Tutkimus Tampereen yliopistolla
Tutkielmani asettuu pitkään tutkimusperinteeseen Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella.
Kansainvälisiä journalistieettisiä koodeja on tutkittu laitoksellamme vuosina 1978 (Leppänen), 1979 (Alanen), 1991 (Juusela) ja 1995 (Laitila). Tämä tutkimus on vertailukelpoisin tuoreimman kanssa. Niin Alasen, Juuselan, Laitilan kuin Leppäsen tutkimukset ovat olleet pro gradu-tutkielmia.
Myös Lars Bruun on vertaillut kansainvälisiä journalistieettisiä koodeja vuonna 1979 International Organization of Journalists -järjestön (IOJ) julkaisussa.
Näiden tutkimusten metodit ja asetelmat ovat olleet pohjimmiltaan samanlaisia. Ensin koodeista eritellään sääntöjä ja periaatteita. Löydetyt säännöt ja periaatteet luokitellaan luokitusrungon mukaisesti, jolloin saadaan selville yleisimmät säännöt ja se, ovatko jotkut säännöt yleisimpiä tämän tai tuon maan koodissa.
Alasen tutkimus eroaa joukosta siten, että siinä koodeista etsittiin pelkästään kansainvälisiä
velvoitteita, eikä esimerkiksi yleisiä julkaisemiseen ja tiedonhankintaan liittyviä velvoitteita. Tämän takia tutkimus ei ole vertailukelpoinen myöskään tämän tutkimuksen kanssa.
Tämä tutkimus on ensimmäinen, jossa käytetään samaa luokitusrunkoa kuin aikaisemmassa tutkimuksessa. Tämä mahdollistaa entistä luotettavamman vertailun.
Eurooppalaisten journalistieettisten koodien aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että toimittajien ohjeissa peräänkuulutetaan ennen kaikkea vastuullisuutta yleisölle. Tämä tarkoittaa käytännössä vaatimuksia julkaistujen tietojen totuudellisuudesta ja rehellisyydestä. Samalla toimittajan ammatin integriteettiä, eli riippumattomuutta julkisesta vallasta yms. puolustetaan koodeissa.
Tiina Laitilan (1995, 534–538) Euroopan maiden koodeja käsitelleen tutkimuksen mukaan 40 prosenttia kaikista hänen aineistonsa koodeista toteutti funktiota "tilivelvollisuus julkisuudelle".
Seuraavaksi yleisimpiä funktioita olivat "tilivelvollisuus journalismin lähteille ja kohteille" sekä
"ammatillisen eheyden suojeleminen".
Yhdeksässä kymmenestä Laitilan tutkimasta koodista esiintyi sääntö, joka kehotti totuudellisuuteen, rehellisyyteen ja tarkkuuteen. Virheiden korjaaminen, syrjinnän kieltäminen, yksityisyyden
kunnioittaminen, lahjusten vastaanottamisen kieltäminen ja tiedonkeruun reilut pelisäännöt esiintyivät 87 prosentissa kaikista koodeista.
Pauli Juuselan (1991, 81) löydökset olivat samansuuntaisia. Hänen CSCE-maiden (nyk. OSCE suom. ETYJ, eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö) koodeja käsittelevässä tutkimuksessa yleisin sisältöluokka oli totuus. Yksilön oikeudet olivat toiseksi yleisin sisältöluokka ja
tiedonvapaus kolmanneksi yleisin. Seuraavaksi yleisimpiä sisältöluokkia olivat tiedonhankintaan liittyvät säännöt sekä toimittajan vapaus ja loukkaamattomuus.
Noin kymmenen vuotta aikaisemmin Lars Bruun (1979, 45) tutki eurooppalaisten koodien lisäksi myös pohjois- ja eteläamerikkalaisia, aasialaisia ja afrikkalaisia koodeja. Hän löysi aineistostaan painotuksia Laitilan ja Juuselan tavoin totuudellisuuteen, objektiivisuuteen, ammatilliseen eheyteen ja tasa-arvoisuuteen.
Myös Leppäsen (1978, 136–146) aineistossa ”kapitalististen maiden” yleisin sisältöluokka oli totuuden ja totuudenmukaisen tiedottamisen huomioiminen. Yksityisyyden suojaan kohdistuvat lausumat olivat toiseksi yleisimpiä. Kehitysmaiden koodit noudattivat samaa rakennetta.
Aikaisempia tutkimuksia on motivoinut tavoite löytää yhteiseurooppalainen eettinen koodisto, tai selvittää, onko sellainen mahdollinen. Laitilan (1995, 529) tutkimus sai innoituksensa Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöksestä suositella Euroopan yhteisen
journalistietiikan kehittämistä vuonna 1993.
Niin Laitila (em., 534) kuin Bruun (1979, 45) luonnostelevat oman ehdotuksensa yhteiseksi koodiksi. Tutkimusten mukaan yhteinen journalistietiikka oli silloisten koodien mukaan mahdollista, kunhan mukaan otetaan vain muutama perussääntö.
Tässä tutkimuksessa ei ole samankaltaista pyrkimystä kartoittaa mahdollista Euroopan tai edes EU:n yhteistä journalistieettistä koodia. Syitä tähän erittelen tarkemmin luvussa 2.6.
