Opettaja ottaa estradin haltuun

Seuraava koulupäivän aloitus tapahtuu maaliskuisena torstaiaamuna. Edellä kuva-tusta koulupäivän aloituksesta on lähes kaksi kuukautta. Monivivahteisen urahis-torian omaava naisopettaja oli toiminut opettajana monissa kouluissa Suomessa ja ulkomailla sekä toimittajana ja aikuisopettajana. Tässä koulussa hän oli aloittanut uutena opettajana samana syksynä näköpiirissään jo muutaman vuoden päästä tapahtuva eläkkeelle jääminen. Sekä opettaja että ekaluokkalaiset oppilaat olivat omalla tavallaan koulutulokkaita kyseisessä koulussa ja heidän yhteistyönsä oli jatkunut vasta vajaan lukuvuoden. Kuten hänen luokkahuoneensa pohjapiirus-tuksesta käy ilmi (LH4), hän on kehitellyt luokassaan yhteistoiminnallista opetus-järjestelmää, jossa oppilaat on järjestetty neljän oppilaan muodostamiin ryhmiin (tästä lähemmin luvussa 9.1).

Kamera on jälleen jalustalla luokkahuoneessa, kun oppilaita alkaa tulla luok-kaan:

Kamera herättää kiinnostusta oppilaissa, sitä tullaan katsomaan ja sitä kom-mentoidaan. Kaikki oppilaat ovat luokassa, vaeltelevat ympäri luokkaa, häli-nää, jota kestää 2 min. 26 sek.

Opettaja tulee luokan ovelle, koputtaa ensin oveen rytmikkäästi ja jää ovelle odottamaan hetkeksi, tulee sitten sisään ja vetää oven kiinni jälkeensä. Kaikki oppilaat hiljenevät ja menevät seisomaan pulpettinsa viereen. Poika kameran edessä vilkuilee varovasti kameraan, mutta kääntyy sitten myös katsomaan opettajaa, kaikki seisovat hiljaa. Opettaja laittaa reppunsa edessä olevan pie-nen apupöydän alle katsellen samalla luokkaa hiljaisena, tulee seisomaan eteen, asettaa kädet eteensä vatsan päälle ja liikkuessaan pöydän luota eteen seisomaan sanoo samalla: “No niin. Hyvää huomenta.” Hän jää seisomaan paikalleen ja oppilaat sanovat reippaasti kuorossa yhteen ääneen: “Hyvää huomenta Kaija-opettaja!”

Opettaja: “Olkaa hyvät ja istuutukaa.”

Oppilaat istuvat paikoilleen, jotka ovat pulpeteissa neljän oppilaan, kahden ty-tön ja kahden pojan muodostamissa ryhmissä. Opettaja laskee ryhmät ja kat-soo ketä on paikalla, “Kaikki ovat paikalla. (lyhyt hiljaisuus) No ni. Katotaas

tännepäin.” Opettaja menee apupöydän luo ja ottaa kaulapussistaan silmälasit

“otetaas täältä silmälasit”, laittaa ne nenälleen. Hän kommentoi vaimeasti van-hoja silmälasejaan, menee taululle ja ottaa liidun taulun alareunasta sanoen:

“Ja tänään... mikähän viikonpäivä tänään nyt onkaan, oottakaas nytten”, hän katsoo seinälle, “eilen oli käsitöitä mesikämmenillä, tais olla... ”heiluttelee liitua nyrkissään, “mikäs tänään on?” muutama oppilas vastaa “torstai”.

Opettaja: “Torstai. Joo-o.” Opettaja menee taululle ja kirjoittaa taulun ruudu-tettuun reunaan TO, ja sanoo: “sitten alkoi varmaan kahdeskymmenes...?” kir-joittaa tauluun kakkosen ja kääntyy luokan puoleen hämmästyneen näköisenä,

“nyt mä oon ihan unohtanu...?”

Joku oppilas sanoo: “Yheksäs.”

Opettaja: “oliks eilen kahdeskymmenes kahdeksas?” Sama oppilas vastaa:

“joo.”

Opettaja: “hyvä!” Hän kirjoittaa taululle kakkosen viereen numeron 9, kääntyy sitten jälleen luokkaan päin kysyvän näköisenä sanoen: “Ja... tammi, helmi...?”

Joku oppilas sanoo: “maaliskuu”.

Opettaja kirjoittaa taululle toistaen samalla: “maalis, ja vuosi on sama.”

Opettaja jatkaa kirjoittamista: “Ja tänne tulee vähän näitä asioita. Tällä aloite-taan (kirjoittaa ainekoodin UE taululle) samoin kuin keskiviikkoaamunakin.

