Kokemus ja demokratia

Anttilan mukaan taiteelliseen prosessiin kohdistuvan tutkimuksen toteuttamisessa on olemassa kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä: perinteinen ulkoapäin prosessia tarkasteleva sekä sisältä tekijän subjektiivisesti itseään, kokemuksiaan ja prosessiaan tarkasteleva tutkimusote. Niin ikään Anttilan mukaan ainakin Suomessa ja Englannissa yleisimmin vallalla olevan näkemyksen mukaan taiteellinen ja tieteellinen osio yhdistetään toisiaan täydentäviksi tutkimushankkeen osiksi. Teokset ja kirjallinen osio pyritään saamaan näin dialogiseen ja analyyttiseen suhteeseen keskenään. Kirjallisen osion tulee kuitenkin samalla täyttää normaalille akateemiselle tutkimukselle ominaiset piirteet.⁴³

Hannulan, Suorannan ja Vadénin mukaan tehtäessä tutkimusta, johon liittyy läheisesti tutkijan oma taiteellinen toiminta, on sen metodologialle annettava erityistä painoa. Tilanne voi helposti johtaa siihen, että lopputulos on kaksi erillistä työtä: tieteellinen teos ja taiteellinen näyttely. Kirjoittajien mukaan metodologiaa tulisi kehittää niin, että näin ei kävisi. Tässä auttaa kaksi käsitettä: jo mainittu metodologinen yltäkylläisyys sekä toinen kirjoittamien kehittämä termi, kokemuksellinen demokratia.⁴⁴

Niin ikään Hannulan, Suorannan ja Vadénin mukaan taiteellinen tutkimus ei ole subjektin ja objektin vaan subjektinen ja subjektin välistä. Se ei ole täydellistä ja ristiriidatonta mutta tässä myös piilee sen mahdollisuus. Olennaista on vuorovaikutus moneen suuntaan: sen täytyy saada tapahtua. Kuten muissakin, myös taiteellisessa tutkimuksessa on kysymys

42 Hannula, Suoranta ja Vadén 2003, 7-11.

43 Anttila 2006, 99-100.

44 Hannula, Suoranta ja Vadén 2003, 13.

valinnoista ja rajauksista. Taiteelliset tutkimukset ovat yksittäistapauksia, joiden kohde on omaehtoinen. Taiteellisessa tutkimuksessa on kerrottava tekemisen konteksti, joka ei kuitenkaan ehkä aukea kaikille kokonaan. Kontekstista kertominen on kuitenkin tietoinen yritys yhteisymmärrykseen. Se kertoo, mitä on tehty ja mitä tehdään seuraavaksi. Tarvitaan siis kartta, joka kertoo mahdollisimman avoimesti siitä, mitä tutkimuksen aikana tehtiin ja miksi. Valinnat tulee kirjoittaa auki, jotta niitä voidaan ymmärtää ja tarvittaessa kritisoida.⁴⁵

Käsite kokemuksellinen demokratia tarkoittaa kirjoittajien mukaan sitä, että mikään kokemuksen alue ei ole toisen kokemuksen alueen kritiikin ulottumattomissa. Näin avoimuus ja kritiikki lisääntyvät ja raja-aidat madaltuvat. He myös kyseenalaistavat jaottelut järkeen ja tunteeseen tai tieteeseen ja taiteeseen. Ovatko ne edes järkeviä? Kirjoittajien mukaan malliesimerkki siitä, miten ei saisi toimia, onkin se, että ensin asetutaan taitelijan rooliin ja taiteillaan ja tämän jälkeen muututaan tutkijaksi ikään kuin tutkimaan tuota taiteilijaa. Näin taitelija on ensin subjekti ja sitten objekti. Lopputulos ei todennäköisesti eroa kahden eri henkilön tekemästä tutkimuksesta merkittävästi. Jos sillä, että taiteilija ja tutkija ovat sama henkilö, on merkitystä, tulee tämän myös näkyä tutkimuksen metodologiassa.⁴⁶

Kokemukselliseen demokratiaan perustuvan tutkimuksen tavoite on kertoa siitä, miten taiteellinen kokemus ja tieteellinen teoretisointi ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja miten ne ohjaavat toisiaan, vaikuttavat toisiinsa ja kuinka tästä syntyy kriittisesti reflektoitua tutkimusta. Näiden kahden tulee siis kirjoittajien mukaan ”koskettaa” tosiaan tekoprosessin aikana. Tutkimuksen tulee myös kertoa siitä, miten kokemuksellisuus juuri tässä tapauksessa ohjaa teoreettista tiedonmuodostusta ja päinvastoin, miten lukemisesta, ajattelusta ja keskustelusta syntyvä teorianmuodostus suuntaa taiteellista kokemusta. Muuten vuorovaikutusta ei tapahdu.⁴⁷ Kirjoittajien mukaan taiteellinen tutkimus voikin parhaimmillaan olla jopa jotain ”enemmän” kuin tieteellinen tutkimus, pahimmillaan taas

”vähemmän”, mikäli siinä ei onnistuta pitämään teoksen ja tekstin merkityksiä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.⁴⁸

