Metsähallituksen Metsätalous Oy:n hallinnoimilta Puolangan ja Utajärven alueilta rajattiin 87 ennallistamiskelpoista suokohdetta. Kohteiden etsinnässä käytettiin apuna Metsähallituksen ArcMap-pohjaista Silvia-paikkatietojärjestelmää. Ennallistamiskelpoisiksi katsottiin järjestelmän avulla alueelta etsityt mikrokuviot, jotka olivat metsämaaluokitukseltaan jouto- tai kitumaata, sijaitsivat turvemaalla ja olivat ojitettuja. Tarkasteluun otettavat suokohteet rajattiin haun tulosta apuna käyttäen yhdessä kahden alueen tuntevan Metsätalous Oy:n metsätaloussuunnittelijan kanssa (Kuva 3). Heillä molemmilla oli myös ennestään kokemusta soiden ennallistamisen käytännön toteutuksesta.
Kuva 3. Tutkimuksen ennallistamiskelpoisten suokohteiden sijainti kartalla. Kohteet on rajattu violetilla ääriviivalla.
Tutkimukseen mukaan otettavat kriteerit koottiin yrityksen henkilökuntaa haastattelemalla ja kirjallisuuteen tutustumalla. Valitut kriteerit aakkosjärjestyksessä olivat: hiilensidonta, hillapotentiaali, kanalintupoikueet, kuormitusindeksi, luontoarvo, maisema, porotalous, riekko, puuntuotannon taloudellinen tulos, sekä vesistöhyöty.
Suokohteiden ennallistamisesta aiheutuvaa kasvihuonekaasujen sitoutumisen lisääntymistä mitattiin tutkimuksessa Wilsonin ym. (2016) esittämää mallia mukaillen kriteerillä
”hiilensidonta”. Malli ottaa huomioon suon ennallistamisesta aiheutuvat muutokset hiilidioksidin, liuenneen orgaanisen hiilen, metaanin ja dityppioksidin virroissa, ja edelleen näiden muutosten potentiaalisen vaikutuksen ilmaston lämpenemiseen. Ennallistamisesta aiheutuvaa muutosta verrataan tilanteeseen, jossa suo pysyisi kuivatettuna. Mitä suuremman arvon malli antaa tutkimuksen suokohteelle, sitä merkittävämpi olisi sen ennallistamisen potentiaalinen vaikutus ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi. Wilsonin ym. (2016) esittämät lukuarvot kerrottiin ennallistettavien suokohteiden kasvupaikkatyyppien hehtaarimäärillä niin, että puolukkaturvekankaan ja sitä ravinteikkaampien kasvupaikkojen määrät kerrottiin ravinnerikkaita soita vastaavilla luvuilla, ja puolukkaturvekangasta karumpien kasvupaikkojen määrät ravinneköyhiä soita vastaavilla luvuilla. Liuenneen orgaanisen hiilen määrä vähennettiin pois lopullisesta tuloksesta, koska se oli mukana jo toisen kriteerin, kuormitusindeksin, laskennassa. Näin vältettiin aineen kahteen kertaan laskeminen.
Voitaneen olettaa, että hillan määrä suokohteella voisi kasvaa ennallistamisen myötä, mikäli suolla on ollut enemmän hillaa ennen ojitusta. Oletus nojaa siihen, että jos ennallistaminen onnistuu, niin suo palautuu luonnontilaisen kaltaiseksi. Entisten hillasoiden tunnistamisessa täytyi turvautua perimätietoon. Kävin suokohteet läpi karttatarkasteluna kahden henkilön kanssa, jotka olivat aikanaan ennen ojittamista soilla liikkuneet. Kohteet lajiteltiin yksinkertaisesti luokkiin 1 ja 0 (1=potentiaalia, 0=ei potentiaalia) sen mukaan, voisiko kohteen ennallistamisella olla potentiaalia hillasadon parantamiseksi. Kriteeriä kutsutaan jatkossa nimellä ”hillapotentiaali”.
Kanalintupoikueet voivat hyötyä korpien ennallistamisesta elinympäristön laadun paranemisena. Siksi oletettiin, että mikäli ennallistettava suoalue sisältää korpea tai rajoittuu sellaiseen, voisi kohteen ennallistamisesta ja mahdollisesta elinympäristön palautumisesta olla hyötyä muillekin kanalinnuille kuin riekolle. Kriteerin arvona käytettiin suoalueeseen sisältyvän tai siihen rajautuvan korven pinta-alaa, tarkastelu suoritettiin Silvialla. Jos alue ei varsinaisesti sisältänyt korpea mutta rajautui sellaiseen, oletettiin, että ojan tukkiminen vaikuttaisi elinympäristöä parantavasti kahdenkymmenen metrin päähän ojasta, ja pinta-ala laskettiin sen mukaisesti. Kriteeriä kutsutaan jatkossa nimellä ”kanalinnut”.
