Asuminen ja perheen perustaminen liittyvät vahvasti toisiinsa (Mulder & Wagner 2001).
Lapsiperheiden asumisihanteet ja niihin liittyvät muutokset liittyvät myös kiinteästi perheitä koskeviin sukupuolirooliodotuksiin (Lilius 2019,7-8). Ydinperhettä koskevat ihanteet asettivat 1900-luvun alun ja puolivälin kaupungistumisen myötä naisen paikaksi lähiössä sijaitsevan kodin ja miehen paikaksi työpaikan. Kaupunkien keskustat taas nähtiin lapsille sopimattomina paikkoina kasvaa (Lilius 2019, 1). Perinteistä näkemystä ydinperheestä haastoi 1960-luvulta lähtien naisten lisääntyvä kodin ulkopuolinen ansiotyö, jota helpottivat hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, kuten kunnallinen päivähoito ja vanhempainvapaajärjestelyt. Nykyään perheihanteen muodostaa kahden palkansaajan muodostama perhe. Asuminen keskeisten arjessa välttämättömien paikkojen lähellä voi helpottaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Nykyajan perhe-elämässä keskiöön ovat nousseet erilaisten vapaa-aikaan liittyvien harrastusten ja tapahtumien keskeinen asema (Karsten 2005, Lilius 2019; ref. Hallman & Benbow 2010). Perhe-elämä ulottuu kodin seinien ulkopuolelle lähiympäristöön ja siten lähiympäristön sosiaalisella maisemalla ja palvelutarjonnalla on suuri merkitys (ks. Lilius 2019).
Perinteisesti lapsiperheiden on odotettu muuttavan pois kaupunkien keskustoista, esikaupunkimaiselle asuinalueelle lasten synnyttyä (Karsten 2003). Perheiden päätöksiin asumisesta vaikuttavat niin asuntoon liittyvät tekijät kuin asumisympäristöön liittyvät tekijät.
Päätökset asumisesta kattavat useita eri puolia arjesta (Karsten 2007, 85; Lapintie 2010, 50).
Asuinympäristön valinta on tärkeä, koska asuinympäristö vaikuttaa perheen elämänlaatuun ja
lasten tulevaisuuteen (Lilius 2019; ref. Galster 2012, 313-326). Se, minkälainen asumisympäristö nähdään tavoiteltavana, sisältää kannanoton siitä, minkälainen elämäntyyli koetaan itselle sopivana (Lilius 2019; ref. Forrester 2012, 313-326) ja siitä, minkälaisten ihmisten keskuudessa halutaan asua (Lilius 2019; ref. Butler & Hamnet 2012, 147-162).
Lapsiperheiden asumisihanteet liittyvät niin asuntotyyppiin, asunnon omistusmuotoon kuin laajempaankin asuinympäristöön. Lapsia suunnittelevat pariskunnat ja lapsiperheet toivovat yleensä asunnoltaan tilavuutta. Myös asunnon ominaisuudet, kuten piha ja autotalli, saattavat näyttäytyä tärkeinä. Asunnot, joissa nämä ominaisuudet toteutuvat, ovat usein omistusasuntoja ja niiden hankkimiseen liittyvän asuntolainan saamisen edellytyksenä on usein kaksi työssäkäyvää aikuista (Mulder & Wagner 2001). Yhteiskuntaluokka- näkökulmasta katsottuna asuminen voi olla keino uusintaa omaa luokka-asemaa. Omistusasuminen voi mahdollistaa asumisvarallisuuden kerryttämistä ja asuntovarallisuuden periminen on keskeinen yhteiskuntaluokkien varallisuuserojen lähde.
Päätökset siitä, minne perhe päättää asettua asumaan, tehdään yleensä ennen lasten tultua kouluikään. Perheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia muuttavat todennäköisemmin kuin perheet, joissa lapset ovat kouluikäisiä tai vanhempia (Nivalainen 2004).Tämä liittyy koulun merkitykseen lasten sosiaalistumiskehityksessä. Koulutus on keskeinen keino ylemmille yhteiskuntaluokille uusintaa omaa luokka-asemaansa. Pääkaupunkiseutua koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että lapsiperheet pyrkivät muuttamaan hyvämaineisten koulujen lähettyville ja karttamaan huonomaineisia kouluja (Dhalmann ym. 2014; Bernelius 2013). Myös asuinalueen muilla sosiaalisilla verkostoilla on merkitystä. Liliuksen tutkimuksessa haastateltavat keskiluokkaan kuuluvat vanhemmat näkevät myös itse asuinalueensa sosiaaliset verkostot tärkeinä lapsen tulevaisuuden kannalta (Lilius 2019, 61). Myös sosiaalisen ympäristön tarjoamat vapaa-ajan viettopaikat, kuten kahvilat, voivat toimia ylempien yhteiskuntaryhmien luokka-aseman uusintamisen välineenä (Lilius 2019).
