Maakuntakorkeakoulu ja tieteen yhteiskunnalliset tavoitteet

Suomalaisen yhteiskunnan läpäisi 1960- ja 70-luvuilla uudistushenki, joka näkyi kaikilla yhteis-kuntaelämän alueilla tiede mukaan lukien. Taustalla ollut pitkä taloudellinen kasvukausi vahvisti uskoa tieteen kaikkivoipaisuuteen. Kehitys- ja koulutusoptimistista ajattelua tukivat hyvinvointi-valtion ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ideologiat, jotka 1960-luvulla olivat viimein saavutta-neet hyväksynnän poliittisen kentän kaikilla laidoilla. Kari Immonen on kuvannut ajan tiedepoli-tiikkaa radikaaliksi ja uutta etsiväksi, mistä todisteena oli muun muassa uuden Suomen akatemian perustaminen vuonna 1969. Akatemia oli opetusministeriön ohjauksessa, ja sen toimituskuntien

nimitysprosessi oli poliittinen. Keskeistä aikakauden tiedepolitiikalle olikin valtion roolin vahvis-tuminen, mikä oli sekä pohjoismaisen sosiaalidemokratian että neuvostoliittolaisen suunnitteluta-louden vaikutusta. Opetusministeriöstä tuli aikakauden voimakkaimpia ministeriöitä, eräänlainen mahtiministeriö, jonka alaisuuteen valjastettiin suomalainen koulujärjestelmä alkuopetuksesta kor-keimpaan tieteeseen, kulttuuriin ja hengelliseen elämään.²⁷⁶ Tavoitetutkimus eli tieteellisen tiedon soveltamiseen tähdännyt tutkimus haastoi perustutkimuksen.²⁷⁷

Valtion tiedeneuvoston mietintö Suomen tiedepolitiikan suuntaviivat 1970-luvulla (1973) kuvaa ajan tiedepoliittista ilmapiiriä, jossa korostettiin tutkimusta päätöksenteon perustana: ”Tieteellisen tutkimuksen tuloksia tarvitaan yhä enemmän päätöksenteon perustana kaikilla yhteiskunnan loh-koilla. Tutkimus ja siihen perustuva koulutus ovat merkittävimmät tuotantovoimien kehittämiseen vaikuttavista tekijöistä.”²⁷⁸ Tutkimuksen ja päätöksenteon suhde nähdään tiedeneuvoston mietin-nössä suoraviivaisesti kansallista kasvupolitiikka tukevana. Samaan tapaan maakunnissa korostet-tiin korkeakoulujen ja niiden tutkimustoiminnan sekä alueen välistä hyötysuhdetta. Tutkimustieto oli avain parhaisiin mahdollisiin päätöksiin tiellä kurjuudesta kehitysuralle. Tutkimuksen ja pää-töksenteon kompleksisuutta ei kyetty tai haluttu nähdä eikä varsinkaan yhteiskunta- ja humanistis-ten tieteiden epäsuoriin ja usein viiveellä luomiin mahdollisuuksiin olla ”oikean päätöksenteon”

tukena kiinnitetty huomiota.²⁷⁹

Uudenlainen yhteiskuntaorientoituneisuus sai runsaasti painoarvoa kasvatus- ja yhteiskuntatie-teissä. Tutkimuksen kohteiksi nousivat teemat, joilla pyrittiin vastaamaan yhteiskunnan rakenne-muutoksen aiheuttamiin ongelmiin, kaupungistumiseen, koulutettavien määrän lisääntymiseen ja koulutuksen laadun vaatimiin muutoksiin. Yliopistojen yhteiskunnalliset hyödyt ja tutkimuksen myönteinen vaikutus poliittisen päätöksentekoon tunnustettiin myös traditionaalisen yliopisto- ja korkeakouluväen keskuudessa, mutta poliittisten päättäjien vaikutusvallan lisääntyminen yliopis-toissa ja niiden tutkimuspoliittisissa linjauksissa nähtiin ongelmallisena. Tutkimuksen oli säilyttävä

