Kunnallisia rasituksia

Pakko, jota kaupunkikunta, kuten maalaiskuntakin harjoittaa jäse-niinsä määräämällä heille vissejä rasituksia, on alkuperin historiallisen kehityksen luomaa perustuen kuntien itsehallintoon, mutta uudenaikainen yhteiskuntaelämä on yhä enemmän saattanut valtion velvoittamaan

yksi-tyisiä kuntia määrättyihinkustannuksiin, jotkaovat välttämättömät, jotta kansakunnan kulloistakin sivistystasoa vastaavat elinehdot tulisivat taa-tuiksi kunnan jäsenille. Kaupunkikuntakin on siten juriidinen yksilö, joka kantaa ja vastaa oikeudessa, mutta se on samalla eroittamaton ^osa valtiosta. Kunnallisten tarkoitusperien ja etujen tulee sopeutua valtion päämääriin. Kunnan itseverotusoikeus on säännöstelty lailla, jota valtio-valta valvoo. Kaupungin järjestysvalta, palojärjestys, rakennussääntö, köyhäinhoitoasetukset, valaistus, terveydenhoito ja koululaitos sekä liikennevälineetovat valtion ylivalvonnan alaisia. Sama ^on laita kaupunki-kuntien liikeyritysten. Nekin ovat sidotut yleiseen

elinkeinolakiin.

¹⁶

Köyhäinhoito.

Köyhäinhoito muodostui 1800-luvulla rasittavaksi kunnalliseksi velvol-lisuudeksi oltuaan aikaisemmin kirkon alainen. Raumalla lievensikuitenkin kunnan köyhäinhoitorasitusta se seikka, _että vanhojenperinteiden mukai-sesti yksityiset kaupunkilaiset perustivat köyhien avustusrahastoja ihmis-ystävällisillä lahjoituksillaan. Köyhien avustus tapahtui osin koteihin annettuna avustuksena, osin ruotuhuutojärjestelmän kautta. Tämän järjestelmän epäkohdat ja sääli kärsiviä lähimmäisiä kohtaan saattoi por-varintytär Ulriikka Pihlmanin lahjoittamaan v. 1834 perintötalonsa Ojalan, n :o 218 Kiviniemen korttelista, kaupungin köyhäintaloksi, johon ensimmäiset hoidokit otettiin jouluk. 1 p. 1836. Siitä toivottiin paljon parannusta siveellisessä suhteessakin, varsinkin kasvatuksessa, joka ruo-dulle annetuilla lapsilla oli usein hyvin puutteellinen ja armoton. Hoidok-keja oli keskimäärin 20 henkeä kerrallaan. Mutta tämä laitos tuli porva-riston mielestä liian kalliiksi, niin että 1840-luvulla siirryttiin takaisin ruotu järjestelmään.¹⁷

Uusi yritys köyhäintalonrakentamiseksi tehtiin ^v. 1887 ja ^se valmis-tuikin talvella ^1890, niin että sen vihkiäisjuhlaa voitiin viettää helmik.

10 ^p:nä viime mainittunavuonna. Tämä köyhäintalo sijaitsi Syväraumaan ja Otanlahteen johtavien teiden risteyksessä. Se oli käytännössä aina 1930-luvulle asti.¹⁸

Rauman köyhäinhoitokustannukset olivat 1800-luvun alkupuolella, jolloinkirkko vielä valvoiköyhäinhoitoa, verrattain vähäiset. Esim.v. 1831

jaettiin n. 280 Rkt. 50—60 hengelle ja lisäksi koottiin 100 Rkt. kahden mielisairaan hoitamiseksi, jotapaitsi varakkaat yksityiset jakoivat almuja köyhille. Köyhäinkassan varat olivat toukok. 1 p. 1831:

30 rupi. 40 kop. hopeaa

477 ^~ 86 ^~ banco assign.

248 Rkt. 15 kili. 4 runst. banco seteleinä 900 rupi. banco ^assign. lainattu 6 ^% korolla

2,530 ~ ruots. banco seteleinä lainattu 6 ^% korolla.

Apteekkari Nybergin lahjoitusvaro^ja■:

120 Rkt. Sampanalan tilan tuloja

15 ^~ raastuvan köyhäinlaatikon varoja ja

253 ~ 16 kili. pormestari Grönholmin toimesta kerät-tyjä, korolle ^lainattuja varoja.

