nut tällaiseen - Jauhot. Käsikirjoitus vuodelta 1949

3orgh piti pähtinsä. Tämä ei suinkaan näyttänyt köyhimmillä

Ja

^jos ^{hän tässä} ^myöntyisi, ⁿⁱⁱⁿ sitten niitä vasta tulla lappaisi, rahattomia. Siinä sivussa hänen päässään ^välähti, että kuvernööri

jauhoajatuksineen oli tullut ikäänkuin ^lyöneeksi köyhän

seurakun-nan köyhää kaitsijaa... ^*>

Niin Rämeen Mari sai nostaa konttinsa hartioilleen hiljaa ^huo kaisten niine nimiseen. Hän yritteli levätä pappilan väsntuvassa, mutta ^kovin ^tylyltä hänestä siellä tuntui ^{ja koko} tässä ihmisten ky

lässä. Jossakin ^jafauwxr kaukana rämeellä kyhjöttävä pesä alkoi kajas telia mielessä kovin ^leppoisana ja lämpöisenä. Niinpä Rämeen Mari iltakylmäisen ehdittyä ^jo hiihtää hohkaisi kotia ^kohti noita kolmea neljää penikuormaa. Hanki karskui, sauvat naukuivat ja repalekieli-sessä kontissa uinui se nimetön, jota pappi ei ollut kastanut isien uskoon, koska ^puuttui kahdeksaakymmentä penniä.

Olihan Mari kyllä kuullut, että tämä pappi on hyvin omansa ot

tava. Miten lienee tämä uusi ihmistaimi voinut sokaista ^uskomaan, että kirkkoherra ehkä ^ajattelisi näitä penikuormia... Mutta varsin-kin sitä ^seikkaaÄ Rämeen Mari ihmetteli ^olikohan kirkkoherra, papin koulut käynyt, voinut ^nähdä, että hänellä ^oli tullessaan tosiaankin ollut rahaa, kokonainen hopeinen markka. Hän oli vain sen haaskan-nut Polson kaupassa kahvinyssäkkään ja sokerinokareeseen ja uuteen

vaatekappaleeseen tälle nimettömälle. Oli aivan unhoittanut, että kasteeseenkin tarvittiin rahaa. Tahi lieneekö niin luottanut näi-hin sivuihin ottaviin penikuormiin, siihen ettei tuollaista lasta kukaan henno lähettää takaisin ^niine ^hyvineen. Mutta papinkuolun käyneen sydän lienee toisenmoinen ^kuin tavallisen ihmisen...

Ja toisekseen: ^mitenpä olisit ^palannut sen ^kotimiehen eteen-ilman pannunhöystettä? Niinhän ^se olisi ^ollut kuin hiihtää ^takapuo

lille ammuttua karhua vastaan... ^»

Oli aikaa mieteksiä monenmoista xbkxb hangen karskuessa,

sau-vojen naukaistessa, tähtien alkaessa ^{tuikkaa ja} kevättalven ^yön

kii

listyessä napsavaksi pakkaseksi. Kuukin alkoi kumottaa

metsänreunan

ylitse ikäänkuin uteliaana tarkastellen kuinka Rämeen mökin

esikoi-koirien ^palasi ensimmäiseltä ristimismatkaltaan.

Ruununjauhot olivat ^kuin mitäkin puhkuilevaa taikinanjuurta ja saivat aikaan monia asioita Kairan lumisessa ^maassa.

Talvisessa ^illassa, ^joka sinersi ^jo ^keväälle, Juhani ^Lunki, Kenttäläinen, hiihteli asumispesääh kohti pitkänä ^ja mustana, suuri

piippu kuin kurikka leuoissa riippuen ja harmaa jauhosäkki

hartioil-la. Ja häntä vastaan tuli askeltietä hevosella ajaen ja heinähäkin päällä kellotellen Jaako Kortteinen, suurjuoppo mies, joka kuitenkin viinankatkeimen aikana ^ja välistä viinoissaankin teki ^töitäkin,

te-kipä välistä ällistyttävän ahkerasti.

