Suomalaista pankkisektoria koskevaa omistaja-arvoon vaikuttaviin tekijöihin liittyvää tutkimusta ei ole olemassa. Aikaisempia tutkimuksia omistaja-arvoon liittyvistä tekijöistä eri maiden ja maanosien pankeista löytyy kuitenkin kattavasti. Tutkimuksen taustalle on siis saatavilla tarpeeksi asianmukaista informaatiota aikaisemmin toteutettujen tutkimusten ansiosta.
Monet aihetta sivuavista aiemmista tutkimuksista (Athanasoglou, Brissimis & Delis, 2008; Berger &
Mester, 2003; Brissimis, Delis & Papanikolaou 2008; Lepetit, Nys, Rous & Tarazi, 2008) keskittyvät pankkien tuottamiin voittoihin analysoimalla erilaisten tekijöiden, kuten makrotaloudellisten, pankkikohtaisten tai toimialakohtaisten tekijöiden vaikutusta voittoihin. Osa tutkimuksista pyrkii löytämään yhteyksiä pankkien suorituskyvyn sekä omistaja-arvon luomisen välille. Esimerkiksi Beccalli, Casu & Girardone (2006) tutkivat pankkien tehokkuuden ja pankkien osakkeiden hintojen välistä yhteyttä. Tutkimuskohteiden joukossa oli saksalaisia, italialaisia, englantilaisia, ranskalaisia sekä espanjalaisia pörssiin listattuja pankkeja. Tutkijat onnistuivat löytämään empiirisen analyysin kautta positiivisen yhteyden pankkien kustannustehokkuuden sekä osakkeen hinnan välillä.
Tutkimuksen mukaan muutokset pankkien kustannustehokkuudessa heijastuvat pankkien osakkeiden hintaan markkinoilla. (Beccalli ym., 2006).
Fiordelisi (2007) esitteli tutkimuksessaan uuden mittarin pankkien suorituskyvyn mittaamiseen.
Fiordelisi kutsuu mittaria omistaja-arvon tehokkuudeksi (shareholder value efficiency). Tutkija määrittelee käsitteen näin: ”Pankki, joka tuottaa suurinta mahdollista taloudellista lisäarvoa (Economic Value Added) tietyillä annetuilla panoksilla ja tuotoksilla voidaan sanoa olevan omistaja-arvollisesti tehokas” (Fiordelisi, 2007, s. 2153). Taloudellisen lisäarvon tuottaminen (EVA) on yrityksen taloudellisen suorituskyvyn mittari, joka perustuu jäännösvarallisuuteen, mikä lasketaan vähentämällä yrityksen liikevoitosta sen pääoman kustannukset oikaistuna veroilla (Chen, 2020).
Tämä uusi Fiordelisin kehittämä mittari kertoo, kuinka lähellä maksimaalista omistaja-arvon luontia tietty pankki on annetuilla tuotoksilla. Mittari estimoitiin käyttämällä stokastisia rajamenetelmiä, joissa keskityttiin Ranskan, Saksan, Italian sekä Yhdistyneiden kuningaskuntien listattuihin sekä listaamattomiin pankkeihin vuosina 1997-2002. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää omistaja-arvon sekä pankin suorituskyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimuksen mukaan omistaja-arvon tehokkuus -mittari on tärkein tekijä arvon luomisessa, kun taas ennestään tärkeimpinä pidetyt kustannustehokkuus sekä voittotehokkuus selittävät vain pienen osan arvon luomisesta eurooppalaisissa pankeissa.
Voittotehokkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin yrityksen todellinen kannattavuus vertautuu alan parhaimman yrityksen maksimaaliseen kannattavuuteen. Vaikka kustannus- ja voittotehokkuus eivät selitä omistaja-arvon luontia yhtä tehokkaasti kuin omistaja-arvon tehokkuus, on niiden vaikutus omistaja-arvon luontiin silti tilastollisesti huomattava. Näiden mittareiden huomattiin myös olevan vain heikosti riippuvaisia toisistaan, mikä näyttäisi tarkoittavan sitä, että kaikki niistä tuottavat erilaista informaatiota pankin toiminnoista. Tutkimuksesta selvisi myös, että eurooppalaiset pankit ovat keskimäärin 36 prosenttisesti omistaja-arvollisesti tehottomia. Eurooppalaiset pankit menettävät siis noin kolmanneksen mahdollisesta omistaja-arvon kasvustaan tehottomuuden vuoksi. (Fiordelisi, 2007).