Mut sit tuleekin yllätys! Te LUUULETTE, et tähän tulee äidinkieltä. Ja jos mä sanon ettei tuukkaan äidinkieltä nin, SITten te luulette et siihen tulee... “ jää odottamaan oppilaiden lisäystä.

Poika eturivistä: “matematiikkaa.”

Opettaja puistelee päätään ja heiluttaa liitua pitelevää kättään: “ei tuukkaan.”

Joku oppilaista huutaa: “ATK?”

Opettaja saman aikaisesti alkaa jo kirjoittamaan ainekoodia taululle ja sanoo:

“Ei tu ATKtakaan.” Oppilas:“Käsityö?”

Opettaja pysäyttää kirjoituksen ja kääntyy oppilaisiin päin: “Eeei tuu.”

Oppilaat kuorossa: “Kuvaamataitoa!”

Opettaja: “Joo.” Vastaus herättää oppilaissa “jee” -huutoja ja iloista mieltä.

Opettaja: “Nimittäin, Kati on, Kati on luvannut pitää teille tänään semmosen kivan pienen kuvaamataidon tuokion.”

Opettaja jatkaa seuraavaan koodiin, kirjoittaa taululle sanoen: “ja siihen me otetaan sitten Laulut. Niitä ei varmaan ehkä ehditä kauheen paljoo. Sitten on äidinkielen vuoro (kirjoittaa taululle AI). Ja jos oikein hyvä tuuri käy niin eh-ditään myös satu. (Pysähtyy miettimään hetkeksi) Pitäiskö laittaa sulkuihin (kysyy itseltään ääneen, ei käänny oppilaisiin, käsi jää satu -sanan kohdalle)?

Ei laiteta, pidetään huoli siitä, että (kääntyy oppilaisiin päin)... ehditään, jooko.

(Vetää viivan siihen mennessä kirjoitettujen koodien alle). Ja tääl (vaihtaa liitua puhuessaan) on sitten tää merkillinen tunti, johonka ei voi laittaa mitään jär-jestystä, vaan joka on... käsityötä (kirjoittaa koodin KS) ja kuvaamataitoa (KU) ja myös ihan pikkiriikkisen matematiikkaa (kirjoittaa MA ja kääntyy oppilai-siin päin)” Oppilaat vähän kommentoivat, tytön ääni: “Epäreilua.” Opettaja kääntyy taululle, tekee pyörittäviä liikkeitä viimeisimmän koodiryppään päällä:

“Vähän menee sekasin, mutta…”

Oppilaat kommentoivat vielä vähän tyytymättöminä, mutta Opettaja puolus-telee: “Oli, oli, se lisättiin sinne, mä olin eilen vaan unohtanu. (Katsoo seinältä) Mesikämmenet, eikun, juu, Mesikämmenet, oliks eilen vähän matematiikkaa?

(Kurottautuu kysymään)” “Joo” kuuluu jostakin. Opettaja: “Oli, joo. (Lähtee kävelemään apupöytää kohden) Kyllähän Mesikämmenet sen muistavat.”

Opettaja kävelee ikkunalle ja vetää verhoja eteen. “Sit me otetaan taas täältä, täältä ihan pieni pieni ripaus taas katsotaan taas tästä... mistäs se aurinko nyt paistelee (liikkuu vetämään verhoja auringon varjoksi)? Tuolta. Sieltä se taitaa paistaa noin... lapsukaisiin... Aurinko on ihana, mutta jos se tulee tänne luok-kaan nin se vähän häikäsee.” Menee tv:n luo. “Varmista että näet kuvaruudun.”

Alkavat katsomaan videolta Nasaretin elämää. (DEkvideo290301, kesto 6 min, 19 sek)

Opettaja on koko ajan selkeästi ja ryhdikkäästi Opettaja, joka myös monilla pie-nillä teoilla osoittaa eron opettajan ja oppilaan paikan välillä. Opettaja koputtaa oveen ja jää merkitsevästi odottamaan, että nyt oppilaiden pitää asettua oppilaan paikkaan koulun alkuun sovitulla tavalla seisomaan oman pulpetin viereen, jonka oppilaat myös itsestäänselvästi tekevät. Opettaja astuu paikalleen luokkaan ja siitä hetkestä kaikki tapahtumat tapahtuvat hänen luomansa järjestelmän mukaises-ti. Luokassa on dramaattisen hiljaista ja oppilaat kunnioittavat seisten opettajan asettumista paikalleen. Tämän hän tekee merkitsevästi puhutellen oppilaita myös hiljaisuudellaan ja korostuneen rauhallisilla eleillään laittaessaan repun pöydän alle tai asettaessaan kätensä vatsan päälle. Tämä opettajuuden esitys on tunnistet-tavissa katederiopettajan asennoissa ja eleissä ja ne viittaavat juuri siihen kulttuu-riseen kuvastoon, josta mallikansalaisen ja kansankynttilän metaforat kumpuavat.