Kortteen isäntä oli liikkeellä vanhalla ^ja viisaalla hevosella joka tiesi ^pysähtyä itsestään

»antaakseen

auliisti tilaisuuden puhe-luun. Ja Jaako Kortteinen aloitti:

Sitä ^nyt siunautuu Kenttäläisellekin tuota suuruspuolta...

- Selkää tuo kysyy, sanoi Juhani Lunki ^jurosti, ^- Eikö ^se siu-naus tarkoita ^jotakin väljempää ^tuloa?

- Siunausta, siunausta siinä silti tarvitaan. Sillä olet kai-keti ^huomannut, että välistä ^saa vaivata ^kupeitaan vaikka kuinka ja menee vain entisetkin. Mutta nyt: jauhoja pölähti, että ^vaikka vii-naa lämmäyttäisit..,

Siinä kohti on synkkä reikä ^minun ihmisyydessäni: en osaa.

- Mutta Jaako Kortteinen ^osaa. Vanha muori ^neuvoi, oikein sen aikuinen taitava piikaihminen, jolloin talonpojalta ei oltu vielä riistetty hänen kaikkia oikeuksiaan. ^Olen minä muutaman kerran keit-tänytkin takavuosina, sillä Kortteessa on pannutkin, oikeat vanhat-ja luvalliset. Miten lienevät jääneet. Ovat ^{ne olleet} sellaisia ket-tuja ja kokoojia ne Kortteen entiset ^isännät, että poroa ne ovat

lyö-neet herrainkin silmään.,,

Jaako Kortteiselta tuli ^puhetta kuin ^köyttä. Hän sanoi, että keittäisi hän ^nytkin, mutta se ei käy ^päinsä kotosalla, sillä

emäntä

sen heti haistaisi. ^On sillä sellaiset sieraimet. Ja koko kansa ai-67

kaisi siitä kertoa kuin maailman ^lopusta...

Sitten hän sanoi*

- Mutta

siellä

^sinun

kentilläsi

^se ^kävisi ^laatuun,

metsänpei-tossa. Eiköhän, eiköhän kiehauteta?

Mitä lienee tapahtunut Juhani ^Lunkissa, ^joka mustana ^ja pitkä-nä jötkylänä nojasi sauvoihinsa, mitä hänen suuressa ^{päässään,}

jon-ka vahvat leuat

kannattelivat

vaivatta kurikan kokoista ^piippua.

Jaako Kortteinen oli ^heittänyt kysymyksensä noin ^vain, pelkässä

pu-heliaisuudessaan, sillä eihän

Kenttäläinen

ollut mikään viinamies.

Ryypyn se oli ^tosin ^joskus ottanut Kortteen isännänkin pullosta huu liaan maiskutellen, jopa kaksikin, mutta siihen se loppui. Jos tyr-kytit lisää, niin ^se katsoi

karsaasti

^ja ^sanoi ^jotakin ^sellaista,

että ^on hän ^jo sitä lakkinut oman osansa. Juokoot ^ne ^joita

Juotat-taa... Mutta nyti Lienee kiusaantunut siellä talvisissa murakuopis-sa sydänkerästään ^myöten, koska päästi suupielestään:

Vaikkapa...

Jaako Kortteinen ei ällistyksissään ^ehtinyt vielä virkkaa mi-tään, Kun Juhani Lunki jatkoi:

Mutta ^ei ^se ^käy Kentässäkään. Sielläkin ^on ^{se Reeta} suineen.

Mitenkä sitten? pääsi Kortteen isännältä haikeasti.

Tervahaudan pirtillä...

- Mutta etkö ^tiedä, että lämmin ^huone siinä tarvitaan näin talvisaikaan?

- Minä ^voin lämmitellä. Aion ^ottaa rokulia. Mitäpä noista ka saa jauhoistakaan kovin moneksi päiväksi. Jäihän ^ihminen tiedä mil-loin hän herkeää ^leukojaan liikuttelemasta... ^*

- Sinä se osaat ottaa oikealla tähtäimellä ^tämän

ih-misen elämän, ylisti Jaako Kortteinen.

