Osa-alue, jonka käsittelyyn tutkielmani analyysiosion aluksi syvennyn, keskittyy lahjoittamiseen annettuihin merkityksiin. Varsinaiseen tutkimuskysymykseen: ”Millaisia merkityksiä lahjoittamiseen liitetään lahjoittajien toimesta eli mitä lahjoittaminen sitä tekeville antaa?”
vastaaminen lähti liikkeelle kysymykseen liittyvien, aineistostani muodostuneiden teemojen kysymykseen linkittämisestä. Kokosin tutkimuskysymyksen alle lahjoittamiseen liittyviin merkityksiin aineiston analyysissä nousseet teemat ” 1. Motivaattorina epäitsekkyys” sekä
”2. Vaivatonta hyväntekemistä”.
Ensimmäisen teeman ”motivaattorina epäitsekkyys” kautta hahmottui kuva siitä millaisena toimintana rahanlahjoittaminen haastateltavilleni näyttäytyi ja mitä haastateltavani kokivat itse saavansa toimiessaan rahanlahjoittajina. Jälkimmäiseen osioon ”vaivatonta hyväntekemistä”
nostin taas haastateltavien antamia merkityksiä lahjoittamiseen liittyen.
33 Haastattelujeni perusteella lähes kaikki haastateltavat toivat esiin lahjoittamisensa tai auttamistoimintansa taustalle yleisesti tunnettuja mekanismeja auttamistoiminnan takana, kuten toisen teeskentelemätön huomiointi ja auttaminen omien etujen kustannuksella (Elovainio &
Forma 2000, 267). Samalla rahanlahjoittamista rinnastettiin suoraan hyväntekemiseen. Eräs mielenkiintoinen havainto, joka nousi esiin haastatteluaineistosta, oli lahjoittamistoiminnan kokeminen eräänlaisena kompensointina. Tekemällä jotakin hyvää maailman ja yhteiskunnan eteen lahjoittaja saattoi sallia itselleen myös asioita, jotka sosiaalisen kestävyyden tai tasa-arvon kannalta voitaisiin tulkita kestämättömiksi tai jopa itsekkäiksi. Lahjoittamista voidaan täten katsoa motivoivan epäitsekkyys, johon liittyy toisaalta myös syyllisyydentunto. Eräs haastateltavistani nostikin lahjoittamistoimintaan ohjaavaksi tekijäksi syyllisyydentunnon ja pohti epäitsekkyyden merkitystä lahjoittamisen takana seuraavasti:
H4: Mulle tuli sellanen olo, et auttaminen ei aina oo epäitsekästä. Et se on joskus itsekästäkin et aina aatteelee et saa jotakin, se auttajaki, et aattelee et mitä mä siitä saisin ite, joku äiti Teresa nii sil oli varmaan taivaspaikka mielessä ku se autto, kun se luopu kaikesta vaan niiku autto autto autto, eikä ottanu mitää itelleen.
Nii ehkä se on joku mitä mä nyt sit saan siit itselleni niin ehkä semmosen tietyn hyvän omatunnon tai sellasen et mä saan sitte täällä elää omaa
elämääni, sillä tavalla, ettei oo niiku syyllisyydentunteit.
Rahan lahjoittamisesta seuraava kokemus hyvästä omatunnosta ja pienemmästä epäitsekkyydestä voi viitata siihen, että lahjoittamisessa on kyse yksilön pyrkimyksestä sopeutua vallitseviin normeihin, niitä toteuttamalla. Lahjoittamisen voidaan tulkita tarjoavan sitä tekeville ennen kaikkea kokemuksen omasta hyvyydestä ja toimijuudesta, johon liittyy epäitsekkyys ja muiden huomiointi sekä ajattelu. Yleisen hyvän ja muille hyväntekemisen näkökulmasta lahjoittamisen tunnustettiin olevan tärkeää ja merkityksellistä toimintaa. Eräs haastateltavani ilmaisi selkeästi kokemuksensa siitä, kuinka muille hyödyksi olemisen kokemus tuottaa hyvää oloa:
H8: Jos mä voin sillä omalla toiminnallani auttaa muita, nii se on mulle tärkein asia. Mä haluan, että siitä on jotain sellasta yhteiskunnallista ja yhteismaailmallistakin hyötyä ja tottakai ajatus siitä että tästä on hyötyä muille, niin kyllä se itseäkin lämmittää.
