Edelläkävijyyden diskurssi

Edelläkävijyyden diskurssi nousee Karjalan Maassa esiin vahvana korkeakoulun ensimmäisinä vuosina. Syksyn 1969 avajaisissa korkeakoulun rehtori Veli Nurmi esitti juhlapuheessaan mies ja ääni -periaatteen kokeilua Joensuussa, mikä herätti Karjalan Maassa muita lehtiä näkyvämmän ja myönteisemmän vastaanoton. Pakinoitsija Oppipoika kommentoi puhetta kaksi päivää avajaisten jälkeen toteamalla sen olleen iloinen poikkeama korkeakoulurehtoreiden synkkien näkemysten joukossa. Pakinassa Nurmi kuvattiin rohkeaksi ja ennakkoluulottomaksi uuden korkeakoulun nuo-reksi rehtoriksi, joka huhujen mukaan ei ollut käynyt päivääkään oppikoulua. Näin sekä rehtori Nurmi että koko korkeakoulu saivat pakinassa valoisan myönteisen vastaanoton. Mitä ihmeen va-hinkoa tuollaisesta kokeilusta todella voisi olla?, Oppipoika kysyi.³⁷⁸

Karjalan Maan asennoituminen oli sidoksissa lehden puoluekantaan. Alueelliset kysymykset olivat keskustalaisen politiikan avainteemoja, joihin kuului tavoite saada korkeakoulu Itä-Suomeen ja Joensuuhun. Korkeakoulun perustaminen oli voitto paitsi Joensuulle ja Pohjois-Karjalalle myös keskustapuolueelle. Puolue myös ajoi nuoren opetusministerinsä johdolla uudistushakuista koulu-tuspolitiikkaa, sillä Johannes Virolainen kannatti mies ja ääni-periaatteelle nojaavan hallintomallin rakentamista yliopistoihin. Se, että Karjalan Maa tulkitsi rehtori Veli Nurmen mies ja ääni -peri-aatteelle myönteiset kannanotot korkeakoulun edelläkävijyydeksi osoittaa, että lukuvuonna 1969–

1970 hallinnonuudistuksella oli poliittista nostetta ja sen toteutuminen nähtiin realistisena. Mies ja ääni ei ollut leimautunut poliittiseksi iskusanaksi muun muassa siitä syystä, etteivät joensuulaiset poliittiset opiskelijajärjestöt olleet ehtineet aktivoitua. Joensuussa hallinnonuudistuskamppailuun

377 Salminen 1988, 202–203.

378 Karjalan Maa 19.9.1969.

ei sisältynyt voimakasta opiskelijat vastaan professorit -vastakkainasettelua, kuten esimerkiksi Tampereella, jossa paikallinen ylioppilaslehti nimitti ylioppilaskunnan tavoitteiden vastavoimaksi asettunutta yliopiston rehtoria diktaattoriksi³⁷⁹. Joensuussa hallinnonuudistuksella oli vankka tuki myös korkeakoulun hallinnossa.

Lex Virolaisen ja sitä seuranneiden Lex Itälän ja Lex Sundqvistin ajauduttua vastatuuleen sekä poliittisten opiskelijajärjestöjen aloitettua mies ja ääni -kampanjoinnin, alkoi Karjalan Maan vilje-lemä edelläkävijyyden diskurssi hautautua korkeakoulun toimintaa vaikeuttaneiden hallinnollisten ongelmien ja näköpiirissä olleen taloudellisen laman jalkoihin. Hallinnonuudistuksesta oli muo-dostunut puoluepoliittinen kysymys, joka oli korkeakoulun oman kehittämistahdon sijaan riippu-vainen poliittisista voimasuhteista ja päätöksenteosta.

Karjalaisessa hallinnonuudistuskirjoittelun edelläkävijyysdiskurssi oli esillä varovaisemmassa sä-vyssä. Nurmen mies ja ääni -ehdotusta ei käsitelty Karjalaisessa, mutta edelläkävijyyttä tuotiin esiin hallintoratkaisun myöhemmissä vaiheissa. Joulukuussa 1971 pariteetin ja ristiinäänestyksen mahdollisuus esitettiin rehtori Kirkisen lausunnon kautta myönteisessä valossa. Joensuun korkea-koulu sai osakseen kokeilijan roolin, sillä jutussa väläytettiin, että hallintomallia saatetaan tutkia Joensuussa tieteellisesti valtakunnallista kokonaisratkaisua ajatellen. ”--- hallintokokeilulla on erit-täin hyvät mahdollisuudet toteutua Joensuussa, koska korkeakoulu on pieni ja uusi eikä sillä ole aikaisempia hallintoperinteitä painolastinaan”³⁸⁰, lehti siteerasi Kirkistä. Karjalainen ei kuiten-kaan nähnyt korkeakoulun edelläkävijyyttä yhtä suoraan hallintomallien radikaaliuden kautta kuin Karjalan Maa. Karjalaisen mukaan Joensuun korkeakoulu oli edelläkävijä uudistuksen nopean to-teutumisen näkökulmasta, oli sitten kyse kolmi- tai kaksikannasta: ”Joensuun korkeakoulusta tulee ensimmäinen oppilaitos, jonka hallinto on vahvistettu kolmikantaperiaatteelle”, todettiin pääkir-joituksessa 27.9.1970. Lisäksi edelläkävijyys tuli Karjalaisessa Karjalan Maahan verrattuna use-ammin esiin välillisesti eli haastatteluissa ja kommenteissa lehden näkemystä suoremmin edusta-vien pääkirjoitusten ja pakinoiden sijaan.