V. 1846 ^jaettiin köyhille apua 454 rupi. 80 kop. yleisiä varoja, 140 rupi. Nybergin lahjavaroja ja 31 rupi. 25 kop. raastuvan ”fatipys-syyn” kertyneitä ropoja. V. 1850 asetettiin erikoinen köyhäinhoito]ohto-kunta, johon kuuluivat kirkkoherra, pormestari, kaupunginlääkäri ja 6 seurakunnan valitsemaa jäsentä ja kaupunki jaettiin kuuteen hoito-piirin, jossa kussakin yksi johtokunnan jäsen valvoi apua tarvitsevien oloja. läkkäämpiä köyhiä majoitettiin maaseudulle, mutta lapset kaupun-kiin, jossahe voivat mukavammin saada alkuopetuksen.

Kuvattavan sataluvunjälkipuoliskollaköyhäinhoitokustannukset koho-sivat

kohoamistaan.

^V. 1854 olivatköyhäinkassan varat 4,994 rupi. 29 kop.

ja

taksoituksella

koottiin vuoden tarpeisiin 838 ruplaa. Köyhiä oli 186 hen-keä ja niistä 60 ruodulla. V. 1861 olivat köyhäinhoitomenot 911 rupi.

52 kop., josta erästä koottiin taksoituksella 690 rupi. 22 kop. Köyhiä oli ^137, niistä 44 ruodulla. Köyhäinhoitovaroja oli

v.

1861 lopulla:

pääomaa 5,664: 58 rupi.

korkoja 34:86 „

kassassa

407: 37 ^~

hätäapuvaroja 814:27 ~

Yht. 6,921: 08 rupi.

V. 1865 oli köyhiä 80 henkeä ja

kustannukset

4,714:89 mk., v. 1875 oli köyhiä 200 ja

kustannukset

^7,926: mk., vastaten ^v. 1909

19,462: ^— mk. suuruisia vaivaishoitomenoja.¹⁹

Terveydenhoito.

Raumalla

ei ollut vakinaista lääkäriä vielä 1800-luvun taitteessa, mutta sataluvun toisella vuosikymmenellä mainitaan Carl Fredrik John Rauman kaupunginlääkärinä. Hän oli tullut ylioppilaaksi v. 1800 jakuoli Raumalla v. 1815 31-vuotiaana.²⁰ Apteekkari

Samuel

^{Johan Nyberg}

mää-räsi jälkisäädöksellään elok. 24 p. 1819 Ottila-nimisen maatilansa tulot köyhäinlääkärin palkkaamiseen _ja ensimmäiseksi köyhäinlääkäriksi Rau-malla yksityisten perheiden

lääkärinä

toimivan lääket. kandidaatti

Adolf

Fredrik

Rosenström-Petterssonin.

Rykmentinlääkäri Aleksander Ruuth toimi

vv.

1822—1823köyhäinlääkärinä Raumalla.²¹ V. 1827 valittiin kau-punginlääkäriksi Carl Henrik Ringbom. Lääkärin vuosipalkka oli hänen aikanaan 1,000 ruplaa banco assignats. Tri Ringbom muutti Tampereelle v. 1834. Sitten kaupunki oli ilman lääkäriä, kunnes v. 1839 valittiin kau-punginlääkäriksi piirilääkäri Samuel Roos, ^joka oli ^syntynyt

v.

1792 Johan Nurkin poikana Eurajoella. Hänellä kerrottiin olleen vaikea pään-särky, jonka hän oli muka täysin parantanut vesihoidolla. Mutta pian havaittiin hänet parantumattomaksi alkoholistiksi. Hän ei kyennyt hoita-maan kaupunginlääkärin virkaa kuin vuoteen 1842, jolloin muutti Veh-maalle jakuoli siellä v. 1878.²²

