Tutkielmani teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä oleva diskurssianalyysi antaa mah-dollisuuden käyttää monenlaisia tutkimustekniikoita ja metodeja. Diskurssianalyysiin ei ole olemassa valmista työkalua tai menetelmää, jonka avulla analyysiä voisi tehdä. (Potter & Wet-herell 1987, 175; Winther Jørgensen & Phillips 2000, 10). Muun muassa Boréus (2015, 189) on esitellyt artikkelissaan erilaisia lähestymistapoja diskurssianalyysin tekemiseen, mutta hän-kin korostaa tutkimuskysymysten merkitystä siinä, miten aineistoa lähestytään analyysissä.
Myös Pietikäinen ja Mäntynen (2010, 163‒164) korostavat tutkijan omaa harkintaa, kun mieti-tään parasta tapaa analysoida kyseessä olevaa aineistoa ja tutkimuskysymyksiä. Tässä tutkiel-massa hyödynnän diskurssianalyysistä lähinnä diskurssin, kontekstin, identiteetin ja vallan kä-sitteitä.
Esittelemieni diskurssianalyysin lähestymistapojen pohjalta tässä tutkielmassa diskurssi näh-dään pääasiassa konstruktiona, joka on tuotettu sosiaalisesti ja kuvaa eduskunnan täysistun-noissa luotavaa sosiaalista todellisuutta lapsiperheköyhyydestä sekä pienituloisista lapsiper-heistä (vrt. Gill 2000, 174‒176). Lapsiperheköyhyysdiskurssit syntyvät eduskunnan täysistun-tojen sosiaalisen toiminnan tuotteina. Tulkintani mukaan ne voivat olla erilaisia verrattuna täys-istuntosalin ulkopuolella oleviin käsityksiin ja merkityksiin lapsiperheköyhyydestä. Eduskun-nan täysistuntopuheenvuoroista muodostuva todellisuus ei siten ole samanlainen todellisuus kuin istuntosalin ulkopuolella, mutta tämä muodostuva todellisuus voi osaltaan vaikuttaa sii-hen, millaisia pienituloisia lapsiperheitä koskevia päätöksiä tehdään. Diskurssit rakentuvat tul-kintani mukaan suomalaisen kulttuurin, kansanedustajien henkilökohtaisten näkemysten ja
puolueiden suuntaviivojen pohjalta täysistuntojen kontekstissa. Toisaalta kansanedustajien vai-kutusvaltaan liittyvissä kysymyksissä mukana on aina toimintaa jotakin päämäärää kohti. Kan-sanedustajat käyttävät tietoisesti ja tietämättään retorisia keinoja, joiden avulla he pyrkivät saa-vuttamaan päämääränsä.
Tässä tutkielmassa käytetään diskurssin käsitettä, sillä kansanedustajien puheenvuorot liittyvät vahvasti institutionaaliseen rakenteeseen. Kansanedustajien puheenvuoroissa tarkastellaan hei-dän antamiaan merkityksiä lapsiperheköyhyydelle eli tutkitaan lapsiperheköyhyysdiskursseja.
Tässä tutkielmassa diskurssien nähdään väittävän jotain todellisuudesta, mutta samalla diskurs-sit osaltaan osallistuvat rakentamaan tuota todellisuutta. Selvittämällä puheenvuorojen kieltä ja diskursseja pyrin saamaan syvemmän näkemyksen myös tavoista ja näkökulmista, joista lapsi-perheköyhyydestä puhutaan eduskunnassa.
Identiteetti
Diskursseilla on voimaa rakentaa identiteettejä eli käsityksiä toisista, itsestä ja ihmisten väli-sistä suhteista. Identiteettien nähdään rakentuvan kielenkäytössä, eikä niiden oleteta olevan it-sestään selviä tai muuttumattomia faktoja. Kielenkäytössä voi muovautua yhtä aikaa useita ver-sioita identiteetistä ja niitä ilmaistaan, muovataan ja rakennetaan kielenkäytön avulla. Identi-teetti voidaankin nähdä prosessina. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 63‒64; Winther Jørgensen
& Phillips 2000, 107.)
Diskursseilla on merkittävä rooli identiteettien muodostuksessa, sillä niiden avulla rakennetaan, muutetaan ja haastetaan identiteettejä (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 64). Eri diskursseissa identiteetit muotoutuvatkin omanlaisikseen (Jokinen ym. 2016b, 45). Tässä tutkielmassa yhtenä kiinnostuksen kohteena on diskursseissa esiintyvät pienituloisten lapsiperheiden identiteetit ja se, millaisia ominaisuuksia, oikeuksia ja velvollisuuksia näille perheille diskursseissa annetaan (Vrt. Suoninen 2016, 109).