Kun perheet tekevät päätöksiä asumisesta lapsen syntymän yhteydessä, he joutuvat ottamaan huomioon sekä asuntoon liittyvät toiveet että asuinympäristöön liittyvät tarpeet. Se, miten merkittävinä perhe ja sen jäsenet pitävät asuinympäristön ominaisuuksia, vaihtelee muun muassa sen mukaan, minkälaisen merkityksen perheenjäsenet antavat työlle, kulutukselle, asumiselle,
koulutukselle ja kulttuuritarjonnalle. Nämä tekijät taloudellisten resurssien lisäksi vaikuttavat siihen, minkälainen asuinympäristö valitaan (Boterman 2012). Asumisuralla eteneminen voi kuitenkin näyttäytyä erilaisena riippuen sosiaalisen pääoman muodosta. Boterman (2012) havaitsi amsterdamilaista keskikaupungissa asuvaa keskiluokkaa koskevassa tutkimuksessaan, että korkea kulttuurinen pääoma (ks. myös Bourdieu 1984), joka oli tutkimuksessa operationalisoitu tekijöillä kuten yliopistotutkinto, humanistisen alan koulutus, työskentely luovalla alalla tai tieteen parissa ja osallistuminen korkeakulttuurisiin tapahtumiin, vähensi todennäköisyyttä, että perhe lapsen saatuaan muutti kantakaupungista pois. Sen sijaan matala kulttuurinen pääoma lisäsi kantakaupungista poismuuton todennäköisyyttä. Samanaikaisesti asuntoon liittyvillä tekijöillä oli myös merkitystä siten, että asunnon suurempi koko ja oman pihan olemassaolo vähensivät perheen poismuuton todennäköisyyttä. Myös lähellä asuvat sukulaiset ja ystävät vähensivät todennäköisyyttä muuttaa pois (Boterman 2012).
Omistusasumisen on aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan vahvasti yhteydessä avioliitossa olemiseen. Myös alempiin tuloluokkiin kuuluvien keskuudessa avioliitto lisää todennäköisyyttä hankkia omistusasunto (Grinstein-Weiss ym. 2011). Taloon liittyvien ominaisuuksien lisäksi lapsia suunnittelevat perheet saattavat arvostaa omistusasumisen tuomaa mahdollisuutta hallita omaa asumistaan (Mulder & Wagner 2001; Ström 2010). Yhteistä avioliiton solmimiselle, vanhemmaksi tulolle ja asunnon ostamiselle on se, että kaikki päätökset edellyttävät pitkäaikaista sitoutumista (Mulder & Wagner 2001). Paikalliset olosuhteet ja arvostukset vaikuttavat siihen, minkälainen asumismuoto ja asuntotyyppi nähdään ihanteellisena lapsiperheelle (Lauster 2010).
Ihanteiden lisäksi talouteen liittyvät tekijät kuten vuokrataso, paikalliset asuntomarkkinat ja rahoitusmuotojen olemassaolo vaikuttavat siihen, minkälaista asuntoa tavoitellaan (Mulder
&Wagner 2001; Kulu & Vikat 2007). Suomessa on kansainvälisesti verrattuna ollut suhteellisen helppoa saada asuntolaina ja tämän on arvioitu johtavan siihen, että perheen perustamista on tyypillisesti edeltänyt pientalon hankkimislaina (Kulu & Vikat 2007). Toisaalta on paikkakuntakohtaisia eroja siten, että suurissa kaupungeissa vuokra-asuminen on verraten yleistä myös lapsiperheiden keskuudessa siitä huolimatta, että pääkaupunkiseudulla lapsiperheet asuvat yleisemmin omistusasunnossa kuin muut kotitaloudet ja omistusasuminen on yleisempää lasten kasvaessa (Helsingin kaupunki 2019).
