• Ei tuloksia

Neuvostot, neuvottelukunnat, komiteat, työryhmät

1 0. Maa-ainesasiat

20. Neuvostot, neuvottelukunnat, komiteat, työryhmät

Kaavoitus- ja rakennusneuvosto

Kaavoitus- ja rakennusneuvosto on seurannut ministeriön lainvalmistelu-työtä sekä jaostojen valmistelun pohjalta antanut lausuntonsa muistakin sen toimialaa koskevista selvityksistä ja kehittämisehdotuksista.

Kaavoitus- ja rakennustutkimuksen neuvottelukunta

Neuvottelukunta jatkoi toimintaansa tutkimustoiminnan koordinoiiDiseksi tukemalla omalla suunnittelu- ja rahoituspanoksellaan erityisesti useiden rahoittajatahojen yhteistutkimushankkeiden ohjelmointia, käynnistämistä ja toteuttamista. Neuvottelukunnalla on kolme jaostoa, jotka kehittävät tutkimustoimintaa alan tutkimuksen painopistealueilla.

Rakennusteknillinen neuvottelukunta

Valtioneuvosto asetti vuonna 1990 rakennusteknillisen neuvottelukunnan uudelle kolmivuotiskaudelle 15.8.1990 - 14.8.1993. Neuvottelukunta hyväksyi työskentelynsä pohjaksi uuden toimintaohjelman vuosille 1991-93.

Toiminnan painopiste on kansainvälisissä asioissa sekä rakentamismääräys-ten ja ohjeiden kehittämisessä.

Ohjelman mukaan neuvottelukunta pyrkii arvioimaan Euroopan yhdentymis-kehityksen vaikutuksia Suomen kannalta sekä omalta osaltaan huolehti-maan siitä, että kuluttajansuoja- ja työturvallisuusnäkökohdat sekä rakentamisvastuu- ja tuotevastuukysymykset tulevat riittävästi huomioon otetuiksi sopeutettaessa kansallista normistoa eurooppalaiseen järjestel-mään.

Neuvottelukunta jatkoi rakentamista koskevien määräysten ja ohjeiden koordinointiprojektin ohjausta ja valvontaa.

Rakennussuojeluneuvottelukunta

Neuvottelukunta asetettiin ensimmäiseksi kolmivuotiskaudeksi 15.2.1989.

Neuvottelukunta on seurannut rakennussuojelun tutkimuksen ja koulutuk-sen suunnittelua sekä jatkanut selvitystä rakennussuojelun rahoitukkoulutuk-sen kehittämisestä. Marraskuussa 1990 järjestettiin seminaari Rakennettu ympäristö ja kestävä kehitys.

109

110

KAAVOITUS- JA RAKENNUSNEUVOSTO

PUHEENJOHTAJA Kansanedustaja Timo Kietäväinen VARAPUHEENJOHTAJA Varatuomari Jukka Mikkola YLEISSIHTEERI Vanhempi hallitusihteeri Heikki Aho

JÄSENET VARAJÄSENET

SDP (5)

Varanotaari Leena Koikkalainen Elinkeinoasiamies Pekka Ruotsalainen

Varatuomari Jukka Mikkola Dl Pekka Nikkilä

Kaupunginjohtaja Kalervo Aattela Apulaiskaupunginjohtaja Seppo Sanaksenaho

Kansanedusta ja Matti Vähänäkki Kansanedustaja Lauri Metsämäki

Kaupunginsihteeri Martti Immo Osastopäällikkö Antti Viinikka

KOK (5)

Kansanedusta ja Eeva Turunen Arkkitehti Harto Helpinen

Kansanedustaja Heikki A. Ollila Dl Kari Metsäkallio

Kansanedustaja Kimmo Sasi Kunnallissihteeri Matti Kankare

Apulaiskaupunginjohtaja Seppo Heinänen Dl Tapio Maljonen

Varatuomari Martti Uotila Dl Markku Markkula

KESK (4)

Kansanedusta ja Timo Kietäväinen Projektipäällikkö Matti Sippola

Kunnanjohtaja Alvar Saukko Seutukaavajohtaja Martti Ahokas

Kansanedustaja Eino Siuruainen Arkkitehti Anja Wahlberg

Osastopäällikkö Olli Kerola Toimistopäällikkö Eino Kautto

RKP (1)

