Nuorisopsykiatria on erikoissairaanhoidon palvelu, jossa tutkitaan ja hoidetaan 13–22-vuotiaiden nuorten vakavia mielenterveyden häiriöitä. Ikärajat saattavat vaihdella alueellisesti sekä avo- ja osastohoidon välillä. Periaatteena on alaikäisten hoitaminen erillään aikuisista. Hoito tapahtuu ensisijaisesti ja pääosin avohoidossa, mutta tarvittaessa myös osastolla. (Kaltiala-Heino, Kaukonen
& Borg 2016, 454–455; Pylkkänen & Haapasalo-Pesu 2016, 443–450.) Nuorisopsykiatrian palveluihin tullaan perusterveydenhuollon laatimalla lähetteellä (Kaltiala-Heino, Kaukonen & Borg 2016, 455–457). Hoitotakuu edellyttää nuoren hoidon tarpeen arvioinnin aloittamista kolmen viikon kuluessa lähetteen saapumisesta ja hoidon aloittamista kolmen kuukauden kuluessa lähetteen saapumisesta (TervHL 51 §). Nuorisopsykiatrian resursseihin nähden suuret lähetemäärät vaikeuttavat kuitenkin hoitotakuussa pysymistä (Pylkkänen & Haapasalo-Pesu 2016, 447–448;
Reinsalo & Kaltiala 2019, 1956–1959).
Nuorisopsykiatrinen hoitojärjestelmä otettiin Suomessa käyttöön 1999 (Pylkkänen & Haapasalo-Pesu 2016, 444). Nuorisopsykiatriaa määrittävät psykiatrinen ja kehityspsykologinen osaaminen.
Nuorisopsykiatrian monialaisessa työryhmässä on lääketieteellistä, psykologista, sosiaalista, hoitotieteellistä ja terapeuttista osaamista. Työryhmissä on erilaisten psykoterapiasuuntausten, perheterapian, toimintaterapian ja psykofyysisen terapian asiantuntijoita. Oman alansa asiantuntijuuden lisäksi työryhmän jäsenet ovat perehtyneet nuoren kasvuun ja kehitykseen, perheen vuorovaikutussuhteisiin ja verkostotyöhön. (Danner & Kippola-Pääkkönen 2016, 582–592;
Pylkkänen 2013, 9–10, 12, 23; Pylkkänen & Haapasalo-Pesu 2016, 443–444, 447; Raevuori &
Ebeling 2016, 332–333.)
Nuorisopsykiatrialla hoidetaan psykooseja ja muita vakavia psyykkisiä häiriöitä. Tyypillisiä nuorisopsykiatrialla hoidettavia oireita ovat itsetuhoisuus, syömishäiriöt, vakavat masennukset ja ahdistuneisuushäiriöt. Nuoren toimintakyky ja arjesta selviytyminen kertovat häiriön vakavuudesta.
Nuorisopsykiatrialla hoidetaan myös aggressiivisuus- ja väkivaltaongelmista kärsiviä nuoria.
Psyykkisesti oireilevien autismikirjon häiriöistä kärsivien nuorten hoito tapahtuu myös nuorisopsykiatrialla. Myös ADHD saattaa tietyin edellytyksin kuulua nuorisopsykiatrialla hoidettaviin oireisiin. (Kaltiala-Heino, Kaukonen & Borg 2016, 454–455.) Nuorisopsykiatrian erityistasolla, vaikeahoitoisten nuorten EVA-yksiköissä annetaan vakauttavaa hoitoa ja kuntoutusta erittäin vaikeissa ja pitkittyneissä akuuttioireissa. Erityistason yksiköt vastaavat myös seksuaalirikoksiin (seri-tutkimus), oikeuspsykiatriaan sekä vaarallisuuden arviointiin liittyvistä tutkimuksista. Lisäksi EVA-yksiköissä on asiantuntijuutta transsukupuolisuuteen liittyvien pulmien tutkimiseen ja hoitamiseen. (Kaltiala-Heino & Lindberg 2016, 679; Pylkkänen & Haapasalo-Pesu 2016, 450.)
