herralle lähetettäväksi 174 eri numeroa eli mallia. 132

Kesällä 1837 saapui Sachsenista nypläyksen opettaja

Turkuun,

^jossa avattiin nypläyskoulu heinäkuun 17 ^p. ^jaRaumalta pääsivät Talousseuran

apurahaa nauttien sinne oppilaiksi porvarintyttäret Wilhelmiina Grön-sten ^ja Eeva Kristiina Reilander.

Neljä muuta olisi voinut mennä kou-luun omilla varoilla, mutta ^{ei ketään} ilmoittautunut pyrkijäksi ^apurahan saaneiden lisäksi.¹³³ Niin varatonta väkeä olivat Rauman nyplääjät

sil-loinkin.

V. ₁₈₃₈ Rauman pormestari esitti kuvernöörille, että pitsinnyp-läyksen edistämiseksi Hollannin pel-lavalanka olisi julistettava tulliva-paaksi, nyplääjille olisi jaettava pal-kintoja hienoimmista pitseistä ja pit-sien tukkuostajille annettava korot-tomia lainoja.

Pitsejä myytiin Ruotsiin vielä 1840-luvullakin. Niinpä merimies Ef-raim Qvarnbergille hankittiin pitsin

Merimiehentytär Maria Wilhelmiina Sundström, s. Raumalla k. ^{10. 1860,} k. 28.3. 1932. Vihtori Ylisen öljy-maalaus, jonka omistaa rouva Elli

Koskela Raumalla.

myyntiä varten 9 kuukauden oloinpa Ruotsissa syksyllä 1847.¹³⁴ Aikai-semmin oli m.m. porvari Zach. Anckar poikineen käynyt pitsinmyynnissä Tukholmassa, Geflessä ja Sundsvallissa asti.¹³⁵ Vuotuiset tulot pitseistä arvioitiin v. 1840 noin 10,000 Riikintalariksi valtion velkaseteleinä.¹³⁶ V. 1851 arvioitiin tulo ^1,500 ruplaksi. Rauman miesten pitsinmyynti-matkat tulivat sananparreksi. Nortamo on eräässä jaarituksessa ikuis-tanut tavan antaessaan uuskaupunkilaisten metsätaipaleella kysyä ohitse ajavilta raumalaisilta: ^”Ongost teillp pitsei myyd, Raumam boja?”

”0 oikke meillp pitsei ^myyd”, kuului vastaus, ”ja runssall mitali me niit annangi, em met tämsis kaupois niin duuman bääll räkn” ja pojat antoivat pilkkakirveille seipäillä aimo selkäsaunan.

V. 1844 Talousseura perusti Raumalle nypläyskoulun, jotta köyhät nuoret tytöt saisivat oppia nypläystä kotikaupungissa. Mutta jo v. 1846 uhattiin se lakkauttaa, ellei sitä lukuisammin käytetä.¹⁸⁷

255

Kansallispuvut tykkimyssyineen kävivät harvinaisiksi jo 1860-luvulla ja sitä mukaa vähenivät nyplääjien ansiot. Mutta säätyläis- ja ylhäisö-piireissä ruvettiin sensijaan panemaan arvoa hienommalle käsityölle.

Niinpä tilattiin raumalaisilta nyplääjiltä

v.

1868 pitsejä annettavaksi lahjaksi keisarinna Dagmarille. Tilatut pitsit tulivat suosituiksi muual-lakin ja raumalaisten nyplääjien kesken keisarinnalle valmistettujen pitsien malleja merkittiin nimellä: Dagmari lai. V. 1876 ^pidetyssä teolli-suusnäyttelyssä Helsingissä saivat raumalaiset nyplääjät, m.m. Ulriikka Maria Ramstedt palkintoja pitseistään.¹³⁸

Taitavin 1800-luvun jälkipuolella eläneistä nyplääjistä oli Karoliina Wahlberg. Hän syntyi Eurajoella toukok. 21 p. ^1851, mutta ^hänen isänsä, renkimies Jeremias Jaakonpoika Wahlberg, muutti perheineen Raumalle keväällä 1853. Karoliinan äidin Johanna Loviisan suonissa oli sotilasverta.

Karoliina Wahlberg oppi nypläyksen jo lapsena, nähtävästi äitinsä toimesta, jokaaavisti, ettei jalkaansaontuva ^tytär jaksaisi suorittaa ras-kaampaa työtä eikä mahdollisesti ^joutuisi mieheläänkään, joten hän paraiten elättäisi itsensä perinnäisellä käsityöllä. Nuoruudessaan oli Karo-liina Wahlbergilla kuitenkin kotoisen onnen haaveitakin ja ihailijoita, mutta he tuottivat hänellepettymyksiä jasurua. Nämä kokemukset kovet-tivat Karoliina Wahlbergin mielen, niin että hän vanhempana eli mie-luummin

ammattisisaristaankin

eristyneenä ja

hänen

^vankkaan

olemuk-seensa tuli yhä enemmän sotamiehen jälkeläisten itsetuntoa ja lujuutta.

