Odotusten diskurssi

Esitellyt diskurssit kytkeytyvät toisiinsa ja niillä on myös päällekkäisiä ominaisuuksia, joten dis-kurssien välisten rajojen tarkka piirtäminen ei ole yksinkertaista. Disdis-kurssien erittely on kuitenkin mielekästä, sillä taustalla olevat äänet ja niiden resurssit voivat vaihdella hyvinkin paljon. On myös mielenkiintoista tarkastella ilmiöitä, joissa on havaittavissa selkeitä ristiriitaisuuksia. Tässä suh-teessa odotusten diskurssi on aineiston epäjohdonmukaisin ja ehkä myös kiinnostavin diskurssi, sillä siinä esiintyy samaan aikaan useita keskenään kilpailevia toimintoja ja päämääriä.³⁶⁴

Kehityksen diskurssin takaa näyttäytyy odotusten diskurssi, joka on liitettävissä, ei vain Joensuun vaan kaikkien Suomen toisen maailmansodan jälkeen perustettujen yliopistojen ja korkeakoulujen ympärillä käytyyn keskusteluun. Odotukset kuvastavat yliopistolaitoksen entistä yhteiskuntaorien-toituneempaa asemaa sekä sijaintikaupunkinsa kulttuurista, taloudellista ja sosiaalista taustaa. Sekä

362 Karjalainen 7.10.1971

363 Karjalainen 11.8.1973.

364 Pietikäinen & Mäntynen 2009, 133.

Helsingistä Tampereelle vuonna 1960 siirretyn ja myöhemmin yliopistoksi muuttuneen Yhteiskun-nallisen korkeakoulun että Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun uskottiin vahvistavan kaupun-gin roolia suhteessa muihin lähialueen keskuksiin.³⁶⁵ Joensuussa tällaista maakunnan sisäistä kil-pailuasetelmaa ei ollut, vaan korkeakoulun vaikuttavuus nähtiin koko Pohjois-Karjalan perspektii-vistä. Alusta alkaen korkeakoulun odotettiin olevan ”korkeatasoinen akateeminen opinahjo” ja

”laatukorkeakoulu”. Siitä odotettiin apua vaikeiden taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa painivalle maakunnalle sekä uutta virikettä paikalliselle kulttuurielämälle. Kun korkeakoulun vai-kutus alueelle ei osoittautunut konkreettiseksi ja välittömäksi eikä korkeakoulu kaikilta osin muu-tenkaan vastannut yliopistoihin perinteisesti liitettyjä mielikuvia, kääntyivät tunteet pettymykseksi.

Puhtaimmillaan odotukset näkyvät laatukorkeakoulun diskurssissa muun muassa seuraavasti: ”Me joensuulaiset odotamme korkeakoulusta rakentavaa laitosta karjalaisen kulttuurin kehittäjänä ja nuorisomme kasvattajana emmekä mitään vallankumouksen linnoitusta Siltakadun päähän.”³⁶⁶

Sanomalehtikirjoittelusta voi tulkita, että ainakin osalle paikallisista korkeakoulun tutkimuksesta ja opetuksesta muodostunut kuva oli ristiriidassa korkeakouluun liitettyjen odotusten kanssa. Laa-tukorkeakoulun diskurssi pitää sisällään ajatuksen vahvasta, arvokkaasta, riippumattomasta ja it-senäisestä korkeakoulusta, korkeatasoisesta henkisestä elämästä, sivistyneistä akateemisista perin-teistä sekä objektiivisesta ja laadukkaasta tutkimuksesta ja opetuksesta. Joensuussa koettiin, että korkeakoulu oli joidenkin muiden kuin näiden ideaalien ohjailtavissa. Politisoituminen ja erityi-sesti vasemmistolainen politiikka olivat voimia, joiden pelättiin turmelevan kaupungin ”kultapa-lan”³⁶⁷ ja uhkaavan yliopistojen yhteyteen liitettyjä perusarvoja.³⁶⁸ Vanhan ja uuden akateemisen kulttuurin ja tiedekäsitysten yhteentörmäys olikin keskeinen tekijä korkeakoulua kohtaan kiteyty-neessä pettymyksessä.

365 Kaarninen 2000, 93; Kohvakka 2009.

366 Nimimerkki K.K. Karjalaisessa 23.2.1971.

367 Seppo Vento Karjalaisessa 15.9.1975.

368 Akateemisten perinteiden perään haikailivat esimerkiksi Kyllikki Takala Karjalaisessa 12.2.1972 ja Erkki Kaikko-nen Karjalaisessa 2.3.1975.