Ja niin he tekivät liitot korpitiellä kevättalven illan si-nertäessä. Kortteen isäntä aikoi jo aamulla varhain kyytitä

hevosel-la viinavehkeet ja aineet Tervahaudan ^pirtille, tfykäistyään

hevosen-sa liikkeelle hän pysäytti _sen jälleen ja huusi

taakseen:

- Eikä siihen sinun kovasta ^otettuja palkkajauhojasi tarvita.

Kyllä Kortteessa ^0n,..

Siinä hän kuitenkin ^erehtyi. Joko ei ^Kortteessa ^{ollut tahi}

ta-lon emäntä, joka sairaudestaan huolimatta oli ^hyvin isäntähenkinen, oli ^häirinnyt Jaakoa aitta-asioissa. Hänellä oli jauhoja sangen niu kasti, ^joten Kenttäläisen oli kiikutettava ^paikalle melkoinen säkki

palkkajauhojaan. ^Mutta sitten rankki alkoikin kuhista ^ja sipistä tervanpolttajien lahonneen ^majan nurkassa. Kuin mikäkin ^velho ^se puhui siellä omaa ^kieltään, ennusteli ehkä ^tulivia, Juhani Lunkin ⁱ käydessä päivittäin pitämässä tulta pirtin kiukaassa. Samoilla hiih

tomatkoillaan hän viritteli ^myöskin ansalankoja jäniksille ja metsä kanoille ^ja saikin muutamia niistä surkeasti ^hirttymään ^ja vahvis-ta maan kuolemallaan Kentän ^perheen heiveröiseltä ^{näyttävää}

elämänlan-kaa.

x Ihme on tapahtunut

' sanoi Juhani Lunki.

Kirkas neste oli alkanut tipahdella torven suusta, juosta, pil-littää pienenä norosena &lle asetettuun leiliin. Jaako Kortteinen ojensi varrella varustettua pahkakuppia, mustunutta, vanhaa ryyppy-nappoa, kämpän nurkasta löytynyttä, ja antoi sen täyttyä, ^-, Hän ryyppäsi ^ja irvisti ^ja antoi sitten ^napon Kenntäläiselle.

- Menee se ^jo näin etupäästä, vaikka sikunaa se vielä on.

Kun lasketaan toinen ^kerta, niin ^silloin ^{se on} ^viinaa...

Juhani Lunki makusteli pahkakupin laidalta.

- Ihme on tapahtunut, toisti hän. ^- ^En minä oikein käsitä kuinka samasta aineesta ^{voi tulla} sekä leppoisaa fceipää että ^kar vasta viinaa...

Jaako Kortteinen liikkui ^ahtaassa, puolipimeässä hökkelissä ^v.

nopeana ^ja ^taitavana, palava päre

kourassa.Hänen

oli pidettävä alin omaista huolta tehtaastaan, joka vaati ^sopivan määrän sekä ^lämpöä että ^kylmyyttä.

Enkä minä ^ymmärrä mikä ^se ihmistä vetää tähän aineeseen, jät 69

- 70

-koi Kenttäläinen. ^- Heittäytypäs niitä nimiäsi ^pimeyteen, pöllöy-teen, jonninjoutavaan torinaan ja ^jos johonkin...

- Niinhän sinä ^puhut kuin paha pappi, sanoi Jaako Kortteinen.

Viinakulta antaa vauhtia elämään...

♦L

- Kyllä minä senkin vauhdin tiedä...

- Taidat tietää. Viinan vauhdillako tulit ^tänne metsäihmiseksi Jaako Kortteisessa heräsi vanha uteliaisuus. Tiesi mitkä kon-nuudet ja kolttoset ovat tuon ahdistaneet ^kurjaksi ^ja

kummalliseksi

korven eläjäksi... ^Jospa se ^nyt maistaisi ^tarpeeksi ^ja Viina ^on vakainen...

Hän tarttui nappoon, antoi ^sen ^täyttyä ^ja ^ojensi Kenttäläisell

- Nyt on viina viljimmillaan ^ja lypsylämmintä.., Mutta Juhani Lunki katsoi pitkään pahkakuppiin.

- Ottaisiko tuota... Ei koskaan tiedä| mitä se lopuksi teettää.