379 Kaarninen 2013, 138.

380 Karjalainen 3.12.1971.

Korkeakoulun edistyksellisyyttä korostanut edelläkävijyyden diskurssi painottuu tutkimuksen kol-mesta teemasta hallinnonuudistukseen ja sanomalehdistä puhtaimmin Karjalan Maahan. Muiden lehtien viittaukset edelläkävijyyteen ovat yksittäisiä. Tutkimukselliseen edelläkävijyyteen viittasi-vat muun muassa rehtori Heikki Kirkinen ja professori Yrjö-Paavo Häyrynen.³⁸¹ Vaikka tutkimuk-sellisen edelläkävijyyden diskurssi on aineistossa harvinainen, ei tulos korkeakoulun politisoitu-mista koskevan otoksen perusteella tarkoita, että maakuntalehtien kirjoittelu kaikkiaan olisi vähä-tellyt paikallista tutkimustoimintaa. Kuitenkin esimerkiksi Annika Takala toivoi julkisen keskus-telun suuntaamista voimakkaammin tutkimuksen suuntaan.³⁸². Havainnon voikin nähdä antavan viitteitä siitä, ettei pohjoiskarjalainen julkisuus kiinnittänyt näkyvästi huomiota paikallisen opetuk-sen ja tutkimustoiminnan laatuun ja niihin tutkimusaloihin, jotka kuuluivat maan kärkikaartiin.

Edelläkävijyyden diskurssi puuttuu myönteisessä mielessä täysin opiskelijoiden poliittista toimin-taa käsittelevästä kirjoittelusta. Lehdissä ei käsitelty opiskelijoiden vaikutusta kaupungin järjestö- tai poliittiseen elämään laajemmin, eikä opiskelijapolitiikkaa pidetty lehdistössä erityisen radikaa-lina vaan ikään kuin itsestään selvänä aikaan ja yliopistoihin kuuluvana ilmiönä. Opiskelijoiden poliittinen toiminta ja ylioppilaskunta hallituskuvioineen irrotettiin omaksi maailmakseen, joka jul-kilausumien, järjestöjen tuottaman materiaalin ja uutisoinnin kautta oli näkyvästi esillä julkisuu-dessa, mutta jolla nähtiin olevan varsin vähän merkitystä siihen, mitä korkeakoulussa ja korkea-koulu- ja tiedepolitiikassa ”oikeasti” tapahtui. Osin opiskelijapolitiikan laimea julkinen näkyvyys liittyi siihen, ettei Joensuussa ollut laajan yleisön kanavaa, jonka kautta radikaali vasemmisto olisi voinut saada itseään esille. Kaupungista puuttui kommunistinen sanomalehti, eikä opiskelevilla sosialisteilla ollut samanlaista järjestöllistä voimaa ja suurien kulttuuritapahtumien järjestämisen perinnettä kuin esimerkiksi Jyväskylässä. Ja kuten todettua, radikaalien suhde korkeakoulun joh-toon oli verrattain hyvä eikä näyttäviin, julkisuuskynnyksen merkittävällä tavalla ylittäneisiin kor-keakoulua vastaan kohdistuneisiin demonstraatioihin kyetty tai ollut tarvetta.³⁸³ Oikeiston hallit-sema ylioppilaskunta, jonka äänenkannattajan sivuille ei äärivasemmistolla juuri ollut asiaa, sopi hyvin maakunnan julkisuusraameihin.

381 Karjalainen 26.2.1975.

382 Karjalainen 27.3.1973.

383 Vilkuna 2013, 55, 340.

Opiskelijat tuottivat itse takapajuisuuden diskurssia, jossa korkeakoulun poliittinen opiskelijatoi-minta esitettiin laimeana ja innottomana. Diskurssi korostuu etenkin sanomalehti Pohjois-Karjalan 1970-luvun alun kirjoittelussa, jolloin ylioppilaskuntatoiminta poliittisen opiskelijajärjestöineen ei vielä ollut vakiintunut. Näistä kirjoituksista voi löytää merkkejä 1960-luvun lopun yleisestä opis-kelijaliikehdinnästä, jossa puoluepoliittisen ryhmäytymisen sijaan haettiin vahvempaa yhteiskun-nallista kantaaottavuutta ja murtauduttiin ulos akateemisista perinteistä ja seminaariajan jäänteistä.

Irtiottoa sulkeutuneesta seminaarihengestä toteutettiin Joensuussa niin opiskelijatoiminnan kuin opetuksen sisältöjenkin kohdalla.