Lapsiperheiden hyvinvointi toiminnan ulottuvuuksien tasoilla

Niemelän (2010, 27) mukaan perhettä voidaan pitää yhteiskunnan perussoluna. Yhteiskunnan rakentuessa näistä perussoluista on isossa kuvassa varsin merkityksellistä, miten perheet voivat.

Suomessa noin viidennes (21,3 %) koko maan kotitalouksista on lapsiperheitä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018). Lapsiperheiden hyvinvointi rakentuu arjessa perheen jäsenten, kodin ja ympäristön rakenteiden välisessä suhteessa ja näiden tekijöiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa (Törrönen 2012b, 12). Vaikka lapsi tulee nähdä aktiivisena toimijana, jolla on omat henkilökohtaiset tunteet ja kokemuksensa, ei lapsen hyvinvointia voida täysin erottaa perheen hyvinvoinnista ja luonnollisesta elinympäristöstä (Marjanen ym. 2017). Siksi tämän tutkimuksen kannalta on mielekkäämpää tarkastella lapsen hyvinvointia osana koko perheen hyvinvointia. Tässä luvussa rakennetaan käsitystä siitä, mitä lapsiperheen hyvinvointi on, ja mitkä tekijät vaikuttavat perheen hyvinvointiin tämän tutkimuksen viitekehyksessä.

Törrönen (2012b, 10) jäsentää lapsiperheiden arjen hyvinvointiin liittyviä käsitteitä toimeentuloon, sosiaalisia suhteisiin ja itsensä toteuttamiseen. Kaikkonen ym. (2012, 171) näkevät olennaisina tekijöiden myös perheen voimavarat, terveystottumukset (esim. ravitsemus- ja liikuntatottumukset, päihteidenkäyttö), vanhempien parisuhteen, vanhemmuuden laadun, mielenterveyden ja perheen elinolosuhteet sekä sosioekonomisen aseman. Suomessa lasten hyvinvoinnin tilaa arvioidaan kansallisesti kuuden hyvinvoinnin ulottuvuuden kautta, joka perustuu YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksen periaatteisiin ja määrittelyyn. Näitä ulottuvuuksia ovat ”materiaalinen elintaso”,

”kasvuympäristön turvallisuus”, ”terveys”, ”koulu ja oppiminen”, ”perhe”, vapaa-aika ja osallisuus”

sekä ”yhteiskunnallisesti tarjottu tuki ja suojelu”. (Lapsiasiavaltuutettu 2014; Inchley ym. 2016.) Erilaisia tulkintoja lapsiperheiden arjen hyvinvoinnista on kuitenkin mahdollista katsoa ja läpivalaista Niemelän (2010; 2014) ihmisen toimintajärjestelmän ulottuvuuksien kautta.

Riittävän aineellisen hyvinvoinnin (”omistaminen”) voidaan kiistattomasti nähdä olevan yhteydessä koko perheen hyvinvointiin. Kansallisen tarkastelussa toimeentuloa pidetään yhtenä tärkeimpänä yksittäisenä hyvinvoinnin taustamuuttujana (Kurttila 2018, 16). Ensisijaisesti toimeentulo vaikuttavaa lapsiperheiden aineelliseen hyvinvointiin ja päivittäisten fyysisten (”olemisen”) tarpeiden tyydyttämiseen (ks. Ohisalo 2017, 66). Taloudellinen tilanne määrittää arjen elintasoa, mahdollisuuksia ja voimavaroja. Dalyn & Kellyn (2015, 191) mukaan ongelmat perheen toimeentulossa rajoittavat käytettävissä olevia taloudellisia ja toiminnallisia resursseja, ja toisaalta seurausten työstäminen kuluttaa toiminnallisia (”tekemisen”) ja tunnetason resursseja, jolloin taloudellinen tilanne kuormittaa ikään kuin kahdesta suunnasta. Heikko taloudellinen tilanne ei suoranaisesti tarkoita perheen pahoinvointia tai ongelmia, mutta vaikuttaa arjen toiminnan mahdollisuuksiin ja tutkimusten mukaan indikoi riskejä usealla eri hyvinvoinnin osa-alueella.