Jollekin ^on esimerkiksi ^tapahtunut ^sellaista, että kaveri ^on ojen-tanut ^pitkän ^jos ^pitkänkin ^puukon ja sanonut, että jos et sinä tapa minua, niin minä tapan sinut...

- Äläl Mitenkä kävi?

Miten luulet?

Juhani Lunki maistoi naposta ^ja katsoi puhetoveriaan kietosti.

Hänen kasvonsa näyttivät heikossa ^ja ^{häilyvässä} ^ylen ^synkiltä, mie-lenvikaisilta, sellaisilta, että Jaako Kortteista alkoi ^peloittaa.

Sillä ei ^tiedä, vaikka tuollainen ^itse tekisi jotakin ^kertomansa kaltaista... Hän ^otti hapeneesti tähte t pahkakupista, rohkaisu-ryypyksi.

En minä osaa muuta arvata ^kuin, ^että ^kovilla ^siinä ^mies on.

- Temppelin ^harjalla

kertakaikkiaansanoi

Juhani lunki mel-kein karjaisten. ^- Ota ^huomioon, että mies on aivan ^leikitön, hur

ja, raivostunut,,,

Seurasi hiljaisuus, pitkä ja ahdistava. Jaako Kortteisen ei tehnyt mieli kysellä enempää siitä asiasta. Hänen kalvosensa

vähän

vavahtelivat, kun hän antoi napon jälleen täyttyäx viinanorosen

alla, vaikka hän ajattelikin, ettei koskaan ^tiennyt milloin Eteläi-nen oli tosissaan. Sellainen ^konna ^ja kouho ^se oli. Mutta ryypyn

ääressä

^piti ^toki ^puhua ^jotakin leppoisampaa.

- Olen kuullut, että olet käynyt ^kouluja, hän virkahti. ^-

Mik-si sinusta ^{ei herraa} tullut?

- Ihmiset ^{puhuvat ja} koirat haukkuvat. Vaikka saatanpa tuon nyt ^sanoa, että minusta olisi voinut ^tulla tuollainen, joka kirkon päätöstä haukkuu ^kansaa, ristii, vihkii, ^hautaa, paimentaa sieluja,

ja semmoinenkin, ^joka käräjätuvan pöydän ^takaa tuomita ^rapsii toi-sille ihmiselle ^sakkoja,

kuritushuonetta

^ja ^päänkin pölkylle...

Herrojahan ne ovat: ^leipäpapit ^ja leipätuomarit...

Mutta ^nyt Jaako Kortteinen ^ajatteli, että taidat kehua liikaa-kin. ^Et tuota ^{ole sen} ^näköinen, savua ja metsäsaunoja rakastava tör kimys, että voisi ^olla aivan toisinkin...

Ja viinan takiako meni kaikki ^meiningit ^myttyyn? hän kysäisi

- Ei ^se ^viina ^ole ^aina pohjimmainen ^syy, vaikka ^se läikähteli-sikin siinä

Jonakin

välikappaleena, sanoi Juhani ^{ja katsoi}

jälleen vähän karsaasti ^ja kierosti. ^- Ei ollut meinikiäkään.

miten voisi ^ja uskaltaisi ottaa turvansa pappeuteen ^ja tuomarin-teen, narrinpeliin. Sillä ^{mikä minä} olen paimentamaan toisen

ihmi-sen ehkä olematonta sielua ^ja mikä sinä olet vaivaamaan ^minua ran-gaistuksilla?

Hirvittäviä tekoja.'

^Onhan yksinkertaisempi ^ja

helpom-pi tie: elellä vain ^kuin ihminen...

Tämä oli ^puhetta, ^jota Jaako Kortteien ei käsittänyt. Siinä haiskahti vain

Jokin

kieroonkasvanut, joutava ^houre, ^joka melkein suututti häntä.

- Kuin

ihminen'

hän ^jamasi. ^- ^Ja näinkö sinä elät ihmisiksi:

ryvet korpien joskus

nälissäsikin?

N<tinl

^julisti ^Juhani ^Lunki, ^- ^Tämä se on minun elämääni, joka olen päässyt perinjuurin käsittämään raamatun ^sanan: mitä se sitten auttaa ihmistä...