Seutukaavajohtaja Henry Holmlund Kunnanjohtaja Rolf Eriksson

SMP (1)

Tullimies Taisto Suvanto Rakennusmestari Juhani Sorsa

SKDL (1)

Kauptmginsihteeri Raimo Johtonen Arkkitehti Mikael Sundman

Kaavoitus- ja rakennusneuvostossa toimivat jaostot:

Yleisjaosto Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Sihteeri

Kansanedustaja Timo Kietäväinen Varatuomari Jukka Mikkola Kaupunginsihteeri Martti Immo Osastopäällikkö Martti Uotila Vanhempi hallitussihteeri Heikki Aho Kaavoitusjaosto

Jäsenet

Kaupunginsihteeri Martti Immo, puheenjohtaja Kaupunginjohtaja Kalervo Aattela

Kaupunginarkkitehti Heikki Komokallio Pääsihteeri Esko Joutsamo

Apulaiskaupunginjohtaja Seppo Heinänen Arkkitehti Heikki Miettinen

Dl Runo Harmo

Osastopäällikkö Lasse Ristikartano Varatuomari Esko Alaketola Kmmanjohtaja Alvar Saukko Kauptmginsihteeri Raimo Johtonen Seutukaavajohtaja Henry Holmlund Tullimies Taisto Suvanto

Johtaja Juha Talvitie

sihteeri, ylitarkastaja Risto Kärkkäinen Rakentamisjaosto Jäsenet

Osastopäällikkö Martti Uotila, puheenjohtaja Dl Antti Peikari

Dl Seppo Elonheimo Varanotaari Leena Koikkalainen Kansanedustaja Matti Vähänäkki Rakentamistalousinsinööri Jorma Ruokojoki Osastopäällikkö Olli Kerola

Rakennusinsinööri HarulJI Huhtala Rakennusmestari Jarmo T.aivoranta Arkkitehti Mikael Stmdman Rakennustarkastaja Ulf M ickelson Rakennusmestari Juhani Sorsa sihteeri, yli-insinööri Laila Hosia

* Tilarme 1.4.1991

Varajäsenet

Elinkeinoasiamies Pekka Ruotsalainen Apulaiskaupunginjohtaja Seppo Sanaksenaho Arkkitehti Leena Tuominen

Fil.kand. Ritva Veijonen Dl Tapio Maljonen Arkkitehti Riia Hakola

Apulaisosastopäällikkö Väinö Kiviniitty Lakimies Leena Karessuo

Seutukaavajohtaja Ossi Heinonen Seutukaavajohtaja Martti Ahokas Arkkitehti Mikael Sundman Kunnanjohtaja Rolf Eriksson Rakennusmestari Juhani Sorsa Arkkitehti Leif Sundström

Varajäsenet Dl Markku Markkula Dl Kari Metsäkallio

Varatuomari Carl-Gerhard Fogelberg Elinkeinoasiamies Pekka Ruotsalainen

Kan~edustaja Lauri Metsämäki Yli-insinööri Mauri Marjamäki Toimistopäällikkö Eino Kautto Varatuomari Jorma Immonen Rakennusmestari Matti Nissinen Arkkitehti Maire Mattinen Rakennustarkastaja Sven Holmberg Tullimies Taisto Suvanto

KAAVOITUS- JA RAKENNUSTUTKIMUKSEN NEUVOTTELUKUNTA

PUHEENJOHTAJA Vs. osastopäällikkö Ylijohtaja Mikko Mansikka

Ympäristöministeriö, kaavoitus- ja rakennusosasto

VARAPUHEENJOHTAJA Tutkimusjohtaja Heikki PoiJärvi Valtion teknillinen tutkimuslwskus

JÄSENET:

Toimistopäällikkö Kirsti Vepsä Apulaisjohtaja Veli-Pekka Saamivaara Ylitarkastaja

Pekka Pelkonen Johtaja

Ulla Saarenheimo Erikoistutkija Matti Heikkilä Professori Pekka Kanerva Professori Jere Maula