Koska hyvinvointi perustuu vahvasti yksilöiden subjektiiviseen kokemukseen, määrittävät kehon ja mielen terveys hyvinvointia merkittävällä tavalla. Hyvä psyykkinen ja fyysinen terveydentila on edellytys hyvälle olemassa ololle, hyvinvoinnille ja itsensä toteuttamiselle (Hirvilammi 2014, 70).

Christensenin (2004) mukaan lasta ja perhettä voidaan pitää oman terveytensä ylläpitäjinä ja tuottajina. Perheen arjen ruokailutottumukset, liikunta, uni, stressi ja koettu elämänlaatu sekä elämäntavat ovat merkityksellisiä tekijöitä terveyden kannalta. Koska perhettä voidaan pitää varsin kiinteänä vuorovaikuttavana yksikkönä, on yksilöiden terveys niin psyykkishenkisenä kuin fyysisaineellisena toimintana yhteydessä myös muiden jäsenten kokemaan hyvinvointiin. Lapset oppivat vanhemmiltaan arjen rutiinit ja terveyskäyttäytymisen, ja toisaalta myös huolet terveydestä ja hyvinvoinnista ovat perheessä lähes aina yhteisesti jaettuja. Esimerkiksi vanhempien

mielenterveydenhäiriöt ja masennusoireet heijastuvat lasten psyykkisen, sosiaalisen ja emotionaaliseen kasvuympäristöön, joka voi vaikuttaa mielenterveysongelmien jatkumiseen ylisukupolvisesti (mm. Ristikari ym. 2016, 99). Sosiaalityössä terveys on tärkeä osa-alue arvioitaessa lapsiperheiden voimavaroja ja toimintakykyä.

Olosuhteet, kehitysympäristö ja elin olot luovat mahdollisuuksia ja asettavat rajoja, sille miten yksilön on mahdollista toteuttaa itseään, kasvaa, oppia ja elää lapsuuden elämän vaihetta. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä merkityksellisempi on kodin ympäristö ja sen vuorovaikutussuhteet. Turvallinen kodin ilmapiiri on edellytys hyvinvoinnin kokemiselle arjen keskellä. Lapsille koti on paikka, jossa tulisi voida levätä ja leikkiä, mutta myös harjoitella tärkeitä taitoja ja vastuunottamista tulevaisuutta varten. Perhe ja vanhemmat ilmentävät lasten osallisuutta ja mahdollisuuksia osallistua ja toteuttaa itseään eri toiminnan tasoilla (ks. Niemelä 2010, 29). Arjen osallisuus vaatii jaettua aikaa ja läsnäoloa (Helavirta 2011, 77). Törrönen (2012b, 135) näkee perheen arvojen heijastelevan sellaisia asioita, mitä perheessä pidetään tärkeänä toiminnan tasolla. Perheen ja työelämän yhteensovittaminen voi luoda paineita niin arvojen kuin yhteisen ajanvieton suhteen.

Toisaalta esimerkiksi harrastustoiminta voi tuoda tarvittavia osallisuuden kokemuksia ja antaa turvallisen aikuisten läsnäoloa lapselle toiminnan mahdollisuuksien keinoin. Tekemisellä voi olla perheelle eri merkityksiä aina ajankulusta jaksamiseen ja rentoutumiseen, mutta se voi toimia myös selviytymisen keinona arjen keskellä (vrt. Vuori 2012, 60).

Perhe on myös jäsentensä välinen tunneside, jossa yksilöt parhaimmillaan tukevat toisiaan ja tyydyttävät toistensa sosiaalisia tarpeita arjen vuorovaikutuksessa. Hyvinvoivista ja turvallisista perhesuhteista kertoo mm. lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhteen laatu, perheen yhteinen ajanvietto, luottamus ja asioiden jakaminen (vrt. Ellonen & Korkiamäki 2006, 230). Myönteisistä vuorovaikutussuhteista voidaan käyttää myös sosiaalisen pääoman käsitettä (esim. Coleman 1990).

