Diskurssianalyysistä ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa versiota ja diskurssin merkitys voi erota eri tieteenaloilla (Bryman 2012, 528; Fairclough 1997, 31). Diskurssianalyysi voidaankin nähdä analyysimenetelmää täsmällisemmin teoreettisena viitekehyksenä, sillä sen sisällä on mahdol-lista painottaa eri asioita ja käyttää erilaisia menetelmällisiä sovelluksia (Jokinen ym. 2016b, 25). Seuraavaksi esittelen muutamia lähestymistapoja, joiden avulla voidaan ymmärtää diskurs-sianalyysin monimuotoisuutta. Lopuksi kuvaan, miten diskurssi ja diskurssianalyysi ymmärre-tään tässä tutkielmassa.
Diskurssianalyysin teorian katsotaan pohjautuvan osittain sosiaalisen konstruktionismin tie-teenfilosofisiin lähtökohtiin. (Alvesson & Sköldberg 2008, 460, 465; Jokinen 2016, 251). So-siaalinen konstruktionismi lähtee oletuksesta, ettei ole olemassa yhtä absoluuttista, kaikille yh-teistä todellisuutta. Todellisuus voidaan ymmärtää subjektiiviseksi tulkinnaksemme, joka pe-rustuu siihen, mitä olemme yhteisössä oppineet. (Hirsjärvi & Hurme 2014, 17.) Sosiaalisen konstruktionismin mukaisesti myös diskurssianalyysissä kielenkäytön ei nähdä vain kuvaavan
todellisuutta, vaan se myös luo sitä (Jokinen ym. 2016a, 17). Diskurssianalyysissä tutkimus-kohteen muodostavat kielenkäyttötavat, joilla ilmiöitä nimetään ja määritellään ilmiöille syitä.
(Bryman 2012, 529; Suoninen 2016, 231).
Esimerkiksi kielitieteissä on vallalla käsitys diskurssista sosiaalisena toimintana ja vuorovaiku-tuksena eli diskurssi nähdään ihmisten sosiaalisten tilanteiden vuorovaikuvuorovaiku-tuksena. Siinä koros-tetaan kielen ja kielenkäytön merkitystä. Myös jälkistrukturalistisessa yhteiskuntateoriassa dis-kurssi nähdään tiedon muotona, joka voidaan ymmärtää myös sosiaalisen todellisuuden kon-struktiona. (Fairclough 1997, 31.)
Myös Alvesson ja Sköldberg (2008, 465) korostavat ajatusta sosiaalisen maailman konstrukti-oista, joita rakennetaan kielen avulla. Toisaalta kieli itsessään rakentuu erilaisten merkitysten rakennelmana. Heidän mukaansa kielen avulla luodaan merkityksiä. Kielenkäytön voidaan nähdä olevan valintoja siitä, millaisia resursseja milloinkin käytetään, sillä samaa asiaa voidaan kuvata monella eri tavalla. (Emt., 465.) He painottavat myös Jokisen (2016b, 25‒26) ym. tapaan kielenkäytön seurauksia tuottavaa luonnetta.
Diskurssianalyyttisille lähestymistavoille on yhteistä, että diskurssianalyysissä painotetaan mi-ten ja millaisena -kysymyksiä. Siinä analysoidaan kielenkäyttöä sellaisena kuin se avautuu muille ihmisille, sillä sosiaalinen todellisuus muodostuu konstruktionistisen lähestymistavan mukaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. (Juhila & Suoninen 2016, 459; Siltaoja & Vehkaperä 2011, 209.) Diskurssit voidaankin nähdä yhteisesti jaettuina näkemyksinä ja pysyvinä ajasta riippumatta (Fairclough 2003, 124).
Diskurssitutkimuksessa on tunnistettavissa pääasiassa kolme perinnettä. Sitä on lähestytty sa-moihin aikoihin 1970-luvulla niin ranskalaisesta, saksalaisesta kuin brittiläisestä suunnasta.