Mutta nämä samat kokemukset herättivätmyöskin eloon hänen taiteelliset taipumuksensa. Niinpä sommittelikin Karoliina ^Wahlberg itse useimmat pitsinmallinsa kaavaillen niitä prässäämiensä syksyn lehtien mukaan eikä hän suostunut niitä lainaamaan muille tai opettamaan tekniikkaansa nuo-remmille nyplääjille, kuten oli ollut paikkakunnalla tapana kautta aikojen.

Rauman museossa on suuri kokoelma hänen pitsejääntallella jane eroavat muista taiteelliselta sommittelultaan ja yksilölliseltä

aistikkuudeltaan.

Nuorempana Karoliina Wahlberg harjoitti myöskin ompelijan ammattia, mutta pitsinnypläyksen tultua uudelleen muotiin arkkitehti Franken-haeuserin aloitteesta vv. 1902—1904,¹³⁹ riitti Karoliina Wahlbergillakin pitsinnypläystä siksi paljon,ettei hänen enää tarvinnut tehdä muuta ansio-työtä. Karoliina Wahlberg kuoli

toukok.

³¹ ^p. ^1912.

Pitsinnyplääjän ammatti kulki perintönäkin samassa

suvussa. Edellä mainitun Ul-riikka

Ramstedtin

äiti oli kotoisin Upsalasta ja taitava nyplääjä hänkin, samoin Ul-riikka Marian sisar Edla

Ram-stedt ja veljen, kaupunginpal-velijaRamstedtin ^tytär Aman-da, joka meni naimisiin Laiti-lan pitäjän Vaimaron kylästä kotoisin olevan merimies Sam.

Fredrik Lundströmin kanssa.

Heidän ^tyttärensä Johanna Sabina Lundström oppi äidil-tään ^ja mainituilta naissuku-laisiltaan nypläystaidon jo 5—6-vuotiaana ja kehittyi kuuluisaksi mestariksi amma-tissaan. Hän on valmistanut m.m. Kansallismuseoon Hel-sinkiin n. 500 mallia

käsittä-Johanna Sabina Lundström nypläystyynynsä ääressä. Valokuvattu 1930-luvulla.

vän pitsinäytteidenkokoelman jahänen käsistään on lähtenyt epälukuinen joukko hartiahuiveja, valiopöytäliinoja ja alttarivaatepitsejä. Arkkitehti Juuse Stenbäck-vainaja sommitteli Riina Lundströmille erikoisen alttari-vaatepitsin mallin, jossa on hallitsevana risti ja jota sen takia nimitetään raumalaisittain ”rist-spindeliksi”, Johanna Sabina Lundström ja Hilda Isaksson edustivat Rauman nyplääjiä Kuopion näyttelyssä kesällä 1906

ja Porin näyttelyssä

v.

1907 saaden palkintoja kumpikin.

Kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia ovat, kuten aikaisemminkin huomautimme, myöskin pitsien raumalaiset nimet, _sillä ne ovat yhtä huvittavia kuin pitsit ovat kauniita. Rauman kirkkoherra, rovasti Frans Mauritz Ljungberg mainitsee 1850-luvulta säilyneissä muistiinpanoissaan silloisia pitsien nimiä kokonaista ^60, ^nimittäin;¹⁴⁰

Rauman pitsejä näytteillä

Isokruunu, erittäin hieno Järtuddii ^Käsikupest

Omenoksaa ^Nageluddii Storhålaa

Kramsun Nippuu Oxögaa

Frimodigin leveää Kringelfjederii Sexögaa

Frimodigin soukkaa Kringeluddii Pitknokkaa

Riksin ^pitsii Oksvarist Tripptrappuu

Stjernaa Pualpohjast Ristaukkoo

Outtolai ^Gåsögaa Juustonkehää

Saukkoo Vinopyörää Halvmoonaa

Kannuksen pyörää Nenäklasii Rossinuddii

Kouknattuu Siivenkaltast Saksan välineulast

Koukkuu Krappuu Vikurii

Förnämii Plattuddii Pualenparist

Tirkkuu eli Hiirenporrast Flåderrixii ^Hakopitsii

Minsorttii Peronlongettii Blondervalakkaa

Frökenuddii ^Hakouddii Ristmandelii

Välineulast Gåsög-aukkoo

Myllysiippii Kolmlaanast Luetteloa jatkaen mainit

u u ^• i ^• semme vielä nimet:

Housujarttaa Bobermlai

Mandeluddii Laukkaa Dupulpohjaa

Harakannokkaa Pimppuu Nnnnaruuttuu

3 lai kultseppää Blonderkoukkuu Muhrinmummulai

Lohjanderilai

Muistamme entisestään värjärin ja nahkurin ammatin olleen erikoi-sessa suosiossa Raumalla, jossa kotikutoiset vaatteet ja jalkineet olivat käytännössä sekä ^köyhän että rikkaan kodissa.