276 Autio 1994, 31–33, 43; Immonen 1995, 79–84, 102–120.

277 Autio 1994, 288–289.

278 Suomen tiedepolitiikan suuntaviivat 1970-luvulla 1973, 7.

279 Tutkimuksen ja päätöksenteon monimuotoisesta suhteesta nykypäivänä ks. esim. Tammi 2012.

arvovapaana, vaikka sen kohteet ja rahoitus nousisivatkin arvosidonnaisen poliittisen päätöksen-teon tarpeista. Pelkona oli, että liialliset yhteiskuntapoliittiset kytkennät söisivät yliopistojen pää-tösvaltaa ja alistaisivat tutkimuksen lyhytjänteisille poliittisille päämäärille. Yliopistolaitoksen konservatiivisin siipi korostikin yliopistojen itseisarvoisia ja päivänpolitiikasta irrallisia päämää-riä.²⁸⁰

Karjalaisen pääkirjoituksessa maaliskuulta 1974 rakennetaan kuva, jossa korkeakoulun päätöksen-teko, opetus ja tutkimus olisivat kallistumassa kapean poliittisen suuntauksen näyttämöksi. Kirjoi-tus tähdentää korkeakoulun merkitystä sijaintikaupunkinsa ja sitä ympäröivän maaseudun talous- ja kulttuurielämälle sekä sen tehtävää synnyttää tieteellistä tutkimusta ja ammattilaisia suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin. Siksi korkeakoulusta ulkopuolisille välittyvään kuvaan oli pääkirjoituksen mukaan kiinnitettävä vakavasti huomiota, vaikka – kuten kirjoittaja toteaa – ”suurin osa korkea-koulujemme opettajakunnasta --- ei ole antanut aihetta ylikuumenemisiin tai kahnauksiin.” Pää-kirjoituksessa arvioidaan:

”On valitettavasti suoraan todettava, että Joensuun korkeakoulusta saatava kuva ei ole kaikkein parhaimpia. Korkeakoulu on nopeasti hankkimassa samanlaisia ylipolitisoidun opinahjon mai-netta kuin Tampereen yliopistolla jo on. Jäljet pelottavat, sillä esim. tamperelaisten kohdalla yliopiston maine on heikentänyt jopa sijoittumismahdollisuuksia opintojen päätyttyä.”²⁸¹

Karjalaisen pääkirjoituksessa syypäänä Joensuun korkeakoulua uhkaavaan negatiiviseen mainee-seen nähdään ”muutamat harvat henkilöt, joiden on vaikea erottaa toisistaan korkeakoulussa pi-dettävä luento ja poliittisessa tilaisuudessa pipi-dettävä propagandapuhe”. Lisäksi kirjoituksessa syytetään opiskelijajärjestöjä äärivasemmistolaisen opettajakunnan hännystelystä. Kirjoituksessa ilmeisesti viitataan Karjalaisessa Simo Sepon luentoja koskeneeseen mielipiteenvaihtoon, mutta ei eritellä tai tarkenneta milloin ja missä yhteydessä korkeakoulun ”ei kaikkein parhain kuva” olisi noussut esiin. Käyttämällä passiivi-ilmaisua, eli häivyttämällä konkreettisen toimijan taka-alalle,

280 Immonen 1995, 202–203; Vilkuna 2009, 186–187.

281 Karjalainen 13.3.1974.

kirjoittaja onnistuu esittämään sekä kuvaamiensa negatiivisten ilmiöiden että niitä seuraavan kiel-teisen maineen olemassaolon kiistämättömänä ja väistämättömänä²⁸². Kirjoittaja ei esitä arvioi-densa tueksi muita todisteita kuin samassa lehdessä aiemmin käydyn keskustelun. Sen sijaan hän hakee Joensuun kirjoittelusta selvää yhtymäkohtaa Tampereen yliopiston tapahtumiin. Kirjoituk-sesta välittyykin huoli siitä, että Tampereen yliopiston kaltainen punainen maine alkaisi leimata myös paikallista korkeakoulua ja koko Pohjois-Karjalaa. Korkeakoulu nähdään suomalaisen kor-keakoululaitoksen, mutta ennen kaikkea maakunnan edustajana.