Ranskalaisessa traditiossa diskurssien nähdään olevan kulttuurin sisällä (Remes 2006, 302‒
304). Ranskalaiseen perinteeseen lukeutuu esimerkiksi Michael Foucault’n näkemykset. Hänen tutkimusotteessaan diskurssianalyysin tarkoituksena pidetään tutkia tiedon muodostumisen ra-kentumista ja rakennetta. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 225‒226; Winther Jørgensen &
Phillips 2000, 19.)
Saksalainen diskurssianalyysin näkemys perustaa ajattelunsa sosiaalisten normien pätevyyden testaamiselle. Siinä tarkastellaan todellisuutta ja siihen vaikuttamisessa muodostuvia diskurs-seja. Diskurssien ajatellaan syntyvän aktiivisesti toimijoiden keskustelussa. Siinä pyritään luo-maan uutta teoriaa nojautumalla aiempaan tietoon. (Remes 2006, 303‒304.)
Brittiläisessä perinteessä huomio kohdistuu siihen, miten kielenkäyttö muokkaa toimintaa konkreettisissa tilanteissa. Siinä keskustelijoiden kulttuurilla ja yleisesti hyväksytyillä nor-meilla on keskeinen sija. Tutkija etsii tällöin tekstistä samansukuisia kielikuvia ja puhetapoja.
Tässä traditiossa kasvokkain tapahtuvasta puheesta voidaan määritellä, miten diskurssi on ole-massa ja millaisena se esiintyy. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 225‒226; Jokinen ym.
2016a, 18; Remes 2006, 303.)
Nykyään diskurssianalyysissä tutkitaan yleisesti kielenkäyttöä ja sitä, miten kielelliset sopi-mukset suuntaavat ajatteluamme ja toimintaamme. Tutkimus kohdistuu diskursseihin, eli pu-hetapoihin ja puhekäytänteisiin. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 226.) Bryman (2012, 711) määrittelee diskurssianalyysin kieleen ja puheeseen kohdistuvaksi analyysimenetelmäksi, jonka avulla voidaan selvittää, millaisia erilaisia näkemyksiä todellisuudesta kielen avulla voi-daan luoda. Myös Faircloughin (2003, 124) mukaan diskurssien avulla sosiaalinen maailma voidaan nähdä eri näkökulmista.
Gill (2000, 174‒176) näkee diskurssissa neljä erilaista tulkintaa siitä, mitä diskurssi on. Näiden tulkintojen mukaan diskurssi voidaan nähdä topiikkina, konstruktiona, toimintana ja retorisesti jäsenneltynä. Diskurssin näkeminen topiikkina tarkoittaa tekstin ymmärtämistä tekstinä, eikä sen ajatella kuvastavan muita todellisuuksia. Diskurssi konstruktiona puolestaan näkee diskurs-sin rakentavan kielen avulla tietynlaista sosiaalista todellisuutta. Diskurssi toimintana puoles-taan näkee, että diskurssilla on jokin funktio. Diskurssin voidaan siten nähdä olevan toimintaa jotakin päämäärää kohti. Diskurssi retorisena toimintana näkee tekstissä erilaisia keinoja, joilla pyritään vakuuttamaan diskurssin pätevyydestä muiden diskurssien joukossa. (Emt., 174‒176.) Esimerkiksi Bryman (2012, 530) viittaa teoksessaan näihin neljään teemaan.
Diskurssi voidaan ymmärtää myös sosiaalisesti jaettuina merkityssysteemeinä. Merkityssystee-min idea on peräisin de Saussuren erottelujen systeemi -käsitteessä. (Alvesson & Sköldberg 2008, 459; Jokinen ym. 2016b, 27.) De Saussure (1983, 113) näkee kielen systeeminä, jossa
osien merkitys riippuu muiden osien yhtäaikaisesta olemassaolosta (emt., 113). Erottelujen sys-teemissä kiinnitetään huomiota käsitteiden välisiin suhteisin kuten diskurssianalyysissäkin.
Erottelujen systeemistä poiketen diskurssianalyysissä korostetaan kielen rakenteen sijaan kie-len käyttöä ja siihen liittyvää merkityssuhteiden joustavuutta. (Jokinen 2016b, 27; Winther Jørgensen & Phillips 2000, 16.)