Näytteeksi 1800-luvun alkupuolella vallinneistaterveydenhoidollisista olosuhteista mainitsemme tässä kuumetaudin raivotessa talvella 1835^— 1836 piirilääkäri Jacob Nicolai Cumeniuksen Uudestakaupungista anta-mat hoito-ohjeet, jotka luettiin raumalaisille kirkon saarnatuolista uuden-vuodenpäivänä 1836: "Siinä poltetaudisa”, sanottiin ohjeissa, ”kun nyt on likelä Rauman kaupungisa, ja ^näyttä itsensä vilun ^väreillä, kaskotuk-sella, ^{pään polteella,} yökötyksellä, kasvoiten punalla, alinomaisella ^janolla

ja suun ^pahalla makulla, on kovasti tarpeellinen, että sairaat, niin paljon kuin mahdollinen on, eroitetan Tervejten joukosta, sen taudin tartuvaisen luonon tähden, ja että huoneet pidetän puhtana ^sen kautta, että ^nee usein

312

Naulan talo (vas.) etelänpuolelta v. 1908. Kansallismuseon kokoelmista.

lavastan ^jakuusen hakolla priskotetan laatiat, että etikkata kadetan kuu-man Tilikiven päälle, ja joskus katavan hako poltetan huonesa ^ja että kaksi kerta päiväsä valke poltetan kaklunisa ^... Jos kuitenkin tauti pitä pääle, niin mentäkön Rauman Aptekin, Herra Aptekari Hellstenin tygö,

jolta tjeto saadan, kuinka senjälkeen pitä läkettä nautittaman.”²³

Kun kaupunginlääkärin toimi tri Roosin jälkeen julistettiin haetta-vaksi huhtik. 9 p. 1842, ilmoitettiin lääkärin vuosipalkkansa lisäksi ^saavan

laivojen miehistöjentarkastuksesta vuosittain n. 260 ruplaa ja kyytirahoja satamamatkoista sekä köyhäinlääkärin tuloina Ottilan tilalta 8 tynn.

rukiita, 2 ohria ja 1 ^kauroja, 3 leiviskää voita, 2 ^tynn. perunoita ja 2 ^tynn. juurikkaita. Köyhien lääkkeisiin oli apteekkari Nyberg lahjoit-tanut omistamansa Koijärven tilan tulot. Kun laivojen pakollinen

lääkärintarkastus

lakkasi, pyöristettiin kaupunginlääkärin rahapalkka v. 1877 2,800 markaksi ja köyhäinlääkärin palkkio jäi entiselleen.²⁴

Lääket. ja kirurg. tri August Magnus Lilius valittiin Rauman kau-punginlääkäriksitoukok. 30 p. 1842 jaoli tässä toimessa syyskuuhun 1850.

Hänellä oli raskas huoli 1840-luvulla Raumalla raivonneestakulkutaudista, joka aiheutti väliaikaisen sairaalankin varustamisen kaupunkiin v. 1847.

Hänen jälkeensätuli kaupunginlääkäriksi Jakob

Gustaf

Appelberg, joka nimitettiin virkaatekeväksi kesäk. 4 ^p. 1850 ja vakinaiseksi kaupungin-lääkäriksi tammik. 29 ^p. 1851. Hänet siirrettiin kuitenkin jo helmik.

16 p. 1852 Porin ^kaupungin toiseksi kaupunginlääkäriksi ja Raumalle nimitettiin kaupunginlääkäriksi elok. 25 p. samana vuonna Johan Otto Strömberg. Hän oli Raumalla yli Itämaisen sodan levottomien vuosien muuttaen piirilääkäriksi Ikaalisiin syysk. 14 p. 1864.²⁵

Seuraavat kaupunginlääkärit Lars Herman Stizelius ^vv. 1865—1866 ja Carl Petter Malmgren vv. 1867—1869 saivat kokea nälkävuosien vaikeudet Raumalla, ajan, jolloinvaeltavia avunpyytäjiä sairastui jakuoli paljon paikkakuntalaisten lisäksi

Raumallakin.

Lokak. 1 p :stä 1869 maalisk.

15 ^p:ään 1870 oli Raumalla väliaikaisena lääkärinä Axel

Adolf

^Asehan.26

Jouluk. 8 p. 1869 pidetyssä lääkärinvaalissa Rauman maistraatti ja van-himmat valitsivat kaupunginlääkäriksi tri Johannes Collanin, joka sai virkamääräyksen maalisk. ^{1 p.} 1870 ja oli Raumalla ^monessa luottamus-toimessa, m.m. valtuuston puheenjohtajanakin

v.

1879. Hän nai

v.

