Lepakot

4.10.1 Yleistä tuulivoiman vaikutuksista lepakoihin

Suomessa on vuoteen 2008 mennessä tavattu kaikkiaan 13 eri lepakkolajia, joista kuitenkin ainoastaan kuuden tiedetään varmasti lisääntyvän maassamme (Taulukko 4-24). Lepakoiden levinneisyys painottuu Suomessa voimakkaasti maan etelä- ja lounaisosiin niiden vä-hetessä kuitenkin nopeasti pohjoista kohti mentäessä.

Valtaosan Suomessa säännöllisesti tavattavista lepak-kolajeista talvehtii maassamme viettäen talvensa hor-roksessa. Lepakoiden talvehtimispaikoista Suomessa tiedetään varsin vähän, mutta yleisesti niiden tiedetään suosivan suojaisia ja kosteita paikkoja, joissa lämpöti-la pysyy koko talven ajan yli 0 °C. Lepakot lisäänty-vät yhdyskunnissa, joita kantavat naaraat muodosta-vat kesällä mm. luoliin, kalliohalkeamiin, isojen puiden koloihin sekä asumattomiin rakennuksiin. Lepakot li-sääntyvät varsin hitaasti, mutta voivat toisaalta elää hyvin pitkäikäisiksi, mikä tekee niistä osaltaan alttii-ta esimerkiksi tuulivoimaloiden aiheutalttii-tamalla aikuis-kuolleisuuden lisääntymiselle. Yleisesti suurimpina uhkina suomalaisille lepakkopopulaatioille pidetään maa- ja metsätaloustoimien aiheuttamia elinympäris-tömuutoksia, jotka ovat merkittävästi vähentäneet le-pakoille soveltuvien lisääntymis- ja ruokailupaikkojen sekä päiväpiilojen määriä luonnossa. Kaikki Suomen lepakkolajit on rauhoitettu luonnonsuojelulain 38 § nojalla. Lisäksi ne kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) mukaisiin lajeihin, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 § nojalla kielletty.

Taulukko 4‑24. Suomessa tavatut lepakkolajit ja niiden esiintyminen EUROBATS‑raportin (Kyheröinen ym. 2006) mukaan.

Taulukon tietoja on täydennetty Salovaaran (2007) ja Lappalaisen (2008) mukaan. Tähdellä merkityt lajit eivät olemassa olevien tietojen mukaan talvehdi Suomessa.

Laji Lajin esiintyminen Suomessa

Vesisiippa (Myotis daubentonii) Etelä- ja Keski-Suomessa 63–64°N asti

Lampisiippa (M. dasycneme) Paikoin Etelä-Suomessa (1 talvehtimishavainto vuodelta 2002, havainto kahdesta yksilöstä kesällä 2006)

Isoviiksisiippa (M. brandtii) Etelä- ja Keski-Suomessa 64–65°N asti Viiksisiippa (M. mystacinus) Etelä- ja Keski-Suomessa 64–65°N asti Ripsisiippa (M. nattereri) Harvinaisena Etelä-Suomessa

*Isolepakko (Nyctalus noctula) Laikuittaisesti Etelä-Suomessa Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Koko maassa

*Etelänlepakko (E. serotinus) Harvinaisena Etelä-Suomessa, yksi havainto Hangosta v. 2008

*Kimolepakko (Vespertilio murinus) Laikuittaisesti Etelä-Suomessa

*Vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus) Laikuittaisesti Etelä-Suomessa (ensimmäinen havainto vuodelta 2001)

*Kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus) Paikoin Etelä-Suomessa (ensimmäinen havainto vuodelta 2007)

*Pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) Paikoin Etelä-Suomessa Korvayökkö (Plecotus auritus) Etelä- ja Keski-Suomessa 63°N asti

Tuulivoimapuistot voivat vaikuttaa lepakoihin ensisi-jaisesti aikuisten lisääntyneen törmäyskuolleisuuden kautta elinympäristömuutosten ja häirinnän jäädessä nykytietojen mukaan vähäisiksi. Fyysisten yhteentör-mäysten ohella tuulivoimaloiden aiheuttamaa lepak-kokuolleisuutta voi linnuista poiketen kuitenkin lisätä myös lepakoiden suurempi alttius pyörivien lapojen ai-heuttamille ilmanpaineen muutoksille, erityisesti no-pealle ilmanpaineen laskulle, jotka voivat joissain ti-lanteissa aiheuttaa suoraan lepakon kuoleman niiden keuhkoihin muodostuvista ilmakuplista aiheutuvien verisuonivaurioiden sekä sisäisen verenvuodon kaut-ta (nk. barotrauma). Suorien fyysisten törmäysten ja ilmanpaine-erojen aiheuttaman lepakkokuolleisuuden keskinäisestä merkityksestä kuolinsyyn aiheuttajana ei vielä tunneta tarkasti, mutta esimerkiksi Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa tuulivoimaloihin kuolleista le-pakoista kaikkiaan 90 % havaittiin kärsivän sisäisestä verenvuodosta, kun fyysisestä törmäyksestä aiheutuvia vammoja, jotka voisivat selittää sen kuoleman, löydet-tiin vain noin puolella tutkituista yksilöistä (Baerwald ym. 2008).