Lyhyen aikavälin vesistökuormitusta mitattiin laskemalla suokohteille ominaiskuormitusluvut.
Laskennassa käytettiin kaavoja, jotka Juutinen ym. (julkaisematon) olivat tutkimustaan varten luoneet. Jokaisen kohteen kasvupaikkamäärät hehtaareissa kerrottiin kasvupaikkatyyppiä vastaavilla kokonaistypen, kokonaisfosforin ja orgaanisen kokonaishiilen ominaiskuormitusluvuilla (Liite 1). Metsähallituksen paikkatietojärjestelmässä kuvioiden kasvupaikkatiedot oli ilmoitettu turvekangasluokituksen mukaan. Mustikkaturvekankaiden ja
sitä ravinteikkaampien kasvupaikkojen osuus kerrottiin reheviä soita vastaavilla luvuilla, puolukkaturvekankaiden osuus karuja minerotrofisia soita vastaavilla luvuilla, ja varputurvekankaiden sekä sitä karumpien kasvupaikkojen osuus karuja ombrotrofisia soita vastaavilla luvuilla. Kohteen ominaiskuormitusluvut kerrottiin kymmenellä, jolloin tulokseksi saatiin kohteiden ennallistamisesta aiheutuvat kuormanlisät kymmenen ensimmäisen vuoden ajalta. Tuona aikana toimenpiteen vaikutuksen ravinnekuormitukseen oletettiin lähestyvän nollaa. Kuormanlisien laskennan jälkeen voitiin kohteille laskea niiden kuormitusindeksit (kaava 4). Mitä suurempi on kuormitusindeksin arvo, sitä haitallisempaa kohteen ennallistaminen on vesistölle lyhyellä aikavälillä.
𝐾𝑢𝑜𝑟𝑚𝑖𝑡𝑢𝑠𝑖𝑛𝑑𝑒𝑘𝑠𝑖 = ( 𝑅𝑖
𝐼𝑀𝑎𝑥(𝑅)∗ 0.5 + 𝑆𝑖
𝐼𝑀𝑎𝑥(𝑆)∗ 0.5) ∗ 𝐴𝑠𝑢𝑜𝑎𝑙𝑢𝑒 (4) jossa
Ri = rehevöitymistekijä = (typpikuorman lisä / 5 + fosforikuorman lisä) / suoalueella i,
IMax(R) = rehevöitymistekijän suurimman absoluuttisen kuormanlisän itseisarvo koko aineistossa
Si = samentumistekijä = orgaanisen kokonaishiilen (TOC) kuorman lisä suoalueella i
IMax(S) = samentumistekijän suurimman absoluuttisen kuormanlisän itseisarvo koko aineistossa
Asuoalue = kohdesuoalueen tai kuvion pinta-ala, jolle ennallistamisen aiheuttama kuormitus on laskettu
Kohteilta saatava puuntuotannon taloudellinen tulos laskettiin kertomalla laserkeilausaineistoon perustuvat puutavaralajien määrät Luonnonvarakeskuksen vuoden 2016 Kainuu-Pohjanmaa -alueelta tilastoimilla keskimääräisillä hankintahinnoilla (LUKE), ja vähentämällä niistä arvioitu negatiivinen nettotulo, eli korjuun kustannus (18.5 €/m3) sekä ojien tukkimisen kustannus (200 €/ha). Korjuun ja ojien tukkimisen kustannukset arvioi Metsähallituksen eräsuunnittelija. Arvioitiin, että kolmasosa hakattavasta puusta olisi energiapuuta, ja loput kuitupuuta. Lisäksi yksi kuutiometri mäntyä jokaista hehtaaria kohden jätettiin pois laskuista, minkä ajateltiin kattavan kohteelle jätettävän säästöpuun määrän.
Kriteeristä käytetään jatkossa nimeä ”tulos”.
Maisemaa arvioitiin Silvia-paikkatietojärjestelmän kautta tarkasteltuna. Oletettiin, että mitä suurempi ennallistettava suo on kyseessä, sitä kauniimpi se olisi maisemallisesti. Lisäksi huomioitiin se, näkyisikö ennallistettava kohde tielle, ja kuinka vilkasliikenteinen tämä tie olisi.
Myös tielle näkyminen ja tien kokoluokan kasvaminen vaikuttivat molemmat positiivisesti suon maisemalliseen arvoon. Kohteet jaettiin järjestysasteikollisiin luokkiin 0-3 (0=ei
merkitystä, 3=huomattava merkitys) sen perusteella, kuinka ennallistaminen vaikuttaisi niiden maisema-arvoon.