1868 kauppias Carl Adolf Paqvalinin _tyttären Selma Sofian Raumalta jahänen kuoltuaan nuorena Johannes Collan vihittiin toiseen avioliittoon kauppias Paul Isak Sallmenin ^tyttären Anna Charlotta Sallmenin kanssa v. 1870.²⁷ Aloterikas Collan rupesi puuhaamaan sairashuonetta paikkakunnalle.

Tarkoitusta varten ^pidettiin arpajaiset v. 1879 alussa ^ja siten saadutvarat 910 mk. talletettiin Rauman Säästöpankkiin, Tätä rahastoa kartutti kauppias

J.

L. Stenius lahjoittamalla siihen jälkisäädöksellään v. 1891

15.000

mk. ja kunnallisneuvos J. W. Söderlund ja hänen puolisonsa Augusta Kyrklund, jotka hopeahääpäivänään v. 1897 lahjoittivat siihen

5.000

mk. V. 1898 Sairaitten Ystävät-niminen naisyhdistys ehdotti valtuustolle väliaikaisen sairaalan varustamista ja seuraavana ^vuonna tarkoitukseen luovutettiin Blåspakan kansakoulurakennus. V. 1907 Sai-raitten Ystävät tekivät aloitteen leikkaushuoneen rakentamiseksi sairaalan yhteyteen.²⁸

Tällä välin oli tri Collan muuttanut pois Raumalta Pielisen piirin piirilääkäriksi ja sitten Uuteenkaupunkiin, jossa hän kuoli jouluk.

24 ^p. 1891. Rauman kaupunginlääkäriksi tuli hänen jälkeensä Axel

Gustaf

^{Domander, joka sai} virkamääräyksen huhtik. 6 ^p. 1880 ^ja kuoli

314

Raumalla helmik. Bp. 1889.²⁹ Hänen aikanaan

vahvistettiin

uuden kun-nallisasetuksen mukaan valitun terveydenhoitolautakunnanlaatima tervey-denhoitosääntö marrask. 15 ^p. 1883.³⁰

Tri Domanderin jälkeen olivat Rauman kaupunginlääkäreinä Rau-man tuleva kunniaporvari ja runoilija tri Hjalmar Nordling-Nortamo

vv.

¹⁸⁸⁹—1899, Kustaa Pitkänen

vv.

1899—1905 jaKarl Ernst Loveson

vv.

1906—1920.

Rauman

llrksi kaupunginlääkäriksi tuli v. 1898 tri Karl Lindgren. Hänen jälkeen seurasi v. 1905 tri Edvin Hansson ja v. 1908 tri Juho Kustaa Rapola.

Kaupungin kätilöksi valittiin jouluk. 1825 puusepänkisällinvaimo

Kristiina Sofia

Häggblom-Wahlgren, joka oli v. 1822 käynyt

kätilökoulun.

Edellinen toimenhaltija, leski Maria Bäckman ei ollut saanut tarpeellista

kouluutusta

^ja hän oli jo vanha iältäänkin. V. 1826 määrättiin kätilön palkaksi 33

Riikintalaria

16 killinkiä banco.³¹ Senjälkeen toimi Raumalla miltei jatkuvasti asetuksen

mukaisesti kouluutettu

^kätilö. Yli vuosisadan vaihteen oli tässä toimessa rouva Katariina Martino-Wahlgren, joka valit-tiin virkaan helmik. 14 p. 1870.

Koleravaaran

uhatessa

v.

1831 toimi

Raumallakin

terveyskomitea, jonka toimesta kaupunkiin saapuvat laivat

tarkastettiin

^jo saaristossa tartunnan estämiseksi. Koleraan sairastuneita

hoidettiin

^nykyisen Kansa-laisopiston suuressa salissa, joka oli

kolerasairaalana.

V. 1892 raken-nettiin kolerasairaala kaupungin ulkopuolelle.

Kuumesairaala

eli kulku-tautisairaala valmistui v. 1910. Toinen apteekki perustettiin Raumalle

v.

1906.

Ensimmäinen

suurempi sauna-yhtiö saatiin aikaan ^v. 1865.³² Katuvalaistus.

Katuvalaistuksen historia on todistus monien joukossa siitä, miten hitaasti meillä Suomessa ennen vanhaan toteutettiin tämäntapaisia, kau-punkien liikennettä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä edistäviä

uudistuksia.