Lepakot altistuvat törmäysvaikutuksille tuuli-voimaloiden kanssa pääasiassa ravinnonhankintan-sa aikana sekä muutto- ja siirtymälentojen aikana.

Tuulivoimaloiden aiheuttama törmäyskuolleisuus vaihtelee niillä kuitenkin lintujen tapaan huomatta-vasti tuulivoimaloiden sijainnin ja niiden teknisten ominaisuuksien mukaan, mikä korostaa osaltaan han-kekohtaisen suunnittelun tärkeyttä myös tuulivoima-puiston lepakoille aiheuttamien haittavaikutusten mi-nimoimiseksi. Suurinta tuulivoimaloiden aiheuttama lepakkokuolleisuus on tutkimusten mukaan yleises-ti myöhään kesällä ja alkusyksystä, joka vuodenajal-lisesti ajoittuu lepakoiden syysmuuton sekä lisäänty-mis- ja talvehtimisalueiden välisien siirtymien ajan-kohtaan (Kerns & Kerlinger 2004, Johnson 2005, Kunz ym. 2007). Lisäksi useissa sekä Yhdysvalloissa (mm. Johnson ym. 2003) että Euroopassa (Brinkmann 2006) tehdyissä tutkimuksissa merkittävän osan lapoi-hin törmänneistä lepakoista on havaittu kuuluvan eri-tyisesti muuttaviin lajeihin, mikä tukee osaltaan kä-sitystä tuulivoimaloiden synnyttämästä törmäysriskis-tä erityisesti muuttolennossa oleville lepakoille. Syiksi

142

muuttavien lepakoiden törmäysherkkyydelle on esitet-ty mm. kaikuluotauksen vähäisempää käyttöä muutto-matkan aikana verrattuna tavalliseen saalistuslentoon sekä tuulivoimarakenteiden houkuttelevuutta mahdol-lisina lepopaikkoina (Kunz ym. 2007). Lisäksi muut-tomatkalla olevien lepakot pysähtyvät usein myös saa-listamaan matkansa aikana, mikä voi osaltaan merkit-tävästi lisätä lepakoiden paikallisia yksilömääriä sekä nostaa tätä kautta tuulivoimapuiston mahdollisia tör-mäysvaikutuksia alueen lisääntyneen lepakkoaktiivi-suuden vuoksi.

Tuulivoimaloiden vaikutuksia lepakoihin on tähän mennessä tutkittu pääasiassa maa-alueille sijoitettu-jen tuulivoimapuistosijoitettu-jen yhteydessä, minkä takia kä-sitys offshore-tuulivoimaloiden mahdollisista vaiku-tuksista niihin on vielä osin puutteellinen. Ruotsissa Kalmarin tuulivoimapuistossa tehdyssä tutkimukses-sa (Ahlén ym. 2007) sekä paikallisten että muuttavi-en lepakoidmuuttavi-en havaittiin kuitmuuttavi-enkin yleisesti saalistavan tuulivoimapuiston alueella tai jopa tuulivoimaloiden lapojen ympärillä, mihin voivat olla syynä voimalois-sa käytettyjen valojen puoleenvoimalois-sa vetämät hyönteiset, mm. yöperhoset, joita lepakot yleisesti käyttävät ravin-nokseen.

4.10.2 Lähtötiedot ja arviointimenetelmät Tuulivoimapuiston lepakoille aiheuttamia vaikutuksia on tarkasteltu kirjallisuuslähteiden avulla. Suomessa ei toistaiseksi ole tehty tutkimusta merituulivoimapuis-tojen vaikutuksista lepakoihin, joten törmäysriskin osalta on hyödynnetty ulkomaisia lähteitä. Merialueille suunniteltujen tuulivoimaloiden lepakoille aiheutta-masta törmäysriskistä on kansainvälisestikin vain vä-hän saatavilla olevaa tutkimustietoa.

4.10.3 Nykytilanne

Hankealueella ei ole tehty erillistä lepakkoselvitys-tä, eikä lepakoiden esiintymisestä alueella ole tietoa.