Joensuun korkeakoulun kuvaa käsitellyt pääkirjoitus oli lehden kannanotto korkeakoulun tilantee-seen. Vaikka pääkirjoitukset pyrkivät toiminaan keskustelun herättäjinä, ne eivät lukijoista kilpail-lessaan voi esittää mielipiteitä, joita enemmistö ei voi hyväksyä. Lisäksi pääkirjoitukset on suun-nattu ennen kaikkea yhteisöjen mielipidevaikuttajille ja johtohenkilöille, sillä pääkirjoitusten luki-japrosentti ns. rivilukijoiden keskuudessa on alhainen.²⁸³ Nämä seikat tukevat sitä, että Karjalainen 1) piti aihetta tärkeänä ja esiintuomisen arvoisena 2) oletti yleisen mielipiteen vastustavan korkea-koulun vasemmistolaissuuntausta 3) halusi osoittaa päättäjille ja muille vaikutusvaltaisille tahoille, että pohjoiskarjalaiset olivat sanoutuneet irti kirjoituksessa viitatuista ilmiöistä. Kyse ei ollut vain korkeakoulun kuvasta vaan koko maakunnan kuvasta. Huoli korkeakoulun kuvasta liittyi maakun-nan asukkaiden korkeakouluun kohdistamiin odotuksiin. Kyse oli ”oman kaupungin” korkeakou-lusta, kuten Elina Jantunen kirjoitti Karjalaisessa 1.3.1975. Korkeakoulun tutkimuksen ja opetuk-sen haluttiin olevan ennen kaikkea paikallisista tarpeista lähtevää ja paikallista ”oikeaa päätökopetuk-sen- päätöksen-tekoa” tukevaa. Kirjoittelu olikin siinä mielessä ristiriitaista, että samalla kun se peräänkuulutti traditionaalisen yliopistoihanteen hengessä tutkimuksen moniarvoisuutta ja kriittisyyttä se tukeutui vahvasti modernin tiedepolitiikan tavoitetutkimusajatteluun.

Korkeakoulusta ylipolitisoitunutta kuvaa maalaillutta pääkirjoitusta seurasi vastine, jonka olivat allekirjoittaneet tutkija Ari Antikainen, vt. lehtori Kyösti Korhonen, vs. lehtori Simo Kotiluoto, apulaisprofessori Kyösti Pulliainen ja tutkija Kari Tuunainen. Vastine kiinnitti huomiota

282 Esim. Fairclough 1997, 41.

283 Huovila 2001, 8–9.

sen näkemykseen korkeakoulusta palvelulaitoksena ja toi esiin vastakkaisen näkökulman ”maa-kunnallista hyvää” odottavaan diskurssiin. Kirjoitus muistutti sivistysyliopistoihanteen olemassa-olosta korkeakoulun piirissä ja pyrki siirtämään diskurssia suoraviivaisesta maakunnan tai yhteis-kuntapoliittisen päätöksenteon tarpeita palvelevasta katsannosta kohti laajempaa yliopistonäke-mystä: ”…haluamme korostaa ettei korkeakoulu voi yksinomaan olla lyhytjänteisesti yhteiskunnan ja talouselämän tämänhetkisiä tarpeita leimasinmaisesti toteuttava laitos vaan myös uusia tarpeita luova kriittinen ja monipuolinen tieteellisen opetuksen ja tutkimuksen tyyssija.”²⁸⁴

Tutkinnonuudistuskokeilu laukaisi 1970-luvun jälkipuolen Jyväskylässä puoluesidonnaisuutta ja byrokratiaa kritikoineen liikehdinnän, jossa painotettiin yliopistojen tieteellisyyttä, kriittisyyttä, si-toutumattomuutta, sivistystä ja vapautta. Vilkunan mukaan jyväskyläläisten kommunistien ja kan-sandemokraattien keskuudessa tapahtui retorinen käänne, jossa palattiin 1960-luvun kaltaiseen kulttuuri- ja yhteiskuntakritiikkiin.²⁸⁵ Antikaisen ja kumppaneiden kirjoituksesta oli kuitenkin vielä vuosia Jyväskylän sivistysyliopistoliikehdintään, ja yllä olevan kaltaiset esiintulot jäivät vuoden 1974 Joensuussa häviävän harvoiksi.