Moraali ja moraalinen tieto

Kriittisyys nähdään moraalisen toiminnan keskeisenä elementtinä. Launis ja Immaisi (1992, 4) erottavat eettisessä ajattelussa kaksi tasoa, intuitiivisen ja kriittisen. Normaalioloissa tapahtuvaa eettistä pohdintaa he kutsuvat intuitiiviseksi ajatteluksi. Siinä perusteiden ei tarvitse olla hyvin artikuloituja, vaan kyse on yksinkertaisesta sen ”tietämisestä”, mikä ratkaisu on oikea ja mikä väärä. Toisenlaista kriittiselle tasolle yltävää ajattelua tarvitaan silloin, kun erilaiset ja yhtä vakuuttavilta vaikuttavat ratkaisut kilpailevat keskenään eivätkä ole yhteen sovitettavissa.

Perusteluvaatimuksen hyväksyminen ja perustelujen esittäminen myös

123

eettisiä ja moraalisia asioita pohdittaessa ovat osoitus tästä tasosta. Useissa

”laajennetuissa” (esim. Sarvimäki) tiedon määrittelyissä moraalisuus tai eettisyys nähdään toiminnan perusteena. Kalkas ja Sarvimäki (1996, 30-35) puhuvat moraalisesta tiedosta hoitotyössä toiminnan perusteena. Mutta voiko moraalinen tieto olla kriittisen ajattelun perusteena?

Moraalinen tieto on Kalkkaan ja Sarvimäen (1996, 30-35) mukaan teoreettista, käytännöllistä ja henkilökohtaista. Teoreettinen moraalinen tieto on propositionaalista tietoa, siis eräänlainen näkemys tai käsitys, joka voidaan ilmaista sanojen ja lauseiden avulla. Se on eettinen näkemys tai käsitys, joka käsitteellisellä tasolla on teorioiden tai periaatteiden muodossa. Korkeimmalla tasolla tieto on kriittistä ja reflektiivistä. Tämän tasoinen moraalinen tieto edellyttää abstraktisia ajatuksia ja periaatteita, teorioita ja argumentteja. Kalkas ja Sarvimäki eivät tosin ollenkaan määrittele, mitä tarkoittavat kriittisellä tiedolla.

Käytännöllinen moraalitieto (Kant 1956; Kalkas ja Sarvimäki 1996, 31) ilmenee siten, että ihminen tekee sitä, mikä on oikein ja moraalisesti hyvää. Tämä on toimintatiedoksi kutsuttavaa tietoa.

Moraalisen toiminnan edellytyksenä Kant (1956) pitää vapaata tahtoa ja autonomiaa. Moraalisesti hyvänä tai oikeana toimintaa voidaan pitää silloin, kun se on tietoista eikä sattumasta tai indoktrinaatiosta johtuvaa.

Henkilökohtainen moraalitieto liittyy luonteen ja persoonallisuuden merkitykseen etiikassa. Carper (1978) pitää hiljaista tietoa osana eettistä tietoa ja Sarvimäki (1989, 1995) osana arvo- ja moraalista tietoa. Hiljainen tieto liittyy ihmisen persoonallisuuteen ja luonteeseen. Moraalisen tiedon osana hiljainen tieto ilmentää Kalkkaan ja Sarvimäen (1996, 32) mukaan ihmisen tahtoa ja motiiveja, persoonallisuutta ja luonnetta. Myös Aristoteleen (1989) mukaan luonne on keskeinen etiikassa ja käytännöllinen moraalitieto edellyttää moraalista luonnetta, jota voidaan ja tulee kehittää ja kasvattaa. Osana moraalista luonnetta pidetään velvollisuuden tunnetta.

Moraalitieto on kokonaisuus, jonka kaikki elementit esiintyvät yhdessä ja toisiaan tukien. Erilaisissa tilanteissa tätä tietoa sovelletaan, ja joskus siitä käytetään nimitystä moraalinen tilannetieto. Sitä ei välttämättä ymmärretä omana tiedonlajinaan, koska se on riippuvainen muista tiedon muodoista. Moraalinen eheys edellyttää moraalia koskevan teoreettisen tiedon, henkilökohtaisen tiedon ja tilannetiedon sekä toiminnan yhteen nivoutunutta kokonaisuutta. Moraalisesti ehjä ihminen tietää eettiset periaatteet ja arvot, hän pystyy analysoimaan ja ohjaamaan omaa toimintaansa tiedon avulla. Lisäksi hänellä on persoonallisuuden piirteitä, jotka edistävät moraalista toimintaa, ja hän on velvollisuudentuntoinen, rehellinen ja vastuuntuntoinen. (Kalkas & Sarvimäki 1996, 32-34.)