On kuitenkin esitetty, että perheen perustamiseen liittyvät tekijät saattavat vaikuttaa enemmän omistusasunnon hankkimisen ajankohtaan kuin sen esiintyvyyteen (Mulder & Wagner 2001). Syyt siihen, miksi lapsiperheet usein suosivat pientaloasumista, liittyvät toisaalta tilantarpeeseen.
Perheenjäsenten lukumäärän kasvaessa syntyy lisätilan tarve. Iso-Britanniaa koskevassa pitkittäistutkimuksessa havaittiin, että lisätilan tarpeen on havaittu merkittävän tavalla vaikuttavan kotitalouksien asunnonvaihtoihin (Clark & Huang 2003). Turkua koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että lapsiperheiden asumispreferenssit ovat omakotitalopainotteisia ja että koulutetut lapsiperheet asuvat tyypillisesti sosiaalisesti homogeenisellä asuinalueella (Rasinkangas 2013, 245-248).
Rasinkankaan (2013) tutkimuksessa turkulaisten lapsiperheiden keskuudessa oli keskenään poikkeavia asumispreferenssejä. Etenkin monilapsisten perheiden asumispreferenssit painottuivat omakotitaloasumiseen, kun taas nuorten yksilapsisten perheiden joukossa esille tuli myös keskusta-asumisen ja kerrostaloasumisen tavoitteet. Pääkaupunkiseutua koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että osalle lapsiperheistä ihanteena näyttäytyi nimenomaan ydinkeskustassa asuminen (Lilius 2019). Lapsiperheiden omakotitaloon painottuvat asumispreferenssit voivat kuitenkin myös liittyä vaihtoehtojen puutteeseen, kun keskustan läheltä ei löydy kohtuuhintaisia perheille sopivia kerrostaloasuntoja.
Useissa tutkimuksissa on havaittu, että hedelmällisyyden ja asumismuodon välillä on keskinäinen riippuvaisuussuhde. Tämä tarkoittaa sitä, että perhesuhteiden ja asumisen (sekä talotyypin että hallintasuhteen) välillä on havaittavissa korrelaatioita. Kausaalisuuden suunnasta voi olla kuitenkin vaikeaa saada selkoa monesta syystä. Sekä perheen perustaminen (avoliiton tai avioliiton solminen ja lasten saaminen) ja asunnon hankkiminen ovat usein päätöksiä, joita on suunniteltu pitkään ja tämän takia pelkästään tapahtumien ajallinen keskinäisjärjestys ei kattavasti kerro kausaalisuuden suunnasta (Mulder & Lauster 2010). On myös mahdollista, että kolmannet muuttujat vaikuttavat sekä perheen perustamiseen että asumista koskeviin päätöksiin. Esimerkkejä tällaisista muuttujista voivat olla tulotaso ja parisuhteen vakaus (Mulder & Wagner 2001).
Tutkimusasetelmasta riippuen näiden kolmansien muuttujien vaikutus on kuitenkin mahdollista ottaa huomioon.
Vaikka suurin osa asuntotyypin ja hedelmällisyyden välisistä yhteyksistä liittyy valikoiviin muuttoihin (lasten hankintaa suunnittelevat pariskunnat muuttavat omistusasuntoon ja/tai pientaloihin), niin myös asunnon ominaisuuksilla on aiemmassa tutkimuksessa arveltu olevan itsenäinen vaikutus hedelmällisyyteen (Kulu & Vikat 2007; Ström 2010). Suomea koskevassa rekisteritutkimuksessa on havaittu, että omakotitaloissa asuvat naiset synnyttivät enemmän lapsia kuin kerrostalossa asuvat, silloinkin kun oli huomioitu naisen tulotaso ja koulutus. Myös
rivitaloissa asuvat naiset synnyttivät enemmän lapsia kuin kerrostaloissa asuvat naiset (Kulu &
Vikat 2007). Tästä voidaan päätellä, että asuntotyypillä saattaa olla itsenäistä vaikutusta hedelmällisyyteen muiden tekijöiden ohella, joista keskeisemmät ovat sosioekonomiset tekijät (Mulder & Wagner 2001; Miettinen 2015). Rekisteriaineistoista ei kuitenkaan voida päätellä, liittyykö omakotitaloasujien korkeampi hedelmällisyys asunnon ominaisuuksiin sinänsä vai rauhalliseen asumisympäristöön. Ruotsia koskevissa tutkimuksissa talotyyppiä keskeisemmäksi tekijäksi nousi asunnon omistajuus ja suurempi huoneluku hedelmällisyyttä ennustavana tekijänä (Ström 2010).
