Oppimäärien ja sukupuolten väliset erot

Tutkielman kolmannella tutkimuskysymyksellä ”Millaisia eroja pitkän ja lyhyen matematiikan opiskelijoiden välillä on motivaatiossa ja motivaatiotekijöissä?” haluttiin selvittää, ovatko pitkän matematiikan opiskelijat motivoituneempia opiskelemaan matematiikkaa kuin lyhyen matematiikan opiskelijat. Lisäksi tutkimuskysymys pyrki selvittämään, kuinka motivaation luonteet eroavat toisistaan matematiikan oppimäärien opiskelijoiden välillä. Motivaation luonnetta tutkiessa keskityttiin sisäiseen- ja ulkoiseen motivaatioon. Eroja oppimäärien välillä selvitettiin lisäksi eri ulkoisten sekä sisäisten motivaatiotekijöiden kohdalla.

Kolmanteen tutkimuskysymykseen saatiin hyvin vastauksia. Matematiikan oppimäärien välillä havaittiin merkittäviä eroja lähes kaikkien väitteiden kohdalla. Pitkän ja lyhyen matematiikan opiskelijoiden välillä oli selkeä ero koetussa motivaatiossa. Pitkän matematiikan opiskelijoista jopa 81 % koki itsensä motivoituneeksi matematiikan opiskeluun, kun lyhyen matematiikan lukijoilla vastaava osuus oli 40 %. Ero oppimäärien välillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Omiin kykyihin uskomisessakin oli suurta eroa oppimäärien välillä. Pitkän matematiikan opiskelijoista suurin osa (67 %) uskoi omiin kykyihinsä, kun lyhyen matematiikan opiskelijoissa osuus (40 %) oli huomattavasti pienempi. Ero oli tilastollisesti merkitsevä. Tulosten perusteella siis pitkän matematiikan opiskelijat uskoivat kykyihinsä matematiikassa enemmän kuin lyhyen matematiikan opiskelijat. Pitkän matematiikan opiskelijat myös nauttivat matematiikan opiskelusta huomattavasti enemmän kuin lyhyen matematiikan opiskelijat. Pitkän matematiikan opiskelijoista noin kaksi kolmasosaa nautti matematiikan opiskelusta. Sen sijaan lyhyttä matematiikkaa opiskelevista noin neljäsosa arvioi nauttivansa matematiikan opiskelusta ja lähes puolet olivat sitä mieltä, etteivät nauti matematiikan opiskelusta. Matematiikan opiskelusta nauttimisessa ero oppimäärien välillä oli myös tilastollisesti erittäin merkitsevä. Sisäiselle motivaatiolle tyypillinen halu ymmärtää asioita paremmin matematiikkaa opiskellessa erosi oppimäärien välillä tilastollisesti melkein merkitsevästi.

53

Pitkän matematiikan opiskelijoista jopa 94 % eli hieman suurempi osa, kuin lyhyen matematiikan opiskelijoista (78 %) arvioi haluavansa ymmärtää asioita paremmin opiskellessaan matematiikkaa. Kävi ilmi, että hieman suurempi osuus pitkän matematiikan opiskelijoista halusi hyviä arvosanoja kuin lyhyen matematiikan opiskelijoista. Ero oli tilastollisesti melkein merkitsevää. Oppimääriä vertaillessa havaittiin lisäksi, että pitkän matematiikan oppilaille oli yleisempää pyrkiä pärjäämään matematiikassa muita paremmin ja ero oppimäärien välillä oli tilastollisesti merkitsevää.

Huomattiin myös, että lyhyen matematiikan oppilaista hieman suurempi osa opiskelee matematiikkaa vain jatko-opintoja ajatellen, mutta ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Lyhyen matematiikan opiskelijat kokivat matematiikan opiskelun keskimäärin ahdistavampana kuin pitkän matematiikan opiskelijat. Ero koetussa ahdistuksessa oppimäärien välillä oli tilastollisesti melkein merkitsevää. Oppimäärien välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ulkoisissa motivaatioon vaikuttavissa tekijöissä, vaikka pitkän matematiikan opiskelijat arvioivatkin teknologian lisääntymisen, perheen, luokkatoverien, luokkailmapiirin ja oppikirjojen vaikuttaneen motivaatioonsa keskimäärin positiivisemmin kuin lyhyen matematiikan opiskelijat. Opettajan vaikutus molempien oppimäärien opiskelijoiden motivaatioon oli lähes sama keskiarvoltaan.

