Lastensuojelu on lastensuojelulain määrittämä sosiaalihuollon erityistason palvelu alle 18 -vuotiaille lapsille ja 18–24 -vuotiaille nuorille (Kananoja & Ruuskanen 2019, 75; LsL 6 §). Lastensuojelun lähtökohtana ovat lapsen oikeudet (Araneva 2016, 6–20; Malja ym. 2019, 12–13; Yleissopimus lapsen oikeuksista 69/1991, myöhemmin LOS). Lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelua ohjaa lapsen edun periaate; lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lastensuojelutyö on lapsi- ja perhelähtöistä työskentelyä, jossa lasta autetaan hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti mahdollisimman hienovaraisesti. (Araneva 2016, 173–178; Kananoja & Ruuskanen 2019, 35, 44; LsL 4 §; Malja ym. 2019, 13–15.)
Lapsen lastensuojeluasia tulee vireille hakemuksesta tai kun lastensuojelun tietoon on muulla tavoin tullut mahdollisesti lastensuojelun tarpeessa oleva lapsi (LsL 26 §). Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus arvioida nuoren sosiaalihuollon tarve ja tehdä sosiaalihuoltolain 35 § mukainen yhteydenotto tai lastensuojelulain 25 § velvoittava lastensuojeluilmoitus. Yhteydenotto tehdään lapsen ja huoltajien kanssa yhteistyössä lapsen sosiaalihuollon tarpeen ollessa ilmeinen.
Lastensuojeluilmoitus voidaan tehdä ilman lapsen ja huoltajien suostumusta, tilanteissa, joissa terveydenhuollon ammattilainen on tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttävät mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä. (Araneva 2016, 76–78; LsL 25 §, 25 a §, SHL 35 §, TervHL 50 a §, 53 a §). Välittömästi vireille tulon jälkeen lastensuojelu arvioi lapsen kiireellisen lastensuojelun tarpeen. Lisäksi lapsen tilanteesta tehdään sosiaalihuoltolain 36 § mukainen palvelutarpeen arviointi, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitetään lastensuojelun tarve. Arviointi tulee aloittaa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä asian vireille tulosta ja sen tulee valmistua viimeistään kolmen kuukauden sisällä. Lapsen lastensuojeluasiakkuus alkaa sosiaalityöntekijän todettua palvelutarpeen arvioinnin perusteella, että lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Lastensuojeluasiakkuus aloitetaan myös tilanteissa, joissa lapsi vaarantaa omalla käyttäytymisellään terveyttään ja kehitystään; ja tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia. (Araneva 2016, 83, 85–91, LsL 26 §, 27 §.) Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle nimetään hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä, joka huolehtii lapsen edun toteutumisesta. Lapselle laaditaan yksilöllinen asiakassuunnitelma, jonka toteutumista seurataan ja arvioidaan tarvittaessa tai vähintään vuosittain. Sijoitetulle lapselle tehdään lisäksi hoito- ja kasvatussuunnitelma. Lastensuojelun neuvotteluissa käsitellään lapsen asioita tarpeen mukaan monialaisestikin. (Araneva 2016, 91–94, 252–253; LsL 13 b §, 20 §, 30 §, 30 a §, 31 §.) Lastensuojelutyön tulisi olla vuorovaikutustyötä, jolla voidaan varmistaa lapsen osallisuus (Malja ym. 2019, 15, 28, 30). Lastensuojelun työntekijän tulee tavata lasta riittävän usein henkilökohtaisesti ja selvittää lapsen mielipiteet ja toiveet. Lapselle tulee antaa mahdollisuus kertoa näkemyksensä ja vastaavasti hänelle annetaan tietoa häntä koskevasta lastensuojeluasiasta huomioiden lapsen ikä- ja kehitystaso. (Araneva 2016, 15, 144–146, 176–177, 183–184; LsL 24 §, 53 §; ks. LOS 3 artikla 1 kohta, 12 artikla, 25 artikla.)
Lastensuojelua voidaan toteuttaa avo-, sijais- ja jälkihuollon keinoin. Avohuollon tukitoimet ovat ensisijaisia ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä lapsen ja vanhempien kanssa.
Lasta ja perhettä tuetaan ongelmatilanteiden selvittämisessä. (Araneva 2016, 412; LsL 3 §, 4 §.) Lapsi voi saada tukea esimerkiksi koulunkäyntiin, ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja harrastuksiin. Lapselle voidaan myöntää kuntoutumista tukevia hoito- ja terapiapalveluja. Avohuollon tukitoimia ovat niin ikään tehostettu perhetyö ja perhekuntoutus. Lapsi voidaan myös sijoittaa avohuollon tukitoimena lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi tai lapsen kuntouttamiseksi huoltajien ja 12 -vuotta täyttäneen lapsen suostumuksella. (Araneva 2016, 261–265; LsL 36 §, 37 §.) Kiireellistä sijoitusta voidaan sen
sijaan käyttää ilman lapsen tai huoltajien suostumusta lapsen ollessa välittömässä vaarassa (LsL 8 luku). Huostaanoton ja sijaishuollon järjestämisen velvoite syntyy tilanteissa, joissa lapsen kehitys ja terveys on vakavassa vaarassa, eikä lapsi ole autettavissa avohuollon tukitoimin ja sijoitus olisi lapsen edun mukaista. Sijaishuollon järjestämisessä on huomioitava lapsen edun mukaisesti perheen jälleenyhdistämisen tavoite. (Araneva 2016, 281–284; LsL 40 §.) Lastensuojelun asiakkuus päättyy, kun lapsella ei ole enää tarvetta lastensuojelun tukitoimiin (Malja ym. 2019, 33).
