Kapellimestarin asiantuntijuus

Tieteellisistä aikakauslehdistä on mahdollisuus löytää lukuisia artikkeleita, joissa käsi-tellään hyvän kapellimestarin ominaisuuksia ja osaamista. Koska suurin osa artikkeleis-ta on julkaistu musiikkikasvatartikkeleis-tajille artikkeleis-tarkoitetuissa julkaisuissa, niitä kirjoitetartikkeleis-taessa on kapellimestareiden ehkä ajateltu johtavan lapsi- tai nuoriso-orkestereita. Tästä huolimat-ta ohuolimat-tan ne esille, koska ne ovat relevantteja myös oman tutkimukseni kannalhuolimat-ta.

Hämäläinen (1999) on lisensiaattityössään tutkinut koulujen musiikinopetta-jien kapellimestariutta ja heidän asiantuntijuutensa kehittymistä. Hänen tutkimuksensa keskiössä ovat siis harrastelijakapellimestarit, koska musiikinopettajien työnkuvaan kuuluu usein orkesterin- ja kuoronjohto. Vaikka itse keskityn tutkimaan ammattikapelli-mestareita, valotan tarkemmin Hämäläisen tutkimusta, koska myös hän tutki samoin kä-sittein juuri kapellimestarin asiantuntijuuden rakentumista. Tutkimuksen tuloksena Hä-mäläinen (1999, 114–116) muodostaa mallin ”musiikinopettajan kapellimestarikuva”, joka sisältää toimijan tehtävät, tiedot, taidot, ominaisuudet ja sisäisen mallin. Kouluka-pellimestarin tehtäviä ovat orkesterin johtaminen, humaani kasvatustyö, musiikillisten tietojen ja taitojen opettaminen, elämysten antaminen, nuorten innostaminen musiikin pariin ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen synnyttäminen. Musiikilliset, persoonalli-set ja opetuksellipersoonalli-set taidot ja tiedot ovat myös olennainen osa koulukapellimestarin asiantuntijuutta. Hyvän kapellimestarin ominaisuuksia puolestaan ovat vuorovaikutuk-sellisuus, empaattisuus, kannustaminen, intuitiivisuus, huumorintaju ja luotettavuus. Si-säinen malli on kapellimestarin arvio itsestä työnsä tekijänä. Siihen kuuluvat käsitykset hyvästä kapellimestarista, syyt, motiivit ja oma käyttöteoria.

Hämäläinen (1999, 117–118) kuvaa kapellimestarin asiantuntijuuden rakentu-mista Dreyfusin ja Dreyfusin (1986) viisiportaisella mallilla (ks. s. 43), jossa hän sijoit-taa ammattitaitoisen koulukapellimestarin neljännelle tasolle, intuitiiviseksi taitajaksi.

Asiantuntijana kehittymiseen vaikuttavat ammattikuvan kokonaisvaltaisuus, osaamisen edistyneisyys, asiantuntijatiedon yhdistely ja intuitiivisuus. Ideaali koulukapellimestari on kokenut, joustava, ennakoiva, ratkaisee ongelmat nopeasti ja ennen kaikkea ymmär-tää soittajiaan, jolloin johtajan ja soittajan elämismaailmat kohtaavat.

Mathewsin ja Kitsantasin (2007) tutkimuksessa käsitellään, miten ryhmähenki,

orkesterin usko omiin kykyihin ja ilmapiiri ovat yhteydessä siihen, pidetäänkö kapelli-mestaria kannustavana. Lisäksi tutkimuksessa huomioitiin, oliko motivaatioilmapiiri tehtävä- vai minäsuuntautunut. Tulokset kertovat, että hyvällä ryhmähengellä, ryhmän yhtenäisyydellä ja tehtäväorientoituneella ilmapiirillä on suuri merkitys siihen, millaise-na orkesterin kapellimestaria pidetään. Edellä mainittujen asioiden vallitessa kapelli-mestari ajatellaan positiivisessa mielessä kannustavaksi. Kapellikapelli-mestari voi edistää op-pimista orkesterissa, kun hän saa soittajat sitoutumaan toimintaan ja saa aikaan sen, että kaikki ponnistelevat yhteisen edun mukaisesti. Hyvä kapellimestari muotoilee selkeät tavoitteet, tehtävät ja suunnitelman ryhmätoiminnan kehittämiseksi (Mathews & Kitsan-tas 2007). Myös Wis (2007, 22–30) korostaa, että kapellimestarilla täytyy olla selkeä vi-sio, mihin hän pyrkii. Kapellimestarin on oltava luottamuksen arvoinen, ja parhaiten tuon luottamuksen voi saavuttaa olemalla johdonmukainen, vaikka johdonmukaisuus onkin usein vaikeaa vahvoille taiteellisille persoonille, joita kapellimestarit usein ovat.

