Omistaja-arvon maksimointi

Omistaja-arvon maksimoinnin teorian esitteli Milton Friedman vuonna 1970. Teorian mukaan yritys ei ole vastuussa toimistaan muille sidosryhmille kuin omistajilleen. Yrityksen johto nähdään omistajien agenttina ja omistajat nähdään johdon työnantajina. Tämän takia johdon tekemät päätökset tulisi aina tehdä omistajien tahdon mukaan. Toimiessaan toisin yrityksen johto käyttäisi muiden sidosryhmien varoja omien syidensä takia. Yrityksen perimmäisenä tavoitteena on maksimoida omistajiensa saama tuotto. (Friedman, 1970). Friedmanin esittelemä teoria on finanssimaailmassa yleisesti hyväksytty, ja se näkyy esimerkiksi Suomen osakeyhtiölaissa, jossa yhtiön olemassaolon tarkoitukseksi on kirjattu: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.” (Osakeyhtiölaki 2006/624, 5§).

Myös Jensenin ja Mecklinin (1976) mukaan yrityksen tulisi aina pyrkiä maksimoimaan omistaja-arvonsa. Tapa, jolla tähän tavoitteeseen päästään, on tutkijoiden mukaan yrityksen johdon ja muiden avainhenkilöiden sitouttaminen omistajien tavoitteisiin kannustimien, kuten osakeoptioiden tai suorien osakeomistusten avulla. Näin toimimalla yrityksen johdon ja yrityksen omistajien tavoitteet saadaan yhteneväisiksi, kun myös johto hyötyy omistaja-arvon maksimoinnista. Tämä poistaa päämies-agentti-ongelman, joka osaltaan toimii esteenä yrityksen omistaja-arvon maksimoinnissa.

(Jensen & Mecklin, 1976). Omistajaohjaus ja johdon valvonta (corporate governance) on tärkeä osa-alue yrityksen omistaja-arvon maksimoinnissa, koska omistajaohjauksen laatu ja sen eri osat vaikuttavat suuresti omistaja-arvoon. Toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan vastuiden erottamisella, hallituksen itsenäisyydellä sekä hallituksen jäsenten osakkeenomistajuudella on huomattu olevan suurta vaikutusta omistaja-arvoon (Bhagat & Black, 2002; Bhagat & Casey, 1999;

Hermalin & Weisbach, 1998). Tekemällä hallituksen jäsenistä, jotka ovat vastuussa omistajaohjauksesta ja johdon valvonnasta osakkeenomistajia, saadaan heille luotua kannustin parantaa valvontaa. Valvonnan avulla yrityksen johdon toimia voidaan kontrolloida omistajien tahdon mukaisesti. Valvonta pienentää päämies-agentti-ongelmaa ja sen ansiosta kasvattaa omistaja-arvoa. Päämies-agentti-ongelman poistamiseen pyrkivä omistajaohjaus ja johdon valvonta auttaa yritystä maksimoimaan omistaja-arvonsa. (Čupić, Stančić & Stančić, 2012).

Myös erilaisilla omistajien tavoitteisiin sitouttavilla palkitsemisjärjestelmillä voidaan pyrkiä maksimoimaan omistaja-arvoa. Palkitsemisen ei tulisi kohdistua pelkästään korkeimpaan johtoon, vaan myös muita yrityksen tulokseen vaikuttavia avainhenkilöitä sekä toimijoita tulisi palkita, mikäli he ovat toimillaan vaikuttaneet positiivisesti yrityksen omistaja-arvon kasvuun. Näihin toimijoihin lukeutuu korkeimman johdon lisäksi keskijohto sekä yrityksen tärkeimmät työntekijät (Rappaport, 2006). Tämän tapaiset palkitsemisjärjestelmät motivoivat ja ohjaavat työntekijöitä omistajien haluamaan suuntaan, sillä palkitsemalla työntekijöitä omistaja-arvon kasvattamisesta, on heillä selkeä motiivi toimia omistaja-arvoa maksimoivalla tavalla.

Omistaja-arvon maksimointiin on monia tapoja. Rappaportin (2006) mukaan yrityksen ei tulisi keskittyä lyhyen aikavälin tuloihin vaan pyrkiä maksimoimaan tuloksensa pitkällä aikavälillä.

