kun ei oo varaa palkata ketään tekemään. Niin onhan se niinku koko tällä alalla – koko koulutusalalla, ett varmaan muillakin, muillakin aloilla tällä hetkellä niin. Se on vaan niinku tosi surkee tilanne. Ett kun alas vaan ajetaan - kaikkia koulutusmuotoja. Vähennetään vaan rahotuksia. Se on tosi surullista. Ihan niinku koko yhteiskunnan kannalta. Sitten tää mun kannalta.

6.1.3.1 Mikä muuttuisi, jos työsuhde olisi vakituinen

Useimmat haastateltavat katsoivat, että oma asenne työntekoon ei muuttuisi, vaikka työsuhde vakinaistettaisiinkin.

Ihan samalla lailla. Myöskin tarkoitan omaa panosta, niin ihan samalla – tää on se vanha tota niin tämmönen oletus tai tämmönen piilo-oletus ollu näissä organisaatioissa, että kun ihmiset vakinaistetaan, niin ne lopettaa työnsä. Se on ihan oikeesti – tätä käytetään edelleenkin. Ett sit jos sillä ihmiset tekee tuloksen niin kauan kun ne on niinku pätkissä ja sen jälkeen lopettaa sen. Mutta mutta ehkä jotkut tekeekin niin mutta mä en niinku ittestä en – en pysty ajattelemaan sitä. Mä mä oon semmonen – tykkään tehä asioita.

Yhhmm. Emmä oikein tiiä, miten se vaikuttais. Koska niinku just ett vaikka mulla on se työsopimus vaan jouluun niin voisin..voishan joku aatella, että emmää niinku mietikään niitä kevään asioita, kun emmää oo tällä sillon välttämättä. Mut jotenkin ite on vaan niin sitoutunut siihen, että – ett kuitenkin ajattelee sitä pitemmälle ja suunnittelee… ja tota kehittää, vaikka ei oo varmuutta, että onko ite siinä toteuttamassa. Niin niin siinä mielessä en välttämättä nää, että siinä nyt kauheesti eroo sitten… sitten vaikka oiskin toistaiseksi voimassa oleva.

Pätkätyö saattaa aiheuttaa sen, että määräaikaiset ja vakituiset työntekijät joutuvat erilaisiin asemiin. Kun omaa hyödyllisyyttään yritetään todistaa työnantajalle ja kun oman työsuhteen jatko ei ole varmaa, voidaan joutua tilanteeseen, jossa työtehtävistä ei uskalleta kieltäytyä. Omat vaikutusmahdollisuudet työhön kutistuvat ja aikaa jää vain välttämättömälle, jolloin myös mahdollisuudet oman osaamisen systemaattiselle rakentamisellekin luonnollisesti kaventuvat.

Että jos ois niinku vakituisessa, niin pystyisin ehkä – kyl muuten pystyisin sanomaan moneen asiaan, että ei, ei kykene, että nyt on vaan niin paljon että. Ja sitten yhtäkkiä, kun on tämmönen jees ihminen, niin aatellaan, että se tekee nopeesti ja sille varmaan. Niin sitten huomaa, ett niitä on ihan liikaa niitä hommia.--- Kun mulla ois vaikka mitä ideoita. Mä (naurua) pistäsin tän ihan uusiks, mutta – ihan organisoinnista – mut tietäisin kyllä oikein hyvin, mitä muutoksia täällä kyllä tekisin, jos valtaa olis niin.

Kun työsuhteen katkosvaihe lähestyy, eikä tulevasta ole tietoa, on hankala motivoitua.

Samaan aikaan on pyrittävä osoittamaan oma hyödyllisyytensä organisaatiolle, jotta mahdollisuudet jatkoon säilyvät. Organisaation määrälliset joustavuuspyrkimykset kulminoituvat hyvin pätkätöiden katkosvaiheisiin. Niistä huokuu myös vallansiirtyminen työnantajalle ja lyhyen aika välin etu työnantajalle. Työnantajan edun mukaista on, että työntekijät ovat joustavia eivätkä kritisoi (Aro 2006, 206). Mikäli tietoa jatkosta työsuhteen jatkumisesta ei anneta tarpeeksi ajoissa, voi sillä Kakkosen ja Parviaisen (2006) tutkimuksen mukaan olla seurauksia organisaatiollekin: organisaation tapa ilmoittaa työsuhteen jatkumisesta viime hetkillä vaikuttaa siihen, että on mietittävä muita työllistymisvaihtoehtoja. Tämä puolestaan vie aikaa työnteolta.