Mistä lapsiperheiden keskittyminen pientalovaltaisille asuinalueille johtuu

Tutkimustuloksista ei voi tehdä suoria yksilöitä koskevia päätelmiä eivätkä ne anna suoraa vastausta kysymykseen, hakeutuvatko lapsiperheet tai sellaiseksi haluavat pientalovaltaisille alueille ensisijaisesti talotyypin, asunnon hallintasuhteiden vai myös alueen ominaisuuksien takia.

Tässä luvussa pohditaan kuitenkin aiempaan tutkimukseen ja tämän tutkimuksen tuloksiin peilaten niitä mekanismeja, joiden välityksellä lapsiperheet voivat päätyä pientalovaltaisille asuinalueille Kotkan kontekstissa. Lapsiperheiden keskittyminen pientalovaltaisille asuinalueille voi liittyä useaan asuinympäristöön liittyvään tekijään sekä asuntoon ja sen hallintasuhteisiin liittyviin ominaisuuksiin. Ensinnäkin aiemmat tutkimukset osoittavat, että usein lapsiperheitä motivoi tietylle asuinalueelle muuttoon naapuruston sosiaalinen rakenne. Saman tulotason lisäksi hakeudutaan samassa elämänvaiheessa olevien ja perherakenteeltaan samankaltaisten ihmisten lähelle.

Atkinson (2006) on käyttänyt käsitettä hautominen kuvatakseen hyvätuloisten lapsiperheiden pyrkimystä ottaa asumisvalintojen kautta etäisyyttä sosiaalisista ongelmista. Turvallisuuden tunne ja sosiaalinen uusintaminen koulujen ja muiden sosiaalisten ympäristöjen kautta on keskeinen tässä asumisstrategiassa. Kerrostalovaltaista pääkaupunkiseutua koskevat tutkimukset tukevat Atkinsonin teoriaa. Naapuruston sosiaalisen rakenteen merkitys voi liittyä muun muassa kouluihin (Bernelius 2013; Dhalmann ym. 2014). Kotkan kontekstissa, jossa pientalojen osuus asuntokannasta on suuri, lapsiperheiden ”hautomistaipumus” ilmenee pientalovaltaisille asuinalueille muuttamisessa.

Toiseksi, on myös mahdollista, että asuinalueen sosiaalisen rakenteen sijasta asuntoon liittyvät preferenssit voivat olla keskeisempiä. Mielikuviin lapsiperhe-elämästä liittyy usein tilava ja funktionaalinen asuminen, tyypillisesti omakotitaloasuminen (Ström 2010). Se, minkälainen

asuminen määritellään riittävän hyväksi asumistasoksi lapsiperheelle, vaihtelee historiallisen ja paikallisen kontekstin mukaan (ks. Lauster, 2010). Kun toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä kaupungistumisen myötä väestöä muutti maalta kaupunkeihin, kerrostalokaksioon muuttaminen merkitsi monen lapsiperheen kohdalla asumistason paranemista.

On havaittu, että pientaloissa ja rivitaloissa asuvilla on korkeampi syntyvyys (Kulu & Vikat 2007) myös asunnon hallintasuhteista riippumatta (Murphy & Sullivan 1985). Pientaloasuminen tarjoaa usein kerrostaloasumista enemmän asuinneliöitä ja usein myös oman pihan. Pientaloasuminen antaa yleensä myös kerrostaloasumista enemmän yksityisyyttä. Nämä voivat olla erityisesti lapsiperheille tärkeitä asumisen laatua koskevia tekijöitä. Ruotsia koskevissa tutkimuksissa asuntoon liittyvistä tekijöistä nimenomaan asunnon huoneiden lukumäärä on ollut keskeisesti yhteydessä syntyvyyteen (Ström 2010) ja talotyypin merkitys on ollut huomattavasti vähäisempi.