Nuorisopsykiatrinen hoito alkaa nuoren voinnin ja tilanteen moniammatillisena tutkimuksena. Hoito suunnitellaan nuoren yksilöllisten tarpeiden mukaan. Hoitosuunnitelmassa huomioidaan nuoren oireet ja elämäntilanne, kannattelevat ja kuormittavat tekijät. Hoito on terapeuttista hoitoa, johon yhdistetään tarvittaessa lääkehoito. Hoito voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisena tai yhdistellen näitä molempia. Hoidon aikana tehdään yhteistyötä nuoren kasvatuksesta vastuussa olevien huoltajien tai sijoitetun nuoren kohdalla lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja sijoituspaikan ohjaajien kanssa. Nuoren hoito edellyttääkin usein verkostotyötä muiden toimijoiden, kuten koulun ja lastensuojelun kanssa. (Kumpulainen & Laukkanen 2016, 484.) Yhteistyö voi olla esimerkiksi nuorisopsykiatrian antamaa konsultaatiota lastensuojelun työryhmille ja laitoksille.
Nuorisopsykiatrian yhteydessä toimii sairaalakoulu osastolla oleville nuorille sekä niille avohoidossa
oleville nuorille, jotka eivät kykene käymään normaalikoulua. (Pylkkänen & Haapasalo-Pesu 2016, 448.)
Nuorisopsykiatrian osastot tarjoavat kriisihoitojaksoja, suunniteltuja arvio- ja hoitojaksoja, kuntouttavia jaksoja ja tutkimusjaksoja. (Kaltiala-Heino & Lindberg 2016, 673–680; Pylkkänen &
Haapasalo-Pesu 2016, 443–450, 457–458.) Osastohoitoa voidaan antaa päiväosastoilla ja tehostetuissa avohoidon yksiköissä, jolloin nuori tulee osastolle päiväksi ja lähtee illalla kotiin.
Osastohoito voi tapahtua myös kokovuorokausiosastolla, vaikeahoitoisten nuorten yksiköissä tai tiettyyn sairausryhmään, kuten syömishäiriöihin, erikoistuneilla osastoilla. (Kaltiala-Heino &
Lindberg 2016, 673–680.) Hoitoa pyritään toteuttamaan aina yhteistyössä nuoren kanssa, mutta tarvittaessa osastoilla voidaan toteuttaa myös mielenterveyslain (1116/1990, 4 §, 8 §, myöhemmin MtL) mukaisia vastentahtoisia hoitoja. (Kaltiala-Heino 2016, 793–799; Kaltiala-Heino & Lindberg 2016, 674; Kaltiala-Heino, Kaukonen & Borg 2016, 457–458.)
Nuorisopsykiatrian osastot ovat yhteisöhoidollisia osastoja, jolloin potilaana olevat nuoret ja osaston työntekijät muodostavat hoidollisen yhteisön. Osaston päivärytmi, opiskelu sairaalakoulussa, toisten nuorten kanssa oleminen ja erilaiset hoidolliset ryhmät ovat tärkeä osa osastolla tapahtuvaa tutkimusta ja hoitoa. Omahoitaja vastaa nuoren yksilötyöskentelystä osastojakson aikana. Perhetyön avulla tuetaan nuoren vanhempia ja sisaruksia. Nuorelle ja perheelle annetaan tietoa nuoren psyykkisistä oireista ja niiden hallinnasta arjessa. Vanhempien tuottama tieto nuoren kehityshistoriasta ja oireista on tärkeää voinnin arvioinnin ja hoidon suunnittelun kannalta. Hoidon aikana tehdään yhteistyötä myös nuoren asioissa olevien ammattilaisten, kuten avohoidon, koulun ja sosiaalitoimen kanssa nuoren kokonaistilanteen hahmottamiseksi sekä yhteisen suunnitelman aikaansaamiseksi. (Kaltiala-Heino & Lindberg 2016, 673–680.)
Osastotutkimusta käytetään tilanteissa, joissa nuoren tutkimus ei onnistu avohoidossa esimerkiksi sen vuoksi, ettei nuori saavu tutkimuskäynneille. Tutkimusjakson aikana moniammatillinen työryhmä pyrkii löytämään vastauksen lähettävän tahon asettamaan tutkimuskysymykseen. Kriisihoitojaksoa tarvitaan tilanteissa, joissa nuoren vointi heikkenee niin, ettei hän pärjää arjessa avohoidon ja muun tuen turvin. Kriisijaksolla selvitetään nuoren tilannetta ja pyritään saamaan keskeiset oireet hallintaan. Osastojakson aikana tehdään hoitosuunnitelma avohoitoon ja tarvittaessa pyydetään lastensuojelun tuki nuorelle. Kriisijaksot ovat yleensä viikon tai kahden viikon mittaisia.