Luontoarvo-kriteerin arvot ennallistettaville suokohteille tuotettiin yhteistyössä LIFEPeatlandUse-projektin kanssa heidän kehittämäänsä menetelmää mukaillen.
Menetelmässä huomioidaan suon luonnontilaisuus, seudun suoluonnon tila sekä suon erityiset luonnonarvot (Suot ja turvemaat… 2015). Tutkimuksessa pisteytettiin ennallistettavien suokohteiden kytkeytyneisyys ojittamattomiin, yli 25 ha suuruisiin suolaikkuihin ja olemassa oleviin suojelualueisiin, sekä tiettyjen lajien alueella esiintyminen (lajistoarvo), ja pisteet laskettiin yhteen.
Kytkeytyneisyystarkastelussa hyödynnettiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laatimia paikkatietoaineistoja. Tarkasteltavan suokokonaisuuden kytkeytyneisyydellä tarkoitetaan sen ekologista merkitystä osana lähialueen ojittamattomien soiden paikallista verkostoa ja/tai suhdetta suojeltuihin soihin. Kytkeytyneisyyden arvioinnissa on huomioitu tarkasteltavan suokohteen sijainnin suhdetta lähiympäristön ojittamattomiin yli 25 hehtaarin kokoisiin suolaikkuihin sekä suojelusoihin seuraavasti: kytkeytyneisyydestään ojittamattomiin, yli 25 ha suuruisiin suolaikkuihin kohde sai yhden pisteen, jos se sijaitsi 100-2000 metrin päässä sellaisesta, ja kaksi pistettä, jos etäisyys oli alle sata metriä. Suojelualueisiin kytkeytyneisyydestä kohde sai yhden pisteen, jos se sijaitsi 2-3 kilometrin päässä sellaisesta, ja 2 pistettä, jos etäisyys oli 0-2 kilometriä.
Lajistoarvo on määritetty suolla esiintyvien, valtakunnallisesti uhanalaisten ja silmälläpidettävien sekä alueellisesti uhanalaisten lajien perusteella (Liite 2). Kasvilajien osalta tiedot kerättiin SYKE:n Hertta-tietokannasta, lintulajien osalta Birdlife Suomen Tiira-tietokannasta. Lajien esiintymisestä annettiin pisteitä niiden uhanalaisuusluokituksen perusteella niin, että yleiset lajit ovat saaneet pistemäärän 0.5, elinvoimaiset (LC) 1, silmälläpidettävät (NT) 2, vaarantuneet (VU) 3 ja erittäin uhanalaiset (EN) 4.
Soiden ennallistamisen oletettiin olevan hyödyllistä porotalouden kannalta. Tutkimuksessa kehitettiin pisteytysjärjestelmä, jonka avulla ennallistettavat suot pisteytettiin porotaloudelle aiheutuvan hyödyn mukaan (Kaava 5). Pisteytysjärjestelmästä keskusteltiin porotalouden edustajan kanssa. Mitä suurempi ennallistettava kohde oli kyseessä, sitä parempi, samoin jo olemassa olevan avosuon välitön läheisyys katsottiin hyväksi. Käytettävissä oli lisäksi karttataso, johon oli merkitty erikseen porojen käyttämät kesälaitumet ja parhaat kesälaitumet.
Suon oli sijaittava tällaisella, jotta siitä ylipäätään laskettiin hyötyä porotaloudelle olevan.
𝐻𝑦ö𝑡𝑦 𝑝𝑜𝑟𝑜𝑡𝑎𝑙𝑜𝑢𝑑𝑒𝑙𝑙𝑒 = 𝑝𝑎 ∗ 𝑘𝑒𝑠ä𝑙 ∗ 𝑎𝑣𝑜𝑠 (5) jossa
pa = kohteen pinta-ala hehtaareina
kesäl = kohteen sijainti kesälaitumella tai parhaalla kesälaitumella
avos = ennallistettavan suokohteen sijainti olemassa olevan avosuon välittömässä läheisyydessä
Muuttuja ”kesäl” sai arvon yksi, jos kohde sijaitsi kesälaidunalueella, ja kaksi, jos se sijaitsi parhaalla kesälaidunalueella. Muuttuja ”avos” sai arvon kaksi, jos suokohde sijaitsi olemassa olevan avosuon välittömässä läheisyydessä, muutoin se oli nolla. Kaavan avulla laskettujen arvojen mukaan suokohteet laitettiin edelleen järjestysasteikollisiin luokkiin 0-3 (0=ei hyötyä, 3=huomattava hyöty) niiden ennallistamisesta porotaloudelle aiheutuvan oletetun hyödyn perusteella. Hyötyä ei katsottu olevan, kun kaavan arvo oli nolla. Hyöty oli vähäinen, kun arvo oli nollan ja kolmenkymmenen väliltä, huomattava kun arvo oli väliltä kolmekymmentä ja sata, ja merkittävä, jos arvo oli yli sata.