(Wis 2007, 53.)

Wis (2007) keskittyy tutkimuksissaan erityisesti kuvaamaan, millaisia ominai-suuksia on hyvällä kapellimestarilla. Wis (2007, 1) toteaa Panulan (Konttinen 2003, 79–

80) tavoin, että kapellimestari tarvitsee teknistä taituruutta, musiikillista osaamista ja persoonallista karismaa. Tärkeintä ei ole hyvä johtamistekniikka vaan muusikkous.

Ajattelemmehan solististakin usein, että soittaja oli teknisesti taitava, mutta ei erityisen musikaalinen. Musikaalisuus on se, mitä eniten arvostetaan. (Wis 2007, 77.) Pelkät joh-tamistaidot ja hyvä sisäinen muusikkous eivät kuitenkaan riitä, vaan on osattava luoda harjoituksiin miellyttävä ilmapiiri. Kapellimestarin on ymmärrettävä, että johtaminen ta-pahtuu orkesterin, yleisön ja musiikin vuorovaikutuksessa – muusikoita on autettava.

(Wis 2007, 9.) Kapellimestari tarvitsee työssään palavaa halua tulla yhä paremmaksi johtajaksi, kykyä reflektoida omaa toimintaansa ja uskoa omaan osaamiseensa (mts. 16–

19). Kapellimestarin on oltava valmis ottamaan riskejä – riskitön eteneminen ei kehitä orkesteria – on osattava arvioida omaa toimintaansa sekä ennakoida tulevaa (mts. 32–

37).

Kapellimestari tarvitsee myös paljon erilaisia kognitiivisia ja sosiaalisia kykyjä pystyäkseen työskentelemään erilaisten orkesterien kanssa (Hunt ym. 2004). Myös Wis (2007) korostaa useaan otteeseen, että kapellimestari tarvitsee valtavasti ihmissuhdetai-toja, koska mitä paremmin hän tuntee soittajat, sitä nopeammin on mahdollista parantaa

orkesteria. Johtajan on oltava tietoinen soittajien kyvyistä ja uskottava heihin. (Wis 2007, 37, 51 & 59.) Tätä korostavat myös Armstrong ja Armstrong (1996). Soittajien on saatava voimaannuttavia kokemuksia (Wis 2007, 60), ja heidän on tunnettava itsensä entistä kykenevämmiksi. Näin toimiessaan muusikot sitoutuvat toimintaan, tekevät par-haansa ja ovat mukana musiikin tekemisessä koko olemuksellaan (Wis 2007, 65). Sekä Mathews ja Kitsantas (2007), Armstrong ja Armstrong (1996) että Wis (2007, 55) pai-nottavat, että lahjakas orkesterinjohtaja osaa ottaa jokaisen soittajan huomioon yksilönä ja kykenee vahvistamaan soittajien itsetuntoa. Kapellimestarin on aina ajateltava, että muusikot onnistuvat. Soittajille on tultava tunne, että johtaja ymmärtää heidän tarpeen-sa. Johtajuus on parhaimmillaan dialogia. (Wis 2007, 126–135.)

Kuinka saada orkesterin jäsenet yksilöinä ja orkesteri ryhmänä sitoutettua ta-voittelemaan korkeaa taiteellista lopputulosta tukahduttamatta luovuutta? Huntin ym.

(2004) mukaan kapellimestarien olisi rohkaistava muusikoita tuomaan esille omaa per-soonallista muusikkouttaan. Siitä huolimatta kapellimestarin on luotava yhtenäinen sointi ja ymmärrettävä, että soittajat joutuvat usein tekemään kompromisseja oman tul-kintanäkemyksensä ja kapellimestarin vaatimusten välillä. Ammattimuusikot ovat usein vahvoja persoonia, eivätkä he sulata helposti, jos kapellimestarilla ei ole selkeää tulkin-tamallia esitettävästä kappaleesta. Usein kaikkein lahjakkaimmat muusikot ovat juuri kaikkein hankalimpia (Wis 2007, 129–131.) Tässä yhteydessä Hunt ym. (2004) muistut-tavat kokemuksen suuresta merkityksestä: kokenut kapellimestari osaa valita oikean ta-van suhtautua kuhunkin orkesteriin ja muusikkoon. Toisaalta kokemuksesta voi olla myös haittaa, koska kokenut kapellimestari saattaa kadottaa kyvyn tarkkailla itseään, jolloin hän alkaa työskennellä rutiinilla eikä huomioi soittajia yksilöinä ja orkesteria omana tapauksenaan.