Ajoksen edustan merialueelle sijoittuvista tuulivoi-malaitoksista osa sijaitsee aivan rannikon tuntumassa.

Lepakoita voidaan tavata hankealueella ruokailemassa sekä muuttomatkojen yhteydessä.

Suomessa lepakoiden levinneisyys painottuu voi-makkaasti maan etelä- ja lounaisosiin, kun taas Kemin alueella niiden lukumäärät ovat jo selkeästi pienempiä.

Lajeista Kemin korkeudella esiintyvät lajeista lähinnä pohjanlepakko sekä mahdollisesti myös viiksisiippa ja

isoviiksisiippa (jälkimmäisten levinneisyysraja 64–65

°N). Kemin alueella tavattavat lepakkolajit kuuluvat pääasiassa Suomessa talvehtiviin lajeihin, joiden osal-ta säännöllinen pitkän matkan muutto on harvinai-sempaa.

4.10.4 Tuulivoimapuiston vaikutukset lepakoihin

Tuulivoimapuiston toiminnan aikana tuulivoimaloi-den pyörivät lavat muodostavat lepakoille törmäysris-kin. Törmäysriskin suuruuteen vaikuttaa suuresti voi-malan sijoituspaikka (sijainti tärkeällä ruokailualueella tai muuttoreitillä).

Lepakot voivat altistua merituulivoimaloiden hait-tavaikutuksille ravinnonhankinnan sekä muutto- ja siirtymälentojen aikana. Kemin korkeudella esiintyvät lepakkolajit kuuluvat lyhyen ja keskimatkan muutta-jiin. Lyhyen ja keskimatkan muuttajilla on mahdol-lisesti myös syksyistä vaellusliikehdintää, mutta sen mittakaavasta ei ole tietoa. Nykytietämyksen valossa pidempiä matkoja muuttavien lepakkolajien muuton pääsuuntien arvellaan olevan Suomenlahden yli ete-lään tai itä – länsi -suuntaisesti Ahvenanmaan kaut-ta Ruotsiin (Suomen lepakkotieteellinen yhdistys).

Edellä esitetyn perusteella ei vaikuta todennäköiseltä että Ajoksen merituulivoimala-alueen poikki kulkisi merkittäviä lepakoiden muuttoreittejä, mutta tästä ei ole tutkimuksin varmistettua tietoa.

Kemin alueella esiintyvistä lepakkolajeista vain pohjanlepakko kuuluu myös merialueella potentiaa-lisesti saalistaviin lajeihin. Ruotsissa merituulivoima-puistojen alueella tehdyssä selvityksessä (Ahlén ym.

2007) pohjanlepakoita tavattiin saalistamassa myös merialueilla, mutta viiksisiipoista tehtiin havaintoja vain maa-alueilla. Viiksi- ja isoviiksisiipat saalistavat pääosin metsäisissä ympäristöissä.

Sekä saalistaessaan että muuttaessaan lepakoiden on havaittu merialueella suosivan alhaisia tuulennope-uksia (tuulen nopeus alle 5 m/s). Tuulivoimalat käyn-nistyvät 3-3,5 m/s tuulella. Huomattava osa lepakoi-den saalistuksesta merialueella tapahtuu niin matalilla tuulennopeuksilla, etteivät tuulivoimaloiden lavat eivät pyöri eikä tällöin aiheudu törmäysriskiä. Veden pääl-lä myös lepakoiden lentokorkeuden on havaittu usein olevan alhaisempi kuin maa-alueilla. Veden päällä suu-rin osan lepakoiden lentotoiminnasta sijoittuu maksi-missaan 40 metrin korkeudelle veden pinnasta. Kemin edustalle merialueelle suunniteltujen tuulivoimaloiden

lavat jäävät noin 50–60 metrin etäisyydelle merenpin-nasta. Matalalla lentäminen pienentää törmäysriskiä, mutta lepakoiden lentoradoissa ja -korkeuksissa ta-pahtuvan huomattavan vaihtelun vuoksi ne voivat kui-tenkin altistua törmäyksille myös mikäli ne saalistavat merituulivoimapuiston alueella.

4.10.5 Sähkönsiirron vaikutukset lepakoihin Voimajohtoreittien alueella metsät ovat voimakkaas-ti muokattuja, joten reivoimakkaas-tillä ei arvioida sijaitsevan sel-laisia kohteita, joilla lepakoiden esiintyminen yksit-täisiä yksilöitä lukuun ottamatta olisi todennäköistä.

Sähkönsiirrosta ei arvioida aiheutuvan merkittäviä le-pakoihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia.