Nimeäminen – nimettömyys

Samaisen videoidun äänestystilanteen katsomisen ja siitä keskustelemisen yhte-ydessä kiinnitin opettajan huomion myös tyttöjen kollektiiviseen nimittämiseen tilanteen alussa, kun poikia puhutellaan nimillä. Tästä kehkeytyi myös keskustelu,

jossa opettaja kuvailee monisävyisesti tyttöjen ja poikien työskentelytapojen eroja ja myös oman vuorovaikutuksensa eroja tyttöjen ja poikien kanssa:

O: Kuka on kenenki kans, niin. Meillähän tulee niinku selkeesti, et pojat on semmonen niinku, omanlaisensa massa, jos on pari semmost yksinäistä jut-tua. Tytöt on niinku aivan tiukat (piirit?), siis aivan niinku, ne on, kolme eri porukkaa ja sit, jotain semmosii vähän hajanaisempia. Tietysti melkee niille porukoille vois antaa nimet, ne on must niin tiiviit, siis ne on älyttömän tiiviit.

T: Joo. Mut et sillai ei tuu koskaan niinku toisilta ryhmiltä, et ”miks sä sanot

’tytöt’ ku sä tarkotat noita”?

O: Joo ei, ei, et se on jännä, toi on kyllä ihan mielenkiintoinen (kohta).

T: Niin. Ja sillai siis, se, myös se, että se minust, mua kiinnitti huomioo, et on tässäki kohdassa se, millä tavalla, niinku pojat saa ne nimet. Et pojille sä annat, sanot… (O: Mm.) niinku henkilökohtasemmin, niinku asioita, et…

O: Joo, joo. Tytöt on paljo kasvottomampia, joo. (T: Mm.) Joo, se on ihan tot-ta.

T: Mikä on sillai semmonen aika klassinen, se toistuu.

O: Joo, joo. (tauko) Joo, se on, joo, se on tosi, se on ihan totta, se on just niin.

(tauko) T: Joo, no joo/

O: Varsinki niinku tällases ryhmätilanteessa. Et sitte niinku tyttöjen kanssa, on niinku, oikeestaan paljo enemmänki sit semmosii niinku, kasvokkain tilanteita.

(T: Niin.) Tai sitten tämmösen tyttöryhmän ja opettajan kanssa on paljon sem-mosii niinku kasvokkain, et ainaki tolla luokalla, että, hirveesti pohtii elämää, en mä sit tiiä, se johtuu ehkä iästäki. (T: Joo.) Et enemmän mä niinku tyttöjen kans on sit tämmöstä pohdintaa maailmasta ja oikeudenmukaisuudesta ja mitä kaikkee niil nyt on herännyki tänään. (T: Niin, niin.) Tietysti ne on just siinä iässä, et niitä kauheesti mietityttää. Et tavallaan niinku poikien kanssa ei oo sit taas sellasta, et poikien kanssa on enemmän just tämmöst, jopa hieman negatii-visluontoista tää kommunikointi.

T: Nii, vähän semmost vääntöö, et haastetaan…

O: Niin, vähä ku pojat, semmosta pientä niinku, vääntöö, joo.

T: Ja tuleeks se myös jotenki niinku nimenomaan, niinku yksilöiden välillä, et sul on niinku, et tässä nyt tuli niinku jotain…

O: Joo. Kyl siel tulee siellä siis Artun ja Jarin ja toisen Artun kanssa, tulee ihan siis niinku kaksinkamppailujaki.

T: Nii.

O: Ja tulee paljon.

(DEhkesk230502)

Opettaja kuvaa luokan sukupuolittuneita oppilaiden paikkoja ja keskinäisiä suh-teita sekä myös oppilaiden suhdetta opettajaan. Pojat ovat ”omanlaisensa massa”, josta muutama yksinäiseksi määrittyvä poika erottuu. Tytöissä erottuu kolme tii-vistä ryhmää ja näiden ryhmien kanssa opettaja kertoo olevansa paljon kasvokkai-sissa tilanteissa, joissa pohditaan asioita. Mutta yksilöinä luokkatilanteissa “tytöt on paljo kasvottomampia, joo”. Tässä opettajan luonnehdinta

kommunikoinnis-taan poikien kanssa saa ”negatiivisluonteisen” määreen ja tutkijan tulkintoja mu-kaillen hän nimeää tietyt pojat, joiden kanssa tulee ”kaksinkamppailujaki, ja tulee paljon”. Tyttöjen toimijuus näyttäisi tilassa tapahtuvan omissa ryhmissä suhtees-sa toisiin tyttöihin, joiden kanssuhtees-sa yhdessä suunnataan yhteys ja keskustelu myös opettajan kanssa, mutta tavanomaisessa luokkahuonetilanteessa yksittäisten poi-kien ’vääntöön’ vastaaminen vie opettajan huomion.

Tilanteissa näyttäisi myös toistuvan poikien tietynlainen maskuliininen liittou-tuminen, jota kuvaa myös opettajan luonnehdinta pojista ”omanlaisenaan massa-na”; yksittäisen pojan opettajaa haastavaa asentoa tuetaan yleisesti poikien taholta, jossa tullaan sulkeneeksi tytöt tehokkaasti puhevuorovaikutuksen ulkopuolelle.

Toisaalta luokan pojista opettajan erottamat ”pari semmost yksinäisempää jut-tua” tulkitsen tarkoittavan kiusatuksi itsensä kokevaa poikaa sekä toista luokan maahanmuuttajataustaisista pojista – näitä oli luokalla kaksi, joista toinen oli nä-kyvästi esillä ja mukana poikien ”massassa”.

