Kriittisen ajattelun ja rationaalisuuden tasot ja kohteet

Kriittisen ajattelun tasot

Kriittisessä ajattelussa ja kriittisen ajattelun taidon kehittymisessä on kuvattu eri tasoja. Samoin on kuvauksia rationaalisuuden ja reflektiivisyyden eri tasoista, ja usein juuri rationaalisuuden (esim. Siegel) ja reflektiivisyyden (esim. Dewey) käsitteitä käytetään kriittisen ajattelun käsitteen synonyymeinä. Tasojen muodostumiselle ei kuitenkaan ole löydettävissä yhtenäisiä periaatteita, vaan kukin kirjoittaja on muodostanut niitä lähinnä omien tutkimustensa pohjalta.

Paulin (1993) määritelmiä kriittisyydestä vahvassa ja heikossa mielessä voidaan pitää kuvauksina kriittisen ajattelun tasoista. Paul itse näkee lähinnä vain kriittisyyden vahvassa merkityksessä kriittisenä ajatteluna. Heikossa merkityksessä se ei ole kriittisyyttä ollenkaan. ”Aitoa”

kriittistä ajattelua olisi siten vain kriittinen ajattelu vahvassa merkityksessä.

Se edellyttää kyvyn kyseenalaistaa oma ajattelun viitekehys, kyvyn muodostaa herkästi ja mielikuvituksellisesti kysymyksiä ja näkökulmia, jotka kyseenalaistavat omia vahvimpia näkökulmia ja viitekehyksiä sekä kyvyn päätellä dialektisesti ja multiloogisesti, milloin oma näkemys on heikompi ja toinen, vastakkainen näkökulma on vahvempi. (Paul 1993, 206.) Kriittinen ajattelija on taidollisesti ja henkisesti ”omillaan” eikä ole sokeutunut omille näkökulmilleen. Hän on valmis myös perusteisiin pohjaten muuttamaan oman näkökulmansa, niin että painopiste siirtyy omista harhakuvista itsetuntemukseen ja omien sitoumusten ymmärtämiseen. Tähän liittyy oman maailmankuvan tarkastelu neutraalisti.

Kriittinen ajattelu kohdistetaan omaan itseen, omiin perusolettamuksiin ja asenteisiin eikä ainoastaan itsen ulkopuolella oleviin asioihin.

Kataoka-Yahiro ja Saylor (1994, 351-356) kuvaavat yleisellä tasolla kriittisen ajattelun kolmea tasoa: perustasoa, kompleksisen ajattelun tasoa ja sitoutuneen ajattelun tasoa. Heidän jaottelunsa taustalla on Perryn (1970) tieteellisen ajattelun kehittymisen tasojen kuvaus. Kriittisen ajattelun perustasolla vastaukset monimutkaisiin ongelmiin ovat dikotomisia, oikeita tai vääriä. Tämä on päättelyn kehittymisen varhaisvaihe. Kompleksisella ajattelun tasolla henkilö ymmärtää vaihtoehdot ja niiden puntaroinnin yksilökohtaisesti. Sitoutuneella ajattelun tasolla yksilö on tietoinen eri vaihtoehtojen kompleksisuudesta eikä sitoudu mihinkään vaihtoehdoista niitä puntaroimatta. Lopulta valitaan yksilöllisesti sopiva vaihtoehto. Kataoka-Yahiron ja Saylorin kuvaus eri tasoista jää varsin pinnalliseksi.

102

osittaiseen rationaalisuuteen, jota ei voida pitää enää ”aitona” tai ”täytenä”

rationaalisuutena ja joka on siten irrationaalisuutta. Rationaalisuuden tasoja ovat käsitteellinen (minimoi epäselvyyttä), looginen (tavoittelee konsistenssia), metodologinen (asettaa kysymyksiä ja justifioi), epistemologinen (huolehtii empiirisestä tuesta ja tietojärjestelmästä), ontologinen (omaksuu konsistentin maailmankuvan), arvorationaalinen (tähtää tavoitteisiin, jotka ovat saavutettavissa sekä arvokkaita) ja käytännöllinen (keinot, jotka auttavat tavoitteen saavuttamisessa) rationaalisuus. Rationaalisuuden tasot muodostavat järjestelmän.

Semirationaalisuudeksi (ns. osittaiseksi rationaalisuudeksi) voidaan Bungen (1987, 14) mukaan sanoa rationaalisuutta, jossa ovat mukana jotkin, mutta eivät kaikki rationaalisuuden tasot. Semirationaalisuuskin on perimmältään irrationaalisuutta. Täysi rationaalisuus edellyttää kaikkien tasojen toteutumista. Irrationalisia olisivat myös kaikki doktriinit, jotka ovat rationaalisuuden tasojen vastaisia. ”Täysi” tai ”puhdas” rationaalisuus on harvinaista. Mikäli kriittinen ajattelu ja rationaalisuus ovat synonyymejä, tämä tarkoittaa myös sitä, että ”aitoa” tai ”puhdasta”

kriittistä ajattelua on vain ylin taso.