45 Emt., 13-15.

46 Emt., 15-16.

47 Emt., 16-17 sekä Anttila 2006, 95-98.

48 Hannula, Suoranta ja Vadén 2003, 92 sekä Anttila 2006, 146.

Kokemuksellisuudesta kirjoitettaessa on myös kiinnitettävä erityistä huomiota kieleen ja sen luonteeseen. Erityisen huolellisesti on tehtävä näkyviksi ne hermeneuttiset kierrokset, uudelleen arvioinnit ja kielellisen ilmaisun muodot, joihin kokemuksellisuuden reflektointi on johtanut. Taiteellisessa tutkimuksessa on myös tarkoitus osoittaa, että työn tekijä hallitsee akateemisen perinteen, pystyy sijoittamaan tutkimuksensa siihen, uudistamaan sitä ja käyttämään sen välineistöä luovalla tavalla.⁴⁹

Pirkko Anttilan mukaan Stephen Scrivener on samalla kannalla Hannulan, Suorannan ja Vadénin kanssa. Scrivenerin mukaan taiteellisen tutkimuksen todellinen tavoite on taiteen tekeminen. Taiteellisen tutkimuksen tulee keskittyä taiteen ytimeen ja generoida uutta käsitystä tutkivasta toiminnasta ja sen tavoitteista. Tutkimuksen taiteellisten osien ei missään tapauksessa tulisi olla tutkimusten sivutuotteita tai todisteita tekijänsä know-how’sta vaan niiden tulisi toimia myös itsenäisinä teoksina. Samoin Anttila siteeraa Ilari Nummea, jonka mukaan taiteen tekemisen käytännöistä löytyy runsaasti tutkittavaa ja tutkimuksen kautta kehitettävää. Tätä käytäntöihin liittyvää tutkimusta ei voi tehdä kukaan muu kuin taiteilija itse tai ainakaan se ei onnistu ilman taiteilijan mukanaoloa. Taideteoreettista tutkimusta varten on jo olemassa omat erilliset laitokset ja siihen koulutetut tutkijat.⁵⁰ Myös Anttila itse toteaa, että taiteellisessa tutkimuksessa on olennaista päästä kiinni niihin tekemisen prosesseihin, jotka vaikuttavat tekijään sekä hänen ilmaisuunsa, teoksiinsa ja tekemisiinsä.

Taidetta, tyylejä tai tyylikausia ja niiden historiaa voi tutkia moni muukin kuin tekijä itse. Sen sijaan työprosesseihin on vaikea päästä kiinni ilman tekijän omaa panosta ja juuri silloin kysymykseen tulee prosesseihin liittyvä tutkiva toiminta.⁵¹

Niin ikään Anttila toteaa Riitta Brusilaa lainaten, että kun tutkimuksen oheen liitetään käytännön tekeminen ja kun tutkijalla on näin kaksi roolia, olennaista on itsereflektointiin perustuva tutkimusote. Hän myös jatkaa Alvessonia ja Sköldbergiä lainaten, että tässä itsereflektiossa on kuitenkin ihmisen mahdollisuus ja voima. Alistamalla tutkimustoimintaa koskevat asiat arvoperustaiseen pohdintaan, voi tehdä ratkaisuja, jotka kohoavat triviaalien seikkojen yläpuolelle. Tällöin ihminen ikään kuin voittaa ja löytää itsensä. Tämä kuitenkin

49 Hannula, Suoranta ja Vadén 2003, 17-18.

50 Anttila 2006, 95-97. Arlanderin mukaan perinteinen jako, jossa taidetta tekevät ja sitä tutkivat ihmiset on erotettu toisistaan, on edelleen vahva. Historiallisesti tämä jako on vahvistanut taiteilijan aseman epä-älyllisyyttä ja pahimmillaan tehnyt hänestä "kauniin eläimen", joka tarvitsee muita ihmisiä selittämään tekojaan (Arlander 2013, 21).

51 Anttila 2006, 522.

edellyttää realistista näkemystä itsestä ja omista kyvyistä yli- tai aliarvostamatta niitä.⁵²

Anttilan mukaan Boud, Keogh ja Walker ovat todenneet, että taiteellisen tutkimuksen

kontekstissa edellä jo monesti mainittu käsite reflektio voidaan: tiivistää seuraavaan kolmeen näkökohtaan:⁵³

1) Palataan kokemukseen, eritellään ja tunnistetaan esiin työntyviä, selvästi havaittavia tapahtumia.

2) Tunnistetaan tai yhdistetään tunteet mukaan.

3) Arvioidaan kokemukset tarkastellen niitä asetettujen tavoitteiden ja olemassa olevan tiedon valossa. Uusi tieto liitetään olemassa olevaan käsitteelliseen viitekehykseen.

Henkilökohtaisessa prosessissa puolestaan on kyse subjektiivisesta itsereflektiosta eli itseymmärryksestä. Siinä tekijä tarkastelee omaa työskentelyään, ajatuksiaan ja mielikuviaan.⁵⁴ Se on myös itsensä kohtaamista, ilmaisemista ja arvioimista.⁵⁵ Kuten kohta selviää, reflektointi myös edellyttää kykyä saattaa omat sisäiset kokemuksensa jollain tavalla intersubjektiivisen käsittelyn kohteeksi.⁵⁶