Armstrong ja Armstrong (1996) toteavat hyvän kapellimestarin olevan uudis-tuva. He vertaavat Huntin ym. (2004) tavoin kapellimestaria menestyvään yritysjohta-jaan. Menestyvä kapellimestari on taitava muusikko ja organisoija. Hän osaa luoda mie-lenkiintoisen ohjelmiston, joka kehittää soittajien musiikillista kasvua. Tätä painottaa myös Wis (2007, 79). Hyvä kapellimestari on karismaattinen, määrätietoinen, itsevarma ja herättää soittajissa kunnioitusta. Lisäksi kapellimestarilla on hyvä olla kykyä jakaa mielipiteitään orkesterilaisten kanssa, jotta hän voi yhdessä soittajien kanssa pohtia eri-laisia ratkaisuja. Kapellimestari voi rohkaista soittajia ottamaan vastuuta ja tekemään

aloitteita, mutta silti hänen on kyettävä ylläpitämään kuria. (Armstrong & Armstrong 1996.) Wis (2007, 86–95) esittää saman asian siten, että harjoituksissa on hyvä olla yh-teistoiminnallinen ilmapiiri: Näkemyksiä on jaettava soittajien kanssa ja rohkaistava myös heitä päätöksentekoon. Työympäristön on oltava sellainen, joka sallii virheiden te-kemisen ja mahdollistaa kokeilun. Taitava kapellimestari ei ainoastaan sano, miten asiat tehdään, vaan esittää kysymyksiä soittajille. Näin soittajat aktivoituvat ja kokevat omat mielipiteensä ja itsensä tärkeiksi.

Menestyvä kapellimestari asettaa ryhmän edun omaa etuaan tärkeämmäksi (Armstrong & Armstrong 1996; Wis 2007, 154). Tavallaan suurin osa kapellimestarin työstä onkin jossain määrin opettamista. Kapellimestari opettaa koko olemuksellaan, eleillä, ilmeillä, sanoilla, käsillä ym. Haastavan työstä tekee se, että monet muusikot valmistuttuaan kokevat olevansa valmiita eivätkä kaipaa enää johtajan lisäopetusta.

(Wis 2007, 70–72.) Opettaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa soittajien kanssa, ei yksi-suuntaisesti. Tällainen johtamistapa vie enemmän aikaa mutta tuottaa parempaa tulosta.

(Wis 2007, 97–98.) Kapellimestari tarjoaa soittajille näkemyksiä eikä pakota heitä teke-mään haluamallaan tavalla. Kapellimestarin on harkittava tarkkaan, miten käyttää val-taansa niin, että muusikoiden kyvyt ja taidot saadaan maksimoitua. Kapellimestarin on luotava ilmapiiri, joka houkuttelee luovuuteen ja tuottavuuteen: kapellimestari työsken-telee soittajia varten (Wis 2007, 113–123).

Wis (2007, 41) on huomannut, että vain musiikillinen intohimo tarjoaa kapelli-mestarille riittävästi energiaa tekemiseen. Kapellimestari tarvitsee intohimoa enemmän kuin teknistä taitoa. Välillä on osattava levätä, ettei burnout yllätä. (mts. 164.) Myös huumorin avulla pääsee pitkälle (mts. 158), ja luonne onkin tärkein kapellimestarin

”työvälineistä”. Se määrittelee, millaisia kapellimestarit ovat lavalla ja sen ulkopuolella.

Muusikot huomaavat, jos johtaja yrittää vetää jotain roolia (mts. 144), joten kapellimes-tarin on toimittava aina luonteensa mukaisesti ja tehtävä päätökset omiin arvoihinsa pe-rustuen. Luonteenpiirteitä on tuotava rohkeasti esille johtaessa, koska ne ovat kapelli-mestarin suurin lahja, jota hän voi kehittää johtaessaan ja jonka läpi koko työn tekemi-nen kulkee. Kapellimestarit tarjoavat muusikoille elämyksiä, erilaisia arvoja ja paranta-vat täten heidän hyvinvointiaan. (mts. 164.) Wisin (2007, 170–177) mukaan ei ole väliä, onko kyseessä ammatti- vai harrastelijaorkesteri. Aina on kuitenkin yleisö ja musiikki, joka jaetaan ja joka koskettaa kaikkia.