Värjärin ja nahkurin ammatti menestyi erikoisen hyvin 1800-luvul-lakin. Edellä ^on mainittu raatimieheksi kohonnut värjärimestari Petter Cederstein. Hän oli Raumalla ammattiluokkansa etevin edustaja ja muu-tenkin huomattu henkilö sataluvun neljänä ensimmäisenä vuosikymme-nenä. V. 1855 suoritti mestarinäytteet värjäri Johan Gust. Nordling ja harjoitti sitten itsenäisenä elinkeinoaan. Hänen värjäämössään oli v. 1878 neljä kisälliä ja viisi oppipoikaa mestarin apuna. Värjäämän käyttämät värit maksoivat sanottuna vuonna mk. ^10,000:^— ja työpalkkoihin meni mk. 6,000: ^—. V. 1885 sai värjärimestarin arvon Laitilasta

v.

¹⁸⁷⁹ Raumalle muuttanut ja v. 1888 porvarioikeudet saanut värjäri Isak öst-man-Kallio, joka jatkoi värjärimestari Nordlingin liikettä laajentaen sen v. 1902 tehtaaksi.¹⁴¹

Nahkureista on mainittava Kristian Sjöblom, joka v. 1846 vuokrasi nahkurien ammattivanhimman Aron Pitzenin työpajan. Viimemainittu muutti pois Raumalta janahkurimestari Michael Nordlund valittiin hänen jälkeensä nahkurien oltermanniksi. Nahkuri Simon Henrik Malin sai porvarinoikeudet v. 1854. Hänen liikkeensämenestyi niin hyvin, että siinä v. 1871 jalostettiin700 kpl. suurempia vuotia ja 1,000 kpl. pienempiä nah-koja, joiden arvo laskettiin mk. 15,900:^—. Työaineita käytettiin lisäksi

mk.

^3,000; ^— ^arvosta ^ja ^tuoton kokonaisarvo oli mk. 23,000: ^—. Siitä laskettiin puhtaaksi tuloksi ^4,100 markkaa. V. 1878 liikkeen kokonais-tuotto oli mk. 45,000: —, josta aineiden ja työpalkkojen osalle laskettiin mk. 40,000: ^—, niin että puhdas tulo oli 5,000 markkaa. Värjärimestari Simon Henrik Malin oli, kuten edellä mainittiin,

ammattikuntalaitoksen

lakkautuksen jälkeenperustetun Rauman Käsityöläisyhdistyksen

puheen-johtajana ja

hän

^esiintyi maistraattia kohtaan yhtä itsetietoisesta kuin

Värjärimestari Johan Gust. Nordling,

Hj. Nortamon isä.

ammattivanhin konsanaan. Hän esitti m.m. yhdistyksen nimessä jyrkän

vasta-lauseen sen ^johdosta, että maistraatti oli toukok. 8 ^p. 1872 oikeuttanut lasimestarin-kisällin Erland Nystedtin alkamaan liik-keen kaupungissa ja pääsemään porva-riksi, vaikka Käsityöläisyhdistys oli asiassa antamassaan lausunnossa vaati-nut häneltä ensin mestarinäytettä. Nystedt

oli saanut kisällikirjan Porissa helmik.

16 ^p. 1867. Riita-asiassa Käsityöläisyhdis-tys valitti senaattiin, mutta maistraatin päätös jäi lopulta voimaan.

Nahkurimestari Kristian Sjöblomin poika

Karl

Fredrik Sjöblom syntyi maa-lisk. 10 ^p. ^1849, kävi Rauman ala-alkeis-koulun ja ryhtyi sitten isänsä ammattiin päästen mestariksi v. 1870. Hän aloitti heti oman liikkeen lunastamallaK. F. Lun-dellin työverstaan. Karl Fredrik Sjöblomin nahkurinliikkeestä kertyi puhdasta tuloa

v.