Suomen pääkaupungissa Turussa sytytettiin katulyhdyt ensi kerran mar-rask. 15 ^p. 1805. Samaan aikaan oli esim. Kööpenhaminassa jo

käytän-nössä 1,200 katulyhtyä.³³

Raumalla tultiin toimeen ulko-ovien tai porttien yläpuolelle kiinni-tettyjen ja käsissä kannettavien lyhtyjen valossa vielä pari

vuosikym-nientä kauemmin kuin Turussa. Sitten varustettiin lyhtyjä muutamiin liikenteen kannalta tärkeimpiin kadunkulmauksiin, kunnes

v.

^{1843 lyhtyjä} lisättiin huomattavasti, niin että niitä tuli olemaan kaikkiaan ^40, portti-lyhdyt mukaan

lukien.

Talonomistajat kustansivat talonsa kohdalla olevan katulyhdyn, mutta jos talon omistaja oli ^varaton, otti lyhdyn kustannuk-siin osaa parikin "augmenttr'-taloa. Raatihuoneen oven yläpuolella oleva lyhty sytytettiin lokak. 1 p. ja helmik. 28 ^p:n välisenä aikana pimeän tullessa ^ja paloi klo 9:ään tai 10:een asti illalla. Toiset lyhdyt sytytettiin ja sammutettiin sen mukaisesti. Ruudun talon nurkalla oli raastuvasta lähtien seuraava lyhty, samoin Polttilan nurkalla ja pormestari Grön-holmin talon Pungila-Baltzarin portissa. Edelleen oli lyhty Pajalan, Marelan, Hauinkuonon, Pinnalan ja Heikkilän sekä Wiljalan eli Berg-strömin talon portissa, samoin kauppias Lindegrenin taloissa, Iso ja Vähä Niivon ^kohdalla, muita mainitsematta.™

Uuden kunnallisasetuksen voimaan tultua siirrettiin katuvalaistus-rasitus talonomistajilta kaupungin veroamaksavien yhteisesti kannetta-vaksi suorittamalla valaistuskustannukset kaupungin kassasta. Jo v. 1865 parannettiin katuvalaistusta ja

v.

1881 saatiin toimeen varsin kunnollinen katuvalaistus käyttämällä kynttilävalaistuksen sijasta petrooliöljyä valais-tusaineena. Lyhtyjä lisättiin jälleen v. 1899, mutta vasta sähkölaitoksen valmistuttua v. 1902 saatiin katuvalaistustäysin uudenaikaisellekannalle.³⁵ Kyytirasitus.

Majatalonpito- ja kyytirasitus jatkui entisin vaikeuksin 1800-luvul-lakin. Huhtik. 16 p. 1810 valitti majatalonpitäjä Israel Marelin tuttuun

tapaan, ettei sorvari Matti Antin ollut suorittanut kyytivuoroaan ja syy-tetty puolustautui sillä, että sotilasmajoitus oli jo sinään liian raskas hänen osalleen.³⁶ Majatalonpito

vuokrattiin

vähimmän vaativalle 3 :ksi vuo-deksi kerrallaan.

Esim. v.

1835 majatalonpitäjä Jos. Robert Bremer sai 50

Riikintalarin korvauksen

^jaravintola-oikeudet kuuluivat sopimukseen.

Salvumiehenleski Grönlund oli 1840-luvulla majatalonpitäjä vuoteen 1848, jolloin toimi siirtyi ruokatavarakauppias C. Sederströmille. Hän omisti talot nro 36—37 Kuninkaankadun varrella. Laivuri G. F. Bartram piti majataloa 1860-luvulla luopuen siitä v. 1867 lopulla. Kauppias Erik

Wilhelm Grönberg oli majatalonpitäjänä 1870-luvun alkupuolen ^jaAnders Johan Parmen Timm vv. 1877—1879. Hänellä oli kilpailijoita

tähän

toimeen. Timmin korvausvaatimus ^1,200 mk. oli alin. Taipaleen jaIhoden majatalon välisiin kyyteihin oli vastaavasti varattava 4 hevosta kaupun-gista ja 5 maaseudulta sekä tarvittaessa lisäkyytejä. Matkustajia varten oli pidettävä kunnossa jalämpiminä 4 huonetta, jahevosille ja kyytipojille oli määrätty välttämättömät suojat. Niitty kuului majatalonpitäjälle kau-pungin puolesta, kuten aikaisemminkin.³⁷ Vv. 1880—1883 ^majataloa piti Timmin leski rouva Olivia Maria Polander-Timm ^ja sitten hänen toinen puolisonsa, kauppias A. F. Eklund.

