Eksperttiystutkimuksia on olemassa valtavasti, joten joudun rajamaan esittelemäni tutki-mukset sellaisiin, jotka ovat mahdollisimman lähellä omaa aihettani. Esittelen seuraa-vaksi muutaman uusimman tutkimuksen, joissa on tutkittu etupäässä muusikoita.
Jo aiemmin mainitsemani Maijala (2003) edustaa suomalaista eksperttiystutki-musperinnettä muusikoiden piirissä. Maijala halusi selvittää, millainen on huippusoitta-jan taival kohti soittamisen eksperttiyttä ja mikä motivoi muusikkoa soittamaan ja har-joittelemaan. Maijala (2003, 21–24) haastatteli menestyneitä suomalaisia muusikoita ja tarkasteli eksperttiyttä muun muassa motivaatioon, tahtoon, deklaratiiviseen, prosedu-raaliseen ja hiljaiseen tietoon nojaten. Lisäksi hän huomioi metakognition ja tunteet on-nistuneessa eksperttiyden muodostumisessa. Myös persoonallisuus, luovuus ja älykkyys
ovat käsitteitä, joita ei voi Maijalan mukaan sivuuttaa eksperttiyttä tutkittaessa. (Maijala 2003, 62–75.)
Maijalan (2003, 181–183) tutkimuksesta selvisi, että soittamisen eksperttiys edellyttää jonkinlaisia synnynnäisiä taipumuksia, mutta vaikka näitä taipumuksia olisi runsaastikin, ilman virikkeitä ja ympäristön tukea eksperttiys ei muodostu. Soittajat ja-kaantuivat elämäntapa- ja uranrakentajamuusikkoihin. Synnynnäinen lahjakkuus ilmeni muun muassa oppimisen helppoutena, nopeutena ja soittamisen palona. Merkittävintä oli olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, eli sattuma-tekijä nousi tärkeäksi. Maijala ha-luaa kuitenkin korostaa, että koska jokainen ihminen on yksilöllinen, on vaikea sanoa, mitkä tekijät vaikuttavat eniten soittamisen eksperttiyden kehittymiseen. Seuraavaan ku-vioon (kuvio 3) Maijala on tiivistänyt prosessin ja tekijät, jotka johtavat soittamisen eks-perttiyden muodostumiseen. Kuviossa korostuu kristallisoivan kokemuksen merkitys eksperttiyden muodostumisessa. Kristallisoivalla kokemuksella Maijala (2003, 186) tar-koittaa 5–14-vuotiaana saatua vahvaa musiikillista kokemusta, johon liittyy hyviä muis-toja. Kokemuksen jälkeen tutkittavat olivat halunneet tulla paremmiksi soittajiksi, koska heihin valettiin uskoa, että he olivat hyviä soittajia ikäisikseen. Kokemukset synnyttivät soittajille oman sisäisen äänen, joka toimi intohimoisena musiikkiin suhtautumisen läh-teenä, motivaattorina.
KUVIO 3. Soittamisen eksperttiyden muodostuminen Maijalan (2003, 184) mukaan.
Jørgensen (2002) on tutkinut konservatorio-opiskelijoita ja selvittänyt, missä määrin suuri harjoittelumäärä on yhteydessä hyviin suorituksiin ja eksperttiyden kehit-tymiseen. Tutkimuksessa havaittiin positiivinen korrelaatio kvantitatiivisen harjoitus-määrän ja esiintymisten ja tutkintojen kvaliteetin välillä. Lisäksi korostettiin, että saavu-tusten parantamiseksi on tärkeää ottaa selville, miten paljon yksilö harjoittelee ennes-tään, ja myös muut taustatekijät eli aloittamisikä, opettajat, harjoittelun laatu ym. on huomioitava ennen kuin voidaan tietää, mikä harjoittelumäärä on kullekin muusikolle sopiva.