1876 mk. ^3,000: ^—. V. 1878 oli liikkeessä paitsi mes-taria itseään ¹ kisälli ja 3 oppipoikaa ^ja liikkeen kokonaistuotto arvioitiin 34,000 markaksi. V. 1879 Sjöblomin verstaassa käsiteltiin 400 vuotaa ja 800 pientä nahkaa, joihin käytettiin 8,000 leiviskää pajunparkkia, 400 tynnyriä koivun- ja 200 tynnyriä kuusenparkkia.

Nahkuri

^Malinin liike ^käytti samana vuonna 400 leiviskää ^pajun-, 500 ^tynnyriä koivun- ja 500 tynnyriä kuusenparkkia. ¹⁴²

Kultasepät.

Rauman historian Ulissa osassa mainittu kultaseppä Johan Taipelin oli ^v. 1810 niin heikkonäköinen, ettei voinut hoitaa ammattiaan. Kulta-seppä Sam. Wesander taasen tuli mielenhäiriöön. Mutta Samuel Fredrik Wesanderin kuollessa v. 1819 oli Raumalla jo toinenkin kultaseppä,

261 Anders

Gustaf

Hagberg, joka oli tullut kisälliksi Turussa v. 1809 ^ja

har-joittanutkultasepän ammattia Raumalla v:sta 1813 lähtien. Hänellä oli 1 oppipoika ja hän omisti ^% Mannilan talosta. Kultaseppä Hagbergkuoli Raumalla v. 1823.¹⁴³

Lokak. 11 p. 1820 pyrki Raumalle kultasepäksi ruotsinmaalainen kultasepänkisälli _Lars Häggström. Hän oli v. 1818 tullut Raaheen ^ja kier-tänyt maita kisällien tapaan siirtyen Vaasaan, Poriin ja Turkuun. Rau-malla asettui hänen aiheittensa tielle Samuel Fredrik Wesanderin leski Magdaleena Sofia Höckert, joka jatkoi miesvainajansa liikettä aina v:een 1829 asti. Kaupungin vanhimmat puolustivat kisälli Häggströmin anomusta, ”koska kultaseppä Hagberg ei enää tehnyt juuri mitään ja koska Wesanderin työntekijöihin ei ollut luottamista”. Kisälli ^Häggström saikin mestarinarvon jaoikeudet tammik. 4 ^p. 1821 kuuluen Vaasan kulta-seppien ammattikuntaan, koska Raumalla ei ollut tätä ammattikuntaa.

Samana vuonna

hän

nai raumalaisen porvarin Adolf Paqvalenin lesken Anna Regina Longströmin. Viime mainittu oli vuodesta 1828 lähtien pahoitettu hoitamaan liikettä hänen miehensä jouduttua holhouksen alai-seksi. Häggström kuoli

v.

^1840.

Samuel Fredrik Wesanderin pojista antautuikaksi, nimittäin Samuel Johan ja Gust.

Adolf

isänsä ammattiin. Edellinen tuli kisälliksi v. 1817 oltuaan isänsä oppipoikana. Rauman maistraatti hyväksyi hänet mesta-riksi ^v, 1821 ja

hän

^liittyi Turun kultaseppien ammattikuntaan

harjoit-taen kultasepän ammattia Raumalla talossaan Vähä-Niivossa ^{(n:o 41)} aina vuoteen 1830, jolloin hän osti Pakilan talon (n:o 23) Kuninkaan-kadun varrella. Samuel Johan Wesander kuoli Raumalla v. 1851 jahänen vaimonsa Maria Elisabet Pietarintytär v. 1859. Heidän vanhimmasta pojastaan Johan Samuelista, joka syntyi maalisk. 9 ^p. ^1822, tuli huomat-tava laivanvarustaja jakauppias kotikaupunkiin.

Gust.

Adolf

Wesander kävi kultasepän opin veljensä luona ja sai kisällin arvon ^v. 1824. Kun hän

v.

1829 ^pyrki porvariksi ja mestariksi

voidakseen

alkaa itsenäisen liikkeen Raumalla, vastusti kultaseppä Hägg-ström

hänen

anomuksensa hyväksymistä, ”koska hän ei ollut praktisee-rannut muualla kuin Raumalla, johti äitinsä liikettä ja oli jo nainut”.

Maistraatti hyväksyi kuitenkin G. A. ^Wesanderin ^pyynnön ehdolla, että

hän suorittaamestarinäytteen Turussa. Näyte hylättiin, mutta ^Wesander harjoitti ammattiaan Raumalla

vv.

1829—1862. Hän omisti Heikkilän talon Kolmikulmatorin varrella

vv.

1826—1830.¹⁴⁴

Kultaseppä Petter Cajander, joka oli Loviisassa tullut kisälliksi

v.