Odotusten diskurssissa me ja muut -asetelma on vahva. Korkeakoulua pidettiin ”meidän korkea-kouluna”, Pohjois-Karjalaa ja Joensuuta varten perustettuna. ”Ulkopuolisiin” eli kaupunkiin muu-alta muuttaneisiin erilaista arvomaailmaa ja ehkä radikaalejakin näkemyksiä edustaneisiin ”junan-tuomiin” suhtauduttiin vieroksuen – etenkin, jos he ilmaisivat avoimesti (vasemmistolaisen) poliit-tisen kantansa. Ristiriitaisten odotusten ja mielikuvien ilmapiirissä korkeakouluyhteisön ja ympä-röivän maakunnan asukkaiden oli vaikea löytää luontevaa kosketuspintaa ja yhteistä kieltä. Maa-kunnassa tämä tulkittiin korkeakoulun tietoiseksi eristäytymiseksi. Miten ulkopuolelta tulevat pai-neet sekä vuorovaikutus ympäristön kanssa sitten koettiin korkeakoulun sisällä? Sanomalehtiai-neisto ei anna siihen vastausta, joten kysymys jää väitösvaiheessa tehtävien haastattelujen varaan.

Useissa kirjoituksissa korostuu pohjoiskarjalaisten korkeakoulun eteen tekemä suuri työ.³⁶⁹ Olihan vuonna 1965 tehtyyn päätökseen jakaa Itä-Suomen korkeakoulu Lappeenrannan, Kuopion ja Joen-suun kesken vaikuttanut oleellisesti kunkin kaupungin aktiivinen vaikuttaminen toimielimineen, selvityksineen, neuvottelu- ja informaatiotilaisuuksineen ja valtakunnantason päättäjiin kohdistu-neine yhteydenottoineen. Itä-Suomen yliopistokysymys ja kilpailu kolmen kaupungin välillä nousi esiin 1950-luvun puolivälissä ja kiihtyi seuraavan vuosikymmenen alussa. Ennakkoasetelmissa Lappeenrannan asema vaikutti vahvimmalta, joten keskustalaisen opetusministeri Johannes Viro-laisen johdolla toteutunut jakoratkaisu koettiin Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa suurena voittona.

Korkeakouluasiat olivat näyttävästi esillä maakunnallisessa julkisuudessa sekä ennen jakoratkai-sun syntyä että korkeakoulun valmisteluvaiheessa. Kaupungin sitoutumista hankkeeseen osoitti, että se maksoi korkeakoulun ensimmäisen lukukauden eli syksyn 1969 menot, mikä mahdollisti toiminnan käynnistämisen opetusministeriön kaavailemaa aikataulua nopeammin.³⁷⁰ Asetelma pohjusti Joensuun korkeakouluun kohdistuneiden jopa ylimitoitettujen odotusten muotoutumista.

Korkeakoulun alueelliseen kehittämiseen liittyneet odotukset hyväksyttiin sekä korkeakoulun si-sällä että sitä ympäröivässä maakunnassa. Diskurssia ruokki nousussa ollut yhteiskunnallinen ta-voitetutkimus, jonka näkyvimpiä edustajia korkeakoululla olivat professorit Annika Takala ja

369 Esim. pakinoitsija Seppä Karjalaisessa 28.2.1975

370 Nevala 2009, 30–42, 94.

Yrjö-Paavo Häyrynen. Tutkimuksen uudenlainen asema välittyi keskusteluun korkeakoulun tehtä-västä ja suhteesta ympäristöönsä. Rehtoreiden Veli Nurmen ja Heikki Kirkisen sekä lehtori Kari Tuunaisen puheenvuoroissa palvelevan korkeakoulun diskurssi näyttäytyy selkeästi:

”Joensuun korkeakoulu pyrkii syntyhetkestään saakka olemaan palveleva korkeakoulu. Se ei pyri linnoittautumaan omiin oloihinsa.”³⁷¹ (Veli Nurmi)

”Yliopistot ja korkeakoulut ovat yleensä koko kansan yhteisiä laitoksia. Ne palvelevat koko kan-saa ja niitä pitää yllä koko kansa yhteisillä verovaroillaan.”³⁷² (Heikki Kirkinen)

”Hallinnonuudistus on eräs osa korkeakoulujen muuttumista akateemisia kansalaisia tuotta-vista ”pylväsyliopistoista” yhteiskunnan kaikkia jäseniä tasapuolisesti palvelevaan suun-taan.”³⁷³ (Kari Tuunainen)

Korkeakoulun palveleva luonne ja sen toteuttama yhteiskunnallinen vuorovaikutus olivat kuitenkin vaikeita muotoilla edistysaskeleista kertoviksi sanomalehtiuutisiksi tai talouden nousua ilmentä-viksi tilastoiksi. Teknologiapainotteisessa Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa suhteet pai-kalliseen elinkeinoelämään syntyivät luontevalla tavalla molempia osapuolia konkreettisesti hyö-dyttäen.