Lastensuojelussa työskentelee sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja lähihoitajia (Sarvimäki &
Siltaniemi 2007, 30–32). Sosiaalityöntekijä on Valviran laillistama, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, jolla on pääainetta vastaavat yliopisto-opinnot sosiaalityöstä. Sosiaalityöntekijä vastaa palvelujen antamisesta ja päätöksenteosta. (Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain muuttamisesta, myöhemmin HE 354/2014vp, 8–9, 11; Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015, 7 §, 9 §; Malja ym. 2019, 28). Sosiaaliohjaajan tehtävät edellyttävät ammattikorkeakoulussa suoritettua sosionomitutkintoa (HE 354/2014vp, 9; Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015, 8 §). Sosionomien osaamisalueet vaihtelevat koulutusohjelmien välillä, mutta yleisesti heidän vahvuusalueinaan voidaan pitää asiakastyön menetelmiä ja palveluohjausta (Kananoja & Ruuskanen 2019, 48–49). Sosiaaliohjaajan tehtävän lisäksi sosionomit voivat hoitaa lastensuojelun perhetyöntekijän tai lastensuojelulaitosten esimiehen tehtäviä. (HE 354/2014vp, 9, 11; Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015, 8 §) Lähihoitajat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinnon suorittaneita henkilöitä, jotka voivat toimia avo- tai jälkihuollon lähityöntekijöinä tai lastensuojelulaitosten hoito- ja kasvatustehtävissä (HE 354/2014vp, 9–10;
Sarvimäki & Siltaniemi 2007, 30–32).
Lastensuojelu on vakavassa ylikuormitustilanteessa. Sosiaalityöntekijäpula, työntekijöiden vaihtuvuus, haasteet työn organisoinnissa, työoloissa ja johtamisessa kuormittavat työntekijöitä.
Työntekijöiden liialliset asiakasmäärät asettavat haasteita lapsen edun mukaiselle toiminnalle. (Aaltio
& Isokuortti 2019a, 19; Kananoja & Ruuskanen 2018, 19; 2019, 11–12, 24; Malja ym. 2019, 29–30, 34.) Tavoitteena on lastensuojelun henkilöstömitoituksen kehittäminen asteittain siten, että yksi työntekijä olisi vastuussa 30 lapsesta. Tavoitetta kohti edetään asteittain siten, että vuonna 2022 yhdellä sosiaalityöntekijällä olisi 35 lasta vastattavanaan. (Valtioneuvosto 2019, 148.) Palvelujärjestelmän puutteet ja ongelmat, kuten ehkäisevän ja varhaisen tuen riittämättömyys, yhteistyöhaasteet sekä tärkeiden lähialojen, kuten lasten- ja nuorisopsykiatrian palvelujen niukkuus vaikeuttavat lastensuojelun toimintaa. Toimintaympäristön moraaliset, eettiset, toiminnalliset ja
taloudelliset ristiriidat aiheuttavat lastensuojelun työntekijöille runsaasti psyykkistä ja eettistä kuormittumista. (Aaltio & Isokuortti. 2019a, 19–21; Kananoja & Ruuskanen 2018, 19; 2019, 11–12, 24.)
Lastensuojelun ongelmiin haetaan ratkaisua siirtymällä systeemiseen ja monitoimijaiseen malliin.
Systeemisessä mallissa lastensuojelun tiimejä vahvistetaan perheterapeuttisella osaamisella. (Aaltio
& Isokuortti 2019a; 2019b; Kananoja & Ruuskanen 2019, 51–52; Lahtinen, Männistö & Raivio 2017;
Petrelius 2018.) Tavoitteena on kehittää lastensuojelun toimintakulttuuria siirtämällä työn painopistettä ihmissuhdeperustaiseen työskentelyyn. Asiakkaiden kokemusta avunsaamisesta ja osallisuudesta pyritään lisäämään. Systeemisellä mallilla haetaan myös suotuisia vaikutuksia työntekijöiden työhyvinvointiin. Lisäksi malliin liittyvän intensiivisen työskentelyn uskotaan lisäävän työskentelyn vaikuttavuutta, jolloin asiakkuuksia voidaan entistä useammin päättää suunnitellusti ja lastensuojelun asiakasmäärät voivat vähentyä. (Aaltio & Isokuortti. 2019a, 21;
Lahtinen, Männistö & Raivio 2017, 30.)
Seuraavaksi esittelen nuorisopsykiatrian palvelujärjestelmän. Kerron nuorisopsykiatrian lähtökohdista, asiantuntijuudesta ja toiminnasta. Lisäksi nostan esille nuorisopsykiatrialla havaittuja kehittämistarpeita.