Kaupunkisuunnittelussa kohdataan ristiriitoja ja jännitteitä erilais-ten pyrkimyserilais-ten ja intressien välillä. Näitä voi ilmetä esimerkiksi kau-pungin ja asukkaiden näkemysten välillä tai eri asukasryhmien välillä.
Näkemyserojen tuottamat ristiriidat nousevat esiin ja kärjistyvät, jos osapuolet ovat eri tavoilla riippuvaisia toistensa tekemisistä. Usein osa-puolilla on yhteisiä haasteita mutta eriäviä näkökulmia ja intressejä sen suhteen, miten niihin reagoidaan.
Ristiriitoihin voi suhtautua suunnittelussa eri tavoin. Silloin kun tavoitteena on löytää ratkaisuja neuvottelemalla riittävä yhteisymmär-rys eri osapuolten välille, prosesseissa ja jännitteiden purkamisessa tarvitaan monipuolisesti tietoa ja ymmärrystä sekä suunnittelun koh-teesta (/kohteista) että jännitteiden taustalla olevista näkemyseroista.
Tällaisen ymmärryksen pohjalta on paremmat edellytykset tuottaa konkreettisia ratkaisuehdotuksia jännitteitä tuottaneisiin ongelmiin.
Usein mainittuna esimerkkinä kaupunkisuunnittelun jännitteistä ovat asukkaiden ja kaupungin virallisen suunnittelukoneiston väliset näkemyserot kaupunginosien kehittämisestä. Asukkailla olevat paik-koja koskevat näkemykset saattavat olla ristiriidassa paitsi viranomais-ten myös poviranomais-tentiaalisviranomais-ten kehittäjien näkemysviranomais-ten kanssa. Eri osapuolilla
on tällöin erilainen perspektiivi siihen, mikä on tärkeää ja tavoittelemi-sen arvoista, sekä myös siihen, miten tärkeinä pidettyjen tavoitteiden saavuttaminen voidaan tehdä mahdolliseksi. Yhtenä osa tekijänä näke-mysten kohtaamattomuudessa voi olla myös eriävä käsitys siitä, mikä on relevanttia tietoa. Ristiriitojen taustalla olevat eriävät tietokäsityk-set tuottavat useita näkökulmia käsillä oleviin ongelmiin, tai erimieli-syyden siitä, onko mitään ongelmaa edes olemassa.
Konsensusta etsivä suunnittelu pyrkii tekemään erilaiset näkökul-mat riittävällä tasolla yhteisesti ymmärretyiksi. Monipuolisen tiedon tuottaminen eri näkökulmista ja tällaisen tiedon jakaminen kaikkien eri osapuolten kesken on yksi mahdollinen tapa edistää siltojen raken-tumista näkemysten välille. Kaupunkisuunnittelussa ei myöskään ole koskaan kysymys pelkistä faktoista. Jos osapuolten ymmärtävät toisi-aan myös tunteiden ja kokemusten tasolla edes jonkin verran, edellytyk-set yhteisiin ratkaisuihin paranevat. Useissa yhteyksissä on kuitenkin todettu, että esimerkiksi laajat yleisötapahtumat (suurelle yleisömää-rälle tarkoitetut tiedotustilaisuudet yms.) eivät ole paras mahdollinen työmuoto hedelmällisen keskusteluyhteyden rakentamiseen. Monien erilaisten työmuotojen kokeilu on siksi perusteltua.
Kannelmäessä järjestettiin osana Eloisa-hanketta joulukuussa 2012 Kannelmäen ostoskeskuksen ympäristön tulevaisuutta pohtiva suunnittelutyöpaja otsikolla ”Oivallinen ostarinseutu”. Työpajaan osal-listui asukkaita, alueen toimijoita, kaupungin edustajia sekä ulkopuoli-sia aulkopuoli-siantuntijoita. Tavoitteena oli koota tietoa, synnyttää keskustelua ja mahdollistaa uusien ideoiden ja näkökulmien tuottaminen. Työpa-jasta julkaistiin maaliskuussa 2013 erillinen yhteenveto, jonka sisältö on esitetty myös tämän julkaisun liitteenä. Päivän ohjelmaan sisältyi alustuksia, keskustelua, työskentelyä työryhmissä sekä päivän teemoja ja antia kokoava loppukeskustelu. Keskustelujen aiheina olivat sekä pai-kalliset kokemukset että suunnittelua määrittelevät muut näkökulmat.
Kannelmäen tilaisuus eteni rakentavassa hengessä ja loi pohjaa tule-ville dialogeille.
