Kun ei kuule omia ajatuksiakaan

Haastavaksi omien tunteiden synnyn havaitsemisen teki päiväkodissa vallitseva ilma-piirin strukturoimattomuus. Tilanteet, joissa vapaa leikki tarkoitti aikaa, jolloin lapset saivat itse muodostaa leikkiryhmiä ja valita seuransa, sekä saivat luottaa leikkinsä py-syvän häiriöttömänä ja tarkkaavaisuuden tilanteen kulusta olevan aikuisella, sujuivat lähes poikkeuksetta ilman tunnekaappauksia. Sama päti tilanteisiin, joissa samassa tilassa toimi vain muutama lapsi. Jos päiväkodin säännöt olivat selkeät, loogiset ja kunnioittavat, valvonta kyseisessä tilassa ei edes vaatinut aikuisen välitöntä läsnäoloa, vaan lapset ohjautuivat säännönmukaiseen toimintaan aktiivisesti suljetussa keskinäi-sessä vuorovaikutuksessakin. Jos taas vapaa leikki tarkoitti useita eri leikkiryhmittymiä samassa tilassa ilman johdonmukaisia päiväkodin sääntöjä (käyttäytyminen, seuraa-mukset, melutaso), vain harvat kykenivät ilmaisemaan kokemiaan tunteita rauhallises-ti videoissa näkyvän puolen tunnin ajan. Lapsille oli selväsrauhallises-ti vaikeaa keskittyä leikin tuomaan positiiviseen tunteeseen, kun ympärillä oli jatkuvaa melua ja liikettä. Tällöin lapset vaikuttivat joutuvan kamppailemaan erilaisten tunteiden aiheuttamassa tulvassa.

EPISODI 37.

Kasper ja Leevi tulevat välipalan jälkeen isoon huoneeseen leikkimään palikoilla istuen lattialle. Huone jaettu keskeltä pitkillä tuoleilla, jonka toiselle puolelle tulee kaksi poikaa rakentamaan majoja. Huoneen yhdessä nurkassa kolme tyttöä leikkii lääkäritavaroilla.

Kasper (naureskellen): ”Kuka haluaa olla Pelle Pömppö?”

Ei osoita puhettaan kenellekään, eikä odota vastausta. Kukaan ei reagoi, kaikki puuhaavat omissa leikeissään, jopa Leevi tuntuu keskittyneen enemmän rinnakkaisleikkiin, kuin yh-teyteen Kasperin kanssa. Kasper jatkaa itsekseen jutteluaan.

Kasper (naureskellen): ”Kuka haluaa olla Ville Pönttö? Kuka haluaa? Nostaa käden ylös, joka haluaa! Tästä tulee juna. Mies meni junaan ja kato Leevi, kato. Mies meni junaan ja junavaunu katkeaa. Aaaaaaaaa! Mä tipahdan raiteille! Ääääääää!”

13. Tunteiden havaitseminen (RULEr) | 129

Leevi vilkaisee Kasperin junaesitystä, jossa hän vetää palikoita irti toisistaan ja puhuu tau-koamatta. Kasper ei edes antaisi Leeville puheenvuoroa, jonka mielestä selvästi tilanne ei edes vaadi häneltä muuta kuin hetkittäistä huomiota. Leevi jatkaa omaa rakenteluaan ja Kasper ääntelee yhä leikillään junallaan.

Tilassa käy aikuisia auttamassa majan rakennuksessa ja huoneeseen tulee välipalalta lisää lapsia. Kaksi poikaa siirtelee penkkejä nukkekotileikkiin. Kasper vilkuilee kaikkia ja puree palikoita, on kiinnostuneen oloinen kaikkien leikeistä. Menee tyttöjen luo osoittelemaan palikoillaan.

Kasper - tytöt: ”Jiihaa! Kimppuun! Makkaratikku!”

Kasper palaa yhtä nopeasti kuin oli mennytkin, mutta ei malta istuutua alas leikkimään, vaikka Leevi leikkii yhä rauhallisesti. Kasper puhuu itsekseen leikkiäänellä ja palaa tyttöjen luona käymään.

Kasper: ”Makkaraa! Makkaratikku! Kuumaa makkaraa päin naamaa!”

Tytöistä Riina tulee vauvanpeitolla löyhyttelemään Kasperin luo hymyillen.

