Pro gradu - tutkielmani on kaksiosainen. Nämä osat ovat työn kirjallinen osuus sekä taiteellinen osio, teos nimeltä Out of Order. Tämä taiteellinen osio jakautuu vielä niin, että se koostuu kahdesta itsenäisestä teoksesta, samasta pohjamateriaalista valmistetusta
”perinteisestä” yksikanavaisesta elokuvasta sekä kolmikanavaisesta installaatiosta. Lukuun ottamatta äänimaailman loppumasterointia toteutan teokset kokonaan yksin niin ääni- kuin kuvapuolenkin osalta.
Kokonaisuudessaan tutkielmani käsittelee monikanavaisen liikkuvan kuvan ilmaisumahdollisuuksia ja esityskieltä. Aihe on sekä tärkeä että ajankohtainen sillä usean projision installaatioiden voidaan sanoa jo edustavat nykyisen kuvataiteen valtavirtaa ja esimerkiksi Erkki Huhtamo on todennut videon olevan nykyisin jo pensseliä suositumpi ilmaisuväline.1 Vallitsevasta tilanteesta huolimatta monikanavaista liikkuvaa kuvaa on ainakin perinteiseen elokuvaan verrattuna kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Yksikanavaisen videon ja perinteisen elokuvan kuvakerronnan konventiot ovat nykyään pitkälti vakiintuneet ja aiheesta on saatavissa helposti tietoa lähes rajattomasti. Kun tästä siirrytään monikanavaisen liikkuvan kuvan maailmaan, informaation määrä putoaa radikaalisti. Näin siitä huolimatta, että myös monikanavainen liikkuva kuva on myös taidemuotona jo yllättävän vanha ja esimerkkejä sen käytöstä löytyy ainakin 1920-luvulta.2 Niinpä monikanavaisen liikkuvan kuvan parissa työskentelevän asema on haastava ja usein on edettävä vaiston varassa. Tutkielmani on tarkoitus omalta osaltaan helpottaa tätä hankalaa asetelmaa tuottamalla tietoa tästä vähän tutkitusta aiheesta.
1.1 Taiteellisesta osuudesta
Tutkielmani taiteellisen osuuden aihe on tunteita herättävien lapsuuden ympäristöjen ja paikkojen autioituminen sekä asteittainen katoaminen. Samaistuminen tiettyihin paikkoihin, joihin tutustuu elämän alkutaipaleella, lienee universaali kokemus, joka on monille ihmisille tuttu. Tällaisten ympäristöjen katoaminen ei tietenkään ole kokemuksena miellyttävä vaan se varmaankin herättää usein haikeutta ja joskus jopa surua. Tällainen yleispätevä kokemus – vaikkakin sävyltään negatiivinen – lienee kuitenkin hyvä lähtökohta mille tahansa
1 Huhtamo 2010, 33.
2 Käsittelen näitä esimerkkejä hieman tuonnempana.
taideteokselle. Niinpä haluankin korostaa, että teos ei kerro vain sen kuvaamista paikoista, vaikka teokseni konkreettinen kuvausympäristö sijaitsee Etelä-Suomessa, vaan myös ilmiöstä, joka on niiden nykytilan taustalla: autioitumisesta, hylätyksi tulemisesta ja yleisestä muutoksesta.
1.2 Ykköstie
Taiteellisen osion teosten konkreettinen aihe on niin sanottu vanha ykköstie eli Helsingin ja Turun välisen Valtatie yhden vanha tieosuus. Ykköstie lienee eräs Suomen vilkkaimmin liikennöity kulkureitti ja nykyisessä muodossaan se on koko matkan Helsingistä Turkuun vähintään nelikaistainen moottoritie. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina.