Fiordelisin (2007) tutkimus on jatkoa Hughesin, Langin, Mesterin, Moonin & Paganon (2003) tutkimukselle, jossa esiteltiin pankin tehokkuuden ja osakkeen arvon välisiä yhteyksiä analysoivat käsitteet markkina-arvon alijäämä ja alijäämän suhde. Markkina-arvon alijäämällä tarkoitetaan pankin korkeimman mahdollisen markkina-arvon ja pankin todellisen markkina-arvon välistä erotusta. Alijäämän suhde kertoo markkina-arvon alijäämän suhteessa pankin sijoituksiin sen taseen varoissa. Tutkimuksen aineistona käytettiin 169 yhdysvaltalaisen pörssiin listatun pankin dataa vuosilta 1992-1994. Keskimääräinen markkina-arvon alijäämä on tutkimuksen mukaan 429 071 dollaria, ja keskimääräinen alijäämän suhde 0,191. (Hughes ym., 2003). Nämä mittarit ovat parempia kuin ennen käytetty voittotehokkuus, mutta ne eivät huomioi markkinatuottojen ja vaihtoehtoiskustannusten välisiä yhteyksiä pankkien toiminnoissa. Niitä ei voi myöskään käyttää muiden kuin pörssiin listattujen pankkien arvioimiseen, joita Euroopan pankkisektorilta löytyy vain vähän, sillä ainoastaan pörssiin listatun pankin markkina-arvon voi määrittää. (Fiordelisi 2007).
Fiordelisi ja Molyneux (2010) toteuttivat tutkimuksen omistaja-arvon määrittävistä tekijöistä eurooppalaisissa pankeissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat yhtenäisesti aikaisempien tutkimusten tulosten kanssa, että monet erilaiset makrotaloudelliset, pankkikohtaiset sekä toimialakohtaiset tekijät vaikuttavat niin pankkien taloudellisiin tuottoihin kuin myös omistaja-arvon luontiin. Tutkimuksessa nostettiin esille, että eurooppalaisten pankkien toimintaympäristö on kokenut viime aikoina suuria muutoksia. Vuoden 2008 finanssikriisi myös osoitti, että pankkien suorituskyvyllä on huomattavaa vaikutusta myös muiden yritysten kasvuun, rahoituksen tehokkaaseen allokoitumiseen sekä yleiseen taloudelliseen kehitykseen. Teknologinen kehitys, globalisaatio, rakenteellisen sääntelyn purkaminen sekä uuden sääntelyn asettaminen ovat muokanneet pankkien kilpailullista toimintaympäristöä.
Tulosten mukaan markkina- ja likviditeettiriskillä sekä velkaantuneisuusasteella on suurta vaikutusta pankkien taloudelliseen suoriutumiseen. Tutkimuksessa osoitettiin, että kustannus- sekä
voittotehokkuudella on positiivinen yhteys pankkien taloudelliseen suorituskykyyn. Tutkimusten tulosten mukaan liikevaihdon tehokkuuden parantaminen parantaa taloudellista tuottoa ja, että kustannustehokkuuden parantaminen linkittyy suuremman taloudellisen arvon lisääntymiseen. Myös pankkien luottotappioiden sekä omistaja-arvon väliltä löytyy yhteyksiä. Nämä yhteydet implikoivat, että suuremmat odottamattomat tappiot selittyvät suuremmalla liiketoiminnan volyymilla sekä mahdollisesti laadultaan heikommalla lainasalkulla pankkien taseessa. (Fiordelisi & Molyneux, 2010).
Abdulazeez & Saif-Alyousfi (2020) tutkivat omistaja-arvon määrittäviä tekijöitä GCC-maiden pankeissa. GCC-mailla tarkoitetaan Persianlahden yhteistyöneuvoston muodostavia maita, joita ovat Bahrain, Kuwait, Oman, Qatar, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Tutkimuksessa tutkittiin uusien aikaisemmin käyttämättömien muuttujien vaikutuksia pankin omistaja-arvoon.