1815, anoi porvari-oikeutta Raumalla maalisk. 21 ^p. 1831. Toiset kulta-sepät selittivät, ettei ole työtä useammalle kuin 3 :lle verstaalle, mutta kaupungin vanhimmat halusivat uutta yrittäjää kaupunkiin ja Cajander pääsi mestariksi samana keväänä.¹⁴⁵ Hän osti arkkiaatteri Gabriel von Bonsdorffin perillisten talon Rennerin ^{(n:o 107)} japiti siinä liikettä

Kultaseppä Kaarle Viinamäen mestarinäyte, kultainen medaljonki.

Koristemalli on Jalmari Karhulan sommittelema.

vv. 1833—1843, jolloin

hän

kuoli. Hänen leskensä Amalia Maria Canth jatkoi sitä v:een 1847. Hän kuoli ^v. 1888.¹⁴⁶

Huhtik.

22 p. 1840 esitti Johan Enoch Lignell maistraatille elinkeino-anomuksensa. Hän oli tullut kisälliksi Hämeenlinnassa ja hoitanut jo 4 vuotta kultaseppä Häggströmin työpajaa. Ammattiveljien vastustuk-sesta

huolimatta

hän sai oikeuden harjoittaa kultasepänammattia Rau-malla v:sta 1841 lähtien. Hän kuoli vuonna 1853. Hänen puolisonsa Anna Loviisa Östman oli kuollut v. 1848.¹⁴⁷

Samuel Sevon Uudestakaupungista sai mestarinarvon 25 p. hei-näk. 1846 esitettyään Rauman maistraatille mestarinäytteenä kullatun hopeaisen kerma-astian ja merenvahapiipun helan. Hän kuului Turun ammattikuntaan ja piti 2—3 oppipoikaa työssä. Häneltä vaadittiin

263 myöskin todistus työpiirustusten laatimisesta, joka oli tullut pätevyys-vaatimuksiin näinä vuosina. V. 1856 hän sai oikeuden harjoittaa myöskin kellosepän ammattia, mutta hän muutti Poriin jo v. 1862.¹⁴⁸

Berndt Erland Wallin Kiikasta oli Raumalla kultaseppänä vv. 1852^— 1855 siirtyensitten Tampereelle. Kultaseppä Sevonin opissa käynyt kisälli Frans Wilhelm Söderström oli kultaseppänä vv. 1857—1863, mutta ^hän vietti epäsäännöllistä elämää, niin etteivät oppipojat menestyneet hänen työssään. V. 1864 hänet mainitaan räätälinä. Frans Johan Björkman vannoi porvarinvalan Raumalla marrask. 17 p. 1862. Hänen mestarinäyt-teensä oli hopeinen kahvikannu. Hän kuoli

v.

1902 ja hänen puolisonsa

Serafiina Aquiliina Karsten kuoli

v.

1880.¹⁴⁹

Kultaseppä Wilhelm Petterssonkin kävi opin Sevonin luona ja lähti kisälliksi tultuaan v. 1859 5 vuodeksi Tukholmaan taitoaan täydentämään.

Hän vannoi porvarivalan Raumalla marrask. 28 p. 1864, mutta muutti Turkuun v. 1870.

Kultaseppä Evert Nieminen oli hänen jälkeensä Raumalla kulta-seppänä kolmisenkymmentä vuotta ammattiveijenään ensin kultaseppä E. Lundström ja sitten Kaarle Wiinamäki. Viime mainittu on tallettanut edeltäjiensä työn muistomerkkejä kiitettävällä harrastuksella. Hänen kokoelmissaan on m.m. Samuel Johan Wesanderin ^v. 1817 valmistama hopealusikka, kultaseppä Söderströmin tekemä, kivin

koristettu

kulta-sormus ^v;lta 1859, kultaseppä Petterssonin tekemä sormus v:lta 1869 ja kultaseppä Björkmanin valmistama sormus v:lta 1872.¹⁵⁰

TEOLLISUUS.

Hidas rientäminen oli tunnusomaista Rauman teollisuuden syntymi-sellekin. Siitä ei voi puhua vielä mitään 1800-luvun alkupuolella, sillä Rauma, kuten monet muut kaupungit, yksinpä Helsinkikin, eli pääasialli-sesti kaupan ja käsityön varassa vielä paljon ohi 1800-sataluvun puolivälin.

Vain

v.

1752 Lapin pitäjään perustettu saha ja v. 1802 Otanlahden alueelle Tarvonsaaren niemeen rakennettu tiilitehdas edustivat teollisuutta Rau-malla 1800-luvun alkupuolella. Tiilitehdaskin tyydytti vain paikallisia tarpeita, mutta Lapin sahan osakkaat veivät lautoja ulkomaillekin. Esim.

v.