Marrask. 12 ^p. 1883 julkaistiin uusi majatalosääntö, joka muutti voimassa olleen v. 1734 kestikievarijärjestyksen vanhentuneita mää-räyksiä. Uusi järjestystuli voimaan

v.

1885 alusta. Kyytimaksuksi mää-rättiin kaupungissa 20 ^ja maalla 16 penniä virstalta. Tätä sääntöä uusit-tiin jouluk. 20 p. 1888 annetulla asetuksella, ^jolla majatalonpidon vuokra-aika pitennettiin s:ksi vuodeksi. Tämä asetus tuli voimaan v. 1891 alusta.^3s

Entiset

postitalot etuoikeuksineen lakkautettiin ja kyytilaitos pyrittiin järjestämäänitsensä kannattavaksi. Samalla alkoi vakiintua käsitys, että sekä yleinen kyyti- että tierasitus on siirrettävä yksityisiltä

maanomista-jilta jakunnilta valtion varoilla ylläpidettäväksi.

Raumalla lieventyi majatalorasitus sen kautta, ettämajatalonpitäjälle myönnettiin entistä laajemmat ravintola-oikeudet v. 1882, ^jolloin maja-talonpitäjä sai vain ^1,000 mk:an javuodesta 1888 lähtien vain 500 ^mk;an vuotuisen korvauksen.³⁹

Palotoimi ja järjestyksenpito.

Tulipalon vaaran torjumisessa Rauma on aina ollut ^hyvässä mai-neessa. Vanhassa tiheästi rakennetussa kaupungissa totutettiin kaupunki-lainen jopienestä pitäen varovaisuuteen tulen käsittelyssä ja käteväksi ja nopeaksi palonsammutustyössä. Vuotuisissa palotarkastuksissa pidettiin silmällä, että palotikkaat, vesitynnyrit jaämpärit, ruiskut ja letkut olivat käyttökelvolliset. Kuvattavan 1800-luvun loppupuolella palotoimikin kehittyi jättiläisaskelin vapaaehtoisten palokuntien tultua yleisiksi

kaik-Näköala Pyhän Ristin kirkon tornista pohjoiseen, etualalla pappila. Valok. v. 1932 Irja Kilpeläinen.

kialla maassamme. Ensimmäinen vapaaehtoinen palokunta perustet-tiin Turkuun v. 1838 ja ensimmäinen vakinainen palokunta Helsinkiin v. 1861.⁴⁰

Raumalla elettiin vanhan kunnallishallinnon ^jatkuessa entisiä latuja noudattaen. Raatihuoneen tornissa soitettiin työkelloa keväisin ja kesän aikana klo 4 aamulla, jolloin työväki meni satamaan ^{jaklo 8} illalla, jolloin työmiehet palasivat työstä. Kuten edellä mainittiin rumpali rummutti raatihuoneen portailla joka ilta klo 9 yölevon alkaneeksi. Tämä oli sekä vanhoille että nuorille kehoitus mennä levolle. Moni arka lapsi peitti vuo-teessa unisena päänsä huppuun, ettei kuulisi ulkoa ohi kulkevien yövarti-joiden haikealla^{äänellä, venyttäen} ja aina samaan nuottiin laulamaa säe-kertoa:

"Kello on 10 lyönyt.

Aina kaupungin Jumala ^varjelkoon ja tulesta, palosta suojelkoon.

Kello ^on 10 ^lyönyt.”

Yövartijoiden ääni kiiri oudon peloittavana hiljaisilla kaduilla joka täyden tunnin sattuessa. Mutta vanhukset olivat tottuneet siihen, niin ^että

he saattoivat herätä, ellei toitotusta ^jatkunut, harmistuneina siitä, että yövartijat laiminlöivät antaa merkin valppaudestaan.⁴¹

Palovakuutus, ^{jonka juuret} tavataan keskiaikaisissa killoissa ja kihlakuntalaitoksessa keskinäisine avustusvelvollisuuksineen, edisti, kuten vapaaehtoiset palokunnatkin, huomattavasti tulipalojen ehkäisyä vaati-malla pakollisia varokeinoja vakuutuksen ehtona. Brandförsäkrings-Contoiret i Finland Suomen Palovakuutuskonttori, joka oli ensimmäi-nen kotimainen vakuutuslaitoksemme, sai ohjesäännön v. 1816. Se otti vakuutukseen kiinteistöjä sekä maalta että kaupungista, mutta Turun palo v. 1827 vei ^sen taloudelliseen romahdukseen. Sen tilalle perustettiin keskinäisen vastuun pohjalle

v.

