• Ei tuloksia

Muutokset suhteessa edelliseen vuoteen:

In document Talousarvio 2013 (sivua 104-107)

Talousarvioon sisältyvät kotihoidon tuen ja palvelusetelin indeksikorotukset.

Elokuussa 2012 avatun Mannilan päiväkodin kustannusvaikutukset vuonna 2013 on huomioitu talousarviossa.

Alle kouluikäisten lasten määrän lisääntyessä hoitopaikkojen tarve lisääntyy arviolta noin 50 lapsel-la vuonna 2013. Hoitopaikkojen lisäys ja sitä johtuva arvioitu määrärahan tarve on vuonna 2013 noin 410 000 euroa.

Varhaiskasvatuspalveluissa on käytettävissä toimintavuoden alkaessa 57 erityisavustajaa, joista vakituisia on 38 ja määräaikaisia 19 (palkkatuella, oppisopimuksella, päivähoidon järjestelyillä).

Talousarviovuonna avustajien määrää kasvatetaan viidellä. Avustajaresurssin lisääminen viidellä vakituisella erityisavustajalla on vaihtoehto enemmän resursseja vaativalle ryhmien pienentämisel-le.

Yksityiseen päivähoitoon (palveluseteli ja perhepäivähoitajien omien lasten hoidon palveluraha) on vuoden 2012 talousarviossa varattu noin 800 000 euroa vähemmän ja kotihoidon tukeen noin 100 000 euroa vähemmän kuin vuoden 2011 tilinpäätöksen toteuma oli. Yksityisten varhaiskasva-tuspalvelujen käyttäjien sekä lakisääteisen kotihoidon tuen määrän arvioidaan pysyvän samalla tasolla kuin vuonna 2012, joten niiden tarvitsemaa määrärahavarausta vuodelle 2013 on lisätty 900 000 eurolla.

Lasten kotihoidon tuen kuntalisää on maksettu 100 euroa/lapsi/kk alle 2-vuotiaista lapsista, mikäli perheen kaikki lapset hoidetaan kotona. Vuonna 2013 kotihoidon tuen kuntalisää maksetaan 50 euroa/lapsi/kuukausi kuntalisän ehtojen pysyessä ennallaan.

Varhaiskasvatuspalvelujen tuottavuutta pyritään edelleen lisäämään tehostamalla hoitopaikkojen käyttöä (täyttö- ja käyttöastetarkastelu), kesä- ja muiden loma-aikojen päivystysjärjestelyillä sekä asiakasmaksuvapautuksia ja palvelutakuuta käyttämällä, ottamalla käyttöön palvelutuoteperustei-nen talouden ja toiminnan ohjausjärjestelmä sekä työhyvinvointia edelleen systemaattisesti kehit-tämällä. Edellä mainituilla toimenpiteillä tavoitellaan varhaiskasvatuspalveluissa noin 700 000 eu-ron nettosäästöä henkilöstömenoissa.

Tunnusluvut ja mittarit:

TP 2009 TP 2010 TP 2011 TA/M 2012 TA 2013

Lapset llkm, oma toiminta 5346 5434 5657 5970 5900

Lapset lkm, kotihoito 2792 2854 2580 3000 2900

Lapset lkm, yksityinen 913 1000 1254 1300 1250

Toimintakate 1000€ 62 194 € 62 978 € 67 617 € 68 822 € 70 415 €

Päivähoidon lasten lukumäärä 2009 -2013 ja toimintakate

MITTARIT TP 2011 TA/M 2012 TA 2013

% Vaikuttavuusnäkökulma:

Kunnallinen päivähoito, lapset 31.12.

lkm, josta 4884 5 320 5 220 -100 -1,9 %

päiväkodeissa (omat) 4188 4 300 4 550 250 5,8 %

perhepäivähoidossa (lapsen tai

hoitajan kotona, omat) 540 900 600 -300 -33,3 %

ryhmäperhepäivähoidossa 60 70 70 0 0,0 %

ostetuissa palveluissa 96 50 0 -50 -100,0 %

Kunnan kustantamassa päivähoidossa

osuus 0-6-vuotiaista 44,8 48,4 45,8 -2,6 -5,4 %

Kerhot (oma toiminta), lapsia 31.12. 671 650 750 100 15,4 %

osuus 0-6-vuotiaista, % 6,2 5,9 6,6 0,7 11,9 %

Yksityinen päivähoito, lapset 31.12. lkm 1078 1300 1250 -50 -3,8 %

osuus 0-6-vuotiaista, % 9,9 11,8 11,0 -0,8 -6,8 %

Kotihoidon tuki, lapset lkm ka/kk, osuus 2 580 3 000 2 900 -100 -3,3 %

osuus 0-6-vuotiaista, % 23,7 27,2 25,4 -1,8 -6,6 %

Asiakasnäkökulma:

Asiakastyytyväisyys, ka (1=huono,

5=hyvä) ei mitattu 4,5 4,5 0 0,0 %

Prosessinäkökulma:

Lasten päivähoitopalvelut euroa/asukas,

netto 511,9 514,4 521,6 7,2 0,43 %

Lasten päivähoitopalvelut euroa/ 0-6

vuotias lapsi, netto 6 200,0 6 090,4 6 176,8 86,4 0,45 %

Muutos 2012 - 2013

Kasvun ja oppimisen palvelut

Perusopetuspalvelut

Toiminnan kuvaus:

Perusopetuksen vastuualue vastaa perusopetuspalvelujen, nuorisopalvelujen sekä oppilashuollon palvelujen mitoituksesta ja suunnittelusta, ohjauksesta ja pedagogisesta kehittämistoiminnasta sekä tukee toimintayksiköitä näiden palvelutehtävissä.

