Määräaikaisuuden kokeminen

Määräaikaisissa työsuhteissa olevaa joukkoa ei voi kuvailla kovin yksiselitteisesti, sillä joukko on varsin heterogeeninen taustoiltaan ja kokemuksiltaan. Vuoden 2008 Työolotutkimuksen mukaan määräaikaisuuden syyt vaihtelivat esimerkiksi opiskeluiden ohella tehdyistä töistä omaan vapauden tunteeseen (Lehto & Sutela 2004, 35). On ilmeistä, että koska määräaikaisuuden syytkin vaihtelevat, ovat myös kokemukset erilaisia. Tutkimustulosten mukaan työntekijöiden suhtautuminen pätkätöihin onkin ristiriitaista. Sennettin (2002, 51) havainto on, että epämääräisyyttä sietävät menestyvät parhaiten alati muuttuvassa ympäristössä.

Vaikka määräaikainen työ saattaa jossakin valossa näyttäytyä positiivisena, Mauno ja Kinnunen (2005, 193) huomattavat, että keskeinen seikka työn ja sen seuraamusten arvioinnissa on määräaikaisen työn vapaaehtoisuus. Sutelan (2006) mukaan myös koulutuksella ja sukupuolella näyttäisi olevan yhteys työn määräaikaisuuden kokemiseen. Korkeasti koulutetut miehet kokevat määräaikaisissa työsuhteissa vähiten epävarmuutta ja vaikutusmahdollisuuksien puutetta, mutta naisilla tilanne on päinvastainen (Sutela 2006, 244). Joukon heterogeenisyydestä johtuen osa kokee määräaikaiset työsuhteet ongelmallisiksi, osa puolestaan tuntee olevansa vapaa työn kahleista. Tosin tämä vapautta tunteva joukko näyttäisi olevan huomattavasti pienempi. Sutela (2006, 233–236) lisää tähän, että naisilla 25 vuoden ikä on raja, jonka jälkeen määräaikaisuus rupeaa näyttämään kielteisemmältä. Miehillä sama raja tulee vastaan 10 vuotta myöhemmin. Kielteinen suhtautuminen määräaikaisuuteen on kuitenkin naisten joukossa yleisempää kuin miehillä. Myös Sennett (2002, 74) on havainnut, että pätkätyöläiset ovat ensimmäisten vuosien aikana suhteellisen tyytyväisiä tilanteeseensa, mutta pysyvämpi ajelehtiminen saa turhautuneeksi. Kuuluminen johonkin rakenteeseen nähdään henkilökohtaista liikkuvuutta merkittävämmäksi.

(Sennett 2002, 74.)

Jolkkosen ja Koistisen (2001) tutkimuksen mukaan pätkätyö näyttäisi olevan suurimmalle osalle keino kohti pysyvämpää työtä. Työsuhteen määräaikaisuus ei usein

ole palkansaajan oma valinta: määräaikaisessa työsuhteessa työskennellään yleensä vain, jos muunlaista työtä ei ole tarjolla (Lehto, Lyly-Yrjänäinen & Sutela 2005, 14).

Jopa neljä viidestä määräaikaisena työskentelevästä tekee määräaikaisuuksia, koska pysyvää työtä ei ole tarjolla. (Lehto & Sutela 2004, 24.) Koivula ja Moilanen (2004, 70) kirjoittavat artikkelissaan, että pätkätyöt kartuttavat uran alkuvaiheen kannalta tärkeää työkokemusta, ja henkilöt, joilla oli riittävästi koulutusta, näyttivät saavan vakituista työtä saatuaan työkokemusta. Myös Jolkkosen ja Koistisen (2001, 566) tutkimuksen mukaan pätkätyö näyttäisi olevan suurimmalla osalle keino kohti pysyvää työtä. Kun pätkätyö koetaan väylänä vakituiseen työhön, saa se positiivisemman piirteen kuin silloin, kun pätkätyötä tehdään vain siksi, ettei muuta työtä ole tarjolla.

Suhtautuminen määräaikaisuuteen on Sutelan (2006, 243) mukaan yhteydessä siihen, koetaanko määräaikaisuus keinona kiinnittyä työelämään vai loukuksi, jonka vaihtoehtona on työttömyys. Vaikka määräaikainen työsuhde koettaisiin edelleenkin kielteisenä, positiivinen piirre on, ettei määräaikaisuutta välttämättä nähdä enää entisenlaisena loukkuna. Vuoden 2008 Työolotutkimuksen mukaan entistä useampi määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevä uskoi työsuhteensa vakinaistamiseen. Se ei kuitenkaan pelasta heitä, jotka tuntevat pätkätöiden syrjivän itseään. Määräaikaisuuden kokemiseen voi vaikuttaa myös sosiaalinen viitekehys: työttömään verrattuna määräaikainen työntekijä voi nähdä itsensä hyväosaiseksi (Mauno & Kinnunen 2005, 194). Toisaalta Julkusen (2008, 110) mukaan määräaikainen työ kietoutuu työttömyyteen; määräaikaiset ovat välillä työttömiä tai työvoiman ulkopuolella.