Siihen viittaa myös opettajan tervehdys ja oppilaiden vastaus. Pieni, uudempaan opettajuuden kuvastoon viittaava tuttavallisuuden sävy ilmenee oppilaiden vasta-tessa nimetylle ”Kaija-opettajalle”.

Aloitusepisodissa opettaja johtajan paikalla tulee selkeästi esiin esimerkiksi puhetapana, jossa opettaja käyttää puhekielen ilmaisuja kuten ‘siihen me otetaan sitten laulut’; tässä ‘me otetaan’ tarkoittaa kuitenkin opettajan etukäteen tekemää päätöstä, kuten koko päivän ohjelmasta käytävä neuvottelukin; tässä opettaja ei puhuttele oppilaita vaan ilmoittaa tekemänsä päätökset. Myös pohdinta satujen laittamisesta sulkuihin tapahtuu näkyvästi opettajan itsekseen käymänä pohdin-tana, johon oppilaat eivät pääse vaikuttamaan. Hierarkkinen ero opettajan ja op-pilaan välillä on vakaa ja selvä, ja dialogiin ei tässä tilanteessa kutsuta oppilaita.

8.4 ”Pitäiskö mun olla tiukempi?”

Viimeiseksi kuvaan koulupäivän aloitusta huhtikuun alun torstaiaamuna viiden-nen luokan luokkahuoneessa. Miesopettaja on opettanut luokkaa kolmannesta luokasta lähtien ja ollut ko. koulussa 5 vuotta. Käytin kameraa eri tavalla tässä viimeisessä videoinnissa. Muissakin videoinneissa on joitakin kuvia luokan ulko-puolelta ja luokan seinistä, mutta tuntien aikana kamera oli jalustalla paikoillaan toisin kuin tässä. Aloitin kuvauksen myös eri tavalla: Seurasin opettajan tuloa

luokkaan jo käytävästä, kamera ei ole odottamassa luokassa toisin kuin muissa aloituksissa, käännän kameran kuvakulmaa ja zoomailen luokassa seuraten tapah-tumia. Näistä ratkaisuista rakentuu erilaiset lähtökohdat tulkinnalle. Näistä tulee ilmi aineistonkeruuni tietynlainen kokeilevuus ja ‘pilottimaisuus’ – etsin erilaisia tapoja kerätä aineistoja ja kehittelin käytäntöjäni kenttätyön kuluessa. Kameran käytön tietynlainen irrottelu alkoi näkyä tässä viimeisellä havainnointijaksolla.

Tutkija kuvaa käytävästä oppilaiden ja opettajan perässä ja tullaan luokkaan.

Joku oppilas kysyy minulta (ei näy kuvassa): “Mitä sä tolla teet?” Vastaan: “Ku-vaan.” Opettaja ja joitakin oppilaita keskustelevat keskenään, opettajan ääni kuuluu selvimmin. Tullaan luokkaan, opettaja madaltaa ääntään: “Ja nyt mä en halua nähdä (en saa selvää, kengistä ja naulakosta jokin komento)!” Suljen ka-meran joksikin aikaa, kun asettelen tavarani vakipaikalleni taakse. Kuva katkeaa hälinässä liikkuvana ja alkaa enemmän paikallaan luokan takaa kuvaten, mutta edelleen käsivarakuvauksena; istun pulpetin ääressä ja kuvaan. Zoomausta ja fokuksen hakemista. Opettaja seisoo luokan edessä opettajanpöydän takana, oppilaat seisovat pulpettiensa vieressä, osalla pulpeteista tuolit ovat nostettu-na pulpettien päälle tuolinjalat ylöspäin. Jokin keskustelu jatkuu, kun opettaja sanoo: “No älä sitten, tota... Raimo se johtuu siitä, että mä tunnen yhen toisen Raimon, jota sanotaan Raipeks ja se aina lipsahtaa multa, anteeks.” Opettaja viittaa kädellään taakse ja hymyilee. Jotain sananvaihtoa tässä, Raimon isä kuu-lemma sanoo häntä myös Raipeksi. Opettaja yllättyneesti hymyillen: “Sanoo vai?

Noniin. Hyvää huomenta viis aa!” Kuva vaeltaa luokassa, zoomaa lähemmäs ja kauemmas. Oppilaat mölisevät epätahdissa: “Hyvää huomenta opettaja!” Ope:

“Olkaa hyvä ja istukaa (oppilaat istuvat), ja ottakaa äidinkielen kirja ja vihko siihen eteen. Me luetaan ensin pieni pätkä nuijasotaa, samalla kun teillä on...”