Riina - Kasper: ”Siinä sulle vähän tuuletusta, että rauhotut”

Kaksi poikaa lisää tulee toiselle puolelle huonetta majaleikkiin ja kaikkien lasten äänet ovat jo kohonneet ja liikkeet nopeutuneet. Kasperin leikki muuttuu yhä enemmän pelkäksi ääntelyksi, eikä malta istua paikalla ollenkaan. Käy tyttöjen leikissä ohimennen.

Kasper - tytöt: ”Äääääää! Vihreetä myrkkyä! Äääääää! Ja siihen kuolee!”

Kasper nostelee jalkoja isoeleisesti ja tömistelee, hakkaa palikkalelullaan itseään otsaan.

Lisää lapsia tulee huoneeseen, jotka aloittavat leikin, mutta Kasper ei vaikuta kuuluvan mihinkään leikkiin enää. Yhä useampi lapsi poistuu alkuperäisestä leikistään seuraamaan muiden toimintaa. Kasper nojailee hetken sänkyyn, vaeltaa ääneti leikkien välillä, yrittää ottaa kontaktia alkuperäiseen leikkitoveriinsa Leeviin.

Kasper - Leevi: ”Leevi, kato. Mä oon vampyyri. Kato. Kato Leevi. Mä puren itteeni.

Kato. Leevi. Mulla jää jälki. Ääääää. Oon vampyyri. Leevi”

Enää Kasperille ei riitä Leevin hetkittäinen katse, vaan hokee Leeviä katsomaan, vaikka tämä katsoo jo. Kasper hakee toisista leikeistä leluja ja painaa niitä korvilleen ja heiluttaa päätään. Ääntelee ja heittää lelun lattialle.

MARIA - Kasper: ”Nuo ei Kasper kyllä kestä heittämistä”

Kasper nostaa lelun ylös, mutta sama yliaktiivisuus jatkuu. Painaa leluja korvilleen, pyörit-tää päätä ja kiljuu. Osa muistakin lapsista toimii yhtä hektisesti. Kasper puree ja repii leluja.

Episodin alussa Kasper ja Leevi aloittavat leikkinsä lasten vertaiskulttuurille tyypilli-sesti rinnakkaisleikkinä, jossa luotto toisen läsnäoloon ja yhteyteen on vahva ja tämän ylläpitämiseen riittää vain katse. Kasper tuntee olonsa leikkisäksi ja turvalliseksi tilassa, jossa muutamia lapsia selvästi rajautuvien leikkiensä sisällä. Vaikka Kasperin muodosta-mat sanat kuulostavat kysymykseltä kaikille, on siinä enemmän kyse oman hauskuuden osoittamisesta ja yhteisöllisyyden kunnioittamisesta, jossa otetaan huomioon, että tilassa samaan aikaan muita, mutta keneltäkään ei edes odoteta reaktiota. Samaan ta-paan voisi kuvitella hyväntuulisen aikuisen saapuvan työpaikalle, jossa muut jo tekevät töitä pöytiensä takana ja tulija huikkaa, että ”Eikö olekin kaunis päivä tänään?” ja muut hymyilevät vain vastaukseksi. Lasten kulttuurin tavat ilmentää tunnetilojaan (kuten

130 | Köngäs: ”Eihän lapsil ees oo hermoja”

tässä iloisen yhteisöllisyyden ilmentämistä) eivät lähemmin tarkasteltuna juurikaan eroa aikuisten tavoista.

Mitä enemmän lapsia samaan tilaan tulee, kohoaa myös jokaisen yksilöllinen tarkkaavaisuus ja tarve saada äänensä kuuluviin. Kasperille välittyy aistien kautta yhä enemmän virikkeitä ja vaikka ne eivät saa aikaan välttämättä siinä hetkessä ahdistusta negatiivisena tunteena, saavat ne aikaan keskittymiskyvyttömyyttä ja fyysistä rauhatto-muutta. Toiset lapset havaitsevat nämä kyllä, mutta eivät paheksu, koska päiväkodissa elävät lapset ovat hyvin tietoisia rajoituksissa, joiden sisällä toimitaan ja osaavat varsin taitavasti suhtautua tovereidensa tuntemuksiin, kuten episodissa tyttö, joka käy Kaspe-ria hellästi ”rauhoittamassa”.