Hyväntekeminen nähtiin haastatteluissa erottamattomana osana auttamista. Scheiniä (2009,1) mukaillen tärkeää oli kuitenkin auttamisen laatu. Muita hyödyttävää auttamista oli parhaimmillaan pyyteetön auttaminen, vapaaehtoisena, sisäisen motivaation kautta nousevana toimintana. Eräs haastateltavani kuvaa kuitenkin tämän pyyteettömänkin auttamisen sivutuotteena mahdollisesti itselle tulevaa parempaa mieltä, mikä taasen viittaa jo aiemmin mainittuun epäitsekkyyden pyrkimyksen läsnäoloon lahjoittamistoiminnan takana:
H6: Se avuntarjoaminen, oli se missä muodossa tahansa, nii ei tuu velvollisuuden tunnosta, tai uhkailun tai painostamisen seurauksena, vaan semmoisen sisäisen
motivaation kautta nousevasta halusta parantaa jonkun ihmisen tai asian tai ympäristön tai eläimen tai muun olosuhteita mistä sitte toisaalta saattaa tulla itselle parempi mieli, mutta ehkä se on vaan sitten plussaa.
Lahjoittaminen merkitsi kaikille haastateltavilleni ennen kaikkea mahdollisuutta auttaa, osallistua ja tehdä hyvää. Lahjoittaminen edusti heille keinoa parantaa olemassa olevia epäkohtia ja havaittuja vääryyksiä. Rahanlahjoittamista vertailtiin muihin auttamisen keinoihin kuten vapaaehtoistyöhön järjestöissä. Rahalahjoittaminen todettiin helpoksi, omaan nopeatempoiseen ja virikkeiseen elämäntilanteeseen sopivaksi. Lahjoittaminen näyttäytyi erään haastateltavani kuvauksessa inklusiivisena auttamistoimintana, johon saattoi olla mahdollisuus, vaikka fyysinen läsnäolo ei olisi ollut mahdollista:
E: Minkälaisena auttamisena sinä näät sit rahalahjotukset? Jos pohtii kaikkien tällaisten mahdollisten auttamiskeinojen kentästä?
H2: Se on helpoin. Siinä mun ei tarvitse mun omaa persoonaani pistää kiinni mihinkään.
Mä en oo laiska, mut mä kuvaan itseäni tällaisen ”laiskan ihmisen tapa” osallistua tähän yhteiskuntaan ja vaikka niiku aktiivisesti mä mietin puolueita ja tommosia, mitä mä niiku
35 eläkkellä sitten tekisin, niin mun lähestyminen tätä yhteiskuntaa ja auttamista ja
osallistumista kohtaan on sellainen taustavaikuttajana oleminen. Mä en haluais enää olla kiinni jossain aikatauluissa tai siinä, että mun pitää fyysisesti olla läsnä jossakin
paikassa. Se on sitten semmoisille toisille ihmisille, joilla löytyy sitä energiaa.
Raha ja sen lahjoittaminen erinäisiin organisaatioihin tai hankkeisiin ei ollut haastateltavilleni aina ensisijainen tai ihannoiduin hyväntekeväisyyden ideaali. Varsinainen auttaminen nähtiin tapahtuvan rahan avulla, mikä kuitenkin asetettiin eri valoon varsinaisen osallistavan auttamistyön rinnalla. Haastateltavien parissa tunnistettiin auttamisen vaihtoehtojen moninaisuus, mikä osaltaan tuntui uuvuttavan ainakin erästä haastateltavaani, joka oli päätynyt rahalahjoittamiseen sen helppouden ja selkeyden kautta:
H3: Se on tavallaan helppoo auttamista. Ei kauheesti vaadi vaivannäköö itteltään siinä tavallaan delegoidaan se avun varsinainen antaminen, ettei tarvii ite ruveta miettimään et mitenkä nyt saisi johonki Afrikkaan kaivon kaivettua, tai muuta, että on selkee väylä olemassa ja tietää mitä sillä rahalla sitte tapahtuu. Et jos rupeisi ite miettimään jotain auttamisen keinoja tai kohteita ylipäätänsä, nii se ois paljon hankalampaa ja vaivalloisempaa
Haastateltavien käsitys rahalahjoittamisesta vaivattomana ja vähäistä sitoutumista vaativana auttamisena verrattuna esimerkiksi vapaaehtoistyöhön järjestöissä on yhdenmukaista myös aiempien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan vapaaehtoistyöhön liittyy pitkäjänteinen sitoutuminen ja vapaaehtoistyöntekijän halu sijoittaa vapaaehtoistyöhön omaa aikaa sekä voimavaroja (Bierhoff 2002, 313; Snyder, Omoto & Dwyer 2016, 470-471 ja 486).