1818 kaupungin silloinen rahastonhoitaja H. G. Reinholm kuulutti helmik. 10 päiväksi tiilihuutokaupan raatihuoneelle. ^Myytävänä oli Rau-man tiilitehtaan hyviksi tunnettuja uuni- ja

muuraustiiliä.

¹⁵¹ ^Suuremmat tiilet, pituus 3 korttelia 4 tuumaa, leveys 7 ^tuumaa, vahvuus 4 tuumaa maksoivat n. 4, vähäisemmät 2 Riikintalaria 100 kpl. V. 1829 Reinholm aikoi perustaa kaupungin maalle oman tiilitehtaan javalmistaa sen yhtey-dessä kaakeleita ja saviastioita, mutta tämä yritys ei syystä tai toisesta onnistunut.¹⁵² Ratsutilallinen Isak Äyhö-Rosendahl piti käynnissä Monnan tiilitehdasta, joka valmisti n. 40,000 tiiltä vuosittain, kunnes 1890-luvun alussa merimies J. W. Rosendahl perusti uuden tiilitehtaan. Se valmisti vuosittain n. 160,000 tiiltä. Savensaannin vaikeutuessa kaupungin mailla kauppias Selim Nordberg ja tehtailija Isak Viktor Koskela (Grönfors),

jolla oli kaupungissa pienempi tiilitehdas, ^perustivat suuremman tiili-tehtaan Eurajoelle

v.

1898. Tehdas ^siirtyi sittemmin kokonaan tehtailija Koskelan haltuun.

Ensimmäinen manufaktuurityöpaja perustettiin Raumalle

v.

1858, nimittäin Matti Limnellin takomo- ja valuutehdas, jossa valmistettiin hienompia ja karkeampia rauta- ja muita metallitöitä. Sen tuotanto arvioitiin

v.

1858 700 ruplaksi,

v.

1859 ^1,000 ruplaksi ja

v.

1860 taasen 700 ruplaksi. Höyryvoimaa siinä ei käytetty. V. 1862 alkupuolella joutui

kuitenkin Limnell

niin huonoihinraha-asioihin, että hänen ^täytyi myydä liikkeensä. Sen osti tehtailija Johan Erik Eriksson, joka sai privilegion siihen

tammik.

28 ^p. 1863. Seuraavana vuonna arvioitiin pajan tuotto 1,000 markaksi, v. 1866 1,200 ja v. 1868 vain 420

markaksi.

¹⁵³ ^V. ^{1876 oli} tuoton arvo ^1,500 mk.

Kauppias J. S. Wesander perusti höyrysahan Martinkarralle talvella

vv.

1861—1862 jasekävi muutaman kuukauden, mutta maalisk. 29 ^p. 1862 sen höyrypannu räjähti, niin _että 4 työmiestä sai vaikeita palohaavoja ja palovahingot arvioitiin 7,000 ruplaksi. V. 1863 se rakennettiin uudestaan.

Saha oli 1-raaminen. Kun kauppias Wesander

v.

1866 teki vararikon, menetti hän

sahansakin.

¹⁵⁴ Vaikka Rauman satama oli 1900-luvun alussa yli 30 sisämaan sahan vientisatama, lähisahoista puhumatta, ei itse kau-pungissa sahaliike päässyt vauhtiin, ennenkuin Vuojoen sahayhtiö muutti toimintansa Raumalle.¹⁵⁵

Villakehräämön perusti Raumalle vär-järi Johan Gust. Nordling, joka sai lupa-kirjan siihen lokak. 16 ^p. 1862. Kehrää-mössä käytettiin höyryvoimaa. Sen tuot-teet menivät kaupaksi pääasiallisesti omassa kaupungissa. V. ₁₈₆₆ käytettiin kehräämössä 8,000 naulaa villaa ^jatuoton arvo kohosi ^1,600 markkaan. V. 1874 oli tuoton ^arvo ^10,000 mk.,

v.

1876 kehräämö käytti jo 15,000 naulaa villaa. ^Höryrykone oli 5 hevosvoiman vahvuinen. Kehräämö sijaitsi Jokelan talossa Kuninkaankadun varrella.¹⁵⁶ Kehräämön ja värjäämön osti v. 1883 ^tehtailija Isak östman-Kallio.

Nahkatehdas on vain pari vuotta nuo-rempi. Sen perusti heinäk. 3 ^p. 1864 Knut Ferdinand Lundell. Nahkatehtaan tuotto oli v. 1866 n. 3,500 markan ^arvoinen,

Kauppaneuvos Karl Fredrik Sjöblom.

mutta liike taantui käsityön asteelle ja siirtyi, kuten mainittiin v. 1870 K. Fr. Sjöblomin haltuun. Yritteliäs liikemies Erik Wilhelm ^Grönberg perusti sen sijaan Rauman Nahkatehdas Oy:n, jokasai privilegionsa mar-rask. 27 p. 1874. Sen tuotto arvioitiin jo

v.