Eettisten koodien tutkimus on vain pieni osa journalistietiikan tutkimusta. Journalistietiikka on ollut perinteisesti yksi suosituimmista journalismin tutkimuksen aloista (Nordenstreng 1995, 141).
Clifford Christiansin ja Vernon Jensenin (Christians 1998) kokoaman bibliografian mukaan vuosina 1920–1998 on julkaistu 101 mediaetiikkaa käsittelevää kirjaa.
Nordenstrengin (1995., 141) mukaan syynä mediaetiikan suosioon tutkimuskohteena on ammatillisuuden kehittyminen median omistuksen keskittyessä ja kaupallisuuden levitessä.
Ilmeisesti Nordenstrengin mainitsema kehitys on kiihtynyt entisestään, sillä hänen kommenttinsa koskivat bibliografian vuonna 1991 ilmestynyttä versiota. Sen jälkeen listaan on tullut ainakin 38 teosta lisää.
2. Media ja yhteiskunta
2.1. Journalismin yhteiskunnallinen tehtävä
Tässä luvussa tarkoitukseni on käydä läpi tutkimukseni teoreettista viitekehystä sekä journalistieettisten koodien teoreettista perustaa. Kuljen lyhyen, mutta tärkeän matkan normatiivisesta mediateoriasta, median sääntelyn kautta journalistieettisiin koodeihin.
Lähden liikkeelle siitä, että journalismilla on yhteiskunnallinen tehtävä (tai tehtäviä). Selvitän ensiksi luvussa 2.1., miten näitä tehtäviä on määritelty kirjallisuudessa.
Funktionalistinen yhteiskuntateoria
Tutkimukseni näkemys yhteiskunnasta on siis funktionalistinen. Funktionalistisen yhteiskuntateorian kannalta tärkeitä kysymyksiä on, mitä hyötyä joukkoviestinnästä on yhteiskunnalle itselleen, mihin yhteiskunta joukkoviestintää tarvitsee ja mitä haittaa
joukkoviestinnästä voi olla yhteiskunnan toiminnalle (Kunelius 1997, 164). Toinen tapa hahmottaa yhteiskuntaa ja journalismia olisi kriittinen yhteiskuntateoria. Silloin ei tarkasteltaisi sitä, miten yhteiskunta tai journalismi toimii, vaan kuka journalismista hyötyy (em., 164).
Journalistieettisiä koodeja lukiessa huomaa nopeasti, että koodien laatijat pyrkivät vastaamaan juuri funktionalistisen ajattelun herättämiin kysymyksiin. Seuraava on lainaus Norjan journalistiliiton eettisestä koodista:
"1.1.Freedom of Speech, Freedom of Information and Freedom of the Press are basic
elements of a democracy. A free, independent press is among the most important institutions in a democratic society.
1.2. The press has important functions in that it conveys information, debates and critical comments on current affairs. The press is particularly responsible for allowing different views to be expressed.
[...]
4.5. In particular avoid presumption of guilt in crime and court reporting. Make it clear that the question of guilt, whether relating to somebody under suspicion, reported, accused or charged, has not been decided until the sentence has been legally pronounced."
Lainauksessa näkee, miten koodin laatijat, eli norjalaiset journalistit pyrkivät kuin valmiiksi kritiikkiä torjuen perustelemaan oman ammattinsa: Vapaa lehdistö on tärkeä osa yhteiskuntaa, sen tehtävänä on levittää kriittistäkin tietoa ajankohtaisista asioista. Samalla tällainen joukkotiedotus voi olla vaarallista: lehdistö voi huolimattomuuttaan tai pahantahtoisuuttaan leimata viattomia ihmisiä rikollisiksi heidän loppuelämäkseen.
Kunelius jäsentää funktionalistisen ajattelun teoreettiset lähtökohdat kolmeen: 1) Yhteiskunta on itseohjautuva systeemi, joka kykenee ohjaamaan omia toimiaan omassa ympäristössään. 2)
Yhteiskunnan etu on lopulta myös sen kaikkien jäsenten etu. 3) Yhteiskunta kehittyy ja muuttuu sitä mukaa, kun yhteiskunnan toiminnoista huolta pitävät elimet muuttuvat. (Em., 165)
Kun siis journalismilla on yhteiskunnallisia tehtäviä, selvitän alaluvussa 2.2. kirjallisuuden avulla, miten on pyritty mittaamaan sitä, kuinka hyvin journalismi toteuttaa yhteiskunnallisia tehtäviään.
Alaluvussa 2.3. tarkastellaan, miten journalismia säännellään yhteiskunnassa. Tässä kohtaa kuvaan astuu tutkielmani varsinainen aihe: eettiset koodit, jotka ovat yhden sääntelymuodon, itsesääntelyn tärkeä väline.
Alaluvussa 2.4. keskityn varsinaisiin eettisiin koodeihin. Käyn kirjallisuuden avulla läpi niille asetettuja tehtäviä, koodien historian, koodeja vastaan esitettyä kritiikkiä sekä koodien mahdollista tulevaisuutta.
Lopuksi alaluvussa 2.5. selvitän analyysini taustaksi Hallinin ja Mancinin (2004) mallien avulla, millaista tämän hetken tutkimuksen mukaan on eurooppalainen journalismi.