Perusopetusta järjestetään 49 erikokoisessa kouluyksikössä. Koulut on jaettu kolmeen perusope-tusalueeseen, alueen toimintaa koordinoi aluerehtori. Erityiskoulut Päiväharju, Huhtarinne ja Kuk-kulan koulu tarjoavat palveluja myös seudullisesti.

Mankolan koulu aloittaa toimintansa 1.8.2013 lukien. Huhtasuon koulukeskuksesta otetaan käyt-töön 1. vaiheessa erityiskoulujen Huhtarinne ja Päiväharju osa. Kanavuoren koulun luokat on sijoi-tettu Janakan ja Vaajakummun koulujen tiloihin. Huhtasuon ja Huhtaharjun koulut toimivat väistöti-loissa Cygnaeuksen tiväistöti-loissa.

Perusopetuksen opetussuunnitelmaperustainen kehittäminen painottuu kahteen kehittämisen kär-keen, joita ovat turvallisuus ja hyvinvointioppiminen sekä oppimisen edistäminen. Yhtenäistä pe-rusopetusta vahvistetaan yhtenäiskoulujen rakentumisen ja alueellisen toimintamallin kautta. Kes-keisinä kehittämisprosesseina jatkuvat perusopetuksen lakimuutosten jalkautus (tehostetun ja eri-tyisen tuen hanke KELPO), kerhotoiminta, osallisuus, oppilaskuntatoiminta ja Lasten Parlamentti sekä oppimisympäristöjen kehittäminen ml. ICT-järjestelmät (MobiiliOppijat- hanke ja JyppiMoppi- hanke).

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään ja kehitetään valmistuvien laatukriteerien pohjalta. Palveluja tuotetaan sekä opetuspalvelujen omana toimintana että avustussopimuksin palveluntuottajaverkoston toteuttamana. Palvelut kohdentuvat ensisijaisesti 1-2 luokkien oppilaille sekä erityisen tuen päätöksen 3-5 luokkien oppilaille. Palvelun piirissä on 1 336 oppilasta. Vaativi-en erityisVaativi-en tuVaativi-en päätöksVaativi-en oppilaidVaativi-en (kehitysvammaiset, autistit) iltapäivätoiminnan järjestämi-nen nivotaan osaksi vastuualuetta ja perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa täydentäen eri-tyishuoltolailla. Palvelun piirissä on 70 oppilasta.

Perusopetuksen laatukriteerien ja tunnuslukujärjestelmän kehitystyö valmistuu. Tuottavuutta noste-taan ja tehokkuutta haenoste-taan toiminnan ja talouden ohjausmallin uudistamisen sekä alueellisen oh-jausjärjestelmän kautta.

Mahdollisesti saatavat opetusministeriön erityisavustukset opetusryhmien pienentämiseen (POP- raha) ja koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin kohdennetaan kriteerien mukaisesti.

Oppilashuollon palvelut koostuvat esi ja perusopetusta antavien koulujen koulukuraattoreista ja -psykologeista sekä alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden mielenterveys- ja päihdetyöstä vastaavista sairaanhoitajista. Yksiköstä myydään koulupsykologipalveluja Uuraisten kuntaan sekä koulutusta ja työnohjausta ympäristökuntien henkilöstölle. Koulukuraattorien ja –psykologien työalueet järjes-tetään noudattamaan esi- ja perusopetuksen aluejaottelua. Jokaisella työntekijällä on nimetyt vas-tuukoulut. Vastuukoulujen oppilashuoltotyön lisäksi kehittämiskohteena on ylialueellinen, keskitetty oppilashuoltotyö, jota on mm. opettajakuntien konsultaatiotoiminnan ja oppilaiden toiminnallisten ryhmätyömenetelmien lisääminen sekä ehkäisevän päihdetyön ja kriisityön osaamisen lisääminen.

Koulukuraattori ja- psykologityön kehittämistä kehitysvammaopetuksen puolella jatketaan. Koulu-kuraattorien – ja psykologien henkilöresurssi pyritään pitämään edellisvuoden tasolla vastuualueen sisäisen toiminnan tehostamisen kautta, kun ns. testamenttivarat loppuvat.

Nuorisopalvelujen teemana on vuonna 2013 ”Nuoren kulttuuri ja kohtaaminen”. Teeman pohjalta nuoria kohdataan erilaisissa ympäristöissä. Nuorisotilat, 10 kappaletta, ovat pääsääntöisesti avoin-na tiistaista torstaihin ja vähintään joka toinen perjantai. Pääosa kävijöistä on 13-18-vuotiaita. Uusi

Veturitallien nuorisotila toimii kulttuuripainotteisesti ja käyttäjänuorten ikäskaala on laajempi kuin muilla nuorisotiloilla. Nuoria kohdataan myös yläkouluilla, etsivän nuorisotyön ympäristöissä, pien-ryhmissä ja leireillä. Omassa toiminnassaan nuorisopalvelut kohtaa vähintään viisi kertaa joka nel-jännen jyväskyläläisen 13−18-vuotiaan nuoren.

Keskeisiä tavoitteita ovat Veturitallien nuorisotoimintojen vakiinnuttaminen, yläkoulujen kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen ja nivelvaiheen opiskelijoille tukea tarjoavan OhjausLaturin toi-minnan käynnistäminen sekä lasten ja nuorten osallisuusohjelman tavoitteiden toteutumisen seu-ranta. Nuorisopalvelujen uusi kehittämisohjelma osana vastuualueen ja kasvu, oppiminen, perheet -kokonaisuutta valmistellaan.

In document Talousarvio 2013 (sivua 104-107)