Edellä kuvatussa äänestystilanteessa kaikki oppilaat, jotka opettaja nimeää, ovat poikia ja jotkut pojat myös huutelemalla välikommentteja täyttävät tehok-kaasti luokan äänitilan. Tytöt ikään kuin seuraavat omissa pulpeteissaan tilannet-ta, osallistuvat äänestykseen nostamalla kätensä, mutta perusteluja ja vaalipuheita pyydettäessä tytöt eivät viittaa. Tyttöjen tekemiset eivät tule aluksi myöskään kir-jatuiksi omaan litteraatiooni videoinnista, koska he kaikki istuvat selkä kameraan päin hiljaa pulpetissaan. Kahden tytön vilkaisut kameraan tulevat kirjatuiksi vasta monen katsomisen jälkeen. Videolla vaalea tyttö vaihtaa kyllästyneen näköisenä katseen takanaan istuvan tytön kanssa poikien ’vaalipuheiden’ ollessa äänekkäim-millään, vilkaisee kameraa ja kääntyy vinosti hymyillen hiukan päätään pudistaen takaisin eteenpäin. Toisessa vilkaisussa luokan takaosassa kuvassa oikealla istuva tyttö vilkaisee kameraan, kääntää katseen nopeasti takaisin eteenpäin ja laittaa kä-tensä kasvojen eteen ikään kuin suojaamaan kameralta. (Vrt. Gordon ym. 2002).

Sukupuoliero jäsentyy usein kaksijakoiseksi, polaariseksi ja komplementaa-riseksi eroksi, johon liittyy myös hierarkkinen miehekkääksi tai maskuliiniseksi mielletyn saadessa positiivisempia määreitä kuin naiselliseksi tai feminiiniseksi mielletty. Toisaalta esim. Braidotti (1994, 159) liittää tähän myös naisen ruumiin esineellistämisen, johon liittyy myös se, että naisen ääntä ei kuunnella eikä kuulla.

Tämän kahtiajaon toistoa tulkitsen opettajan käytännöissä, joissa käytetään poi-kien levottomuuden ja äänekkyyden hillitsemiseen ratkaisuna tyttöjen sijoittelua rauhoittamaan poikia. Tästä esimerkki seuraavassa päiväkirjamerkinnässäni:

Raimon ja Jarin paikat – Jari siirtänyt pulpettinsa Raimon taakse seinän viereen.

Myös Anna mukaan – joutuu siirtämään pulpettiaan taaksepäin – Opettaja ko-mentaa Jarin Annan eteen, mutta Jari jää kuitenkin tämän taakse. Opettaja ei reagoi, vaan jättää asian. Opettaja alkaa lukea huovitarinaa.

[lukee tarinaa, myöhemmin samalla tunnilla:]

O: “Jari ja Anna vaihtaa paikat NYT!” “Aatu ja Iiris vaihtaa paikat NYT!”

Jari opettajalle: “Miks sä teet aina mulle kiusaa?” .

O: “Tää ei oo henkilökohtaista, häirintää!” Hans hihittelee. Juha ja Kari hälisee.

O: “Jari ja Irma vaihtaa paikkaa!” Jari kapinoi, työntää pulpettia agressiivisesti.

(DEhpkhuhti01)

Pojan toimintaan kohdistuu sanktio, mutta samalla toimintaan osallistumaton tyttö saa kantaakseen saman sanktion (ks. Kasanen 2003, 56). Tytön ruumiin esi-neellistä luonnetta korostaa vielä se, että ruumiin nimi näyttää olevan samante-kevä; Anna ja Irma ovat vaihdettavissa tämän sanktion toteuttamisessa. Toisaalta siirtäessään Annan poikien ’väliin’ opettaja rikkoo kolmen tytön ryhmän, jossa tytöt usein, vaikkakaan ei tässä tilanteessa, työskentelevät yhdessä.

Seuraavassa videonauhalta poimitussa episodissa tulee myös esiin poikien huu-telun, keskeyttämisen ja häirinnän salliminen, jossa toisaalta selkeästi vähätellään tytön viittaamalla pyydettyä puheenvuoroa ja opettajan luvan antamisen jälkeen annettua ’oikeaa’ vastausta:

Ope: ”Lyhyt kertaus päivän läksystä. Mikä on lausetyyppi... (joku poika huu-taa ”mitä?” Ope vilkaisee olan yli ja toishuu-taa) Mikä on lausetyyppi, joka päättyy tähän (piirtää taululle pisteen.)? Minkälaiset lauseet, lyhyt kertaus, alkaa t-kir-jaimella...” Joku pojista sanoo: ”Tavalliset lauseet.” Ope hymyilee nopeasti ja osoittaa kädellä oikealle, tyttö vastaa: ”Toteamus.”

Ope: ”Toteamuslauseet. (Ope sivelee viiksiään) Jarkko huus tos, että tavalliset lauseet, se on muuten täsmälleen yhtä oikein (osoittaa pistettä taululla), taval-linen lause päättyy pisteeseen.” (DEhvideo050401)

Tyttö saa puheenvuoron ohimennen ja jälleen nimettömäksi jääden. Opettaja rea-goi poikien huudeltuihin välikysymyksiin ja -vastauksiin välittömästi positiivisesti toistamalla puheensa ja nopealla hymyllä. Tytön lyhyt ’oikea’ vastaus ohitetaan vain nopealla toistolla ja palataan pojan huudellen esitettyyn vastaukseen nos-tamalla se oivaltavaksi ja nimetään se ”täsmälleen yhtä oikeaksi”. Nimeämisessä toistuvat mekanismit ovat usein naistutkimuksessa osoitettuja käytäntöjä, joissa maskuliiniset nimet mainitaan ja feminiiniset ohitetaan ja vaietaan (esim. Palmu 1992, 2003).