Yleisesti ottaen alueen asukkaiden tieto ja kokemukset saattavat painottua eri ulottuvuuksiin kaupunkielämästä kuin virallisen suunnit-telukoneiston työskentely ja tiedonrakennus, joissa joudutaan toisella tavalla ottamaan kantaa myös moniin koko kaupunkia koskeviin kysy-myksiin. Eri osapuolten näkemysten taustalla saattaa siis tällaisissakin keskusteluissa olla erilaista tietoa ja eriäviä käsityksiä siitä mikä on relevanttia tietoa.
Tietokäsitysten erojen roolia kaupunkisuunnittelussa ilmenevissä jännitteissä on pohtinut muun muassa Aija Staffans väitöskirjassaan
”Vaikuttavat asukkaat – Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunki-suunnittelun haasteina” (2004). Staffansin tutkimuksen kohteena ovat teoksessa erityisesti kaupungin suunnitteluorganisaation ja asuk-kaiden väliset näkemyserot. Staffans käsittelee myös sitä, millaisilla työmuodoilla paikallista kokemusmaailmaa ja paikkojen merkityksiä koskevaa tietoa voidaan tuoda esiin suunnitteluprosesseissa. Asukas-kokemusten tuominen osaksi tunnustettua suunnittelutietoa voi hänen mukaansa edellyttää käytännössä esimerkiksi sitä, että kokemusten eri ulottuvuuksia, erityisesti niin sanottua hiljaista tietoa yritetään ’kään-tää suunnittelukielelle’. (Staffans 2004, 165, 254–260, 272–288.)
’Suunnittelukielelle kääntämisen’ sijaan voisi kenties puhua kään-tämisestä suunnittelun kielille – monikossa ilmaistuna. Kaupunki-suunnittelua tehdään käytännössä useiden eri alojen ja myös erilaisten kielten välimaastoissa. Joka tapauksessa Staffans tunnistaa olennai-sen ongelman: suunnittelun yhteydessä tapahtuvan kommunikaation kompastuskiviksi voivat koitua muun muassa erilaisten kielten ja käy-täntöjen erot sekä ilmaisukeinojen taipumus määritellä sitä, mitä yli-päänsä voidaan ilmaista. Kielet ovat syntyneet ja muokkautuvat kiin-teässä yhteydessä niihin käytäntöihin, joissa kieltä käytetään. Ilmaisut ja käsitteet vaikuttavat jatkuvasti siihen, mitä pidetään mahdollisena ja mihin suuntaan asiat sen vuoksi menevät. Silloin, kun pyritään siir-tämään intentioita kieliltä toisille tai käytännöistä toisiin, tapahtuu yleensä sisällön ja merkitysten muuntumista. Uusien ilmaisujen vai-kutus tapahtumiin ja toimintaan on kenties erilainen kuin oli ajateltu.
Tällainen sisällön ja merkitysten muuttuminen saattaa tulla näkyväksi jo saman tien kun ’kääntäminen’ on tapahtunut. Staffansin mainit-semassa esimerkissä asukkaiden tiedon ja ideoiden muokkaaminen lähemmäksi suunnittelun kieltä merkitsi alkuperäisten lennokkaiden ajatusten katoamista (Staffans 2004, 277).
Pohdin tässä tekstissä Staffansin esiin nostamaa kysymystä eri-tyyppisistä tiedoista ja näkökulmista osina yhteisesti tunnustettua suunnittelutietoa. Yhtenä keskeisenä näkökulmanani, Staffansin ide-oiden rinnalla, on politiikan ristiriitojen sovittelussa kehitelty ajatus
’kehyksistä’ (’frames’) ihmisryhmien toimintaa ohjaavina sidonnai-suuksina. Näkökulmani tässä kirjoituksessa tukeutuu ajatuksiin joita Martin Rein ja Donald A. Schön ovat esittäneet artikkelissaan ”Frame-reflective policy discourse” (1994). Kehyksiä koskeva pohdinta johdattaa
kysymyksen siitä, missä määrin erilaisten kokemusten ja merkitysten
’kääntäminen’, tai tekeminen laajemmin ymmärretyiksi suunnittelun kontekstissa, edellyttää osapuolten kesken tapahtuvaa yleisempää ref-lektiota suunnittelutilanteesta. (Vrt. myös Häkli 2002; Staffans 2004, 61; Puus-tinen 2006, 324–335). Kirjoituksen lopussa suhteutan yleistä pohdintaa vielä lyhyesti Kannelmäessä järjestetyn työpajan kokemuksiin.