Helsingin ja Turun välillä on kulkenut maantie jo 1300-luvun puolivälistä lähtien, jolloin Turun ja Viipurin välille muodostui niin sanottu Suuri Rantatie. Tästä samasta tiestä käytetään nykyisin nimitystä Kuninkaantie.3 1900-luvulle saavuttaessa ja sen edetessä Suomen autokanta alkoi kuitenkin kasvaa voimakkaasti ja pian kävi selväksi, etteivät vanhat, lähinnä hevosliikenteelle suunnitellut tieosuudet enää soveltuneet uudenaikaisen liikenteen käyttöön. Niinpä näiden kaupunkien välille alettiin suunnitella uutta, autoliikenteelle soveltuvaa tieosuutta. Tämän uuden tien rakentaminen aloitettiin 1932.4 Rakennusprosessi ei kuitenkaan edennyt nopeasti sillä 167 kilometrin mittainen Valtatie 1 tie saatiin valmiiksi Helsingin Olympialaisten kirittämänä vasta vuonna 1951. Uudesta tiestä näet haluttiin tehdä ulkomaalaisille esiteltävä suomalaisen tienrakennustaidon malliesimerkki. Nimestään huolimatta tuolloinen Valtatie 1 oli kuitenkin nykyisen mittapuun mukaan vaatimaton. Se oli 8 metriä leveä, valtaosin päällystämätön soratie. Olympialaisten edellä vallinnut sateinen sää teki tiestä kuraisen liukkaan ja näin monen autoilevan kisaturistin kokemukset olivatkin hieman erilaisia kuin isännät olisivat toivoneet.5
Autoistumisen yhä etenevä kiihtyminen toisen maailmansodan jälkeen kuitenkin osoitti pian, ettei vanha 1951 valmistunut ykköstie ollut riittävä kasvavan liikenteen tarpeisiin. Se olikin
3 Tiehallinnon kotisivut: Suuri Rantatie – Kuninkaantie.
4 Myllykylä 2009, 33.
5 Emt., 35. Kuorma-auton kuljettajana työskennellyt isoisäni Pertti Johansson on muistellut, että sodan jälkeisinä vuosina päällystämätön ja pommikuoppia täynnä ollut tie oli autoliikenteen kannalta hyvin vaivalloinen. Hänen muistikuviensa mukaan ajomatka Turusta Helsinkiin kesti tuolloin noin neljä tuntia.
1950-luvun alussa Suomen vilkkain tieosuus. Uutta leveämpää tietä alettiin rakentaa Helsingistä Turun suuntaan vuonna1956.6 Tämä Tarvontieksi kutsuttu 14,6 km pitkä tie valmistui 1962.7 Tarvontie muistutti jo nykyistä moottoritietä. Tie koostui kahdesta kaksikaistaisesta ajoradasta, jotka oli erotettu tosistaan. Tarvontie nimettiinkin ensimmäisenä tienä Suomessa virallisesti moottoritieksi.8 Tien rakennusprosessin aikana, vuonna 1960 myös koko Helsinki–Turku väli oli saanut asfalttipäällysteen.9 Pian Tarvontien valmistumisen jälkeen sitä vielä jatkettiin länteen niin, että Gumböle–Veikkola osuus (12,3 km) valmistui 1967 ja Veikkola–Lohjanharju (11,5 km) 1971.10 Näin oli saatu aikaan 38,3 km moottoritietä Helsingistä Turkuun päin. Tuolloinen Valtatie 1 säilyikin Suomen pisimpänä moottoritienä 1990-luvun alkuun asti sillä 1973 valmistunutta Turku–Kaarina osuutta (4,5 km) lukuun ottamatta uutta moottoritietä ei tämän jälkeen rakennettu useampaan vuosikymmeneen.11
Näin 1970-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin tilanne oli se, että varsinainen moottoritie ulottui vain hieman alle 40 kilometriä Helsingistä länteen, Lohjanharjulle asti. Tämän jälkeinen osuus – yli 100 kilometriä – taitettiin kaksikaistaisia pikkuteitä. Juuri tästä tiekokonaisuudesta muodostui minulle se vanha ja tuttu ykköstie, jota ajeltiin edestakaisin toistuvilla lapsuuden mummolamatkoilla. Tien kehitys ei kuitenkaan päättynyt tähän vaan 1990-luvulla moottoritien rakennusprosessi taas jatkui niin, että tämä minulle tuttu ykköstie alkoi korvautua asteittain uusilla moottoritie-osuuksilla. Turku–Paimio osuus (28,4 km) valmistui 199512, Paimio–Muurla (35,2 km) 200313 ja Lohja–Lohjanharju (16 km) 200514. Viimeinen osuus Muurla–Lohja (51 km) avattiin liikenteelle monien viivästysten jälkeen vuonna 2009.15 Nykyisessä muodossaan ykköstie on Suomen ensimmäinen valtatie, joka on koko pituudeltaan moottoritie.16 Myös vanha, minulle tuttu tieosuus on yhä olemassa. Se tunnetaan nykyään nimellä Seututie 110.
