Julkisen taiteen hankintoja perustellaan ympäristön viihtyvyy-den parantamisella, alueen imagon elävöittämisellä, rakennuksen rahallisella arvonnousulla, ilkivallan vähenemisellä ja tavoitteella tuoda kulttuuria kaikkien ulottuville. Näiden halujen toteutuminen vaikuttaa ilman muuta taiteen sisältöihin.
Lähden tarkastelemaan tilannetta sosiaalisen tilan käsitteen pohjalta. Sosiaalinen tila ymmärretään tässä yhteisenä tilana, joka jakautuu osatiloiksi, jotta toimiminen olisi yleensä mahdollista.
Yhteiseen tilaan kohdistuu erilaisia intressejä ja toisaalta sen toi-mintaa ohjaavat tilaa hallitsevat elementit. Näin sosiaaliseen tilaan syntyy jännitteinen intressi–dominanssi-tilanne, jossa toiminta on aina poliittista ja strategista.
Pohdinta-apparaattina käytän Richard Münchin interpenetraa-tiokäsitettä. Münchin teoria perustuu näkemykseen sosiaalisten järjestelmien toisiinsa tunkeutumisesta eli interpenetraatiosta.
7 https://www.ts.fi/kulttuuri/670358/Kuvanveistaja+Tommi+Toija+ei+halua +selitella+teoksiaan
273
272 273
272 Julkisen taiteen polemiikki Julkisen taiteen polemiikki
Siinä nähdään eri sosiaalisten osa-alueiden kietoutuvan yhteen osana nyky-yhteiskunnan hyvinvointikehitystä. Taidejärjestelmän on nähty viime aikoina interpenetroituneen erityisesti yhteiskunnan poliittis-hallinnollisen osajärjestelmän kanssa, osana hyvinvointiyh-teiskunnallistumista ja yhteiskunnan taloudellisen osajärjestelmän kanssa osana kulttuurin taloudellistumista8,9. Näin taiteen autono-misen aseman voidaan nähdä vähentyneen.
Julkisen taiteen hankintamalleissa yhteiskunnan osajärjestel-minä voidaan nähdä ainakin taiteen, politiikan, talouden ja hallin-non järjestelmät. Nämä toimijat vaikuttavat omilta suunniltaan tai-dehankintoihin asettaen ehtoja, jotka vaikuttavat taiteen sisältöi-hin. Hankintaprosessien tuloksena on yleensä kompromissi, jossa toimijoiden tavoitteet eivät täydellisesti täyty, eikä yksikään taho toimi vain omalla kompetenssialueellaan.
Taiteilijan työtä ajatellen julkisen taiteen prosesseihin vaikut-taa ainakin kolme seikkaa. Ensinnäkin ajattelua ja toiminvaikut-taa ohjaa raha. Se, joka rahoittaa taideteoksen, myös päättää teoksen valin-noista. Näin taiteilijan on yritettävä miellyttää rahoittajaa. Toiseksi taiteilijan täytyy miellyttää myös taidehallinnon päättäviä elimiä.
Taidekilpailuissa on aina edustettuna vähintäänkin paikallisen tai-demuseon edustaja. Tällöin taiteilijan teosehdotukseen vaikuttaa taidehallinnossa vallitseva käsitys kiinnostavasta ja ajankohtaisesta taiteesta. Kolmanneksi julkinen taide on valtionhallinnon mielestä tarkoitettu kaikille – kulttuuria kaikkien ulottuville. Näin taiteilija joutuu ehdotuksessaan myös miettimään, miten suuri yleisö teok-sen vastaanottaa.
Jotta kilpailu kulkisi ikään kuin taide edellä, on valitsijajäseninä julkisen taiteen kilpailuissa aina vähintäänkin kaksi Suomen taitei-lijaseuran jäsentä. Väitän kuitenkin, että julkisen taiteen hankinta-prosesseissa ehdotuksia ohjaavat vahvasti nuo kolme edellä esitet-tyä sosiaalisen tilan asetelmaa. Tällä tavoin taiteilija on jo ennalta alisteisessa asemassa sosiaaliseen tilaan ja tilanteeseen nähden.
Valtionhallinnon näkökulmasta julkisen taiteen edistämispyr-kimys näyttäytyy positiivisena asiana. Taiken pyredistämispyr-kimyshän on työllistää taiteilijoita. Taustalla on Suomi-imagon edistäminen, jonka taustalla taas on kaupan edistäminen. Mikäli valtio ei esiinny
8 Rautiainen Pauli, Taiteen vapaus perusoikeutena, 2007, s. 121.
9 Sevänen Erkki, Taide instituutiona ja järjestelmänä, 1998, s. 19–20.
kulttuurisesti kiinnostavana, myös kaupankäynti voi olla tahmeaa.