1875 174,078 markaksi. Teh-taaseen palkattiin teknillinen johtaja Tanskasta, mutta sen pietarilainen asiamies aiheutti liikkeelle suuria tappioita. V. 1875 tehtaassa oli 15 työn-tekijää ja se sai oikeuden valmistaa myöskin jalkineita. Niiden tuotanto-arvo oli v. 1876 ^9,000 mk. V. 1880 tämäkin liike siirtyi nahkuri, kauppa-neuvos Karl Fredrik Sjöblomin haltuun kehittyen suurliikkeeksi. V. 1902 liike muutettiin ”Sjöblomin Nahkatehdas Oy:ksi^”.¹⁵⁷

Väkijuomakaupasta ja -tehtaista ^on ^jo ollut puhe ^{(s. 240).} Rauta-tien valmistuttua teollisuuskin sai uutta vauhtia Raumalla. Tampereen

Asfalttitehdas

vuokrasi helmik. 16 p. 1898 Salmensuun karilta tehdas-alueen 25 vuodeksi. V. 1902 valmistui Sähkölaitos, ^v. 1911 rakennettiin Korkiakariin Lasitehdas ja samana vuonna aloitti Rauman

Puunjalos-tus Oy. toimintansa saatuaan kaupungilta tehdastontin edullisin ehdoin.

265

V. 1912 maanviljelysneuvos H. G. Paloheimo perusti sahalaitoksen, josta kehittyi suurisuuntainen liikeyritysRauma Wood Ltd.¹⁵⁸

Tehdastyöväestöä alkoi Raumalle muodostua sanottavasti vasta 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa. V. 1910 oli teollisuuden palveluk-sessa 781 henkeä. Palaamme tähän sosialiseen väestömuutokseen tuon-nempana.

LUOTTOLAITOKSET.

Raumalaiset, joiden ammoin oli määrä aina tuoda kovaa rahaa maa-han

laivalastiensa

^maksuksi, ^olivat ^yleensä ^hitaat ^{käyttämään} luotto-laitoksia ja luottoa yleensä, sillä heidän elinkeinonsa epävarmuus saattoi heidän ehkä liiaksikin pelkäämään luoton

takaisinsuoritusvaikeuksia.

Tukholman vekseleitä käytettiin jossain määrin 1800-luvun alkupuolella.

Kaupan edistämiseksi päättivät rohkealuontoisemmat porvarit v. 1853 perustaa kaupunkiin säästöpankin. Alku oli varsin hankala, sillä kukaan perustajista ei tietänyt, miten perustamislupa olisi hankittava. Anomus lähetettiin kuvernöörin kautta senaattiin, mutta se palautettiin, koska asia

kuului kenraalikuvernöörin

hoidettaviin. Vihdoin marrask. 28 p. 1854 keisari vahvisti säästöpankin säännöt. Mutta vastoinkäymistä riitti

sen-jälkeenkin. Kaupunkilaiset eivät aluksi ottaneet tallettaakseen rahoja pankkiin eikä silloin vielä osattu mainostustaitoa. Pankin johtokuntakaan ei ollut

tehtävänsä

tasalla. Se määräsi aluksi lainojen irtisanomisajaksi yhden kuukauden, mikä oli aivan nurinkurista liikemiehen kannalta

katsoen.

^Vahingosta kuitenkin viisastuttiin tässäkin yrityksessä ja aikaa myöden pankki alkoi ^menestyä, kuten maistraatti v. 1857 tiedoitti kuver-nöörille. Säästöpankin perustajia oli m.m. kauppias Gabriel Granlund.

Liikepankeista on ensiksi mainittava Pohjoismaiden Osakepankki, joka perusti konttorin Raumalle

v.

1880. Sen ensimmäisenä johtajana oli

vv.

1880—1905 maisteri Berndt Wilhelm Panelius.

Kansallis-Osake-Pankki oli järjestyksessä toinen suurpankki, joka aukaisi

haarakonttorin

Raumalla. Tämä tapahtui ^v. 1894. Konttorin ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin raumalaissyntyinen liikemies Knut Albert Nordberg. Hän siirtyi v. 1905 Lehtinen ^& Sofronoff-liikkeen

kont-toripäälliköksi jamuuttiv. 1921 Helsinkiin, jossahän kuoli elok. 15p. 1938 73-vuotiaana. Hän oli Raumalla ollessaan Espanjan konsulina ja muis-sakin luottamustoimissa.

MAALAISELINKEINOT.