Aiemmat tutkimukset eivät tietenkään anna yksiselitteistä vastausta kysymykseen, kumpi edeltää ajallisesti toista, lapsi vai perheystävälliseksi määritelty asunto. Usein on kuitenkin kyse pitkäaikaisista päätöksistä ja näiden tapahtumien ajallinen järjestys ei välttämättä kerro kausaalisuuden suunnasta (ks. esim. Ström 2010).

On siis mahdollista, että asunnon kokoon liittyvät tekijät ovat keskeisiä syitä siihen, minkä vuoksi lapsiperheet keskittyvät pientalovaltaisille asuinalueelle. Se, että lasten ikä lapsiperheissä korreloi tämän tutkimuksen aineistossa positiivisesti postinumeroalueen pientalojen osuudelle kertoo siitä, että pientalovaltaisille asuinalueille muutetaan usein vasta lasten kasvaessa. Pientalot sijaitsevat usein asuinalueilla, jotka hahmotetaan lapsisystävälliseksi (Mulder & Wagner 1998). On mahdollista, että lasten kasvaessa sekä asuinympäristön merkitys että asunnon koon merkitys kasvavat. Kotkassa nämä molemmat toteutuvat pientalovaltaisilla asuinalueilla.

Kolmanneksi, asumisuralla eteneminen voi olla merkittävä tekijä. Tutkimuksessa lapsiperheen asumista on tarkasteltu asumisura käsitteen kautta. Asumisuralla eteneminen tarkoittaa asunnon ominaisuuksien, sijainnin ja hallintamuodon asteittaista paranemista elämänkaaren aikana.

Asumisuralla etenemiseen vaikuttavat tulotason ja varallisuuden lisäksi elämäntapahtumat, kuten parisuhteen solmiminen ja perheen perustaminen. Paikalliset asuntomarkkinat määrittelevät kuitenkin keskeisesti sen, miten asumisuralla eteneminen ilmenee (Clark ym. 2003). Pientalojen ja omistusasuntojen hinnoissa on paljon paikkakohtakuntaisia eroja. Jos tarkastellaan

tutkimustuloksia, asumisuran näkökulmasta vaikuttaa siltä, että asumisuralla eteneminen merkitsee Kotkan kontekstissa pientalovaltaiselle asuinalueelle muuttamista. Tämä kytkeytyy tiiviisti omistusasumiseen, koska postinumeroalueen omistusasunnoissa asuvien talouksien osuuden ja pientalojen osuuden yhteys on erittäin voimakas. Pientaloasumiseen päädytään usein omistusasumisen kautta. Tämä tutkimustulos on yhteensopiva aiempien asumisuraa koskevien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan suurin osa ihmisistä etenee asumisurallaan lineaarisesti eteenpäin elämänsä aikana.

Yksi selitys siihen, miksi koulutus ei näytä olevan keskeisesti yhteydessä lapsiperheiden osuuteen asuinalueella, voi liittyä lapsiperheiden erilaisiin elämänvaiheisiin. Peruskoulun jälkeinen koulutus saavutetaan yleensä aiemmin kuin työpaikka ja tulotaso. Voi olla, kuten Rasinkangas on tutkimuksessaan havainnut (2013), että nuoret perheet suosivat usein kerrostaloasumista ja että lasten lukumäärän lisääntyessä ja varallisuuden ja työmarkkina-aseman vakiinnuttua omakotitaloasumisen suosio kasvaa. Voi myös olla niin, että Kotkan kontekstissa peruskoulun jälkeisellä koulutustasolla ei ole niin suurta merkitystä vaan tulotaso ja työllisyys ovat keskeisempiä sekä perheen perustamisen ja asumisuralla etenemisen kannalta.