Se, että hedelmällisyyttä koskevat päätöksiä ei biologisista syistä johtuen voi lykätä kuinka pitkälle tahansa, puhuu sen puolesta, että asumisella on vain marginaalinen merkitys hedelmällisyyttä koskevissa valinnoissa. Myös Alankomaita ja Länsi-Saksaa koskevat
kohorttitutkimukset osoittavat, että perheen perustaminen vaikuttaa asumisuralla etenemiseen mutta ei juuri päinvastoin. Sen sijaan asumismuotoa on mahdollista vaihtaa iästä riippumatta. On myös kyseenalaista, että joku hankkisi lapsen vain sen takia että asuu sopivassa asunnossa.
Aiemmat tutkimukset kuitenkin puhuvat sen puolesta, että lapsen hankkimista saatetaan lykätä, kunnes asumista koskevat tavoitteet on saavutettu. Se, missä määrin näin on, riippuu
maantieteellisestä ja historiallisesta kontekstista ( Mulder & Wagner 2001).
Lapsiperheiden asumispreferensseillä on keskeinen rooli alueellisessa eriytymisessä (Rasinkangas 2013, 245-246). Asunnon ominaisuuksien lisäksi asuinalue vaikuttaa
lapsiperheiden asumispreferensseihin.Pääkaupunkiseutua koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että lapsiperheet pyrkivät välttämään huono-osaiseksi leimattuja alueita ja niiden kouluja ja pyrkivät muuttamaan lasten ensimmäisten elinvuosien aikana (Bernelius 2013; Bernelius &
Vilkama 2019; Vilkama & Bernelius 2019). Se, miksi lapsiperheet ovat erityisen motivoituneita välttämään sosioekonomisesti huono-osaisia alueita, liittyy useisiin eri tekijöihin. Ensinnäkin,
taustalla voi olla huoli siitä, että naapuruston sosiaalisten ongelmien määrä vaikuttaa kielteisesti turvallisuuteen ja asumisviihtyvyyteen. Toiseksi, voidaan olla huolestuneita ympäristön
tarjoamien roolimallien vaikutuksesta lapsiin. Kolmanneksi, huoli voi liittyä siihen, että ongelmat asuinalueella kumuloituvat (Dhalmann ym. 2014).
Kuviossa 1 esitetään teoreettinen malli, joka on johdettu tutkimustuloksista.
Tutkimuskirjallisuuteen nojautuen siinä esitetään se, minkälaisten mekanismien kautta asuinalueen pientalovaltaisuus selittää alueen lapsiperheiden osuuden ja alueen sosioekonomisen huono-osaisuuden välisen yhteyden.
Lapsiperheiden asuinalueeseen liittyvät preferenssit
-Hautominen, pyrkimys hakeutua samankaltaisten ihmisten lähelle asumaan, turvallisuushakuisuus, naapuruston sosiaalinen rakenne kiinnostaa (Atkinson 2006) -Lapsiperheiden valikoiva muuttoliike suuntautuu hyvämaineisten koulujen oppilaksiottoalueelle (Bernelius 2013;
Dhalmann ym. 2014) -
Asuntoon liittyvät preferenssit
-Lisätilan tarpeen on havaittu merkittävän tavalla vaikuttavan kotitalouksien asunnonvaihtoihin (Clark & Huang 2003)
-Asumisuralla eteneminen. Avioliitto lisää todennäköisyyttä hankkia omistusasunto (Grinstein-Weiss ym. 2011).
-Lapsiperheiden odotetaan muuttavan pientaloon (Karsten 2003).
Pientaloasuminen
’
Sosioekonominen alueellinen eriytyminen
Kuvio 1 Lapsiperheiden asumispreferenssien yhteys alueelliseen eriytymiseen, aiemman tutkimuksen pohjalta