1832 Suomen Kaupunkien Yleinen Palo-apuyhdistys ja v. 1857 Suomen Maalaisten Paloapuyhdistys. Irtaimistoa varten perustettiin v. 1871 Kaupunkien Paloapuyhdistys. Muista palo-vakuutusyhdistyksistä mainitsemme vain ^v. 1893 perustetun Turun läänin Paloapuyhdistyksen.⁴²

Raumalaiset suhtautuivat aluksi ^sangen varovasti tähänkin uutuu-teen. Maistraatti ilmoitti keväällä 1831 maaherralle, että vain 1 ^talo,

nimittäin Polttila, jonka omisti kauppias Joh. Mich. ^Ilvan, oli toistaiseksi vakuutettu kotimaisessa palovakuutusyhtiössä. Hauinkuonon talo, n:o 39, oli jo aikaisemmin palovakuutettu Ruotsin Yleisessä

Palovakuutus-laitoksessa.⁴³

Vielä v. 1834 peruuttivat ensimmäiset vakuuttajat ilmoituksiaan por-mestari Grönholmille, jokapiti kunnia-asianaan hankkia palovakuutuksia kaupungista. Mutta 1840-luvulla tapahtui käänne ja 1800-luvun jälki-puoliskolla palovakuutus tuli Raumallakin ^yleiseksi.

Rauman Vapaaehtoinen Palokunta järjestäytyi hyvin ^ja saavutti heti alussa niin suuren suosion kaupungin miehisen asujamiston piirissä, että sen luottamustoimistasuorastaan kilpailtiin. Mutta siten

palokunta-laitoksen maine

vakiintuikin

niin ehdottomaksi, että Nortamo ei voinut pidättyä sitä ikuistamasta "Palokundlaiste veisullaan”, jossa lauletaan:

”Nämäp poikki o vast, Meit en lakk’ kehumasi,

Valuvaara meh huakkiast’ voita

V. 1879 oli palokunnalla hoidettavana 5 paloruiskua, kullakin niistä oli ”pruutmestar” ja miehistönsä. Kaikkein suurimmassa

ruiskukunnassa

oli ruiskumestari ja hänen varamiehensä, letkunohjaaja ja hänen vara-miehensä ja miehistöä 24 miestä. Pienemmissä ruiskukunnissa oli vain ruiskumestari ja 9 miestä. Sitäpaitsi oli palopurjeita 11 ja kutakin hoiti 5 miestä, 3 palohakaa varten oli 16 miestä. Lisäksi oli valittu muutamia päällysmiehiä johtamaansammutusta.⁴¹

Vapaaehtoisen palokunnan uuteen kaupunginosaan rakentama talo valmistui v. 1900 ja päivisin tapahtuva palovartiointi muutettiin vanhan raastuvan tornista sen torniin.⁴⁵

Poliisilaitoskehittyi muihin kunnallisiin laitoksiinverrattuna rauhal-lisessa merikaupungissa varsin hitaasti. Vuoteen 1867 asti oli vain 2 poliisikonstaapelia kaupungissa, mutta nälkävuoden pakolaisjoukot aiheuttivat mainitun vuoden marraskuussa kaupungissa tapahtuneen murtovarkauden ja tuhopolton perusteella hätyyttäviä huhuja kaupungin läheistöllä liikkuvista epäilyttävistä henkilöistä, niin että yövartijoita lisättiin ja poliisien lukumäärää päätettiin korottaa. Vasta kesällä 1869 muutos pantiin pormestari Törnrothin aloitteesta toimeen. Kahden uuden poliisin velvollisuuksiin kuului vuorollaan vartioida myöskin kaupungin metsiä. Poliisin vuotuispalkka oli 300 mk. Uusi kunnallislaki aiheutti uudistuksia tässäkin laitoksessa.