Joensuussa kentälle jalkautuneet kasvatustieteelliset ja aluetutkimukseen liittyneet projektit taas nostattivat jos eivät vastarintaa niin ainakin kummeksuntaa ja epäilyjä ideologisista kytkennöistä.

Kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden uudenlaisten tutkimusorientaatioiden lähtökohtana oli yhteiskun-nallinen vaikuttavuus, joka ei kuitenkaan vastannut paikallisten korkeakoulun tutkimukselle aset-tamia odotuksia. Sen sijaan, että tutkimushankkeet olisivat tuoneet rahaa kaupungin tai maalais-kuntien kirstuun, ne pyrkivät tuottamaan tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi. Hyvinvointivaltion rakennuskaudella poliittinen päätöksenteko perustui suunnittelutalouden ja tutkimuksen vuorovai-kutukseen, jossa paikallinen tieto nostettiin valtakunnallisen kokonaisedun rakennusaineeksi. Kun

371 Karjalainen 28.10.1970

372 Karjalainen 12.10.1970.

373 Karjalainen 13.12.1972.

suunnittelutalouden päämäärät yhdistyivät tiettyjen piirien ankaraan kommunisminvastaisuuteen, oli tuloksena epäluulo niin koulujärjestelmän uudistamista kuin kasvatustieteen ja kasvatuspsyko-logian uudenlaisia tutkimuksellisia lähestymistapoja kohtaan.³⁷⁴

Myös opettajankoulutuksessa odotukset ja käytäntö jäivät kohtaamatta. Iso osa opiskelijoista oli korkeakoulun ensimmäisinä vuosina opettajaopiskelijoita tai täydennyskoulutusta hankkivia opet-tajia. Heille konkreettiset ammatilliset tavoitteet olivat opintojen keskeisintä sisältöä. Seminaariai-kaan verrattuna opettajankoulutus oli teoretisoitunut ja tutkimuspainotteisuus lisääntynyt, vaikka muutos olikin hidasta. Julkisuudessa teorian ja käytännön yhteensovittamisen ongelma, joka on leimannut opettajan pedagogisia opintoja aina näihin päiviin saakka³⁷⁵, kytkettiin politiikkaan:

”Uuden haasteen ammattiin valmistavassa koulutuksessa on korkeakouluille tuonut politiikka.

Aikoinaan seminaareja – niin luokanopettajan kuin lastentarhojenkin – moitittiin mielipiteen vapauden rajoittamisesta. Korkeakoulut ovat näin lyhyessä ajassa joutuneet ottamaan vastaan yhteiskunnasta samat moitteet, joiden nimenä on nyt politiikan suosiminen ja epäpoliittisuuden syrjiminen.”³⁷⁶

Odotusten diskurssissa kuuluu lehtien oma, pakinoitsijoiden sekä korkeakoulun ulkopuolisten yk-sityishenkilöiden ääni, mikä todistaa, että suurimmat korkeakouluun kohdistuneet odotukset raken-tuivat korkeakouluyhteisön ulkopuolella. Myös korkeakoulun viralliseen diskurssiin sekä ylioppi-laskunnan ja poliittisten opiskelijajärjestöjen teksteihin kuuluivat puheet palvelevasta korkeakou-lusta, mutta yleisemmällä tasolla. Pääkirjoituksissa odotuksia tuotiin esiin jossain määrin maltilli-semmin. Huomioitavaa kuitenkin on, että odotusten diskurssi painottuu maakunnan päälehdessä Karjalaisessa, jossa kouluasiat olivat muutenkin Karjalan Maata ja Pohjois-Karjalaa voimakkaam-min edustettuina. Sosiaalidemokraattisessa työväenlehdessä Pohjois-Karjalassa korkeakoulun nä-kyvyys oli heikoin eikä korkeakoulu profiloitunut sen sivuilla useinkaan odotusten kautta, vaan

374 Moisio 2012, 131–140; Okkonen 2013, 74.

375 Puustinen 2012, 31.

376 Liberaali linja Karjalan maa 11.6.1975.

ennemmin opiskelijapoliittisen toiminnan näkökulmasta. Aiemmin maatalousväestön äänenkan-nattajana esiintynyt Karjalan Maa puolestaan pyrki 1970-luvulla laajentamaan lukijakuntaansa³⁷⁷ ja osoitti siksi kiinnostusta koulu- ja korkeakouluasioihin. Sekä Karjalainen että Karjalan Maa al-leviivasivat korkeakoulun merkitystä maakunnalle ja toistivat uskoa korkeakoulun mahdollisuuk-siin kehitysalueen ongelmien ratkaisemisessa.