Apulaisosastopäällikkö Pertti Meurman Apulaisosastopäällikkö Pekka Jalkanen Johtaja Juha Talvitie Tekniikan lisensiaatti Anja Allas

Toimitusjohtaja Aulis Potinkara

Ympäristöministeriö kaavoitus- ja rakennusosasto Teknologian kehittämiskeskus

Valtiovarainministeriö

Asuntohallitus

Sosiaalihallitus

Teknillinen korkeakoulu

Tampereen teknillinen korkeakoulu

Suomen kaupunkiliitto

Suomen kunnallisliitto

Seutusuunnittelun keskusliitto

Suomen Arkkitehtiliitto

Allergialiitto

Neuvottelukunnan yleissihteeri Erikoistutkija Ilppo Niemi

Kaavoitus- ja rakennustutkimuksen neuvottelukunnassa toimivat jaostot:

Yhdyskuntarakennejaosto

puheenjohtaja Toimistopäällikkö Kirsti Vepsä sihteeri Erikoistutkija Ilppo Niemi

Rakennetun ympäristön korjaami-sen ja ylläpidon jaosto

puheenjohtaja Johtaja Ulla Saarenheimo sihteeri Yli-insinööri Esko Kukkonen

Tilanne 1.4.1991

V ARAJÄSENET:

Toimistopäällikkö Anssi Paasivirta Ylitarkastaja Heikki Kotila Professori Torsti Kivistö Professori Briitta Koskiaho Ylilääkäri Harri Vertio Professori Raimo Salokangas Vt. professori Pekka V. Virtanen Toimistopäällikkö Raimo Kostiainen Tutkimuspäällikkö Markku Salmi Tutkija

Veikko Myllyperkiö Toimitusjohtaja Yrjö Matikainen Tutkimuspäällikkö Mauri Marttila

Sisäasiainministeriö

Kauppa- ja teollisuusministeriö

Valtion teknillinen tutkimuskeskus Tampereen yliopisto

Lääkintöhallitus

Tampereen teknillinen korkeakoulu

Teknillinen korkeakoulu

Helsingin kaupunki

Rakennustietosäätiö

Suomen rakennusurakoitsijaliitto

Suomen rakennusinsinööriliitto

Suomen kiinteistöliitto

Rakennusten l a a t u , kustannukset ja t e k n i i k k a - j a o s t o

puheenjohtaja sihteeri

Apulaisjohtaja Veli-Pekka Saamivaara Johtava tutkija Erkki Lehtinen

111

112

RAKENNUSTEKNILLINEN NEUVOTTELUKUNTA

PUHEENJOHTAJA

Hallitusneuvos Juhani Maljonen Ympäristöministeriö VARAPUHEENJOHTAJA

Toimistopäällikkö Esko Mononen Ympäristöministeriö

JÄSENET Yli-insinööri Jukka Metso Ylitarkastaja Heikki Kotila Johtaja

Antti-Pekka Miettinen Toimistopäällikkö Keijo Kaittola Apulaisjohtaja Marita Wilska Erikoistutkija Jouko Kouhi Toimitusjohtaja Pertti Forsström Tarkastusinsinööri Kalevi Lammi Dl

Reijo Lehtinen Jaostosihteeri Hannu Koski Toimitusjohtaja Yrjö Matikainen Tekniikan lisensiaatti Reijo Lahtinen Dl

Satu Simula Dl

Reino Niemimaa Apulaisosastopäällikkö Ilkka Huuhtanen

Sisäasiainministeriö

Kauppa- ja teollisuusministeriö

Asuntohallitus

Työsuojeluhallitus

Kuluttajavirasto

Valtion teknillinen tutkimus-keskus

Puutaloteollisuus

Rakennustarkastusyhdistys

Suomen Rakennusurakoitsija-liitto

Rakennustyöläisten liitto

Suomen Rakennusinsinöörien liitto

Suomen Arkkitehtiliitto

Suomen Standardisoimisliitto

Rakennusaineteo 11 isuus-yhdistys

Suomen Kaupunkiliitto

VARAJÄSENET Yli-insinööri Matti Järvinen Toimistopäällikkö Eero Väänänen Toimitusjohtaja Harri Launonen Toimitusjohtaja Klaus Söderlund Teknillinen johtaja Antti Lastu Toimitusjohtaja Antti Pekari Toimitusjohtaja Reijo Merivaara Rakennusinsinööri Jouko Ronhento Toimitusjohtaja Ari Angervuori Professori Pertti Sandberg Toimitusjohtaja Heikki Sätilä