Ruthsatz, Detterman, Griscom ja Cirullo (2008) ovat olleet kiinnostuneita siitä, mikä merkitys yleisellä älykkyydellä, alakohtaisilla taidoilla ja harjoittelulla on musii-killisen eksperttiyden esiintymiseen. Ensimmäisessä osassa tutkimusta tutkittavana oli lukio-opiskelijoita, jotka soittivat orkesterissa. Tutkimuksesta selvisi, että yleinen älyk-kyys, alakohtaiset musiikilliset taidot ja harjoittelu ovat tilastollisesti merkitsevässä yh-teydessä hyviin musiikillisiin saavutuksiin. Toiseen osatutkimukseen osallistui konser-vatorio-opiskelijoita. Merkittävää yhteyttä älykkyyden, alakohtaisten taitojen, harjoitus-määrän ja saavutusten välille ei löytynyt. Joka tapauksessa tutkijat pystyivät toteamaan, että harjoittelu ei ole ainoa keino musiikillisen eksperttiyden saavuttamiseen, vaan pi-kemminkin se toimii välittävänä tekijänä silloin, kun yksilö on muutenkin älykäs ja hä-nellä on paljon musiikillisia kykyjä.
Bialystok ja DePape (2009) ovat olleet kiinnostuneita siitä, parantaako musii-killinen asiantuntemus yksilön eksekutiivisia toimintoja eli toiminnan ohjausta, kuten kaksikielisyyden on todettu tekevän. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt olivat joko kaksikielisiä ei-muusikkoja, taitavia yksikielisiä muusikkoja tai yksikielisiä ei-muusik-koja. Tutkimus osoitti, että avaruudellinen hahmottamiskyky on huomattavasti parempi muusikoilla ja kaksikielisillä kuin yksikielisillä. Tuloksista voitiin päätellä, että musiikin alan eksperteillä sekä kaksikielisillä on hyvä toiminnanohjauskyky riippumatta siitä, liit-tyvätkö eteen tulevat tehtävät ja haasteet heidän omaan alaansa. Myös Lotze, Scheler ja Birbaumer (2006) sekä Maijala (2002, 61) huomioivat, että aivotoiminnat ovat erilaisia musiikin eksperteillä kuin amatööreillä. On todettu, että esimerkiksi pitkäaikainen mo-toristen taitojen harjoittaminen muusikoilla aiheuttaa sen, että toiminta automatisoituu, tarkentuu ja aivojen toiminta muuttuu joustavammaksi, ja näin ollen yksilö suoriutuu paremmin yllättävistä ennakoimattomista tilanteista ja säätelee käyttäytymistään.
Krampe ja Ericsson (1996) tutkivat harkitun harjoittelun vaikutusta ikäänty-vien pianistien soittotaidon ylläpidossa. Tutkimukseen osallistui eri-ikäisiä pianisteja, sekä ammattilaisia että harrastelijoita, ja tarkoituksena oli vertailla heidän soittotaitoaan.
Tutkimuksesta selvisi, että iäkkäiden ammattilaisten soittotaito säilyi harrastelijoita pa-remmin, kun kyse oli musiikkiin liittyvistä tehtävistä, eikä korkea ikä siis merkittävästi heikentänyt heidän soittotaitojaan toisin kuin amatööreillä. Ammattilaiset pystyivät yllä-pitämään soittotaitoaan tiettyihin osa-alueisiin keskittyvän harjoittelun avulla – harjoit-telua siis tarvitaan, pelkkä kokemus ei riitä. Toisaalta kokemuksen todettiin parantavan pianistien prima vista -taitoa, ja lisäksi iäkkäät pianistit kertoivat kokemuksen hyödyttä-vän tulkinnan muodostamista. Kokemus myös tehosti harjoittelua, kun yksilö tiesi koke-muksen kautta tarkalleen, mitä ja miten kannattaa harjoitella (ks. myös Lehmann &
Gruber 2006, 459).
Yhdessä Eteläpellon (1998) eksperttiystutkimuksessa keskiössä ovat olleet tie-totekniikan ammattilaiset, ja tutkimuskohteena asiantuntijaksi oppiminen ja asiantunti-juuden kehittyminen työelämä- ja korkeakoulukontekstissa. Eteläpelto kysyy tutkimuk-sessaan, millaista on tietojärjestelmien suunnittelu- ja kehittämisasiantuntijuus, miten se on yhteydessä henkilön työ- ja opiskelukokemukseen, mikä merkitys opiskelujen loppu-vaiheen harjoittelujaksolla on asiantuntijuuden kehittymiseen sekä mikä on metakogni-tion rooli suhteessa asiantuntijuuteen. Tutkimuksen tulokset voidaan tiivistää toteamal-la, että ensinnäkin asiantuntijuuden laatu määrittyi tutkimuksessa sen mukaan, millaisen toiminnallisen roolin yksilö on yrityksessään omaksunut. Lisäksi asiantuntijuuden muo-dostumiseen vaikuttavat henkilön oma kehitystaso ja kokemustausta. Asiantuntijuus ke-hittyy vaiheittain: alkuvaiheessa hankitaan alakohtaista menetelmäosaamista, seuraa-vaksi keskitytään suunnittelun kohteeseen ja ylimmällä asiantuntijuuden tasolla huo-mioidaan konteksti, asiakasnäkökulma ja etsitään ja arvioidaan vaihtoehtoisia menetel-märatkaisuja. Ekspertit päihittivät noviisit muun muassa metakognitiivisen tiedon yksi-tyiskohtaisuudessa. Ekspertit hahmottivat tietojärjestelmien kehittämisen työorganisaa-tion ja noviisit puolestaan yksilöllisen käyttäjän näkökulmasta. Asiantuntijuuden kehit-tymistrendit näyttäytyivät siirtymisenä professiokeskeisestä työtavasta kohti vuorovai-kutteisempaa työtapaa, joka huomioi kontekstin ja ihmisen kehityksellisen ulottuvuuden entistä paremmin.