Kun perheet tekevät päätöksiä asumisesta lapsen syntymän yhteydessä, he joutuvat ottamaan huomioon sekä asuntoon liittyvät toiveet että asuinympäristöön liittyvät tarpeet. Se, miten merkittävinä perhe ja sen jäsenet pitävät asuinympäristön ominaisuuksia, vaihtelee muun muassa sen mukaan, minkälaisen merkityksen perheenjäsenet antavat työlle, kulutukselle, asumiselle, koulutukselle ja kulttuuritarjonnalle. Nämä tekijät taloudellisten resurssien lisäksi vaikuttavat siihen, minkälainen asuinympäristö valitaan.

Boterman (2012) on havainnut amsterdamilaista keskikaupungissa asuvaa keskiluokkaa koskevassa tutkimuksessaan, että korkea kulttuurinen pääoma (ks. myös Bourdieu 1984), joka oli tutkimuksessa operationalisoitu tekijöillä kuten yliopistotutkinto, humanistisen alan koulutus, työskentely luovalla alalla tai tieteen parissa ja osallistuminen korkeakulttuurisiin tapahtumiin, vähensi todennäköisyyttä, että perhe lapsen saatuaan muutti kantakaupungista pois. Sen sijaan matala kulttuurinen pääoma lisäsi kantakaupungista poismuuton todennäköisyyttä.

Samanaikaisesti asuntoon liittyvillä tekijöillä oli myös merkitystä siten, että asunnon suurempi

koko ja oman pihan olemassaolo vähensivät perheen poismuuton todennäköisyyttä. Myös lähellä asuvat sukulaiset ja ystävät vähensivät todennäköisyyttä muuttaa pois (Boterman 2012).

Boterman on havainnut, että asumisuralla eteneminen voi kuitenkin näyttäytyä erilaisena riippuen sosiaalisen pääoman muodosta. Kulttuurinen pääoma ennusti parhaiten keskusta-asumista, kun taas taloudellinen pääoma ennusti pientaloasumista (Boterman 2012). Tämän tutkimuksen tulokset, jotka antavat viitteitä siitä, että koulutustasoa merkittävämpinä tekijöinä lapsiperheiden alueellisessa eriytymisessä ovat tulotaso ja työllisyys, tukevat Botermanin tutkimustuloksia.

Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että Kotkassa lapsiperheet keskittyvät pientalovaltaisille asuinalueille etenkin lasten kasvaessa. Tämä voi liittyä moneen seikkaan. Tilantarve kasvaa lasten kasvaessa. Asumisuralla edetään tavallisesti tulotason kasvaessa iän myötä ja kouluikäisten lasten talouksissa vanhemmat ovat keskimäärin vanhempia kuin pikkulapsiperheen vanhemmat. Myös kouluilla voi olla merkitystä asuinalueen valinnassa (Owens 2016; Dhalmann ym. 2014; Bernelius 2013).

Tämän tutkimuksen tulokset pientalojen keskeisestä asemasta tukevat aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan lapsiperheiden asumistoiveisiin liittyy sekä pyrkimys ottaa etäisyyttä sosiaalisista ongelmista (Atkinson 2006) että asunnon ominaisuudet, joista etenkin huoneiden lukumäärällä näyttää olevan keskeinen merkitys (Ström 2010). Paikalliset olosuhteet ja käytettävissä olevat resurssit kuitenkin vaikuttavat siihen, missä määrin nämä toiveet realisoituvat perheiden edetessä asumisurallaan. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että Kotkassa perheet etenevät asumisuralla muuttamalla omistamaansa pientaloon. Pientalovaltaisella asuinalueella asuntoon liittyvät toiveet ja asuinalueeseen liittyvät toiveet toteutuvat usein samanaikaisesti. Nämä myös nivoutuvat yhteen, koska asuminen pientalossa useammin tarkoittaa mahdollisuutta pitää halutessaan suurempaa etäisyyttä muihin ihmisiin. Lapsiperheiden asumisratkaisujen keskeisten kausaalisten tekijöiden ja näiden painoarvon selvittäminen vaatisi kuitenkin toisenlaisen aineiston ja tutkimusotteen.