Rakennushallitus

Maatilahallitus

Suomen Ilmateknillinen toimialayhdistys Suomen Betoniyhdistys

Suomen Palontorjuntaliitto

Suomen Kinnteistöliitto

LVI-Keskusliitto

Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit

Rakennusmestarien Keskusliitto

Asuntoreformiyhdistys

Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto

Suomen Konsulttitoimistojen liitto SKOL

Suomen Muoviteollisuusliitto

Teräsrakenneyhdistys

Suomen Rakennuttajaliitto

Neuvottelukunnan sihteeri, Vanhempi hallitussihteeri Sven-Eric Roman

Rakennusteknillisessä neuvottelukunnassa toimivat jaostot:

Yleisjaosto

pj Hallitusneuvos Juhani Maljonen

sihteeri Vanhempi hallitussihteeri Sven-Eric Roman Palojaosto

pj Teknillinen johtaja Antti Lastu sihteeri Toimistoinsinööri Pirjo Kurki LVI-ja s i s ä i l m a s t o j a o s t o pj Ylitarkastaja Heikki Kotila sihteeri Toimistoinsinööri Juhani Tengvall

* Tilanne 1.4.1991

Rakennejaosto

pj Rakennusneuvos Esko Mononen sihteeri Yli-insinööri Jaakko Huuhtanen Rakennusfysiikan jaosto pj Dl Reino Niemimaa

sihteeri yli-insinööri Raimo Ahokas Laadunvarmistusjaosto pj Tarkastusinsinööri Kalevi Lammi

sihteeri Vanhempi hallitussihteeri Sven-Eric Roman

8 412196 p

RAKENNUSUOJELUNEUVOTTELUKUNTA

PUHEENJOET AJA Rakerumsneuvos Mikko Mansikka VARAPUHEENJOHTAJA Osastonjohtaja

Pekka Kärki

JÄSENET Ylitarkastaja Pirkko Metsäranta Toimistopäällikkö Matti Lähdeoja Vanhempi hallitusihlleeri Matti Tanner

Toimistopäällikkö Elias Härö Rakennusneuvos Jorma Yrjö-Koskinen Johtaja

Antti-Pekka Miettinen Toimistopäällikkö Eero Väänänen Apulaisosastopäällikltö Pertti Meurman Arkkitehti Ahti Kekkonen Toimitusjohtaja Ukko Laurila Arkkitehti Maire Mattinen Tutkimuspäällikkö Riita Nikula Professori Vilhelm Helander

Neuvottelukunnan sihteerit:

Tilmme 1.4.1991

Ympäristöministeriö Kaavoitus- ja rakennusosasto

Museovirasto

Ympäristöministeriö Kaavoitus- ja rakennusosasto Opetusministeriö

Suomen Kaupunkiliitto

Suomen Kunnallisliitto

Suomen Kiinteistöliitto

Rakennustaiteen seura r.y.

Suomen rakennustaiteen museo

Teknillinen korkeakoulu

VARAJÄSENET Ylitarkastaja Elina Raatikainen Korkeakouluneuvos Hannes Jumppaneo Vs. suunnittelija Markus Alapassi Arkkitehti Panu Kaila Yliarkkitehti Heikki Ravila Toimistopäällikkö Kalervo Laiho Suunnittelupäällikkö Kari Pakarinen Arkkitehti Risto Suikki Lakimies Leena Karessuo Osastopäällikkö Reijo Lehtinen Arkkitehti Hannu Puurunen Museonjohtaja Ivar Nordlund Apulaisprofessori Tore Tallqvist

Nuorempi hallitussihteeri Satu-Kaarina Virtala Ympäristöministeriö Yli-arkkitehti Kaija Santaholma Ympäristöministeriö