Niin he

keskustelivat

^ja ryyppäilivät, Jaako Kortteisen vähän väliä nokkelana ^ja taitavana hoidellessa tehdaslaitostaan, joka ^no rosena herutteli kirkasta* ^ja karvasta nestettään. ^He ajautuivat-muistelemaan muinaisiakin, entisiä ^ukkoja, ^jotka asuivat tässä lu-histuvassa pirttisessä ^ja taikoivat tervaa petäjäpuista ^ja raahasi vat ^sitä ^kymmenen penikuormaa

merenrantaan

^ja saivat saaliikseen

elämän. ^Ja ^yhähän haudat ^savusivat, vaikka ^uusi aika oli ^jo koitta massa. Talonpoika sai ^{jo rahaa}

metsistään

^pystyyn, kättä puuttamat

ta, yhtiöille myömällä.

Sen tiesi Jaako Kortteiaan ^ja samalla noiduskeli, että Kort-teenkin entiset ^isännät, vaikka muka eteensä katsovia ^miehiä, oli-vat ^kuitenkin ^tyhmiä ^ja ottivat isossa jaossa pieniä metsäaloja, kun pelkäsivät ^veroja. Olisivat vain maksaa pullistaneet, vaikka

olisi miten ahtaalle ^ottanut, ^{niin nyt} olisi Jaakolla mitä möisi..

- Ja miksi niitä sinun pitäisi myödä? kysäisi Juhani lunki. -Eikö se olisi ^sama vaikka

Kenttäläinen

^möisi?

Jaako Korttenen ^ällisteli, mutta sanoi kuitenkin ^lopulta»

- Sinähän olet muualta tullut. Minä ^olen sentään paikkakunnan kasvuja...

- Mutta ^puut ovat kasvaneet ^maasta, jota kukaan ei ole kuokki nut...

Niin ^he keskustelivat. Jaako Kortteinen oli ^jo melkoisen juo vuksissa, kun viinankeitto ^päättyi ^{ja ja} kahdeksakannuinen leili hölskyi hyvillämielin ainetta. ^He horjuivat ja raahasivat keitto-vehkeet ^ulos pirtistä ^ja kätkivät ^ne suurten kuusten juurelle

lu-meen. Äkeä aamupakkanen napsahteli ja tähdet kiiluivat kurkaatta*

korkeutta ^kohti sojottavien ^puiden ^lomitse, ^{ja he} kiiruhtivat ta-kaisin tervanpolttajien majaan hiilloksensa ^ja leilinsä ääreen.

Viina ^ja ^juopumus ^ei suinkaan ollut ^tyystin karkoittanut Kort teen isännästä hänen elämänsä ^pulmia. Hän kumartui kuten ainakin yhteiseen ^huoleen osaaottava ^{mustan ja} synkeännöisen Kenttäläisen

puoleen ja virkahti:

Meillä ^{ne on} rumat akat?

- Niin, tunnusti Juhani Lunki. ^- Rumat ^ja lisäksi tylsimykset, mutta mitä siinä ^on valittamista?

- Valittaa ^täytyy totta ^ja surra ^suuresti, ^lällätti ^{Jaako Kort}

teinen.

- Älä Minä ^kun en ole koskaan ymmärtänyt sitä hari netta, että naisen pitäisi ^{olla komea} ^ja kaunis. ^Ruma ^ajaa ^saman asian ^{ja on} eräissä suhteissa ^paljon parempikin...

- Se on sitä sinun omaasi* ^kaiken nurin kääntämistä... ^Voi, ei minun sydämeni ota vastaan ^omaa ^{emäntääni,} ^{joka on} maailman rumin

Ja

sairaskin...

- Väärältä ^puoelta katsot asiaa. ^{Ja onhan} rikkautta rumuuden höysteenä ^sinulla, lohdutteli Kenttäläinen.

Mutta ^Jaako Kortteinen oli ^ylen murheellinen, eikä kuunnellut Juhani Lunkin sekavia ^saarnoja siitä kuinka pienellä nautinnon pi-saralla ^luonto ^työtää elävien ^ketjua halki iankaikkisuuden. ^He kä-sittelivät ^yhä ahkerammin ^mustaa pahkakippoaan ja heidän keskuste-lunsa kehittyi jonninjoutavaksi törinäksi.