Edessä istuvan pojan puhe keskeyttää opettajan: “sä et o koskaan lukenu...”

Opettaja osoittaa poikaa sormella ja sanoo tiukasti: “Shh! (Vaimeasti jotakin pojalle)” Järjestelee papereita ja selailee pinoja opettajanpöydällä. Jari lähtee omalta paikaltaan oikealta edestä ja kävelee vasempaan reunaan pojan pulpetin ääreen.

Ope: “Ja tota... sitten niin... niinniin... Oliks teillä kysymyksiä? Täss oli aamulla kun mä tulin tänne ni isoja kysymyksiä, onko kysymyksiä?”

Raimo vaeltaa luokassa.

Poika huutaa: “ON!”

Ope antaa puheenvuoron: “Arto.”

Arto: “Voiks mä... (ei saa selvää)”

Ope: “Sun pitää kysyä tänään musiikin opettajalta.” Joitakin kommentointeja kuuluu eri puolilta luokasta. Ope: “Jariii.” Jari lähtee takaisin omalle paikal-leen.

Ope: “Sitten, onko muita kysymyksiä?” Edessä oleva poika viittaa ja opettaja nyökkää tälle, jotakin sananvaihtoa edessä olevien poikien ja opettajan välillä, sanoista ei saa selvää, opettaja hymyilee huvittuneesti. Jari kysyy jotakin saa-tuaan opettajalta puheenvuoron. Minä alan puhua: “No niin, onks tää... he-rättääks tää liikaa... (ilmeisesti oppilaat ovat kiinnostuneita kamerasta, ei näy kuvassa)” videointi katkeaa. (DEhvideo050401, kesto 2 min)

Tässä päivän aloituksessa tulee näkyviin opettajan tapa puhua ennen tuntia oppi-laiden kanssa ‘samalta korkeudelta’, hierarkia ei ole selvästi näkyvissä. Luokkaan tulo tapahtuu myös samaan tapaan kaikilla, opettajan ja oppilaiden välillä ei ole eroa, sananvaihto on toverillista. Alussa tapahtuu kuitenkin kontrolloiva keskus-telu, jossa ilmeisesti kerrataan sääntö kenkien paikasta – oppilaat riisuivat kengät yleensä luokkaan tullessaan ja jättivät ne luokkahuoneen taakse lattialle. Tässä tu-lee myös näkyviin joidenkin poikien näkyvä ja kuuluva tapa ‘heitellä’ kommentte-ja opettakommentte-jan kanssa keskeyttäen myös tämän puheen. Kaksikommentte-jakoinen sukupuoliero on tämän luokan käytännöissä hyvin näkyvä.

“Hyvää huomenta viis aa” ja siihen vastauksena annettu, ei aivan yhteen ääneen lausuttu “hyvää huomenta opettaja” -repliikit toimivat rajanvetona opetuksen al-kamiselle sekä opettajan ja oppilaiden paikkojen eron tekemiselle (myös Kivinen ym. 1985, 24). Oppilaat asettuvat kuitenkin jo tullessaan ilmeisen sopimuksen ja kulttuurisesti tunnistettavan tavan mukaisesti seisomaan pulpettiensa viereen odottamaan opettajan lupaa asettua työskentelevään asentoon omaan yksittäiseen pulpettiin istumaan. Tavallaan tuo oppilaiden vastausten eriaikaisuus ja ‘mölise-vä’ tapa vastata voisi olla tulkittavissa opettajan kulttuurisen paikan kyseenalais-tukseksi tai lieväksi kapinoinniksi kuuliaisen oppilaan paikkaan asettumista vas-taan. Tätä pienissä sananvaihdoissa, erityisesti tiettyjen poikien ja opettajan välillä tapahtuvaa paikoista ja niihin liittyvistä valtasuhteista neuvottelua käydään luok-kahuoneessa yleisesti aineistossa. Opettaja myös pohtii tätä aineistossani, kysyen suoraan minulta käymissämme keskusteluista, minkä olen tulkinnut lähinnä reto-riseksi kysymykseksi: “Pitäiskö mun olla tiukempi?” Tätä tapahtui sekä kenttätyö-viikon aikana että myös kevään keskustelussa, jossa hän sanoi: “Aina välil niinku miettii… (...) tota pinnaakin, sit et tavallaan niinku että, ehkä vähän liianki, liianki pitkäpinnanen.” Tässä tulkitsen neuvottelua kulttuurisen varman ja johdonmu-kaisen, systemaattisen ja järjestystä ylläpitävän opettajaihanteen kanssa.