Näin valtionhallinnon strategiana on toisaalta kulttuurin säilyttä-minen, mikä näkyy museoiden tukemisena ja toisaalta kulttuurin edistäminen, jolla kulttuurimme elinvoimaisuutta voidaan todistaa.
Julkisen taiteen tekijöinä taiteilijoiden tuotantoon vaikuttaa näin ollen valtion strateginen ohjaus, johon kiistanalaiset tai kulttuuria kriittisesti rakentavat sisällöt eivät kuulu. Kuitenkin iso osa taitei-lijoista pitää omassa taiteen tekemisessään pyrkimyksenä tuottaa poliittista taidetta tai ainakin kyseenalaistaa vanhan taiteen sisäl-töjä sekä visuaalisuutta.
Taiteilijan pyrkimykset taidekentän suhteen voivat olla moni-naiset. Tekijä katsoo maailmaa omasta perspektiivistään ja tuottaa omassa ympäristössään saaduista kokemuksista teoksen, jota sit-ten taas katsoja tarkastelee omista kokemuksistaan käsin. Tähän väliin asettuu valintaprosesseja, joissa esille valikoituvat valintoja tekevien mielestä kiinnostavat taiteilijat. Näitä prosesseja ovat esi-merkiksi apurahajärjestelmät, galleria- ja museovalinnat sekä jul-kisen taiteen tekijävalinnat. Niihin kutsutaan asiantuntijajäseniä, jotta valinnat olisivat demokraattisia ja lopputuloksena olisi ajalli-sesti kestävää ja kiinnostavaa taidetta. Julkisen taiteen prosesseissa asiantuntijajäseniin kuuluvat STS:n nimeämät taiteilijajäsenet, mutta yhtälailla arkkitehti tai aluesuunnittelija, tilaajan edustaja, poliittinen edustus, taiteen virallinen näkökulma (yleensä paikalli-nen taidemuseo) ja joskus myös alueen tai tilan käyttäjien edustus.
Taiteilijan on joko hyväksyttävä järjestelmä ja sen luoma ideaali tai hyökätä sitä vastaan tai ainakin kokeilla valintaprosessien rajoja.
Myös järjestelmän hylkääminen on mahdollinen näkökulma. Järjes-telmän hyväksyminen ei ole ongelma niille taiteilijoille, joiden työs-kentely muutenkin asettuu samoille linjoille vallitsevien taidekäsi-tysten tai tarpeiden kanssa. Tarkoitan tällä taiteilijoita, jotka töis-sään operoivat modernismin abstraktin taiteen estetiikan alueilla tai jotka muuten tuotannossaan käsittelevät iloisia asioita. Tässä ei sinänsä ole ongelmaa, sillä tämän tyyppiselle taiteelle on tietysti paikkansa. Mielestäni ongelma liittyy taiteen vapauteen.
Suomen perustuslakiin on kirjattu taiteen vapaus perusoikeu-tena, eli vapaus tuottaa kriittisiäkin sisältöjä taiteessa, kuten on myös sananvapauden perusoikeussäännökseen kirjattu. Taiteen-vapautta koskeva perusoikeussäännös perustuslain16.3 pykälässä on kirjoitusasultaan lyhyt ja abstrakti: ”Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.”
275
274 275
274 Julkisen taiteen polemiikki Julkisen taiteen polemiikki
Säädöksessä ei ole subjektia, joten oikeusjärjestelmän mukaan siinä ei turvata esim. taiteilijaa, vaan se koskee koko taidemaailmaa tekijästä ja taiteen jakelijoista katsojiin asti10.
Hyvinvointivaltion ja demokratiavaltion hybridinä Suomen valtion tulisi edistää taidetta ja taiteen tuottamia sisältöjä ja myös edistää taiteen jakelua kaikille. Julkisen taiteen kyseessä ollen Taike tukee tätä tehtävää tukemalla nykyisin rahallisesti prosenttitai-teesta kiinnostuneita yrityksiä, kaupunkeja ja kuntia. Valitettavasti tuki rajoittuu taiteeseen, joka edistää alussa esittämiäni positiivisia arvoja (kauneuden tavoittelu, tilan iloisuus ja viihtyvyys). Politiik-kaa tai uusia yllättäviä avauksia ei näy julkisten taidekilpailujen valinnoissa, mutta näkyykö se kilpailuihin tulleissa esityksissä?