Lasten sosiaalinen pääoma näyttäytyy vahvimmin lasten kokemana sosiaalisena tukena, luottamuksena ja turvallisuuden tunteena, johon kodin ilmapiirillä merkittävä vaikutus (Ellonen &

Korkiamäki 2006, 234). Vanhempien kyky toimia vanhempana lapselleen niin perushoidon kannalta kuin myös psyykkisesti ja emotionaalisesti, on lapsen normatiivisen kasvun ja kehityksen näkökulmasta oleellista (ks. Kataja 2012, 97-98; Helavirta 2011, 24). Törrösen (2012b, 165) mukaan hyvät ihmissuhteet kasautuvat muiden hyvinvointia tuottavien tekijöiden kanssa. Esimerkiksi ihmissuhteet ja läheisverkostot ovat laajempia ja läheisempiä hyvinvoivissa perheissä, kun taas huonovointisuus voi kertoa usein myös läheisverkostojen niukkuudesta tai heikkolaatuisista ihmissuhteista. Perheen hyvät sisäiset vuorovaikutussuhteet ja läheisverkosto voivat toimia lasten

hyvinvointia suojaavina tekijöinä, vaikka perheen elämäntilanne olisi muilta osin kuormittava (ks.

Lämsä 2009, 220). Väänäsen (2007, 112; 2013, 81) mukaan tärkeimpiä lasten psyykkistä hyvinvointia suojaavia tekijöitä perheen dynamiikassa ovat yhteenkuuluvuus, perheen jäsenten välinen kommunikaatio ja perhesuhteiden vakaus.

Lapsuuden ajan hyvinvoinnilla on merkittävä vaikutus yksilön kokemalle hyvinvoinnille myöhemmissä elämänvaiheissa. Suomalaiset lapset ovat kansainvälisestikin tarkasteltuna usealla osa-alueella erittäin hyvinvoivia ja onnellisia, mutta terveyden ja hyvinvoinnin erojen kuilu on eri sosioekonomisten ryhmien välillä kasvanut, mikä konkretisoituu lasten elämässä (Aira ym. 2014).

Pikkulapsivaiheen hyvinvoinnin puutteet kasvavat usein merkittäviksi nuoruuden ikävaiheeseen mennessä (Kaikkonen ym. 2012, 6; Laatikainen ym. 2013). Perheongelmien ja hyvinvoinnin puutteilla on yhteys myös niiden periytymiseen sukupolvelta toiselle (Sirviö 2006, 22; Kanste ym.

2017, 17; Paananen ym. 2012), mihin vanhemman/vanhempien koulutus, sosioekonominen asema ja taloudellinen tilanne sekä terveys tilastojen valossa vaikuttavat (mm. Inchley ym. 2016; Kurttila 2018, 16; Paananen & Gissler 2014, 210). Vahvinta perhetaustan sukupolvittuminen on sellaisissa perheissä, joissa on toimeentulon ongelmia (vrt. Karhula 2017, 40). Vaikeudet toimeentulossa enteilevät suurempia huolia myös lapsista ja vanhemmuudesta esimerkiksi psykososiaalisten voimavarojen, mielenterveyden, terveyden ja toimintamahdollisuuksien osa-alueilla (Paananen &

Gissler 2014, 210). Eriarvoisuuden kasvu näkyy ongelmien kasautumisena, mikä saa aikaa myös lastensuojelutarpeita (Lammi-Taskula & Karvonen 2014, 300). Lapsuusajan hyvinvoinnin puutteet ja ongelmat eivät seuraa välittömästi näiden ongelmien jatkumiseen, mutta ympäristöllä on joko heikentävä tai vahvistava vaikutus yksilön kehitykseen suuntaan arjessa (Halme & Perälä 2014, 225;

Paananen & Gissler 2014, 213).