Terveydenhuollossa etiikalla ja moraalisella tiedolla on erityinen merkitys, koska toiminta koskettaa ihmisten olemista ja olemassaoloa terveyden kautta. Ammattietiikkaan liittyy myös lukuisia erilaisia sääntöjä ja periaatteita, joita noudattamalla ajatellaan toimittavan

124

kunnioittamisen ja oikeudenmukaisuuden.

Hoitotyössä lähtökohtana on hoidettavana oleva ihminen kaikkine puolineen ja kokonaisuutena. Toiminnan tarkoitus on auttaa ihmistä ja vastata hänen kysymyksiinsä ja ongelmiinsa. Tämän vuoksi moraalisella tiedolla on myös hoitotyössä yhteys kriittiseen ajatteluun.

7.4 Asennoituminen

Kriittiseen ajatteluun liitetään useissa määritelmissä tietynlainen asennoituminen (ns. critical spirit, disposition) (Ennis 1987; Facione &

Facione 1994, 1996; Paul 1984, 1987, 1988, 1990, 1993; Siegel 1988, 1990, 1997, 1999; McPeck 1981, 1990). Sen on sanottu olevan esim.

”järkevyyttä”. Oletetaan, että kriittisesti asennoituva henkilö suhteuttaa toimintansa ja ajattelunsa toisiin ihmisiin, eikä ole pelkästään muodollisten sääntöjen tai ohjeiden ja ajattelukulkujen ohjaama. Hän hakee ja esittää perusteita uskomusten ja toimintatapojen lähtökohdaksi ja pyrkii tekemään hyviä arvioita. Taustalla on eräänlainen siihen ohjaava perusasenne.

(Burbules 1995, 85-86; Siegel 1999, 210.)

Siegel (1999, 210) määrittelee kriittisen asennoitumisen luontaiseksi taipumukseksi, alttiudeksi tai halukkuudeksi ajatella tietyllä tavalla tietyissä ympäristöissä. Se on piilevä henkilön piirre, joka on olemassa, vaikka se ei olisikaan aina havaittavissa, ja se pysyy myös tulevaisuudessa tapahtuvassa ajattelussa. Kriittisyys ilmenee käyttäytymisessä erilaisena eri tilanteissa. Hoitotieteessä, hoitotyössä ja hoitotyön koulutuksessa kyse voisi olla esimerkiksi opiskelijan taipumuksesta ja halusta arvioida kriittisesti, mitä hän kuulee tai hänelle sanotaan.

Facione ja Facione (1996, 129-136) nojautuvat kriittisen ajattelun konsensusmääritelmään, jossa affektiivinen asennoituminen on taidon ohella toinen kriittisen ajattelun dimensioista. Facionien näkemys kriittisestä ajattelusta korostaa kriittisen ajattelun asennoitumiskomponenttia. Asennoitumisen tehtävänä on varmistaa, että kriittisen ajattelun taitoja käytetään myös laajemmin kuin ahtaissa annetuissa puitteissa. (Facione & Facione 1996, 129-136; Facione, Facione

& Sanchez 1994, 345-349; Walsh & Hardy 1999, 149).

Asennoitumista Facione & Facione (Facione & Facione 1996, 129-136; Facione, Facione & Giancarlo 1996) kuvaavat jakamalla sen alaluokkiin. Näitä ovat totuuden etsintänä, avomielisyys, analyyttisyys, systemaattisuus, (itse)luottamus, tiedonhaluisuus ja kypsyys. Totuuden etsinnällä tarkoitetaan ominaisuutta, että henkilö rohkeasti hakee parasta tietoa, vaikka joutuu silloin hyväksymään sellaistakin, mikä ei tue aiemmin

125

muodostettuja ja omia uskomuksia. Avomielisyydellä tarkoitetaan erilaisten näkemysten sietämistä ja mahdollista omien näkemysten yksipuolistumisen ja ennakkoluuloisuuden seuraamista. Analyyttisyys merkitsee järjen käyttöä, evidenssin hakua ja halua tarkastella ongelmallisia tilanteita siitä huolimatta, että toiminnalla voi olla jopa negatiivisia seurauksia. Systemaattisuus tarkoittaa arvojen järjestäytyneisyyttä ja kaikentasoisten ongelmien tarkastelua. Tiedonhaluisuutta kuvataan innokkuudeksi hakea tietoa ja selityksiä, vaikka tiedolle ei heti olisikaan sovellutuksia. Kypsyys tarkoittaa harkitsevuutta ja kaukonäköisyyttä arviointien teossa ja epäilemisessä ja toisaalta myös sen ymmärrystä, että erilaisia ratkaisutapoja voidaan hyväksyä jopa tilanteissa, jossa ei riittävää tietoa ole saatavilla. Itseluottamus tarkoittaa itsensä näkemistä selkeänä ajattelijana ja luottamusta omiin päättelytaitoihin.