Diskursseja ei pidetä totuudenmukaisina kuvina sisäisestä tai ulkoisesta todellisuudesta, vaan diskursseja tutkimalla tarkastellaan, miten sosiaalinen todellisuus on rakentunut ja miten sitä rakennetaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kielenkäyttö erotettaisiin oikeasta todelli-suudesta, vaan kielenkäyttö ja muu todellisuus kietoutuvat vahvasti toisiinsa. Diskurssit eivät rakennu yksittäisten ihmisten ajatuksissa, vaan ne muodostuvat osana sosiaalista käytäntöä. So-siaalinen todellisuus nähdään olemassa olevia käsitteellistämisen tapoja muokkaavana ja uu-sintavana prosessina. Diskurssianalyysissä ei pohdita ihmisten henkilökohtaista ajatusmaail-maa tai pään sisäisiä liikkeitä, vaan kiinnostus kohdistuu ”minän” rakentamisen ja rakentumi-sen prosesseihin. (Jokinen ym. 2016b, 28‒29, 43‒44.)
Diskurssit rakentuvat osana sosiaalisia käytäntöjä. Sosiaalinen todellisuus jäsentyy jatkuvasti rakentuvana prosessina, jossa jo olemassa olevat käsitteellistämisen tavat uusiintuvat tai muun-tautuvat. Diskurssit ovat tutkimuksen tuloksia, jotka syntyvät tekstin kielen analysoinnin tulok-sena. Analyysin kohteena oleville teksteille on yhteistä se, ettei niiden analysointiin ole vain yhtä menetelmää, vaan diskurssien löytyminen riippuu tulkintatavasta. Diskurssianalyysissä onkin kyse tulkinnasta, jota perustellaan tutkijan ja aineiston välisellä keskustelulla. Diskurssi-analyysissä keskitytään tutkimaan diskurssien aktualisoitumista sosiaalisissa käytännöissä. Tut-kimuksen kohteena voi siten olla esimerkiksi ihmisten kielenkäyttö eri tilanteissa ja niissä laa-jemmissa diskursseissa, joita he tuottavat toiminnallaan. Tutkimus kohdistuu siten diskurssien tuottamisprosesseihin diskurssien tutkimisen lisäksi. (Jokinen ym. 2016b, 29‒30, 32‒35, 42, 49.)
Erilaiset diskurssit eivät yksistään rakenna sosiaalista todellisuutta, vaan ne määrittyvät myös keskenään, suhteessa toisiinsa. Tätä voidaan kuvata käyttäen interdiskursiivisuuden tai inter-tekstuaalisuuden käsitteitä. Diskurssit voivat rinnakkaisuuden lisäksi olla keskenään kilpaile-via. Tämä voi edesauttaa yhteisesti hyväksyttyjen ja itsestään selvinä pidettyjen totuuksien muodostumista vaientaen vaihtoehtoisia totuuksia. (Jokinen ym. 2016b, 35.)
Jokinen ym. (2016b, 25‒26) kuvaa kokoavasti diskurssianalyysin viitekehyksen muotoutuvan viidestä oletuksesta. Ensimmäiseksi oletetaan, että kielen käytöllä on sosiaalista todellisuutta rakentava luonne. Toinen oletus on, että merkityssysteemit voivat olla olemassa rinnakkain ja ne voivat on olemassa useita rinnakkaisia ja keskenään kilpailevia merkityssysteemejä. Kol-manneksi oletetaan, että merkityksellinen toiminta on sidoksissa kontekstiinsa. Neljäntenä on oletus toimijoiden kiinnittymisestä merkityssysteemeihin ja viidentenä oletus kielen käytön seurauksia tuottavasta luonteesta. Heidän mukaansa yksittäisessä tutkimuksessa tutkimuson-gelmalla ja -asetelmalla on merkitystä siihen, mikä tai mitkä oletuksista on missäkin tutkimuk-sessa merkittävässä roolissa. (Jokinen ym. 2016b, 25‒26.)