Habermas (1981, 13-71) puolestaan väittää, että on olemassa kahdenlaista rationaalisuutta, jotka liittyvät erilaisiin toimintamuotoihin.

Kognitiivis-instrumentaalinen rationaalisuus liittyy toimintaorientoituneisuuteen (action oriented to success). Siinä voidaan erottaa kaksi alalajia, insturmentaalinen ja strateginen. Habermas kutsuu 'action oriented to success' muotoa instrumentaaliseksi rationaalisuuden muodoksi, kun se ymmärretään tekniseksi. ”Action oriented to success” -muotoa, jota voidaan mitata tehokkuustermein ja joka vaikuttaa toisten sosiaalisten toimijoiden päätöksiin, kutsutaan strategiseksi. Kognitiivis-instrumentaalisen rationaalisuuden lisäksi on olemassa kommunikatiivista rationaalisuutta. Tässä muodossa toimijat pyrkivät ymmärtämään toisiaan ja pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa vain argumenttien voimalla. (Habermas 1981, 13-71; Barnett 1990, 112.) Yhteiskunnassa usein painotetaan kognitiivis-instrumentaalista rationaalisuutta, ja perusteet monesti esitetään muodossa keinot ja lopputulokset.

Barnett (1990, 115-119) erottaa kolme eri tasoa, joilla rationaalisuudella on käytännöllistä merkitystä. Ensimmäinen taso on perusteltavuus (groundedness), se että ihminen hakee syitä ja perusteluja uskomuksilleen ja toimilleen. Tämä merkitsee siirtymistä subjektiivisesta objektiivisemman tiedon suuntaan. Toinen taso on valistuneisuus (enlightement); tällä tasolla yksilö ei pelkästään näe asioiden syitä, vaan myös käyttää näitä perusteluja toimiessaan. Perusteet voivat tuoda aivan uuden tason ajatella, sillä niiden käytön pitäisi johtaa itsetietoisuuteen, itsereflektioon ja itsekritiikkiin. Kolmas ja korkein taso on Barnettin

103

mukaan emansipaatio. Tällä tasolla itsetuntemus ja itsensä ymmärtäminen voivat tarjota uusia mahdollisuuksia ajatteluun ja toimintaan. Ytimenä tässä on se, että itsetuntemuksen avulla ajattelussa ja toiminnassa olevat pakonomaisuudet voidaan paremmin arvioida ja niistä voidaan päästä yli.

Perusteluilla voi olla itsereflektion ja itseymmärryksen kautta emansipatorisia vaikutuksia ajatteluun ja toimintaan. Reflektio on Barnettin näkemysten mukaan siten rationaalisuuden korkeaa astetta. Emansipaatiota ei saavuteta Barnettin mukaan yksin, vaan se vaatii osallistumista keskusteluihin. Tämä näkemys on Paulin näkemyksen kanssa yhdensuuntainen. Paul (1987) pitää myös dialogia keskeisenä menetelmänä kehittää kriittisyyttä vahvassa merkityksessä. Emansipaation taso vastaisi näistä tasoista lähinnä vahvan kriittisen ajattelun tasoa.

Lisäksi ajattelun tasoja kuvattaessa kuvataan myös reflektiivisyyttä. Reflektiivisyys ja kriittisyys tulkitaan usein samoiksi ilmiöiksi. Käsitteet eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita samaa. Käsitettä kriittinen näkyy käytettävän ajattelun muotojen ylimmistä tasoista (esimerkiksi Mezirowin kuvaaman reflektion tapauksessa). Mutta onko kriittisellä ajattelulla tasoja, vai onko se yksinkertaisesti ylin taso? Onko reflektio mahdollisesti rationaalisuuden korkea aste, ja ovatko emansipaatio ja kriittisyys sama asia? Emansipaatio ja kriittisyys eivät liene sama ilmiö vaikkakin ne ovat lähekkäisiä. Kriittisyys mahdollistaa emansipaation, mutta toisaalta emansipaatio lisää kriittisyyttä. Reflektiivisyys kytkeytyy tähän käsitevyyhtiin tuomalla mukaan arvioivan otteen. Kriittisen ajattelun pitäminen ajattelun korkeimpana asteena tarkoittaisi absolutistisen kannan ottamista. Silloin mikään kehitysvaihe tai kriittisen ajattelun mahdollinen osa-alueen hallinta ei riittäisi täyttämään niitä kriteereitä, jotka ”aidolle” tai

”puhtaalle” kriittiselle ajattelulle asetetaan. Tutkijoista esimerkiksi Paul ottaa tällaisen kannan. Lievempi kanta antaa mahdollisuuden asettaa myös kriittiselle ajattelulle eri tasoja tai kehitysvaiheita.