Maistraatin

valvonta sai täsmällisemmän luonteen, kun kaupungille v. 1875 vahvistettiin poliisijärjestys. Sen mukaan yksi poliiseista määrättiin päällysmieheksi eli ylikonstaapeliksi.

Seuraavana ^vuonna lisättiin 1 poliisi poliisikuntaan ^ja poliisiviraston johtoon tuli kaupunginviskaali.^4" V. 1891 palkattiin erikoinen terveys-poliisi terveyshoitolautakunnan avuksi. Poliisijärjestys uusittiin ^v. 1895

ja v. 1898 lisättiin poliisikuntaan yksi konstaapeli, joten ylikonstaapelin komennukseen kuului 5 konstaapelia.

Vankeinhoidon kustannukset vanhan raatihuoneen kistu oli edel-leen käytännössä tekivät v. 1909 vain 830 mk. 90 p. ja järjestystoimen kustannukset mukaan luettuina

v.

1910 9,510 mk. 13 ^p.47

RAHATOIMI.

Rahastonhoitajat.

Rauman ^kaupungin pitkäaikainen rahastonhoitaja, raatimies Erik Elming kuoli v. 1814. Hänen jälkeensä oli tässä toimessa parisen vuotta lääninviskaali Henrik Gudmund Reinhohn, kunnes

v.

1818 kihlakunnan-kirjanpitäjä

Adolf

Fredrik Laureen otti toimen hoitaakseen.⁴⁸ Hän oli virassa vuoden 1844 lopulle asti, jolloin hän iän rasittamana ^pyysi eroa

ja eläkettä. Viime mainittua toivomusta ei täytetty, sillä kaupungin-vanhimmat totesivatkaupungin joutuneen suorittamaan useaan otteeseen

"oppirahoja” rahastonhoitajansa takia.⁴⁹

Raatimies Johan Lagerbom hoiti rahastonhoitajan tointa väliaikai-sesti, kunnes kollegireistraattoriFredrik Wilhelm Ridderstadille uskottiin muiden tehtäviensä lisäksi kaupungin rahastonhoitajan toimikin

v.

1846.

Pormestari Norrmenin ^ajalta asti olivat kaupungin vanhimmat asettaneet keskuudestaan kaupungin kassantarkkaajan, mutta ^syksyllä 1844 he halu-sivat vapautua tästä vaivasta ja vastuusta ehdottaen, että kassanhoita-jalta vaadittaisiin niin suuri virkatakuusopimus, ettei kaupunki joudu kärsimään, vaikkeikassantarkkailijaa vastedes ^enää asetetakaan. Samalla päätettiin varustaa kaupungin varojen säilyttämiseksi rautainen arkku, johon oli avain rahastonhoitajalla, maistraatilla .ja kahdella kaupun-gin vanhimmalla.⁵⁰ V. 1873 kunnallislaki siirsi rahatoimen rahatoimi-kamarille.

Rahatoimikamari.

Rauman rahatoimikamarin ohjesääntö hyväksyttiin valtuustossa huhtik. 11 ^p. 1883 ja rahatoimikamarin virkailijain palkat järjestettiin siten, että kamreerin palkka oli oleva ^1,000 mk., sihteerin 500 mk., talou-denhoitajan300 mk., kaupunginvoudin 300 mk., vaakamestarin, jokatoimi myöskin tuulaaki-kirjurina, 500 mk., kruununkasöörin 700 mk., satama-voudin 400 mk. ^ja rahatoimikamarin puheenjohtajan 300 mk. vuodessa.

Rahatoimikamarin jäsenien ja varajäsenien palkka oli aluksi vain 3 mk.

kokoukselta. Rahatoimikamarin työt lisääntyivät kuitenkin jatkuvasti, niin että palkkoja oli korotettava. V. 1892 lopulla puheenjohtajan

vuosi-palkka korotettiin ^1,000 mk:ksi, mutta v. 1902 tasoitettiin palkkoja siten, että puheenjohtaja sai 800 ja vara-puheenjohtaja 500 sekä yksi jäsen 300 mk. vuodessa.⁵¹ V. 1908

korotettiin

puheenjohtajan palkka taasen ^1,000 mk :aan.

Rahatoimikamarin

ensimmäisenä

In document Rauman historia IV (sivua 146-159)