Ja päivän valjetessa Kairan saloille nuo kaksi tanssivat kau-hean

tanssin

^pienessä, pimeässä pirtissä, juovuksissakin notkeasti

ja sulavasti liikahteleva ^Jaako Kortteinen, jonka saappaiden suis-sa hupsuntupsut ^heiluivat, ^ja löntbspieksuine, ^kömpelö Kenttalai-läinen.

Kauas, auringon noustessa sädehtivään lumiseen korpeen, kuu-lui heidän laulunsa»

Tule korkea valkeuden ^isä, tule ylimmäinen tuomari,

tuo pojallesi pitkä pullo viinaa, sillä ^{poikas on} juomari,

tuo pullolla lohdutusta ^lisää, muuten poikas vaipuu murheeseen...

Tanssiessaan ^he kaatoivat ^leilinsä, rojahtivat pitkälleen

ma-74

taialle, särkyneelle makuulavalle ^ja nukkuivar raskaaseen juopuneen uneen.

Kaatuneen leilin suulla oli ^kyllä runti paikoillaan, mutta hy-vin huolimattomasti kiinnitettynä, ^joten kirkas neste tihkui

multai-selle lattialle, niukkana, vaikka jatkuvana juomauhrina.

Kun Rämeen emäntä kontteineen oli kadonnut kansliahuoneesta, ^* niin kirkkoherra ^Borgh istui tovin liikkumattomana ^pöytänsä takana ja tunsi katkeruutta ^ja harmia kuvernöörin tyhmää järkeä ^kohtaan..

Keksipäs jauhotuumansa, eikä ^ajatellut ^ensinkään, ettei ^kansa siis saa kasterahaa...

Mutta ^{sitten hän} ajatteli, ettei hän ^voi mitään tälle asialle, joten hänen tunteensa ovat turhia ja joutavat poispyyhkäistäviksi, Oli vain oltava tyytyväinen ^siihen ^seikkaan, että hän oli jaksanut

pysyä lujana tolallaan, eikä ollut antanut ^periksi kiusauksille, jotka fcoukuttelivat heikkouteen. Silloin sisähuoneisiin johtava ovi aukeni ^ja ovella seisoi itse pappilan rouva harmaana kuin mikäkin haamu, ^valjuin, soikein kasvoin.xx

Olisit ^nyt kastanut ^sen, ^kun ^se oli niin kaukaakin...

Ja rahatta ^ja hinnatta? kysäisi kirkkoherra ivallisesti.

Kyllä minä sen hyvin tiedän miten siinä kävisi jos sille tielle läh-tisin: kohta en saisi ^palkkaa penninpyöreää... i

- Mutta voisithan tehdä poikkeuksen säälittävissä tapauksissa.

Ei se nyt leipää kaventaisi... ^*

- Jos poikkeilee, niin silloin ^ei ^osaa tielle takaisin. Ja ku-ten olen monesti sanonut,nämä kairalaiset ovat tehneet köyhyydestään

epäjumalan, johon he ottavat turvansa... ^\

- Mutta ^on ikävä kuulla heidän puhuvan niin paljon

saiduudesta

si ja ^...

Rouvan ääni ^petti. Hän näytti surulliselta, melkein itkua vään tävältä.

Se on ihmisten tapa. He puhuvat, elitpä niin tai näin...

Kirkkoherra vilkaisi rouvaansa vihaisesti ja jatkoi;

- Sitäpaitsi, eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin kuunnella ja kurkistella ovien takana...

Rouva huokasi ja painoi oven kiinni, mutta hän oli kuitenkin ollut ja vaikuttanut, ^joten kirkkoherra ei nyt voinutkaan noin vain pyyhkäistä mielestään tätä asiaa. Ihmisten puheet olivat nekin jol-lakin tavalla huomioitava, papin olletikin, Oli ilmeistä, että ne tästä asiasta saavat uutta vettä myllyynsä, sillä hän oli joutunut paluttamaan tyhjin toimin jo monta rahatonta. Siitä oli tietenkin haittaa ^ja harmia heille jos hänellekin...