Oppimäärien välisistä tilastollisesti merkitsevistä eroista voidaan johtopäätöksenä todeta, että pitkän matematiikan opiskelijat ovat keskimäärin motivoituneempia matematiikan opiskeluun ja heidän pystyvyysuskonsa matematiikassa on suurempaa. Näyttäisi myös siltä, että he nauttivat matematiikan opiskelusta enemmän ja heillä on keskimäärin enemmän halua ymmärtää asioita paremmin matematiikassa. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että heidän sisäinen motivaationsa olisi myös hieman korkeampi. Tulosten perusteella vaikuttaa myös siltä, että pitkän matematiikan opiskelijoilla on suurempi halu saada hyviä arvosanoja ja pärjätä myös muita paremmin. Näin ollen heidän ulkoinen motivaationsa vaikuttaa myös olevan hieman korkeammalla tasolla. Lisäksi vaikuttaisi siltä, että lyhyen matematiikan opiskelijat kokevat yleisesti enemmän matematiikka-ahdistusta. Kuten sukupuolten välisessä vertailussa, on myös oppimäärien välisessä vertailussa otettava kuitenkin huomioon, että molemmissa ryhmissä esimerkiksi oppilaiden ominaisuudet ja kyvyt vaihtelevat. On lyhyen matematiikan opiskelijoita, jotka kokevat esimerkiksi olevansa todella motivoituneita matematiikan opiskelua kohtaan ja uskovat todella paljon omiin kykyihinsä ja toisaalta pitkän matematiikan opiskelijoita, jotka kokevat esimerkiksi paljon matematiikka-ahdistusta ja motivaation puutetta.

54

On tarkoituksenmukaista pohtia keinoja, joiden avulla lukio-opiskelijoiden motivaatiota matematiikan opiskelua kohtaan voitaisiin parantaa. Lisäksi, koska on havaittavissa, että lyhyen matematiikan opiskelijoiden motivaatio on yleisesti vähäisempää, olisi tärkeää keskittyä erityisesti lyhyen matematiikan lukijoihin. Keinoja voitaisiin lähteä pohtimaan motivaatioon vaikuttavien sekä yksilön sisäisten että ulkoisten motivaatiotekijöiden kautta. Tässä tutkimuksessa ulkoisista tekijöistä positiivisimmin motivaatioon vaikutti opettaja. Opettajan kannustavuus ja tuki ovat ensiarvoisen tärkeitä motivaation lisäämisessä. Koko sosiaalinen ympäristö aina luokkatovereista luokkailmapiiriin vaikuttaa opiskelijan motivaatioon. Opettajan olisi siis myös tärkeää pyrkiä luomaan kannustava ja positiivinen luokkailmapiiri. Useamman vastauksen perusteella havaittiin, että luokassa muiden oppilaiden asenteella näyttäisi olevan vaikutusta motivaatioon.

Opettaja voi toiminnallaan vähentää näitä negatiivisia tuntemuksia, kuten matematiikka-ahdistusta (Zakaria & Nordin, 2008). Tällöin yksilön omat asenteet ja myös luokkatovereiden asenteet matematiikan opiskelua kohtaan paranevat ja muiden oppilaiden mahdolliset negatiiviset vaikutukset motivaatioon voidaan parhaimmillaan välttää. Tarkastellessa Spearmanin korrelaatiokertoimia nähdään, että koetulla motivaatiolla oli selvä yhteys pystyvyysuskoon, matematiikan opiskelusta nauttimiseen ja haluun ymmärtää asioita paremmin. Koettu motivaatio korreloi myös negatiivisesti matematiikka-ahdistuksen kanssa. Korrelaatioista voisi päätellä, että painottamalla ymmärrystä opetuksessa, lisäämällä opiskelijan pystyvyysuskoa ja nautintoa matematiikassa sekä vähentämällä hänen matematiikka-ahdistustaan voidaan vaikuttaa myönteisesti hänen motivaatioonsa matematiikkaa kohtaan. Opiskelijan koko sosiaalinen ympäristö voi vaikuttaa pystyvyysuskoon positiivisesti esimerkiksi luottamalla hänen kykyihinsä ja olemalla kannustava. Lisäksi esimerkiksi opettajan on tärkeää olla kärsivällinen ja rohkaiseva sekä korostaa matemaattisten käsitteiden ymmärtämistä ja turvata vaivaton oppimisympäristö (Middleton & Spanias, 1999). Lisäksi Lukinin (2013) mukaan oppimisorientaation mukainen ilmapiiri, jossa oppimista arvostetaan sen itsensä takia ja kannustetaan yrittämään, lisää oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä ja voi näin ollen kasvattaa heidän pystyvyysuskoaan. Matematiikasta nauttimiseen voidaan vaikuttaa esimerkiksi positiivisella palautteella, hyvällä ilmapiirillä ja opettamalla oppijakeskeisesti (Deci & Ryan, 2008; Hannula ym. 2016).

