Lukeminen Suomessa -tutkimushankkeen puitteissa toteutettiin 1970-luvulla laaja haastattelututkimus suomalaisten lukuharrastuksesta. Aineisto kerättiin vuonna 1973 ja analyysi materiaalista julkaistiin 1979. Tutkimuksen mukaan viisi useimmin mainittua kirjailijaa tai kirjaa olivat tässä järjestyksessä: Kalle Päätalo, Alistair MacLean, Raamattu, Mauri Sariola ja Anni Polva. Aivan kärkiviisikon tuntumassa olivat Kaari Utrio, Agatha Christie ja Frederick Forsyth.475
Viihde- ja ajanvietekirjallisuudeksi luokitellut kirjat loistivat luetuimpien listoilla muutenkin. Suomalaisten suosikkikirjallisuutta tutkineen professori Juhani Niemen mukaan näihin listoihin kannattaa kuitenkin suhtautua kriittisesti. Vastaajat yleensä kertoivat juuri lukemastaan kirjasta, eivätkä kirjallisuuden klassikot siksi näkyneet suosikkilistoilla. Niemen oman selvityksen mukaan vuoteen 1996 mennessä steadyseller-määritelmän saattoi antaa noin 33 kirjalle, joista vain muutama oli ajanvietekirja.476 Steadyseller on Niemen määrittelemänä teos, josta on otettu uusintapainoksia 20 vuotta julkaisusta, ja jota on painettu vähintään 100 000 kappaletta. Niemen ajanvietteeksi luokittelemia teoksia tuolla 33 kirjan listalla ovat Mauri Sariolan Lavean tien laki(1961) ja Aino Räsäsen Soita minulle, Helena!(1945) sekä hyvin lähellä 100 000 rajaa Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926). Niemen loppupäätelmä oli, että suomalaisten todelliset suosikkikirjat ovat klassikoita, eivät viihdekirjoja.477
Kun Niemen kokoamaa kappalemääriin perustuvaa suosikkikirjallisuuden listaa vertaa Kariston kirjallisen johtajan Martti Qvistin 1958 kokoamaan menekkiteosten listaan saa hyvän näkymän suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin 1900-luvulla. Teoksia, joita oli vuoteen 1958 mennessä painettu yli 80 000 ja joista otettiin seuraavina vuosikymmeninä yhä lisää painoksia, olivat muun muassa Ahon JuhajaRautatie, Kiven Seitsemän veljestä jaNummisuutarit,Kalevala, Linnan Tuntematon sotilas, Sillanpään Nuorena nukkunut, Waltarin Sinuhe egyptiläinen, Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta ja Kiannon Ryysyrannan Jooseppi. 1960-luvulla julkaistuista kirjoista Linnan Täällä Pohjantähden
475Eskola 1979, 176. Vastauksia oli yhteensä 1178 kappaletta.
476Niemi 1997, 205–207.
477Niemi 1997, 39.
allanousi tähän eniten painettujen ryhmään.478Täällä Pohjantäden allaoli myös luettu:
Suomen Gallupin tutkimuksen mukaan 1969 noin puolet suomalaisista oli lukenut trilogian jonkun osan ja 38 % oli nähnyt ensimmäisistä osista tehdyn elokuvan.479 Vuoteen 1958 mennessä vain kolme suomalaista kaunokirjallista teosta ylitti 300 000 kappaleen myynnin: Seitsemän veljestä, Rautatie ja Tuntematon sotilas.480 Sen sijaan 80 000 kappaleen rajan ylittäneiden teosten listalla oli mukana useampiakin romantiikan lajityyppiin liitetty teos: Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili sekä Aino Räsäsen kaksi Helena-sarjan kirjaa.481
Yksikään Anni Polvan vuoteen 1958 mennessä julkaistu teos ei ylittänyt 30 000 kappaleen kokonaismäärää eikä noussut Qvistin kokoamalle listalle. Eivät hänen teoksensa päässeet sen paremmin Niemen 1996 kokoamalle steadyseller-listallekaan.
