Käsittelin edellisessä alaluvussa tutkimukseni tuloksia lahjoittamisen merkityksistä. Seuraavaksi aion siirtyä käsittelemään kysymystä siitä, millaisia suomalaiset lahjoittajat ovat. Aineiston perusteella kysymykseen on löydettävissä useita vastauksia, joista ensimmäisenä esittelen rakenteellisiin tekijöihin pohjautuvat asiat. Täten siis esittelen seuraavaksi aineistoa, jonka olen aineiston analyysissä linkittänyt teeman ”3. Rakenteelliset tekijät ja kategoriset kuulumiset” alle.
Lahjoittajien roolia ja eksistenssiä Suomessa tunnistettiin pitkälti määrittämässä itse järjestöt, jotka nähtiin yhteiskunnan haastajina, tuomassa epäkohtia esiin ja puuttumassa niihin:
H1: Ite tietysti, kun mä toimin yritysmaailmassa, niin ehkä mä myöskin arvostan ja ymmärrän sen tosi merkittävän roolin mikä järjestöillä on siinä, et ne tavallaan haastaa yhteiskuntaa ja tuo epäkohtia esille, ja on vaatimassa muutosta, on se sit yrityksiltä tai valtiolta.
Järjestöjen vaikutus vapaaehtoistyöhön, mutta myös hyväntekemiseen laajemmassakin mittakaavassa on aiemman tutkimuksen perusteella todettu merkittäväksi. Esimerkiksi Snyder ym.
(2016, 470-472) esittävätkin vapaaehtoistyön tapahtuvan pääasiassa järjestöjen ja organisaatioiden kautta, jotka luovat yhteyden autettavien ja auttajien välille. Haastatteluissani nousi yksiselitteisesti esiin tutkimuksen parissa havaittu järjestöjen erityinen anti sosiaalisten pulmien paikalliseen ratkomiseen, kuten esimerkiksi sosiaalisesti syrjällä sijaitsevien ihmisryhmien tavoittaminen, joiden kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen on vaikeaa etäisessä ja muodollisessa viranomaisvuorovaikutuksessa. (Kiukas 2018, 8; Stakes 2006, 28.)
Aineistoon nojaten, pohdittaessa sitä keitä ja millaisia suomalaiset lahjoittajat ovat, nousi aineistosta esiin myös kategoriset kuulumiset, eli eräänlaiset sosiaaliset identiteetit, jotka vaikuttavat haastateltavieni lahjoittamisen ja auttamisen takana. Tällaisiin kategorisiin, jaettuihin
sosiaalisiin identiteetteihin perustuvat auttamistilanteet ovat Levinen & Wilsonin (2016, 348) mukaan yksinkertaistettuna todennäköisimmillään silloin kun auttajat ja autettavat jakavat saman sosiaalisen identiteetin. Sosiaalisen identiteetin jakaminen ja samaan ryhmään kuulumisen kokemus ei kuitenkaan riitä, vaan myös tilanteen normien, eli esimerkiksi hätätilaksi tulkittavan tapahtuman täytyy ohjata auttajaa puuttumaan. Ongelmallista tällaisesta teoriansoveltamisesta lahjoittamisen ja hyväntekeväisyyden tutkimukseen tekee erityisesti tilanteiden toimintaa muovaava vaikutus. Havaittua toimintaa polttavissa hätätilanteissa ei voi rinnastaa suoraan sellaiseen toimintaan, jossa hätä ilmenee epäsuoremmin, tai on auttajan välittömän avunannon ulkopuolella. (Sue 2010, 1.)
Rahalahjoituksen kautta tapahtuvassa auttamisessa on kyse usein juurikin välimatkan päässä tapahtuvasta, epäsuorasta auttamisesta. Tästä huolimatta, osa haastateltavistani koki jakavansa jotain itseensä ja identiteettiinsä olennaisesti liittyvää autettaviensa kanssa. Haastateltavani nostivat esiin, vaikkakin epäsuorasti, tämän jaetun sosiaalisen identiteetin vaikutuksen auttamiseen, kuten esimerkiksi seuraavassa lainauksessa, jossa haastateltava kertoi omasta kärsimyksestään lapsena ja siitä, kuinka nyt halusi omalta osaltaan tarjota parempaa ja kestävämpää nykyisyyttä ja tulevaisuutta toisille:
H2: Mä oon itse lähtöisin hyvin niukoista olosuhteita, ja mä oon sit sen jälkeen päässy toisella tavalla elämään kiinni. Jotenkin mä tunnen, että kun mulla on asiat nyt ja on ollu vuosikymmeniä niin hyvin ja mä oon aina selvinny niistä omista vaikeuksistani,mä tunnensellaistasisäistä myönteistä pakkoa siihen, että mun täytyy ja mä voin jakaa tätä omaa hyvinvointiani toisten kanssa.