Facione ja Facione perustelevat asennoitumisen alaluokkien muodostumista hyvin vähän. Kaikkia niitä ei katsota kriittiselle ajattelulle välttämättömiksi (Pless & Clayton 1993, 426), mutta määrittelemättä jää, mitkä olisivat sellaisia. Esimerkiksi kattavatko perinpohjaisuus, systemaattisuus, analyyttisyys, totuuden etsintä, avomielisyys, itseluottamus ja kypsyys kriittisen asennoitumisen. Voisiko niihin kuulua esimerkiksi epäluottamus (esimerkiksi olemassa olevaan maailmaan) tai jatkuva epäily? On myös riskialtista määritellä korkean asteen ajattelun taidot vain kykyjen ja asennoitumisen kautta, koska epistemologiset kysymykset jäävät huomiotta. Hyvän ajattelun kannalta olennaista on myös se, että ajattelun kohteena oleva kysymys- ja aihealue (tietoalue) on loogisesti rakennettu.

Empiirisessä tutkimuksessaan Walsh ja Hardy (1999, 149-155) ovat mitanneet eri tieteenalojen edustajien asennoitumista CCTDI-testillä, joka perustuu edellä mainittuun asennoitumisen luokitteluun. He totesivat, että erityisesti luottamus- ja totuudenetsintädimensioilla hoitotyön edustajat saivat vähän pisteitä. Muilla alueilla heidän tuloksensa olivat jotakuinkin samanlaiset kuin muiden. Myöskään eri sukupuolien asennoitumisessa ei löydetty suuria eroavuuksia.

On syytä pohtia myös asennoitumisen ja tahdon suhdetta.

Kriittisen ajattelun määrittelyissä näin ei useinkaan tehdä. Kyse on myös siitä, miksi ihminen toimii irrationaalisesti, vaikka olisi perusteet toimia rationaalisesti. Onko asennoituminen mahdollisesti tässä sama kuin tahto, tai mikä on tahdon suhde asennoitumiseen? Sääteleekö tahto asennoitumista ja erityisesti asennoitumisen ja kriittisen ajattelun esille tuomista? Kiintoisa kysymys on myös, mikä on kriittisen ajattelun asennoitumisen ja ihmisen tahdon vapauden suhde. Onko ihminen sidoksissa asennoitumistapaansa, vai voiko hän tahdollaan vaikuttaa siihen ja siten muuttaa sitä? Heikkotahtoinen teko on esimerkiksi McNaughtonin (1991, 121) mukaan irrationaalinen, ja kriittisen ajattelun yksi välttämätön ehto on rationaalisuus, Siegelin (1988) mukaan kriittinen ajattelu on jopa rationaalisuuden kanssa yhtenevä.

126

systemaattiseksi. Ihmisen ei Siegelin (1999, 210) mukaan kuitenkaan tarvitse olla asennoitumisensa vanki. Asennoituminen ei aina ole niin vahva, että se saa aina käyttäytymisen aikaan. Siihen vaikuttavat myös tilanteet, niihin liittyvä päättely ja tunteet. Asennoituminen ei myöskään vie tahdon vapautta. Ihminen voi siis muuttaa asennoitumistapaansa niin tahtoessaan. Kriittinen asennoituminen sisältää mahdollisuuden erilaiseen ajatteluun. (Siegel 1999, 210.) Ilman asennoitumista ihmisen kriittisen ajattelun kyvyt voivat jäädä osittain tai kokonaan käyttämättä.

Asennoitumiskomponentti yhdessä tahdon kanssa tekee kriittisestä ajattelusta niin vahvan, että se tarvittaessa ylittää ahtaasti annetut rajat ja saa kysymään rajojen perusteita. Kriittistä ajattelua ei voi siten rajoittaa tietylle alueelle vaan se ulottuu kaikkialle ja se sisältää mahdollisuuden erilaiseen näkemiseen ja ajatteluun.