Yritysten tulisi keskittyä odotetun arvon maksimoimiseen strategisilla ratkaisuilla, vaikka se tarkoittaisi sitä, että lyhyen aikavälin tuotot eivät maksimoituisi. Näihin strategisiin ratkaisuihin lukeutuu esimerkiksi yrityksen tekemät hankinnat, jotka ovat yksi suurimmista arvon luojista tai arvon tuhoajista yrityksen toiminnoista. Esimerkiksi huonolla investoinnilla yritys voi tuhota suuren määrän omistaja-arvostaan. Omistaja-arvoa voi pyrkiä maksimoimaan myös pitämällä omaisuutensa

sellaisissa pääomissa, jotka maksimoivat arvoa. Yksi tapa tähän on pitää enemmän arvoa luovat toiminnot, kuten tutkimus- ja tuotekehitys, omissa käsissä ja antaa vähemmän arvoa luovat toiminnot, kuten valmistus, muiden hoidettavaksi ulkoistamalla. Näin toimimalla yrityksen pääomat ovat parhaassa mahdollisessa arvoa maksimoivassa käytössä, eikä arvoa pääse tuhoutumaan esimerkiksi liian korkeiden valmistuskustannuksien takia. Yrityksen ei tulisi myöskään pitää rahaa turhaan sisällä yrityksen kassassa, vaan sitä tulisi palauttaa omistajille, mikäli rahalle ei ole uskottavia arvoa luovia investointeja näköpiirissä. (Rappaport, 2006). Rahan palauttaminen omistajille osinkojen tai omien osakkeiden ostojen kautta antaa omistajille mahdollisuuden sijoittaa varat korkeampien tuottojen toivossa toisaalle. Ylimääräisen rahan palauttaminen antaa myös omistajille varmuutta siitä, että johto ei käytä rahoja huonoihin arvoa tuhoaviin investointeihin. Omistajien tuntemaa varmuutta voi lisätä myös tarjoamalla sijoittajille arvoa koskevaa informaatiota. Rappaportin (2006) mukaan tämä on yksi kymmenestä tärkeimmästä omistaja-arvoa maksimoivasta tavasta. Vähentämällä sijoittajien tuntemaa epävarmuutta voidaan mahdollisesti laskea yrityksen pääomakustannuksia, kun sijoittajat tyytyvät pienempään tuottovaatimukseen ja sitä kautta nostaa osakkeen hintaa, joka näkyy omistajille suoraan omistaja-arvon kasvuna (Rappaport, 2006). Sijoittajien ja omistajien tuntemaan riskiin, ja sitä kautta sijoittajien vaatimaan tuottovaatimukseen voi vaikuttaa myös jo mainitulla yrityksen valvonnalla.

Myös nettovelkaantumisaste on tärkeä tekijä sidosryhmien tuntemien riskien alentamiseksi. (Walters, 1997).

Omistaja-arvon maksimoinnissa tulisi ottaa huomioon taloudellisten tavoitteiden lisäksi myös aineettomia tavoitteita, koska ne muodostavat jopa 75 prosenttia yrityksen arvosta (Kaplan & Norton, 2003). Näitä aineettomia tavoitteita ovat esimerkiksi asiakassuhteet, työntekijöiden tyytyväisyys, tuotekehitys sekä tuotteiden räätälöinti. Omistaja-arvoa maksimoivia aineettomia tekijöitä voidaan luokitella kolmeen tärkeimpään kategoriaan: ihmisiin, prosesseihin sekä suhteisiin (Bistrova, Titko

& Lace, 2014). Maksimoidessaan omistaja-arvoa yrityksen tulisi huomioida asiakkuussuhteiden sekä tavarantoimittajasuhteiden hallinta (Walters, 1997). Asiakasuskollisuus vähentää yrityksen uusasiakashankintakuluja, ja näin ollen luo arvoa omistajilleen. Kannattavuutta parantava, ja sen seurauksena omistaja-arvoa luova asiakasuskollisuus linkittyy asiakastyytyväisyyteen, joka syntyy työntekijöiden tyytyväisyyden, lojaaliuden ja tuottavuuden kautta (Hesket, Jones, Loveman, Sasser

& Schlesinger, 1994). Omistaja-arvon maksimoinnissa huomiota tulisi siis kiinnittää erilaisiin ulkoisiin sidosryhmiin, kuten asiakkaisiin, sekä erilaisiin sisäisiin sidosryhmiin, kuten työntekijöihin ja tavarantoimittajiin. Moir, Kennerley & Ferguson (2007) tunnistavat omistaja-arvoon vaikuttaviksi sidosryhmiksi työntekijöiden ja asiakkaiden lisäksi myös tavarantoimittajat, hallitukset, sekä yrityksen toimintaympäristön. Mikäli nykypäivänä haluaa luoda omistaja-arvoa, tulisi näitä kaikkia

sidosryhmiä pystyä hallitsemaan. Yleisön kiinnostuksen kohteina ovat nykyään sosiaaliset ja ympäristölliset kysymykset, jonka takia yrityksen tuottamista kestävyysraporteista on tullut olennainen osa yritysraportointia. Näiden raporttien tuottaminen auttaa yritystä parantamaan omistaja-arvoaan, sillä ne vaikuttavat suoraan yrityksen maineeseen ja imagoon yleisön silmissä (Bistrova ym., 2014).