Metsästys ja kalastus.

Metsästyksellä ei ollut enää 1800-luvulla sanottavaa ^merkitystä kau-punkilaisille,

vaikka

sitä urheiluna paljon suosittiin aikana, jolloin ei muita urheilunaloja tunnettukaan, huvipurjehdusta lukuunottamatta.

Mutta kalastus oli elinkeinonakin tärkeä vielä 1800-luvun raumalaisillekin.

Vielä 1850-luvun taitteessa oli kaupunkilaisilla 3 silakkanuottaa. Suurim-malla kalastettiin Ruakluodon nokassa jaKorkiakarin selällä. Sillä saatiin toisinaan lohiakin. Esim.

v.

^{1845 oli} tuotu lohia eräänä iltana kaupunkiin 2 hevoskuormaa ja v. 1852 saatiin eräänä kesäkuun iltana ^Syvärauman lahdesta yhdestä apajasta 18 lohta, keskimäärin leiviskän painoisia.

Saukon jaKaskisten luodon vesillä vedettiin myöskin nuottaa. Vv. 1855^— 1857 oli kaupungissa enää 1 verkkovene ulkomerellä suoritettavaa silakan-pyyntiä varten. Suomukaloja pyydettiin läheisiltä matalikoilta. Näihin aikoihin olivat kokemäkiläiset ottaneet tavakseen ostaa silakoita suurem-pina erinä Raumalta, suolata ne kotona ja myydä Hämeeseen. Nelikosta tuoreita silakoita maksettiin n. 1 rupla nelikolta, mutta aikaisemmin ker-rottiin niitä myydyn jopa 6 kopeekasta nelikko. Paitsi ahvenia ja haukia, oli syksyisin runsaasti saatavissa merisiikaa. Sitä oli 1840-luvulla myyty 25 kopeekasta leiviskältä, mutta 1850-luvun keskivaiheilla hinta oli 50—60 kopeekkaa leiviskältä.¹⁵⁹

Ina-nuotan käyttämiskielto, jokaoli annettu v. 1766, uudistettiin Rau-malla

v.

1811 ja maistraatti korotti sakon ^20;stä 30:een Riikintalariin.

Sunnuntaikalastus oli kielletty lauantaiehtoosta klo 8 maanantaiaamuun klo 3.^IGO Taitavina kalastajina tunnetaan 1800-luvun alkuvuosina porvari Matti Antin senior ja 1820-luvulla Henrik Tibiander.

Vuodelta 1863

arvioitiin

"Rauman Rekisaaren jaSorkanRekisaaren”

välisestä Uussalmesta saadun siian tulo n. 50 leiviskäksi jalisäksi oli sieltä saatu lohia. Kalastus kaupungin joessakuului pormestarin palkkaetuihin

ja Syvärauman joessa oli raatimiehillä tilaisuus siihen. ^Kaupungin kala-vedet annettiin 1870-luvulta lähtien vuokralle, tavallisesti 6 vuodeksi ker-rallaan. Kalansaalis huonontui huonontumistaan ja kalastaminen jäi

lopulta enimmälti saaristolaisten käsiin.¹⁶¹ Maanviljelys ja karjanhoito.

Hyödyn ajan muistona puutarhanhoito jatupakan jahumalanviljelys pysyi Raumalla 1800-luvun alkupuolellakin kaupunkilaisten

mieliharras-tuksena.

Niinpä kapteeni Adolf

Urban

Hjulhammarin omistamassa Ison Hannun ^talossa, ^n:o 189 Kauppakadun varrella, oli suuri puutarha, josta vielä v. 1827 myytiin halukkaille^ostajille tupakan

taimia.

^Samana ^vuonna kauppias H. J. Bergström senior kuulutti myyvänsä taasen erittäin halut-tuja virginialaisiatupakantaimia, joitahänellä ei ollut pariin vuoteen ollut kasvamassa. Berndt Blom puolestaan ilmoittimyyvänsä hyviä

humalia.

¹⁶² 1860-luvun alussa ei humalaa enää ^viljelty, mutta ^pellavaa ^kylvettiin

koti-tarpeeksi.

Puutarhoja oli kaupungissa v. 1842 24:ssä talossa. Niissä ^viljeltiin kotitaloudessa tarvittavia keittiökasveja ja erittäinkin omenapuita.

Omenat käytettiin osin kotitarpeeseen, osin myytiin niitä omassa kaupun-gissa. Kaupungin ulkopuolella oli ammattipuutarhurin kasvitarha, josta saatiin ostaa vihanneksia ja ryytejä. Piparjuurta ja sipulia toivat maa-laiset kaupunkiin.¹⁶³

In document Rauman historia IV (sivua 91-118)