Neljännellä tutkimuskysymyksellä pyrittiin selvittämään mahdollisia sukupuolten välisiä eroja motivaatiossa ja motivaatiotekijöissä. Sukupuolten välillä havaittiin selkeää (tilastollisesti melkein merkitsevää) eroa vain pystyvyysuskoon liittyvässä väittämässä 2.

55

Pojista 71 % uskoi omiin kykyihinsä suoriutua matemaattisista tehtävistä, kun tytöillä vastaava prosenttiosuus oli 42 %. Jopa 10 % tytöistä oli täysin eri mieltä väittämän 2 kanssa. Muissa väittämissä ja kysymyksissä sukupuolten väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tuloksissa oli kuitenkin huomattavissa eroa poikien ja tyttöjen välillä keskiarvoissa myös muissa, kuin pystyvyysuskoon liittyvässä väittämässä. Pojat kokivat keskimäärin olevansa motivoituneempia, nauttivansa matematiikasta enemmän ja haluavansa ymmärtää matematiikkaa paremmin opiskellessaan sitä kuin tytöt. Pojat arvioivat keskimäärin korkeammaksi pyrkimyksen pärjätä matematiikan koulutehtävissä paremmin kuin muut. Heillä oli lisäksi keskimäärin suurempi halu saada hyviä arvosanoja matematiikasta. Lisäksi tytöt kokivat keskimäärin matematiikan opiskelun ahdistavampana kuin pojat. Ero tyttöjen ja poikien välillä koetussa matematiikka-ahdistuksessa oli lähellä tilastollisesti melkein merkitsevän rajaa (p = 0,062). Lisäksi tytöillä keskiarvo oli korkeampi väittämässä 7: ”Opiskelen matematiikkaa vain, koska se auttaa minua pääsemään jatko-opiskelemaan.”. Kysymyksissä 1-6 suurin ero sukupuolten välillä liittyi teknologiaan. Kysyttäessä, kuinka teknologian lisääntyminen opetuksessa on vaikuttanut motivaatioon matematiikassa, ero tyttöjen ja poikien välillä oli myös todella lähellä tilastollisesti melkein merkitsevän rajaa (p = 0,054). Pojat arvioivat teknologian vaikuttavan motivaatioonsa hieman positiivisemmin kuin tytöt. Koska erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, niistä ei voida tehdä kuitenkaan yleistäviä johtopäätöksiä. Tarvitaan tarpeeksi vahva näyttö, jotta voidaan sanoa keskiarvojen välillä olevan eroa (Heikkilä, 2014).

Tarkastellessa aiempia tutkimuksia sukupuolten välisistä eroista motivaatiossa ja motivaatiotekijöissä, huomataan yhtäläisyyksiä tähän tutkimukseen. Lukin (2013) mainitsee tutkimuksesta, jossa tyttöjen ja poikien pystyvyysusko oli yläkoulun alussa yhtä vahva, mutta havaittiin kuitenkin tyttöjen pystyvyysuskon vähenevän 9. luokalla enemmän kuin poikien. Tässä tutkimuksessa havaittiinkin pystyvyysuskoon liittyvässä väittämässä, että pojat uskoivat omiin kykyihinsä suoriutua matemaattisista tehtävistä tyttöjä enemmän. Vaikuttaisi siis siltä, että 9. luokalla tyttöjen vähentynyt pystyvyysusko näkyisi lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoissakin erona poikien ja tyttöjen välillä. On myös mahdollista, että lukion aikana tyttöjen pystyvyysusko matematiikassa jatkaa laskuaan, mutta siihen ei tutkimus anna näyttöä.

Tutkimuksissa on havaittu, että pojilla on vahvempi halu näyttää osaamisensa matematiikassa ja heillä on korkeammat tulosodotukset kuin tytöillä (Lukin, 2013). Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolten välillä

56

esimerkiksi halussa saada hyviä arvosanoja ja halussa pärjätä matematiikassa muita paremmin. Wangin ym. (2018) mukaan heidän tutkimuksestaan sekä viimeaikaisesta kirjallisuudesta käy ilmi, että tytöillä on alhaisempi matemaattinen motivaatio kuin pojilla ja he kokevat enemmän matematiikka-ahdistusta. Tässä tutkimuksessa tyttöjen ja poikien välillä ei kuitenkaan havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa matemaattisessa motivaatiossa ja matematiikka-ahdistuksessa, vaikka poikien keskiarvo olikin hieman korkeampi motivaatioon liittyvässä väitteessä ja hieman matalampi matematiikka-ahdistukseen liittyvässä väitteessä.