Yhteinen tausta ja vaikeat muistot sodasta virittivät myös kokemusta jaetusta sosiaalisesta identiteetistä Suomen aluerajojen ulkopuolelle, kohti globaalia kärsimystä ja yleisiä ongelmia, jotka johdattelivat haastateltaviani auttamaan muita. Tällaisen puheen voi tulkita myös haastateltavieni heijasteluksi jaetusta, niin kutsutuista ylempitasoisista identiteeteistä, joilla viitataan oman ryhmän tai kansan identifioitumisen sijaan koko maailman ihmisiin tai globaaliin sosiaaliseen identifioitumiseen (Reysen & Katzarska-Miller 2016, 405).
41 H7: Olen myöskin sota-ajan lapsi, ni seki vaikuttaa siihen varmasti. Just nää lasten asiat ja sitte kaikki nää järistykset mitä maailmalla on ollu ja nälänhädät, et sitä vaan tulee semmonen tunne,ettäkun ittellä onruokaaihan tarpeeks, niimiksei voi antaa muillekki.
Identifioitumisen lisäksi edelliset esimerkit ja haastateltavien esiintuomat kategoriat ovat tulkittavissa empatian ilmaisuiksi ja kokemuksiksi, jota auttajat tuntevat suhteessa auttamiskohteisiinsa. Lahjoittajien autettaviinsa kohdistuva empatia ilmenee lahjoittajien kyvyssä asettua autettaviensa asemaan. Aineistossa tämä näkyi haastateltavieni kykynä kuvailla elävästi auttamiskohteidensa elinolosuhteita sekä näissä oloissa ilmeneviä mahdollisia puutteita, joita rahaa lahjoittamalla pyrittiin paikkaamaan.
Asiaa on erityisen kiinnostavaa tarkastella empatian eri puolten, eli itseen ja toiseen suuntautuvan empatian ilmenemisen kautta. Itseen kohdistuva tai suuntautuva empatia, eli empatian kokijan huomion kiinnittyminen omiin tunteisiin, jotka syntyvät toisen ihmisen myötäelämisestä (Helkama ym. 2013, 175; Segal 2018, 3) näkyi aineistossa ahdistuksen ja pelon ilmauksina, joita toisten hätä oli lahjoittajissa itsessään synnyttänyt. Empatian ymmärretään toimivan osana altruismia, joka lisää auttamista (Batson, Ahmad, Stocks 2016, 443-445). Erään haastateltavani toteamus kuvaa edellisiä huomioita osuvasti:
H8: Mä samaistun,taienvälttämättä samaistu mut tunnen syvää myötätuntoa niitä ihmisiä, tai sitten niitä eläimiä kohtaan, mitä haluan rahallisesti tukea.
Itseen suuntautuvaan empatiaan verrattuna toiseen suuntautuvalla empatialla tarkoitetaan taas syvällistä toisen kokemukseen samaistumista, tuntemista, kuten toinen tuntee (Helkama ym. 2013, 175). Aineistossa tämä näkyi haastateltavien kokemuksena yhteisestä hädästä. Tähän lukeutui huoli tulevan maailman tilasta ja erilaiset uhkakuvat, joita myös menneen maailman tapahtumat kuten eletyt sodat ja köyhyyden kokemukset virittivät. Haastateltavani pystyivät samaistumaan autettaviinsa jaetun vähäosaisuuden ja kärsimyksen kokemusten kautta, mikä on selkeä toiseen suuntautuvan empatian ilmentymä.
Kuten Levine & Wilson (2016, 357) esittävät, jaetulla sosiaalisella identiteetillä voi siis olla positiivisia seurauksia, erityisesti auttamisen ja sosiaalisen tuen vaikutuspiirissä. Tämä näkyy myös rahalahjoittajien toiminnassa ja kokemuksessa auttamisesta samaistuttavien, myötätuntoa herättävien ihmisryhmien ja avunsaajien parissa. Suomalaiset lahjoittajat siis samaistuivat jollakin tasolla autettaviinsa tai auttamistoimintaan ja hyväntekemiseen. Suomalaisten lahjoittajien joukko on aineistoni perusteella yhtä kirjava ja moninainen kuin itse suomalaisetkin. Onko siis kysymys suomalaisista lahjoittajista ja siihen liittyvästä, erityisestä lahjoittajaidentiteetistä kiinnostava?
Onko tästä moninaisesta joukosta mahdollista tunnistaa, tai erotella suomalaista lahjoittajaidentiteettiä?