Eduskunta diskurssien kontekstina
Kontekstilla on keskeinen sija diskurssintutkimuksessa, sillä se antaa mahdollisuuden analy-soida ja tulkita kielenkäyttöä. Konteksti on monikerroksinen käsite, jolla voidaan viitata
esi-merkiksi asiayhteyksiin, vuorovaikutustilanteeseen, toimintaympäristöön tai esiesi-merkiksi yh-teiskunnalliseen tilaan. Kontekstilla tarkoitetaan tekijöitä, jotka vaikuttavat merkityksen muo-dostumiseen ja rajaavat sen käyttämistä. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 29‒30.) Kontekstin merkitys on aineiston analyysiä rikastuttava diskursiivisen maailman ominaisuus (Jokinen 2016b, 36).
Faircloughin (1997, 28, 71, 83) mukaan kontekstiin olisi kiinnitettävä huomiota, sillä se muok-kaa diskurssikäytäntöjä merkittävästi. Tässä tutkielmassa diskurssikäytännöillä tarkoitetaan niitä tapoja, joilla täysistuntopuheet tuotetaan. Nämä tavat ovat sidoksissa kontekstinsa eri ta-soihin, kuten täysistuntopuheisiin sosiaalisena tilanteena, institutionaalisessa viitekehyksessä sekä laajemmassa yhteiskunnallisessa yhteydessä. Diskurssikäytäntöjen tarkastelun avulla voi-daan esimerkiksi selvittää esimerkiksi sitä, toistavatko puheet aiempia kaavoja vai muotoutu-vatko käytäntöjen rajat puheessa uudelleen. (Emt., 28, 71, 83.) Analysoitavaa toimintaa tarkas-tellaan tietyssä ajassa ja paikassa, johon tulkinta pyritään suhteuttamaan (Jokinen ym. 2016b, 37).
Tässä tutkielmassa kontekstina on eduskunnan täysistuntopuheenvuorojen konteksti. Edus-kunta käyttää ylintä ratkaisuvaltaa. Eduskunnan toimivalta kuuluu täysistunnolle ja sen tärkein tehtävä on lakien säätäminen. Eduskunnan asema on oikeudellisesti hallitseva, sillä eduskunnan harkinnassa on hallituksen esittämien lakiehdotuksen muuttaminen, hylkääminen tai hyväksy-minen. Myös presidentin päätös jättää laki vahvistamatta voidaan ylittää eduskunnassa hyväk-symällä laki uudelleen. Käytännössä eduskunnan työ lakien säätämisessä toteutuu yhteistyössä parlamentin ja hallituksen kanssa. Eduskunta ei kuitenkaan ole vain 200 valittua kansanedusta-jaa tai jokin näiden kokoontuminen, vaan sillä tarkoitetaan kansanedustuslaitosta, joka on val-tiosäännön mukaisesti järjestäytyneenä valtiopäiville. (Hildén 2011, 130, 142; Hildén &
Honka-Hallila 2006, 54.) Kyseessä on siten instituutionaalinen konteksti.
Konteksti voidaan määritellä myös reunaehdoiksi, jotka ovat merkittäviä tutkittavan aineiston tuottamisen kannalta. Tuottamisehtoja voi olla hyödyllistä arvioida analysoitaessa institutio-naalisia ja muodollisessa asemassa tuotettuja tekstejä. (Jokinen ym. 2016, 40.) Kansanedusta-jien puheenvuoroihin reunaehtoja tuovat esimerkiksi perustuslaki. Kansanedustajalla on oikeus puhua vapaasti kaikista keskusteltavista asioista silloin, kun voidaan keskustella. Perustuslain 31 §:n 2. momentti kuitenkin edellyttää kansanedustajan esiintyvän täysistunnossa vakaasti ja
arvokkaasti sekä loukkaamatta toisia, lisäksi hänen on pysyttävä käsiteltävässä asiassa. Edus-kunnan puhemies voi rajoittaa edustajan puhumista. (Hildén 2011, 87‒89, 91,)
Eduskunnan täysistuntoasiakirjojen sisältämät kansanedustajien puheenvuorot rakentavat siten eduskunnan kontekstista käsin omaa sosiaalista todellisuuttaan. Täysistuntoasiakirjoista on löy-dettävissä tulkintoja eduskunnan ja kansanedustajien kulttuurissa vallalla olevien strategioiden pohjalta. Täysistuntopuheet ovat siten aikaan ja paikkaan sidoksissa olevia yhteisöjen tuotteita.