Lahjoittamiseen liitettyjen positiivisten näkemysten lisäksi rahanlahjoittamiseen liitettiin myös ongelmia, jotka kytkeytyivät lahjoittamisen moraaliseen sekä käytännölliseen puoleen.
Haastateltavani nostivat esiin rahalahjoittamiseen liittyviksi ongelmiksi prosessien läpinäkymättömyyden ja lahjoittamiseen liittyvät lahjoittajien henkilökohtaiset motiivit, kuten haastateltavani seuraavassa lainauksessa hänelle esittämäni kysymyksen jälkeen osuvasti kuvaakin:
E: Kun mietitään just rahalahjottamista, siin koko lahjottamistoiminnan kentässä, niin minkälaisena lahjottamistoimintana sä näät sen itse rahalahjottamisen?
H8: Mun mielestä, kunhan syyt ovat lahjottajalle tarpeeksi selvät, että mihin nämä menee, mikä prosentti otetaan niin sanotusti välistä ja mitä sillä tehdään, niin näen tietysti kaikki tämmöiset rahalahjottamisetkin äärimmäisen hyvänä ja tärkeänä asiana.
Lahjoittamiseen liittyvistä ongelmista käytännöllisen ja moraalisen välimaastoon sijoittuviin ongelmiin liittyi prosessien läpinäkymättömyys. Aina ei tiedetty, minne esimerkiksi raha lopulta päätyy. Haastateltavien parissa pelättiin rahan jäävän matkalle organisaatioihin, hallinnollisiin kuluihin sekä muihin hämäräperäisiin tarkoituksiin:
H7: Että joskus sitä aina kritisoi, et miks niin paljon siitä rahasta menee johonkin organisaatioon, tai johonki tämmösee, mut emmä kyllä oo näitä vakioita [järjestöjä] niin kovasti epäilly, että olisin lopettanu ne.
Haastateltavani olivat kuitenkin ratkaisseet ongelman valikoimalla huolellisesti lahjoituskohteensa. Toki lahjotuskohteiden valikoinninkin suhteen oli variaatiota. Muutama haastateltavani kuvasi olleensa aikaisemmin tai yhä edelleen impulsiivinen, etenkin kertalahjoituksia tehdessään ja usein toimivansa hetken mielijohteesta. Suomalaisia järjestöjä ja etenkin toimijoita sosiaali- ja terveysalan parissa pidettiin luotettavina, eikä avun pääsemisestä perille oikeaan osoitteeseen ollut näiden kohdejärjestöjen parissa huolta, kuten haastateltavani kertoi kuvatessaan luottamustaan varojen kohdistumisesta luvattuun tarkoitukseen:
E: Miten tärkeeksi sä sitten itse koet sen, tai miten merkittävää se on sinulle, että tiedät tasan mihin tämä lahjottamasi raha on käytetty, tai mihin ne varat on kohdistettu?
H5: Kyllä mä näen sen tärkeenä, koska sit mä oon niiku varma, että se on näin kun siinä on sanottu, että tämä käytetään semmoiseen ja semmoiseen tarkoitukseen, niin, siihen voi aika pitkälti luottaa. Ja sen pystyy vaikka, jos nyt jälkeenpäin aattelee, niin sen pystyis vaikka jäljittämään.
37
Kiinnostavaa oli huomata, ettei itse rahan lahjoittamista ja rahaan liittyviä rakenteellisia ongelmia, kuten siihen kytkeytyviä valtasuhteita kyseenalaistettu tai käsitelty haastateltavien toimesta sen enempää haastatteluissa. Rahan lahjoittamisen merkityksen nosti esiin eräs haastateltavani, joka mainitsi rahan välttämättömyyden kaiken hyväntekeväisyystyön ja järjestäytyneen auttamisen takana:
H5: Kyllä mä näen sen tosi tärkeenä, koska niiku mä kerroin, niin mä itse toimin muutamassa yhdistyksessä sosiaali-ja terveysalalla, nii ei se yhdistys, vaikka se tekee vapaaehtoistyötä, niin se ei vaan pysty toimimaan, jossei sillä oo vaan vähän rahaa. Se vaan on nyt näin, ja se että se raha tässä maailmassa mahdollistaa niin monta, monta asiaa toiminnan kannalta.