Käytettyjä muuttujia olivat käteistalletusten määrä, lainakannan kasvu, taseen ulkopuoliset toiminnot, järjestämättömät luotot sekä korottomat tuotot. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pankit, jotka ovat riippuvaisia muista kuin perinteisistä pankkitoiminnoista pystyvät tuottamaan suuremman omistaja-arvon. Korkeammat vaihtoehtoiskustannukset sekä suuremmat pääomien määrät parantavat pankkien omistaja-arvoa. Omistaja-arvoa parantavia tekijöitä ovat myös suurempi lainakanta sekä käteistalletusten määrä. Järjestämättömillä luotoilla eikä markkinariskillä havaita olevan merkittäviä vaikutuksia pankkien luomaan omistaja-arvoon, mutta määrällisesti korkeat luotot yksityiselle sektorille laskevat sitä. Tutkijat huomasivat, että myös pankin toimintaympäristöllä on vaikutusta omistaja-arvon tasoon. Pankit, jotka sijaitsevat taloudellisesti kehittyneissä maissa, tai maissa, missä on korkea inflaatio tai korkea korkotaso, saavat tuotettua korkeamman omistaja-arvon kuin pankit vähemmän kehittyneissä maissa tai alhaisen inflaation tai alhaisen korkotason maissa (Abdulazeez &
Saif-Alyousfi, 2020).
Toimintaympäristön vaikutuksen pankkien kannattavuuteen ja sitä kautta omistaja-arvoon tunnistivat myös Dietrich & Wanzenried (2011, 2014). Vuoden 2011 tutkimus toteutettiin tutkimalla sveitsiläisiä liikepankkeja. 372:n eri pankin dataa tutkittiin aikavälillä 1999-2009. Tavoitteena tutkijoilla oli selvittää finanssikriisin vaikutuksia pankkien kannattavuuden tekijöihin. Kriisin vaikutus selvitettiin jakamalla tutkimus ajallisesti kriisiä edeltäneeseen aikaan 1999-2006 sekä kriisin aikaiseen aikaan 2007-2009. Tuloksista selviää, että kriisillä oli suurta vaikutusta Sveitsin pankkisektoriin sekä pankkien kannattavuuteen ylipäänsä. Tulokset olivat yhtenäisiä aikaisempien tutkimusten tulosten kanssa kannattavuuden tekijöiden osalta. Suurimpia kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat operationaalinen tehokkuus, lainakannan kasvu, tulonlähteiden monipuolisuus, rahoituskulut sekä
omistajuusrakenne (Dietrich & Wanzenried, 2011). Vuoden 2014 tutkimuksen kohteena oli yli 10 000 pankkia 118:sta eri maasta. Tutkimuksessa pankit jaettiin kolmeen kategoriaan niiden sijaintimaan tulotason mukaan: alhaisen tulotason, keskituloisen sekä korkean tulotason pankkeihin.
Tavoitteena oli selvittää eroja eri tulotason pankkien pankkikohtaisten, makrotaloudellisten ja toimialakohtaisten tekijöiden vaikutusta pankkien kannattavuuksiin. Suomi luetaan korkean tulotason maaksi, joten kiinnitämme huomiota vain korkean tulotason maiden kannattavuuden ajureihin.
Tuloksien mukaan korkean tulotason maissa oman pääoman määrä sekä tulonlähteiden monipuolisuus vaikuttavat positiivisesti pankin kannattavuuteen. Omistusrakenteella tai makrotaloudellisilla tekijöillä, kuten inflaatiolla tai bruttokansantuotteen kasvulla, ei havaittu olevan suurta vaikutusta korkean tulotason maan pankkien kannattavuuteen. Vuoden 2007 finanssikriisi iski eniten juuri korkean tulotason maiden pankkeihin heikentäen niiden kannattavuutta kaikista kategorioista suhteellisesti eniten. (Dietrich & Wanzenried, 2014).