Arvioitaessa ennallistettavan suokohteen hyvyyttä riekolle katsottiin, sijaitseeko se olemassa olevan avosuon välittömässä läheisyydessä, ja kuinka suuri ennallistettava alue on. Molemmat näistä vaikuttivat positiivisesti kriteerin arvoon. Negatiivisesti ajateltiin vaikuttavan tien läheisyyden, joka voisi häiritä riekkoja, sekä kuvion kapeuden ja sokkeloisuuden, jolloin alueen taimettuminen voi olla ongelmana. Suokohteet pisteytettiin järjestysasteikolle yhdestä yhdeksään (1=huono, 9=hyvä) oletetun riekon soidinreviiriksi ja poikasympäristöksi soveltuvuuden mukaan (Kaava 6).
𝐻𝑦ö𝑡𝑦 𝑟𝑖𝑒𝑘𝑜𝑙𝑙𝑒 = 𝑝𝑎 + 𝑎𝑣𝑜𝑠 + 𝑠𝑢𝑜𝑗𝑎 − 𝑡𝑖𝑒𝑛𝑙 − 𝑘𝑎𝑝 (6) jossa
pa = kohteen yhtenäisestä pinta-alasta saatavat pisteet
avos = olemassa olevan avosuon läheisyydestä saatavat pisteet
suoja = kohteelle mahdollisesti jätettävistä suojatiheiköistä saatavat pisteet tienl = tien läheisyydestä mahdollisesti vähennettävät pisteet
kap = kuvion kapeudesta mahdollisesti vähennettävät pisteet
Kohteen yhtenäisestä pinta-alasta pisteitä annettiin taulukon 1 mukaisesti. ”Avos” muuttujan arvo oli kaksi, mikäli ennallistettava suokohde sijaitsi olemassa olevan avosuon välittömässä läheisyydessä, muutoin arvo oli nolla. Jos ilmakuvan perusteella näytti siltä, että kohteelle saattoi olla muodostettavissa suojatiheiköitä, annettiin sen perusteella yhdestä kahteen lisäpistettä. Tien läheisyydestä ja kuvion kapeudesta saatettiin vähentää molemmista yhdestä
kahteen pistettä, mikäli subjektiivisen arvion mukaan näytti siltä, että niistä voisi olla ongelmaa riekolle. Koko kohde luokiteltiin riekon kannalta kelvottomaksi, mikäli kohde oli hyvin kapea tai sokkeloinen, eikä se sijainnut olemassa olevan avosuon laidassa. Tällaisilla kohteilla on vaara taimettua ennallistamisen jälkeen, jolloin alue ei enää kelpaa riekolle.
Ennallistettavien soiden pidemmän aikavälin vesistöhyötyä tutkimuksessa arvotettiin sen mukaan, kuinka lähellä vesistöä se sijaitsi. Kriteerin ”vesistöhyöty” arvo oli laskuojan metrimääräinen pituus ennen lähintä vesistöä (puro, joki, lampi, järvi). Pituus mitattiin karkeasti Silvia-paikkatietosovelluksen etäisyydenmittaus-työkalun avulla. Laskuojaksi todettiin verkkovirtausrasteria apuna käyttäen se ura, jota pitkin valtaosa vedestä vesistöön näytti kulkevan. Läheisyys katsottiin hyväksi, koska tällöin sen läpi todennäköisesti suodattuu enemmän vettä kuin jos kohde sijaitsisi kauempana vesistöstä.
Menetelmillä tuotetut kriteerien arvot eri suokohteille ovat koottuna taulukkoon 2.
Taulukko 1. Ennallistettavan suokohteen pinta-alasta saamat pisteet riekolle aiheutuvan hyödyn kaavassa
Yhtenäinen pinta-ala
(ha) Pisteet
>10 0
10-15 1
15-30 2
30-50 3
50-100 4
<100 5
Taulukko 2. Menetelmillä tuotetut kriteerien arvot eri suokohteilla.
Kohde Riekko Hillapotentiaali Tulos Maisema Kanalinnut Porotalous Vesistöhyöty Kuormitusindeksi Hiilensidonta Luontoarvo (pisteet) (pisteet) (€) (pisteet) (ha) (pisteet) (m) (indeksi) (indeksi) (indeksi)
1 6 1 12493.45 1 0 2 220 12.82 31.81 1