Haastattelujeni perusteella tutkittavat nostivat esiin myös taloudellisen ja sosiaalisen asemansa sekä sukupolvensa lahjoittamiseen vaikuttavina tekijöinä. Sosiaalisesta asemasta puhuttiin jokseenkin homogeenisesti. Haastateltavat tuottivat puheessaan eräänlaista ”etuoikeutettujen hegemoniaa” kuvatessaan mahdollisuuttaan auttaa muita niin taloudellisen kykeneväisyyden kuin sosiaalisen pääomankin osalta. Tunnistettiin, ettei rahanlahjoittaminen ole kaikille mahdollista, mikä näkyi myös haastateltavien kertomuksissa omista elämänvaiheistaan, jolloin taloudelliset tai sosiaaliset resurssit eivät olleet riittäneet lahjoitustoimintaan. Aseman lisäksi lahjoittamiseen vaikuttavana tekijänä tunnistettiin myös elämänvaiheet. Lahjoittamista nähtiin tapahtuvan enemmän varttuneempien ihmisten parissa, joskin kaikki haastateltavat eivät tuoneet tätä esiin haastatteluissaan. Muutama kuitenkin nosti sukupolven merkitseväksi lahjoittamista ja lahjoittajien joukkoa muotoilevaksi tekijäksi, kuten eräs haastateltavani teki sulkiessaan implisiittisesti lahjoittajien joukosta ulos nuoret, perustellen tätä havaintoaan sukupolvien välisillä eroilla:
E: Joo, toi oli todella mielenkiintonen toi sukupolvien välinen ero, minkä nostit esiin, koetko siis että sun omat vanhemmat tai sinun vanhempiesi sukupolvi on pystyny siirtämään sen lahjottamisen perinteen tärkeyden tavallaan sinun sukupolvellesi ja sinulle?
H5: Kyllä, kyllä, ihan varmasti, mä oon 50-luvun lopulla syntyny ja lapsuuteni tosiaan sillon 60-luvulla eläny, joka oli Suomessa tällaista valtavaa jälleenrakennuksenkin kautta vielä, jos nyt oli se 50-lukukin niin kyllä 60-luvullakin mentiin lujaa eteenpäin ja tuota mä muistan lapsuudestani sen sellaisen auttamisen hengen. Mun lapseni on syntyneet 80-luvulla, niin sillon oli jo niin kaikkea. Jotenki että se ei oo ollu enää sitte niin, ja musta tuntuu että noilla sosiaali-ja terveysalan järjestöillä ja niilläkin meni niin hyvin, että ei aina ollu näitä tällasia tarpeita.
Siihen, keitä lahjoittajat ovat ja mikä rahalahjoituksia etenkin suomalaisessa kontekstissa värittää, nähtiin vaikuttavan yhteiskunnallinen tilanne ja ihmisten muuttuminen koviksi, mistä viesti huoli lahjoittamisen jatkumisesta ja suunnasta, mihin maailma on menossa:
E: Tota tässä ollaan tätä kysymystä jo pitkin ja poikin sivuttu, mutta minkälaisena näät lahjottamisen tulevaisuuden ennen kaikkea Suomessa?
H5: Mä oon vähän siitä huolestunut, sillä lailla että tuota se jotenki kuihtuu, et jotenki ihmiset on nyt niin tulleet koviksi, että ei ymmärretä sitä, että joku voi, joku asia, idea, voi tarvita elääkseen ja toimiakseen myöskin rahaa. Et jotenkin mul on semmonen tunne, mä toivon, että oon väärässä, mutta mä vähän pahoin pelkään, että tää maailma on menossa sellaiseen suuntaan, että tämmöisellä lahjottamisella ei oikeen oo hirveen valoisaa tulevaisuutta.
Tässä alaluvussa tarkasteltiin haastattelujen satoa kysymykseen lahjoittamisen merkityksistä ja siitä mitä lahjoittaminen sitä tekeville antaa. Tulosteni mukaan lahjoittamista motivoi usein lahjoittajien havaitsema mahdollisuus auttaa muita, apua tarvitsevia. Tärkeää oli pyyteetön toiminta ja sisäinen, ulkoisista vaikuttumista riippumaton halu auttaa. Lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen haastateltavani kokivat omatuntonsa puhtaammaksi, tunnistaen kuitenkin myös epäitsekkäät motiivit lahjoitustoiminnan takana. Lahjoittamiseen liitettiin myös ongelmia, jotka kuitenkin linkittyivät organisatorisiin kysymyksiin, rahalahjoittamisen poliittisten ongelmien
39 sijaan. Lahjoittamisen merkityksistä siirryn seuraavaksi tarkastelemaan havaintoja kysymykseen siitä, millaisia ovat suomalaiset lahjoittajat?