Ja siinä samassa

Borghan

^päässä syntyi uuden ajatuksen itu.

Eikö hän voisi periä palkkaansa jauhoina, kun heillä kerran niitä oli? Ne eivät olleet ^rahaa, mutta rahanalaista tavaraa. Sopisi

hy-vinkin. ^Mutta saisiko hän ^sitten ^jauhojaan? ^Jos hän heittäisi

mak-sun vastaisen ^varalle, niin ^isokello ^ne kuitatuksi. Ja Ja ^jos hän vaatisi pussin paikalle, niin oliko hänen sopivaa seisoa kansliassaan ^puntari kourassa? Ja joka pussi olisi tietysti vähän vajaa, koska kansa olisi sitä ^mieltä, että se passaa papinsäkkiin

ja ettei se kehtaa vähän takia...

Synkältä ^näytti, ja kirkkoherra lähti kävele-mään, tarkasteli talli- ^ja navetta-asioita, pilkoskeli ^puita ja vi-ritteli tulet kansliansa kakluuniin. Kirkkoherra Borgh työskenteli\

mielellään ^{käsillään,} ^intoutuipa välistä niin, että siihen sai olla hyväkin renki rinnalle. Siinä sivussa sopi aina ^olla päässäkin jo-takin ^kytemässä. ^Nytkin hän hautoi sitä ruununjauhojuttua. Miten hän vaivattomasti ^ja varmasti saisi ^osansa, ^joten ristimiset ^ja hautaamiset eivät ^venyisi tietymättömiin... ^.

Ja siinä, könöttäessään pesän edessä ^kyykyllään kuin suunnaton lintu, tulen alkaessa räiskäen ^{palaa ja} välähdellessä hänen

silmät

laseissaan, siinä syttyi myöskin kirkkoherra ^Borgh'w in päänupissa, Sitenhän hän ne jauhot saa ^kuten muutkin, hätäaputyömaan

kassanhoi-tajan ja kirjanpitäjän Vexja Katajan kätten kautta. Antaa vain hä—

nelle nimiluettelon ^ja perittävät summat, jotka käyvän hinnan mu-kaan jauhokiloiksi muutettuna vähennettäisiin asinomaisten tilistä.

Siinäkin tietenkin ^jää heittiöille tilaisuus ^petokseen, mutta vaja-vaistahan ^on kaikki ihmiselämässä. ^{Sen hän on} tekevä. ^Näin hän vält tyy pölistelemästä pikkuisia jauhopusseja, välttyy kiusallisista neuvotteluista ^{ja lapset} tulevat ^ristityksi entisessä

järjestykses-sä. Jos sittenkin vielä ^puhuvat, että turhaan se rahaton ryökäle ^« Kairan papin pakeille pyrkii, ^{niin se on} valetta ja vihapuhetta...

Kirkkoherra Borgh ei ollut mikään pahantahtoinen ihminen. Hän tuli muistaneeksi ^sen erämaan ^eukkosen, ^joka oli saanut ^lähteä

nii-ne hyvinii-neen, mutta jonka asia voitaisiin ottaa uudelleen esille, nyt kun hän oli keksinyt pätevän järjestelmän rahattomia varten. Ehkä

tämä hyvinkin vielä oli väentuvan puolella» Silloin häneltä sopi säästää liiat jalkajuonet...

Kirkkoherra ^Borgh käveli ^yli pimeän pihan tiedustelemaan, mutta Rämeen Mari oli jo ehtinyt lähteä paluumatkalle.

- Tyhmästipä teki, sanoi kirkkoherra ja käänteli kaulaansa ja välähdytteli silmälasejaan ja toi väkisinkin tarkkailijan mieleen

erään ^Suomenmaan metsien ^yölinnun.