Aggelopoulos ja Georgopoulos (2015) tutkivat omistaja-arvon määrittäviä tekijöitä Kreikan pankeissa kriisivuosina. Tutkimus toteutettiin tutkimalla Kreikan yhtä suurimmista liikepankeista vuosina 2006-2010. Tämän ajanjakson aikana Kreikka koki finanssikriisin sekä sitä seuranneen Euroopan velkakriisin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kriisi kääntää tulonlähteiden monipuolisuuden yleensä aiheuttaman omistaja-arvon nousun laskuksi ja vähentää luottoriskin aiheuttamien korkoerojen riskipreemioita. Kriisi myös merkittävästi tehostaa kustannustehokkuuden parantamisesta saatavia hyötyjä, mutta myös samalla nopeuttaa luottoriskin aiheuttamaa omistaja-arvon tuhoutumista. Tämän takia kriisiaikoina pankkien tulisi tarkastella lainasalkkuaan, ja tarvittaessa organisoida se uudelleen. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aikaisempien luottoriskiä, kustannustehokkuutta sekä tulojen monipuolisuutta koskevien tutkimusten tulosten kanssa.
(Aggelopoulos & Georgopoulos, 2015).
Radic (2015) toteutti edellisten kaltaisen tutkimuksen Japanin pankkisektorilla. Tutkimuksessa selvitettiin omistaja-arvon määrittäviä tekijöitä japanilaisissa pankeissa. Tutkimuksessa viitattiin Fiordelisin & Molyneuxin (2010) tutkimukseen, jossa tutkittiin omistaja-arvon tasoon vaikuttavia tekijöitä eurooppalaisissa pankeissa. Radicin tutkimus on jatkoa Fiordelisin & Molyneuxin tutkimukselle, ja siinä käytetyt omistaja-arvon muuttujat ja mittarit pohjautuvat aikaisempaan tutkimukseen. Tutkimuksen tulokset ovat samankaltaiset, kuin aiheesta aiemmin toteutettujen tutkimusten tulokset. Tutkijan mukaan suurimmat pankin omistaja-arvoon vaikuttavat tekijät ovat kustannustehokkuus, luottoriski sekä pankin koko. Myös tulonlähteiden monipuolisuus, varojen likvidisyys sekä markkinariskille altistuminen näyttää vaikuttavan omistaja-arvon kehitykseen.
Tuloksista selviää lisäksi, että pankit voivat vähentää oman pääoman kustannuksia parantamalla kustannustehokkuuttaan. Japanilaisten pankkien todetaan olevan 40 prosenttisesti omistaja-arvollisesti tehottomia, mikä on erittäin lähellä eurooppalaisten pankkien vastaavaa osuutta. (Radic, 2015).
Kaiken kaikkiaan aikaisempien omistaja-arvoon liittyvien pankkisektoria koskevien tutkimusten tulokset ovat hyvin samankaltaisia. Aikaisempien tutkimusten tuloksista on havaittavissa selkeitä yhteneväisyyksiä omistaja-arvoon liittyvien tekijöiden osalta. Esimerkiksi erilaisten tehokkuuksien, kuten kustannustehokkuuden vaikutus omistaja-arvoon nousi tutkimuksissa vahvasti esille. Myös erilaiset riskeihin liittyvät tekijät, kuten altistuminen markkinariskille sekä luottoriski toistuivat useissa tutkimuksissa, joissa riskien ja omistaja-arvon väliltä löydettiin yhteyksiä. Aikaisemmat kriisiaikoina toteutetut tutkimukset (Aggelopoulos & Georgopoulos, 2015; Fiordelisi & Molyneux, 2010; Dietrich & Wanzenried, 2011, 2014) todistavat myös yhtenäisesti kriisien omistaja-arvoa tuhoavan vaikutuksen pankkisektorilla. Tutkimustulosten ollessa näin yhteneväisiä, ei samankaltaisen tutkimuksen toteutus Suomen pankkisektorilla olisi mielekästä. Omistaja-arvoon vaikuttavat tekijät pankkisektorilla on akateemisessa kirjallisuudessa hyvin tunnistettuja, joten ei ole syytä uskoa, että Suomen pankkisektorilla tulokset olisivat merkittävästi erilaisia. Seuraavassa luvussa tutkitaankin kvalitatiivisesti empiirisen aineiston pohjalta suomalaisten pankkien omistaja-arvon kehitystä, sekä pankkien raportoinnissaan tunnistamia omistaja-arvoon vaikuttavia tekijöitä ja niiden kehitystä. Tuloksia käsittelevässä kappaleessa viisi näitä löydöksiä verrataan yllä esiteltyjen aikaisempien tutkimuksien tuloksiin.