Tutkija Helinä Koskinen Museovirasto

Uudenmaan lääninhallitus

Opetusministeriö

Suomen Kaupunkiliitto

Suomen Kunnallisliitto

Suomen Rakennus-urakoitsijaliitto Suomen Kotiseutuliitto

Suomen Museoliitto

Tampereen teknillinen korkeakoulu

Kaavoitus- ja rakennusosaston tärkeimmät vuoden 1990 aikana mietintönsä jättäneet tai toimin-tansa aloittaneet KOMITEAT, TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT:

MAANALAISTEN TILOJEN TOIMIKUNTA

Asetettu: 23.11.1988 Pj. yliarkkitehti Urho Vihavainen

Tehtävä: Selvittää, miten maanalaisten tilojen suunnittelu voidaan kytkeä muuhun kaavoitukseen tai millaisilla suunnittelujärjestelmillä maanalaisia toimintoja tulisi suunnitella.

Mietintö: 30.4.1990

RAKENNUS MAAMAKSUTYÖRYHMÄ

Asetettu 28.8.1989 Pj. vanhempi hallitussihteeri Lauri Nordberg

Tehtävä: Tehdä ehdotus siitä, miten pääkaupunkiseudun rakennusmaamaksulaki ulotetaan niihin muihin kuntiin, jotka haluavat ottaa käyttöön rakennusmaamaksujärjestelmän.

Työryhmän raportti: 31.5.1990

VALKATRI -KOKEILUN (maaseutukuntien kaava- ja rakennuskieltotietojen rekisteröinti kiinteistötietojärjestelmään) HALLINTORYHMÄ

Asetettu: 18.4.1989 Pj. hallitusneuvos Pekka Kangas

Tehtävä: Ehdottaa tarvittavat muutokset niihin säädöksiin ja viranomaisohjeisiin, joiden avulla maaseutukuntien kaava-ja rakennuskieltotietojen rekisteröinti voidaan toteuttaa osana kiinteistötietojärjestelmää.

Työryhmän raportti: 18.6.1990

VANHA PORVOO -TYÖRYHMÄ

Asetettu: 5.3.1990 Pj. apulaisosastopäällikkö Mikko Mansikka Tehtävä: Arvioida Vanhan Porvoon kehittämishankkeita.

Työryhmän raportti: 21.6.1990

VALKATRI -KOKEILUN TOTEUTUSSUUNNITTELUTYÖRYHMÄ Asetettu: 18.4.1990 Pj. ylitarkastaja Risto Kärkkäinen

Tehtävä: Valmistaa kiinteistötietojärjestelmän suunnitelmaosan maaseutukuntien kaava- ja kieltotietojen rekisteröintiä ja ylläpitoa koskeva toteutussuunnitelma.

Määräaika: 31.12.1990

KAUPPAKESKUSTYÖRYHMÄ

Asetettu: 5.9.1990 Pj. ylijohtaja Sirkka Hautajärvi

Tehtävä: Selvittää kaupan rakennemuutoksen vaatimuksia kaavoitukselle ja kestävälle yhdyskuntapolitiikalle.

Määräaika: 28.2.1991.

PETY-RYHMÄ {perusparantamisen edellytysten parantamista kunnissa selvittävä työryhmä) Asetettu 22.10.1990 Pj. johtaja Antti-Pekka Miettinen

Tehtävä: Selvittää, miten voitaisiin parantaa kuntien edellytyksiä ja kiinnostusta käynnistää korjaus- ja kehittämistoi-mintaa perusparantamisen tarpeessa olevilla alueilla.

Määräaika: 31.1.1991.

REMONTTI-OHJELMAN OHJELMOINTIVAIHEEN JOHTORYHMÄ (REMONTTI: rakennusten korjaamisen tutkimus- ja kehittämisohjelma) Asetettu: 22.10.1990 Pj. erikoistutkija Ilppo Niemi

Tehtävä: Täsmentää suunnitellun rakennusten korjaamisen tutkimus- ja kehittämisohjelman osa-alueet, laatia tutki-musohjelman runkosuunnitelma, käydä eri rahoittajatahojen kanssa alustavat neuvottelut ohjelman rahoittamiseksi sekä tarkentaa rahoituksen mukaisesti tutkimusohjelma ja alaprojektit

Määräaika: 31.12.1991