Kallistui ^jo kevääseen. Ainakin talvitiet ^{olivat jo} kallellaan je hevosenkikareet pyrkivät näkösälle lumien ^piilosta. ^Ja koivunka-rahkat näyttivät ikäänkuin tiheämmiltä, aavistuksen verran paisune!!

ta^•

Veija Kataja palasi hätäaputyöläisten tilinmaksusta ^kaukaa Sa-lon talosta, antoi hevosen kävellä omin valloin ^ja loikoili kelsi»

turkissaan selällään reessä ^ja kiikaroi ^taivaan suunnatonta, alase

(V--suin käännettyä muuripataa. Hänen päänalisenaan oli heiniin peitet-ty jauhopussi, Kairan kirkkoherralle kuuluva joistwkin lasten

risti-misistä ja jostakin hautauksestakin. ^*.

Kun Veija ^Kataja muisti ^sen ^säkin, ⁿⁱⁱⁿ hän oli hieman harmis--J

saan ja tyytymätön. Mokoma kitupiikkiä _{Piti häntä} ryöstövoutinaan

ja saattoi siten hänetkin köyhyyden takia pahasuisten ihmisten ham-paisiin. Hitaasti ^se oli katsellut, heh, kun hän taivutteli sen

suos-tumaan muutaman puolenpennin ja penninkin vahinkoon ^jauhokiloa kohti,

kun jako ei muuten ^mennyt tasan... Kääntymätön ^kötkylä, olkoon vaik-ka pappikin, on aina ^ahnas katoavaiselle tavaralle. Vaikka miten lie-nee. Sekaista on seurakunta, on vanha ^{sana. On} hän nähnyt senkin kum-man, nuhdellessaan uskonveljeä ja sisarta, pariskuntaa,

suoranaises-ta vilpistä ja vääryydestä kaupanteossa, manaten, että tekin uskovai-set nämä katselivat ällistynein ^ja ymmyrkäisin silmin ja sanoivat: mitä sinä siihen sitä ^uskoa vetelet: nämähän ovat maalli-sia asioita... Xkx± ^Hohoi, ^ja ihmiset olivat ainoassa autuaaksi te-kevässä uskossa...

Niin mietiskeli Veija Kataja ja unhoitti kokonaan päänalaiset naan olevan papinsäkin. Hän ajoi sen omalle kartanolleen ja vasta muutamien ^päivien kuluttua hän ^{löysi sen} ^{löytönään} reestään heinien

sisältä. Silloin hänelle tuli ^kiire viemään sitä pappilaan ja hän pisti hevosen valjaisiin. Olisi sen voinut viedä kantamallakin, ei se niin suuri ^pussi ^ollut, mutta Veija Kataja

tiesi»

kuinka siinä olisi ^jo silmiä katsomassa, että mitähän jauhoja ne ovat... Ruunun-jauhojapa Noin niitä kuljetetaan missä Siinä sitä jo olisikin puheen juurta...

Ainoastaan sen vuoksi Veija Kataja, joka ei suinkaan sanonut ^v kaikkea mitä hänen kaljunsa alla ^liikkui, vaikka niin paljon ja

mie-lellään ^puhuikin, ainoastaan ^pahaa välttääkseen ^{hän vei} vartavasten hevosella sen pienen pussin ja ajoi sen lyhyen matkan»-pappilan pi-hamaalle. Siellä meni kaikki hyvin. Kirkkoherra Borgh ei tuvautunut

edes puntariin, vaan uskoi lasien vahvistamaa silmäänsä ja huusi ren

gilleen, että ^tulepas ottamaan ^pussi ^haltuusi, ⁿⁱⁱⁿ ^siitä ^saa Musta apejauhoja...

Hyvin yksinkertainen, mutkaton, viattoman näköinen kohtaus Kai-ran pappilan pihamaalla.

Mutta olikohan asia niin? Veija Kataja huomasi, että

väentuvan

-portailla seisoi suorana kuin ^pylväs laiha ^ja musta ^akka, jonka, pit-kän hameresun alta

vilahtelivat suunnattomat

saappaanterät, rumat,

-portailla seisoi suorana kuin ^pylväs laiha ^ja musta ^akka, jonka, pit-kän hameresun alta

vilahtelivat suunnattomat

saappaanterät, rumat,

In document Jauhot. Käsikirjoitus vuodelta 1949 · DIGI (sivua 66-79)