Poliittisesti sitoutuneet, rakentavaakin kritiikkiä toiminnassaan tuottavat taiteilijat näyttävät tietoisesti jättäytyvän julkisesti tuet-tujen taiteenprosessien ulkopuolelle. Toisaalta poliittisia ilmaisuja tehdään ainakin street artin hengessä. Ja elämään kuuluu muuta-kin kuin politiikkaa, se on täynnä sisältöjä ja kysymyksiä, syvälli-siäkin, jotka askarruttavat meitä kaikkia. Näyttää siltä, että ihmi-sen elämän sisältöjä tekemisessään pohtivat taiteilijat jättäytyvät pois julkisen taiteen projekteista. Kysymykseksi tässä jää, mitä on se taide, jota valtio tai taidehallinto haluaa edistää?
Pauli Rautiainen (s. 1981) on suomalainen valtiosääntöasian-tuntija, tutkija ja apulaisprofessori. Hän on toiminut vuodesta 2016 alkaen Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessorina johtamisen ja talouden tiedekunnassa.
Teoksessaan Taiteen vapaus perusoikeutena Rautiainen kir-joittaa yhteenvedossaan näin:
Julkisen vallan suoranainen puuttuminen taiteelliseen toimintaan on tällä hetkellä vähäistä. Taiteelliseen toimintaan suoraan käsky- ja kieltonormein kohdistuvan oikeudellisen erityissääntelyn määrä on vähentynyt ja epäsiveellisten julkaisujen valvontalautakunnan tyyppi-sistä toimielimistä on luovuttu tai niiden roolia on muutettu. Sääntelyä toteutetaan nykyään yhä enemmän yleisten rikosoikeudellisten krimi-nalisointien kautta. Ne tarjoavatkin edelleen mahdollisuuden puuttua eri tavoin pahennusta ja ärtymystä aiheuttaviin tekoihin ja siten myös taiteelliseen toimintaan – taiteen vapauteen. Kriminalisoinneista säädet-täessä ja niitä sovellettaessa onkin muistettava tarkastella taiteellista
10 Rautiainen Pauli, Taiteen vapaus perusoikeutena, 2007, s. 57.
ilmaisua sen omia taiteellisia pyrkimyksiä kunnioittaen ja ottaen huo-mioon taiteen vapautta koskevan perusoikeuden taiteellisen muodon ja kanavan vapaalle valinnalle antaman perustuslain tasoisen tuen11.
Valtio ei siis aseta eritysvaatimuksia taiteen sisältöihin, päin-vastoin lainsäädännön tarkoituksena on edistää kaikenlaista tai-detta sisältöihin puuttumatta. Taiteessa tulee vallita ilmaisun ja menetelmien vapaus, joka edistää ja monipuolistaa yhteiskunnal-lista keskustelua12.
Provokatorisemman näkökulman julkisen taiteen ja prosent-tiperiaatteen näkökulmaan antaa Pierre Bourdieun esitys taiteen tilasta sosiaalisena järjestelmänä, missä taiteilijat, jakelijat ja vas-taanottajat osallistuvat taiteen keskusteluun sosiaalisista asemis-taan käsin. Sosiaalisilla asemilla Bourdieu tarkoittaa varallisuuteen, koulutukseen ja perheen taustojen sosiaalisesti periytyvien asemien tuottamaa valtaa. Bourdieu lainaa Michel Foucaultia ja ehdottaa, että tätä erilaisuuksien ja hajontojen säädeltyä järjestelmää, jonka sisällä jokainen yksittäinen teos määrittyy, kutsuttaisiin strategis-ten mahdollisuuksien kentäksi13.
Näin meillä on tila, joka sisältää kaksi ulottuvuutta ja kaksi taiste-lun ja historian muotoa. Yhtäällä käydään kahteen alakenttään, ”puh-taaseen” ja ”kaupalliseen”, sitoutuneiden taiteilijoiden taistelu itse tai-teilijan määritelmästä ja taiteen ja taitai-teilijan statuksesta (nämä vain kilpailijoidensa tunnustusta etsivien ”puhtaiden” ja suuren maailman kuuluisuutta ja kaupallista menestystä etsivien ”porvarillisten” tai-teilijoiden väliset taistelut ovat tärkeimpiä muotoja vallitsevasta hal-litsemisperiaatteesta käydyssä taistelussa, joka vallan kentällä asettaa vastakkain intellektuellit ja ”porvarillisen” älymystön edustaman ”por-variston”). Toisaalla, autonomisimmalla navalla, eli rajatun tuotan-non alakentällä, käydään vakiintuneen avantgarden ja uuden avant-garden väliset taistelut14.