Määrittelemällä suosikkikirjailija yksittäisten teosten kappalemääräisen menestyksen mukaan, eivät Polvan teokset täyttäneet steadysellerin määritelmää. Samana vuonna Anni Polvan kanssa Karistolla debytoinut Aino Räsänen oli ehdottomasti steadyseller-kirjailija.
Hänen esikoisteostaan Soita minulle, Helena! myytiin 17 painosta eli noin 86 000 kappaletta vuoteen 1952 mennessä.482
Polvan menestyksen ”salaisuus” piili hyvin myyneiden yksittäisten nimikkeiden sijaan tuotannon laajuudessa. Polvan yksittäisiä teoksia voi myyntimäärien mukaan luonnehtia suosikkikirjoiksi, jotka kokonaisuutena muodostivat 1960-luvulla useita satoja tuhansia, vuoteen 1970 mennessä miljoonan, 1980-luvun alkuun mennessä kaksi miljoonaa ja 2000-luvun taitteeseen mennessä lähes kolme miljoonaa kappaletta myyneen valtavan steadysellerin. Koska useista teoksista oli jatkuvasti liikenteessä painoksia, kumuloituivat myyntimäärät varsinkin 1960-luvun lopulla (katso kuvio 3).
478Menekkilistojen vertailu paljastaa muutaman teoksen, joiden suosio näyttää kasvaneen erityisesti vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä, vaikka kirjat olikin jo julkaistu ennen 1950-lukua. Nämä teokset olivat Kiannon Punainen viiva, Palolammen Kollaa kestää(1940), Kiven Yö ja päiväsekä Lehtosen Äidin rukous.
479Lotti 2006, 55.
480Ellilä, E.J.: Sadantuhannen painoksia. Radiokuuntelija16/1958.
481Qvist, Martti: Kaunokirjallisuutemme menekkiteokset.Suomen kirjakauppalehti 9/58.
482Niemi 2000, 96.
Myyntiluvut ovat toki vain yksi tapa selvittää sitä, mitä luettiin ja mikä oli suosittua kirjallisuutta. Jos kirja myydään ja ostetaan, se ei tarkoita, että se myös luetaan. Kirja saatettiin antaa lahjaksi eikä lahjansaaja sitten sitä lukenutkaan, tai kirja saatettiin ostaa koristeeksi olohuoneen kirjahyllyyn. Edellä luetellut kaikkein suosituimmat kaanoniin kuuluvat teokset olivat luonteeltaan kirjoja, joita kodin kirjahyllyssä sopi pitää esillä.
Ajanvietekirjallisuus ei kuitenkaan ollut lajityyppi, jota olisi ainakaan yleisesti hankittu kirjahyllyyn koristustarkoituksessa. Eikä varsinkaan Anni Polvan romaaneja.
Lukemiseen ja lukemisharrastukseen alettiin kiinnittää Suomessa enemmän huomiota 1950-luvulla, jolloin aiheesta tehtiin ensimmäisiä empiirisiä tutkimuksia.
Yhteiskunnallisen Korkeakoulun tutkimusosastolla toteutettiin Martti Qvistin johdolla laaja tutkimus helsinkiläisten lukemisharrastuksesta. Tutkimus perustui 1954 tehtyihin haastatteluihin ja se julkaistiin 1960. Tutkimuksessa ei otettu kantaa kaunokirjallisuuden alalajeihin, joten viihdekirjallisuutta ei tämän tutkimuksen valossa voi erikseen analysoida.483
Qvistin tutkimuksen lisäksi Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa selvitettiin 1950-luvulla muun muassa nuorten harrastamista, myös lukemisharrastusta. 1960-luvulla puolestaan tehtiin muutamia sosiologisia lukijatutkimuksia. Antti Eskolan tutkimus Jäykkyys ja taidekäsitykset (1963) oli uudenlainen asennetutkimus suhtautumisesta moderniin lyriikkaan. Katarina Eskola puolestaan julkaisi 1972 lisensiaattityönsä kirjallisuuden eri lajien vastaanotosta. Eskolan tutkimusaineistona oli neljän erityyppisen kirjan (runoteos, mielipidekirja, romaani ja viihdekirja) lukijoiden täyttämät tutkimuslomakkeet. Eskolan käyttämä viihdekirja oli Kaari Utrion historiallinen romaani Sunneva Jaarlintytär (1969).484
1950-luvulla tehtiin myös joitakin koko maan kattavia pienempiä Gallup-kyselyitä, joista Helsingin Sanomat uutisoi 1953 ja 1954.485 Työväen Sivistysliiton toimintaa käsittelevässä teoksessa julkaistiin 1954 kyselytutkimus työväestön
483Qvist 1960, 21–36.