Kuntouttavia osastohoitoja tarvitaan tilanteissa, joissa nuorella on pitkäaikaisia psykoottistasoisia häiriöitä tai neuropsykiatrisia häiriöitä. Kuntoutuksen tavoitteena on nuoren voimavarojen ja
toimintakyvyn lisääntyminen ja oireiden hallinta. Osastojakson aikana järjestetään nuorelle tarvittavat tukitoimet arjessa pärjäämisen tueksi. Kuntouttavien osastojaksojen kesto voi olla useita kuukausia. (Kaltiala-Heino & Lindberg 2016, 673–680.)
Nuoren kuntoutuksen tavoitteena on nuoren hyvinvoinnin ja psykososiaalisen toimintakyvyn edistäminen. Kuntoutuksella pyritään tukemaan nuoruusiän kehitystä ja lievittämään psyykkisten oireiden aiheuttamaa haittaa nuoren elämän eri osa-alueilla. Nuorelle laaditaan kuntoutussuunnitelma, jossa huomioidaan nuoren yksilöllisen tarpeen mukaan itsestä huolehtimisen, sosiaalisten suhteiden ja opiskelun tai muun mielekkään toiminnan osa-alueet. Suunnitelmassa huomioidaan ongelmien vaikeusaste: Vakavat ongelmat vaativat pitkäaikaista kuntoutusta.
Vanhempien antaman tuen lisäksi nuoren kuntoutumisessa tarvitaan usein monialaista yhteistyötä.
Nuoren koulunkäyntiä voidaan tukea yksilöllisen opiskelusuunnitelman laatimisella. Kelan kuntouttavia palveluja ovat erilaiset terapiat, sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssit sekä kuntoutukseen liittyvänä etuutena nuoren kuntoutusraha. Nuoren kuntoutumista voidaan tukea myös sosiaalipalveluilla, kuten lastensuojelun avohuollon tukitoimilla. (Piha & Tainio 2016, 681–687;
Pylkkänen 2013, 11.) Nuorisopsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyön muotoja ovat lastensuojeluilmoitus, nuorisopsykiatrian antama asiantuntija-apu, lastensuojelun kuntouttavat palvelut sekä sijoitettujen nuorten hoidon suunnittelu ja toteutus (Heino & Sinkkonen 2016, 460–
463).
Nuorisopsykiatrista hoitoa toteutetaan kansallisten, tutkimusnäyttöön perustuvien Käypä hoito -suositusten ohjaamana (Duodecim 2021). Lisäksi nuorisopsykiatriselle avohoidolle on asetettu omat laatuvaatimukset. Avohoidon vahvuutena ovat olleet moniammatilliset tiimit, erikoislääkärin tai erikoistuvan lääkärin tutkimukset, perhetyö ja henkilöstön psykoterapiaosaaminen.
Kehittämistarpeita on puolestaan havaittu matalan kynnyksen palveluissa, psykoterapiapalvelujen järjestämisessä ja kuntoutuksessa. (Pylkkänen 2013, 5, 12; Pylkkänen & Haapasalo-Pesu 2016, 448–
449.) Nuorisopsykiatrian avohoidon kehittämisellä voitaisiin välttää nuorten siirtäminen lastensuojelulaitosten hoidettaviksi (Kaltiala-Heino & Lindberg 2016, 679). Nuorisopsykiatrian resurssit on todettu riittämättömiksi suhteessa lisääntyneeseen palvelujen tarpeeseen (Pylkkänen &
Haapasalo-Pesu 2016, 447–448). Palvelutarpeen kasvua on selitetty nuorten oireiden vaikeutumisella. Vaikeasti oireilevien nuorten hoito vaatii enemmän resursseja. Näin ollen nuorisopsykiatristen palvelujen tarpeeseen voidaan vaikuttaa nuorten mielenterveyshäiriöiden varhaisella tunnistamisella ja hoidolla. (Kaltiala-Heino, Marttunen & Fröid 2015, 1908, 1912;
Reinsalo & Kaltiala 2019, 1956–1959.)
Seuraavassa luvussa kerron tutkimuksen toteuttamisesta, tutkimustehtävästä ja tutkimuskysymyksistä. Lisäksi esittelen tutkimuksen kohdeorganisaation, tutkimusaineiston ja tutkimuksessa käyttämäni menetelmät. Lopuksi pohdin tutkimuksen eettisyyttä.