(Vrt. Saaristo & Jokinen 2004, 104‒105.) Yleensä myös eduskunnan poliittinen kanta, tai po-liittinen suhtautuminen, välittyy täysistunnossa joko päätösten tai käydyn keskustelun kautta (Hildén 2011, 131).
Eduskunnan diskurssit vallankäyttönä
Sosiaalisella toiminnalla on seurauksia tuottava luonne. Siten myös kielenkäyttöön perustuvilla diskursseilla on sosiaalisen toiminnan tapaan voimaa ja valtaa. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 52.) Vallan ja diskurssien keskinäistä suhdetta analysoitaessa tarkastellaan sitä, miten valtasuh-teet rakentuvat sosiaalisissa käytännöissä. Valta ei ole yksilöiden ominaisuus, eikä sitä tulkita diskurssien ulkopuolelta tulevaksi voimaksi. Valtasuhteiden analyysissä tarkastellaan esimer-kiksi sitä, miten joitakin tietoja pidetään totuutena. Vallan ja diskurssien yhteyttä tarkastellessa erotetaan toisistaan valta diskurssien välisissä suhteissa ja vallan diskursseissa. (Jokinen &
Juhila 2016, 75‒76.)
Tässä tutkielmassa tarkastelen hallituksen ja opposition valtasuhdetta. Tutkielman ulkopuolelle jää esimerkiksi puolueiden tai kansanedustajien keskinäiset valtasuhteet. Puhdasoppisuuteen perustuvassa puoluedemokratia- ja puoluehallitusmallissa hallituspolitiikan tulisi ohjautua mahdollisimman pitkälle päämiehinä toimivista puolueista lähtien. Puoluepolitiikalla on kui-tenkin vähäisempi vaikutus hallitusten toimintaan. Jako hallituksen ja opposition välillä näh-dään keskeisenä organisoitaessa eduskunnan toimintaa. Hallitus-oppositiojaon suurin vaikutus valiokuntien työlle on se, että isot ja tärkeiksi määritellyt asiat käydään läpi ja päätetään halli-tuksessa ennen kuin ne tuodaan eduskuntaan ja valiokuntiin käsiteltäviksi. Hallitus-oppositio-jaon noudattaminen korostaa hallituksen valtaa yli eduskunnan, sillä tärkeistä asioista on jo keskusteltu ja päätetty. (Pekonen 2011, 127‒129.)
Täysistuntopuheet ovat eduskuntatyön näkyvin osa, jolla ei välttämättä ole merkitystä poliitti-sessa päätöksenteossa. Jotkut kansanedustajat voivat pitää täysistuntopuheita vaalipuheena.
Täysistuntopuheiden yleisö ei ole edustajakollegat. Yleisönä voi olla media, jonka huomio py-ritään saamaan puhujaan ja hänen sanomaansa. Yleisönä voivat olla myös kannattaja tai äänes-täjä tai eduskunnan pöytäkirjat, jolloin puhuja voi ajatella jo seuraavia vaaleja ja sitä, että hän voi seuraavassa vaalikampanjassaan vedota puhuneensa jonkin tietyn asian tärkeydestä edus-kunnassa. (Pekonen 2011, 106.) Kansanedustajat käyttävät puheenvuoroissaan monenlaisia re-torisia keinoja, esimerkiksi vakuuttelua, suostuttelua ja puolustelua saavuttaakseen valtaa. (Jo-kinen 2016b. 342‒344.)
Puoluedemokratiassa asioiden edistäminen edellyttää ryhmän yhtenäistä toimintaa varsinkin hallituksessa. Ryhmäkurin vuoksi hallituspuolueen edustaja voi joutua äänestämään vastoin omaa ajatusmaailmaansa. Opposition edustajat peräänkuuluttavat hallituspuolueiden kansan-edustajilta rohkeutta tuoda omia näkemyksiään esille, mutta toisaalta ovat myös valmiita hyö-dyntämään ryhmäkurista poikkeamisen aiheuttamaa halkeamaa hallitusrintamassa. Opposition asema täysistunnoissa on yhdeltä kannalta katsottuna helpompi, sillä siltä ei odoteta lukkoon lyötyjä kantoja, mikä helpottaa vapaampaa keskustelua. Toisaalta opposition vaikutusmahdol-lisuudet ovat vähäiset. Opposition edustajat voivat pyrkiä vaikuttamaan olemalla läsnä kokouk-sissa ja olemalla aktiivisia. Heidän tulee osata myös argumentoida ja perustella näkökulmiaan viittaamalla asiantuntijoiden esittämiin argumentteihin. Käytännössä suuri osa eduskunnassa käsiteltävistä asioista päätetään yksimielisesti. (Pekonen 2011, 135‒136, 139‒140.)