Myöhemmin Kasperin lisääntyvän tunteiden käsittelyn haasteen huomaa siinä, että enää Kasperille ei riitä yhteyden luomiseen Leevin katse kuten aiemmin, vaan hän kokee toisen olevan tavoittamattomampi, vaikka istuu vieressä. Kasper vaikuttaa

”räpiköivän” eleillään melussa ja vilinässä kuin kala kuivalla maalla. Iloisuuden tunteen tilalle hiipii Kasperin huomaamatta hervottomuus ja ylikuormittuneisuus, joka johtaa myös aikuisten silmin sääntöjen vastaiseen toimintaan (kaverin uhkailu lelulla, tois-ten leikkeihin sotkeutuminen, lelun heittely). Kasper tuskin itse tunnistaa olevansa stressaantunut tilanteessa tai liioittelevansa liikeratoja tai äännähdyksiä. Kasper toimii tavalla, joka on yleistä liiallisessa kuormittavuudessa toimivilla lapsilla. Vaikka Kaspe-rin toiminnot voivat aikuisista vaikuttaa häiKaspe-rinnältä ja sopimattomalta käytökseltä, kukaan lapsista ei kritisoi tai ihmettele Kasperin käytöstä. Kasper ei koe olevansa ul-kopuolinen tai erilainen tilanteessa vertaisten taholta. Vaikka leikkihuoneen tunnelma on välillä lähes kaoottinen, kenelläkään lapsista ei ole tarvetta kohdistaa tunteitaan hyökäten tai puolustautuen. Lasten vertaiskulttuurin sääntöjen mukaan kukaan ei käyttäydy epäkunnioittavasti toista kohtaan, vaan Kasperin käytös on lapsille loogista.

Tunnekaappauksen syyt eivät ole sisäisissä negatiivisissa tunteissa vaan täysin ulkoistet-tavista konteksteista lähteviä. Aivojen stressikuormitus voi kuitenkin purkautua paljon myöhemmin väsymyksenä tai kiukkuisuutena.

Melu on todettu olevan yksi suurimpia ahdistuksen aiheuttajia päiväkotiympä-ristössä (Brattico & Kujala 2009, 135; Jokitulppo 2011; Keltikangas-Järvinen 2012, 91). Lapset, jotka vasta harjoittelivat tunneälyn perustaitoja, kuten esimerkissä Kasper tunteiden tunnistamista itsessään, häiriintyivät huomattavasti aikaisemmin ympärillä tapahtuvasta synkronoimattomuudesta mitä vertaiset, jotka jo osasivat valjastaa tiet-tyjä tunneälyn osa-alueitaan käyttöön. Joskin suuri osa lapsista ajautui pitkään melua tuottavassa tilassa lopulta jossain määrin itsensä kontrolloimattomuuteen (kuten ky-kenemättömyys pysyä omassa leikissään, vaikeus keskittyä sopimaan leikin säännöistä toinen huomioon ottaen, epäily muiden lasten aikeista rikkoa turvaamansa leikki).

Kun lapsen aivot joutuvat olemaan jatkuvasti valppaina, kuten edellä kuvatussa tilan-teessa, joka on valitettavan arkipäivää monessa päiväkodissa, välittyy aggressiivisuuteen ja hyperaktiivisuuteen liittyvä välittäjäaine korkeapitoisuuksina, kun taas mielihyvää tuottava välittäjäaine alhaisena, saaden aikaan ärtyneisyyttä ja impulsiivisuutta (Män-tymaa ym. 2003, 463; Sinkkonen 2000, 17). Jos aivot tottuvat reagoimaan alatiellä, eikä lapsi saa tilaa ja ohjausta rauhoittaa itseään, vahvistuvat aivoalueet, jotka saavat

13. Tunteiden havaitseminen (RULEr) | 131

aikaan pelkoa, ahdistusta ja stressiä (Huttu & Heikkinen 2017, 36-37; Mayer, Salovey

& Caruso 2008, 506; Mäntymaa ym. 2003, 461; Partinen & Kaajala-Selkama 2016;

Parviainen 2016; Pihko 2013; Pitkänen 2003, 1477; Sajaniemi 2015; Sinkkonen 2000, 23; Unicef 2014, 3-4; Ylinen 2011, 35). Kyseistä tunnekaappauksen muotoa voidaan kutsua postnataalistressiksi (Karlsson 2016), ja sen on todettu voivan aiheuttaa solu-tuhoa aivoissa sekä vähentävän yhteyksiä tai estäen niiden syntymisen (Mäntymaa ym.

2003, 463). Pienessä mittakaavassa stressihormonin vapautuminen on hyvä asia, mutta pitkään jatkuneena se keskeyttää lapsen aivoissa monet hyödylliset kehityksen alla ole-vat prosessit (Caruso, 2012; Juujärvi & Nummenmaa, 2004, 60).(Huttu & Heikkinen, 2017, 46-47; Nummenmaa, 2009, 1; Nummenmaa, 2016, 725).