Tutkimusten mukaan (esim. Saloniemi 2000) työttömyys on määräaikaisille tutumpaa kuin muille palkansaajille. Tämä saattaa osaltaan kaunistaa sitä kuvaa, jota määräaikaiset työntekijät kertovat. Jos määräaikaisen työn vaihtoehto on työttömyys, määräaikaisuus voi saada positiivisiakin piirteitä.

Kielteisiä piirteitä, joita määräaikaisuuteen liittyy, ovat esimerkiksi taloudellinen epävarmuus ja turvattomuuden tunne. Koivula (2003) huomauttaa, että pätkätöiden tekemiseen liittyy myös vapautta ja sitoutumattomuutta. Pätkätöissä saattaa työskennellä henkilöitä, joiden kokemusta ja ammattitaitoa arvostetaan ja jotka eivät halua vakituista työtä, koska kokevat pätkätöiden tarjoavan vapautta ja sitoutumattomuutta (Koivula 2003, 90). Pätkätöihin liitetty vapaus voidaan kuitenkin myös kyseenalaistaa. ”Mutta hip hurraa, he ovat vapaita… työn perässä juokseminen kohottaa kummasti kuntoa!”, kuvaavat Holvas ja Vähämäki (2005, 23) todellisuutta ironisesti. Kuvauksesta käy ilmi, että vapaus näyttää mitättömältä pointilta, kun

tarkastellaan pätkätöiden huonoja ja niin sanottuja hyviä puolia. Pätkätyöläiset tietävät miltä tuntuu, kun palkkioiden ikävöimisestä tulee pysyvä olotila, ja mitä on epätietoisuus tulevasta. Tulevaisuuden suunnittelu on mahdotonta, mutta heillä on vapaus. (Holvas & Vähämäki 2005, 23).

Lehto, Lyly-Yrjänäinen ja Sutela (2005, 66) puolestaan kirjoittavat, että määräaikaisuus voi heijastua työpaikalle epävarmuutena. Toisaalta on tutkimuksia, joiden mukaan määräaikaisessa työsuhteessa olevat arvioivat työtään positiivisemmin kuin vakituisessa työssä olevat. Saloniemi ja Virtanen (2008) tiivistävät, että vaikka määräaikaisuus usein on vastentahtoista, ei se silti välttämättä yksiselitteisesti huononna työelämän laatua; määräaikaisuus voi jopa parantaa arvioita työelämän laadusta.

Saloniemi ja Virtanen kuitenkin huomauttavat, että asia on monitulkintainen. Suomessa esimerkiksi työvoimapolitiikalla on osuutensa määräaikaisten työsuhteisten määrään, sillä esimerkiksi tuettu työllistäminen on lisännyt määräaikaisia työsuhteita. (Saloniemi

& Virtainen 80–81). Vaikka määräaikainen kokisi tulevansa kohdelluksi työyhteisössään oikeudenmukaisesti ja suopeasti, saattaa määräaikaisuuteen liittyvä epävarmuus heijastua työntekijän hyvinvointiin. Eikä suopea ja oikeudenmukainen kohtelukaan poista sitä tosiseikkaa, että määräaikaiset suhtautuvat työsuhteensa laatuun varsin kielteisesti. (Sutela 2006, 242)

Katkeamaton, yhden työnantajan palveluksessa tehty ura on käymässä yhä harvinaisemmaksi. Myös muut kuin määräaikaiset kokevat näin ollen katkoksia ja vaihdoksia työurallaan. On kuitenkin todennäköistä, että katkokset koetaan eri tavoin, mikäli ne ovat henkilölle vapaaehtoisia – omasta halusta kumpuavia sykäyksiä vaihtaa työpaikkaa – kuin että ne ovat määräaikaisuuden sanelemia pakkoja. Kun tähän yhtälöön vielä liitetään se, että tutkimusten (esim. Kakkonen & Parviainen 2006) mukaan määräaikaisena työskentelevät kokevat muun muassa elämänhallinnan vaikeuksia, on helppo tehdä päätelmiä mitä määräaikaisuus pahimmillaan voi tarkoittaa.

Leinikki (2009, 167) lisää, että pätkätyö vauhdittaa monensuuntaista, sattumavaraista ja polarisoituvaa kehitystä: toisille sosiaalista pääomaa kertyy, toiset hiljalleen syrjäytyvät, toisten luottamus kariutuu.