Kriittisen ajattelun kohteet

Kriittinen ajattelu liitetään usein ensimmäiseksi argumenttien analyysiin (Ennis 1987; McPeck 1990, 3). Kriittisen ajattelun kohteeksi tarjotaan siis argumenttien tarkastelu; lähinnä argumenttien pätevyyden ja uskottavuuden arviointia. Argumentoinnissa oleellista on looginen päättely. Sekä deduktiivinen että induktiivinen argumentointi koskevat väitelauseiden totuutta tai todennäköisyyttä (Kamppinen & Pietarinen 1989, 52), mutta päättelyä ja argumentointia tarvitaan muulloinkin. Arkipäivän eri tilanteissa ja ongelmissa voidaan puhua käytännöllisestä argumentoinnista ja arkipäivän päättelystä. Käytännöllinen argumentointi liitetään usein päätöksentekoon, ja sen tavoitteena on selventää, miten yhteisön jäsenten tulisi toimia yhteisössä ja miten yhteisöjen tulisi toimia (Kamppinen &

Pietarinen 1989, 65).

104

yleistaitoina ja kriittisyys demokraattisen yhteiskunnan jäsenen ominaisuutena eivät ole enää tavoiteltavia, vaan ensisijaisesti tarvitaan kriittistä ajattelua tietyillä tiedonalueilla, joilla on oma logiikkansa.

Kriittisen ajattelun kohteena ovat siten eri tiedonalueet ja erityisesti se tai ne tiedonalueet, joihin on syvimmin perehdytty. Hänen mukaansa tiedon- ja tieteenalojen tuntemus tuo pätevyyttä myös arkipäivän ongelmien kriittiseen tarkasteluun, koska tiede tutkii ongelmia aina yksi näkökulma kerrallaan. McPeckin mukaan kriittisen ajattelun kohde on siten ensisijaisesti kunkin tiedonalan tiedon sisältö ja rakenne. Tämän kautta nähdään saavutettavan myös mahdollisuus ajatella kriittisesti myös yhteiskunnasta ja arkipäivän ongelmista.

Paul (mm. 1993) korostaa kaikkein vaikeimpana kriittisen ajattelun kohteena ihmisen omia egosentrisia käsityksiä ja uskomuksia.

Omat uskomukset ja arvot omaksutaan ihmisen elämän kuluessa yhteisöissä mukana elämällä, eikä niitä erityisesti tiedosteta. Niitä pidetään usein itsestään selvinä ja näin ollen jo niiden havaitseminen ja tarkastelun kohteeksi ottaminen voi olla vaikeaa. Mezirowin (1981, 18) kuvaamien reflektion tasojen korkeimpaan asteeseen liittyy myös näkemys muutoksen kohteesta, todellisista ongelmista, joita liittyy valtasuhteisiin.

Valtasuhteiden taustalla ajatellaan olevan ideologiat, jotka ihminen on omaksunut elämänhistoriansa aikana. Perspektiivin muutos edellyttää uudenlaisia visioita, joiden kautta on mahdollista nähdä nämä psykologis-kulttuuriset peruslähtökohdat. Mezirowilla kriittisen reflektion pääkohteena on vallitseva valtajärjestelmä ja sen psykologis-kulttuuriset lähtökohdat sekä niihin liittyvät mahdolliset myytit.

On esitetty käsityksiä myös kriittisen ajattelun kohteiden hierarkkisuudesta. Mezirowin (1981) ja Barnettin (1991) näkemyksissä kriittisen ajattelun ylin taso on emansipaatio. Barnettin mukaan emansipaatiossa pyritään omien näkemysten ja toiminnan tarkasteluun ja Mezirowin mielestä ylimmällä tasolla kriittisyys kohdistuu enemmän yhteisöön ja valtasuhteisiin kuin omiin sitoumuksiin. Kriittinen ajattelu ei kohdistu rajattuun alueeseen ja vain johonkin yksittäiseen kohteeseen, vaan luonteensa mukaan kaikkeen, myös kriittiseen ajatteluun itseensä. Parhaiten tunnetuilla tiedonalueilla kriittinen ajattelu on tosin helpompaa, koska perusteita tunnetaan laajemmin ja syvemmin ja niiden hyvyyttä voidaan arvioida paremmin. Toisaalta tutulla tiedonalueella on helppoa tyytyä jo olemassa oleviin ja hyväksyttyihin perusteisiin ilman, että näkee niissä piileviä virheitä ja epäloogisuuksia tai muita olemassa olevia mahdollisuuksia. Kriittinen ajattelu aidossa ja syvässä merkityksessä ulottuu myös tällaiseen sokeutumiseen, koska se on itsearvioivaa.

105