484Eskola 1972, 21–28.
485Kotimainen Gallup: Yksi kolmesta ei lukenut yhtään kirjaa viime vuonna.Helsingin Sanomat6.3.1953. Kotimainen Gallup: Joka kolmas luki kirjaa. Helsingin Sanomat 3.1.1954.
sivistysharrastuksista. Kysely oli tehty Tampereella, Hausjärvellä ja Imatralla ja siinä oli lähes 500 vastaajaa.486
Helsinkiläisten lukutottumusta selvittävän tutkimuksen keskeinen tulos oli, että lukemisharrastus jakautui hyvin epätasaisesti: Pieni aktiivisten lukijoiden joukko luki käytännössä noin 80 % kaikista vuoden aikana luetuista kirjoista. Qvist viittasi amerikkalaiseen laajaan tutkimukseen, joka osoitti samanlaisen ilmiön Yhdysvalloissa.487 Helsingin Sanomien julkaisemat Gallup-kyselyjen tulokset viittasivat samaan. Koko maan väestöä edustavalta joukolta kysyttiin, olivatko nämä lukeneet yhtään kirjaa kuluneena vuonna. Kolmannes vastaajista ei ollut lukenut kirjoja, ellei Raamattua tai virsikirjaa laskettu. Luettujen kirjojen määrä vaihteli hurjasti ja enemmän kuin viisi kirjaa vuodessa lukeneita oli vain pieni joukko.488
Suomalaisten kirjallisuuden lukeminen 1950-luvulla oli näiden selvitysten mukaan kasautunut harvojen harrastukseksi ja sama ilmiö näkyi edelleen 1970-luvun taitteessa.
Musiikkisosiologiaa tutkinut Seppo Toiviainen kuvasi Pohjoinen-lehden artikkelissa 1968 suomalaista kulttuuriharrastusta siten, että paljon ketkään eivät harrasta paljon mitään kulttuuria. Toiviaisen mukaan viidennes suomalaisista ei ollut lukenut vuoden aikana yhtään kaunokirjallista teosta, kaksi kolmannesta ei ollut käynyt taidenäyttelyssä, eikä puolet elokuvissa tai teatterissa.489Toiviainen esitteli tekemäänsä faktorianalyysiä eri kulttuurilajien harrastamisesta. Hän oli löytänyt selvän trendin, jonka mukaan yhtä taidelajia harrastanut oli taipuvainen harrastamaan muutakin taidetta. Kuvataide, musiikki ja teatteri muodostivat oman ryhmänsä, kun toisessa faktorissa korostuivat elokuvat ja kirjallisuus. Toiviaisen mielestä tämä todisti, ettei puhe eliitti- ja populaarikulttuurista ollut vain semantiikkaa, vaan se perustui sosiaalisiin tosiasioihin.
Toiviainen tiivisti kulttuuriharrastamisen siten, että tyypillinen suomalainen
486Harva 1954, 270–285.
487Qvist 1960, 46–47.
488Kotimainen Gallup. Yksi kolmesta ei lukenut yhtään kirjaa viime vuonna.Helsingin Sanomat6.3.1953.
489Toiviainen, Seppo: Kansalaiset ja kulttuuri - kokemusperäinen kokonaiskuva taiteen imeytymisestä Suomen kansaan.Pohjoinen, 1968 178-187.
kulttuurinharrastaja on enemmän tyypillinen kulttuurinharrastaja kuin tyypillinen suomalainen.490