6 Myllykylä 2009, 53.
7 Emt., 55. Nykyisin tietä kutsutaan nimellä Turunväylä.
8 Emt., 57.
9 Emt., 141.
10 Emt., 64-65 ja 141.
11 Emt., 98. Vanhaa tieosuutta toki myös paranneltiin tällä välin muun muassa rakentamalla lukuisia ohituskaistaosuuksia.
Oma henkilökohtainen suhteeni kyseessä olevaan vanhaan tieosuuteen on läheinen. Olen viettänyt lapsuuteni Espoossa ja isäni suvun puoleinen mummola, jossa vierailimme lapsuudessani tiheästi, sijaitsi ja sijaitsee yhä Turussa, Katariinan kaupunginosassa. Olen syntynyt 1980 joten ahkerin tienkäyttöjaksoni sijoittui 1980-luvun jälkipuoliskolle. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana rakennettu uusi moottoritieosuus on näin ollen asteittain korvannut vanhan minulle tutun tieosuuden kokonaan ja vaikuttanut merkittävästi kaikkiin vanhan tieosuuden varrella sijanneisiin maamerkkeihin ja pysähdyspaikkoihin, joista monet, kuten nykyisen Salon kaupungin alueella sijainnut Lahnajärvi, ovat valtakunnallisestikin melko tunnettuja.17 Suurin osa näistä kohteista on kuitenkin nykyisin lopetettu ja hylätty.18 Uusi moottoritielinjaus on sen sijaan jäänyt minulle hyvin vieraaksi. Viime vuosina olen käyttänyt tietä vain harvoin sillä muutin Lappiin vuonna 2003 ja jo tätä ennen vierailutahti oli
17 Entisen Lahnajärven paikalla on sijainnut aikanaan Suomen ensimmäinen taukopaikka, vuonna 1952 avattu Matka Manna (Myllykylä 2009, 97 ja Takala 2010). Minun lisäkseni myös monet muut lienevät kokeneen Lahnajärven merkitykselliseksi paikaksi sillä se oli yksi kuvauskohde Yle Teemalla alkuvuodesta 2011 lähetetyssä Suojele minua-televisiosarjassa. Ohjelmassa tutustuttiin yleisön
ehdottamiin rakennussuojelukohteisiin ympäri Suomea. Ohjelman ennakkomainoksessa läheisestä suhteestaan Lahnajärveen kertoi myös toimittaja Hannu Karpo.
18 Muutamissa lehdissä onkin viime aikoina ilmestynyt useampia artikkeleita. jotka kertovat
”kuolleesta tiestä”, katso esimerkiksi Sami Takala: Yrittäjät sinnittelevät hiljaisella tiellä, Helsingin Sanomat 17.7.2010, s. A6 tai Markku Haapio: Viikate viuhuu ykköstien taukopaikoilla, Iltalehti 10.10.2008, s.12-13. Vanhan ykköstien varressa yhä toimintaansa jatkava sekatavarakauppa Kasvihuoneilmiö on kerännyt kotisivuilleen useita aihetta sivuavia lehtiartikkeleita. Ne löytyvät osoitteesta:
<http://www.kasvihuoneilmio.fi/yritys/kasvihuoneilmiö-mediassa>.
Kuvat 1 ja 2:
Muistoja Lahnajärveltä. Kuvissa käytetyt postikortit ovat kulkeneet vuosina 1955 ja 1981.
Vasemmanpuoleisen kuvan 1 etualalla myös näkyy vuoden 1955 kapea ja päällystämätön ykköstie.
harventunut. Kokonaisuudessaan kuitenkin arvioisin, että olen matkustanut tieosuuden suuntaan tai toiseen yli sata kertaa.