Bourdieun ajattelumallilla taiteen avantgardistit eivät näkisi kiinnos-tavia mahdollisuuksia julkisen taiteen projekteissa valtion tuesta huoli-matta, koska niissä on liikaa rajoituksia taiteen uusiutumista ajatellen.
11 Rautiainen Pauli, Taiteen vapaus perusoikeutena, 2007, s. 125.
12 Hallituksen esitys 309/1993 vp, Rautiainen Pauli, Taiteen vapaus perusoikeutena, 2007, s. 60.
13 Bordieu Pierre, Järjen käytännöllisyys, 1988, s. 50.
14 Bordieu Pierre, Järjen käytännöllisyys, 1988, s. 61.
277
276 277
276 Julkisen taiteen polemiikki Julkisen taiteen polemiikki
Taiteen kehittyminen ei siis ole riippuvainen taloudellisesta tuesta ja päin-vastoin taloudellinen tuki ei välttämättä edistä taiteen uusiutumista. Toi-saalta taiteen sisältöjä uudistavat saattavat julkisen taiteen projekteis-saan (mikäli niitä on) käyttää jo olemassa olevia normeja, käytäntöjä ja tekniikoita. Silloin päämäärä saattaa olla toinen; elämänlaadun turvaami-nen. Valtion halu edistää ja monipuolistaa keskustelua julkisella taiteella epäonnistuu tällä ajattelumallilla. Valtion ajatus, saattaa taide kaikkien ulottuville, epäonnistuu myös bourdielaisittain, sillä hänen mukaansa tai-teesta nauttiminen edellyttää tietoisuutta mahdollisten tilasta, jossa teos on syntynyt. Tätä tietoisuutta ei monellakaan tavallisen kansan piirissä ole.
Tutkimusaineisto
Tarkastelen pohdinnassani mahdollisimman tuoretta aineistoa siitä, mitä prosenttitaiteen merkittävissä kaupungeissa Tampereella, Turussa, Oulussa ja Helsingissä oli tekeillä vuoden 2019 aikana.
Aineiston sisälle otan myös Valtion taideteostoimikunnan vuonna 2019 tekeillä olleet prosenttitaiteeseen liittyvät hankkeet ja muut julkisen taiteen tilaustyöt. Taiteen valintaprosesseihin en luonnol-lisesti pääse kiinni, mutta voin tarkastella sitä, minkä aiheisia ja tyylisiä teoksia prosesseihin on tullut valituksi. Onko kotimaan jul-kinen taide pelkästään abstraktin idean kauneuden tavoittelua tai iloisuutta viestittävää ja ennen kaikkea, löytyykö tuolta vuodelta yhtään prosessien läpi päässyttä kiinnostavaa ja/tai rakentavaa kritiikkiä edustavaa projektia yhteisessä sosiaalisessa tilassamme?
Turusta ei ainakaan internetissä ollut löydettävissä aktiviteet-tejä julkisen taiteen projekteista vuodelta 2019, joten Turku jää aineiston ulkopuolelle. Tampereella ei myöskään ollut prosenttipe-riaatteeseen liittyviä tilauksia, mutta Tampere juhlisti 240-vuotista olemassaoloaan vuonna 201915 järjestäen Tammerkosken rannalle julkisen taiteen tapahtuman. Siihen osallistui yhdeksän taiteilijaa/
taiteilijaryhmää kotimaasta ja muutama ulkomailtakin. Teokset oli-vat pääosin väliaikaisia, joten kiinnostavaa on katsoa, poikkeaako teosten aiheympäristö pysyvien julkisen taiteen teosten aiheympä-ristöstä. Oulussa toteutettiin kyseisenä vuonna kolme prosenttitai-teeseen liittyvää projektia16. Helsingissä HAM ilmoittaa toteutettuja
15 https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/
tiedotteet/2019/09/27092019_2.html
prosenttitaiteeseen liittyviä hankkeita olleen kymmenen teosta, joista kaksi oli väliaikaisia. Lisäksi HAM oli yhteistyökumppanina Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan sekä Suo-men Kuvanveistäjäliiton kanssa toteuttamassa Sculpture Expanded – liikkuvaa julkisen taiteen laboratoriota17 Helsingissä. Tapahtu-maan valikoitui kymmenen taiteilijaa. Valtion taideteostoimikunta18 ilmoittaa vuosikatsauksessaan tekeillä olevia prosenttitaiteen koh-teita olleen kolme ja muita tilaustöitä yhdeksän kappaletta. Näistä projekteista en löytänyt kahdesta teosehdotuksesta mitään tietoa.
Näin aineistotutkimukseen päätyi kokonaisuudessaan neljäkym-mentä julkisen taiteen projektia.