Turpeinen (2009) on selvittänyt, millaista on keittiömestarin huippuosaaminen,
miten osaaminen on saavutettu ja millaisia ruuanvalmistuksen tyylisuunnan edustajia huippuosaajat ovat. Tutkimuksen huippuosaajista paljastui kolmen erilaisen suunnan edustajia: työnjohtaja-kokki, gastronomian ja ruokakulttuurin vaalija sekä tyylittelijä ja uuden kokeilija. Tulosten perusteella Turpeinen (2009, 134–163) rakentaa mallin, joka kuvaa keittiömestareiden huippuosaamisen rakentumista. Malli sisältää kolme kompo-nenttia: Työtahtinen osaaminen on kokemuksellista, reflektiivistä ja vuorovaikutuksel-lista oppimista, jossa suunnittelulla on suuri rooli. Aistitieto on puolestaan kokemuksen kautta syntyvää ammattispesifistä tietoa, joka sisältää muun muassa visuaalisuuden, es-teettisyyden, hajun ja maun huomioimisen suunnittelun, valmistuksen, tarjolle panon, viimeistelyn ja laadunvarmistuksen aikana. Kolmantena osa-alueena mallissa on ym-märtävä sitoutuminen ja itsesäätelyvalmiudet, joissa olennaista on tietoinen pyrkimys päämäärään. Huippuosaajaksi tullaan kolmen tason kautta: perustiedon ja taidon hankki-minen, harjaantuminen ja kehittäminen sekä huippuosaajaksi tuleminen. Olennaista on harkittu harjoittelu, ja keittiömestareiden huipulle pääseminen kestää noin 13–15 vuotta.
Lisähuomautuksena todettakoon, että Turpeisella oli samat tutkimuskysymykset kuin minulla. Seuraavassa luvussa tarkennan oman tutkimukseni näkökulmaa.
Tämän tutkimuksen tarkoitus on tuottaa syvällistä tietoa kapellimestarin asiantuntijuu-den rakentumisesta. Vaikka kapellimestarin työ on edellisten lukujen perusteella aikuis-kasvatustieteellisessä mielessäkin erittäin mielenkiintoista ja monipuolista, tutkimustie-to kapellimestareista puuttuu Suomesta lähes kokonaan. Monille kapellimestarin työn sisältö on osittain arvoitus, eikä varsinkaan kapellimestarilta vaadittavasta monipuoli-sesta osaamimonipuoli-sesta löydy tutkimuksia edes maailmanlaajuisesti tarkasteltuna. Tässä tutki-muksessa kapellimestari nähdään ikään kuin valmentajana, joka laittaa työssään likoon koko persoonansa. Kapellimestari on musiikin asiantuntija, joka on erikoistunut kapelli-mestariuteen. Pelkkä laaja musiikillinen osaaminen ei kuitenkaan riitä, sillä kapellimes-tari työskentelee vaihtuvissa olosuhteissa, vaihtuvien orkestereiden ja ihmisten kanssa.
Aion selvittää tutkimuksessani, mitkä tekijät auttavat saavuttamaan hyvän ka-pellimestariuden. Kapellimestarit saavat itse kertoa, miten he ovat edenneet urallaan ja saavuttaneet nykyisen asemansa. Tutkimuksessa kuvataan kapellimestaria ja kapellimes-tarin ammattia siitä näkökulmasta, mikä ammatissa on tärkeintä, jotta saavutetaan asian-tuntemus ja huippuosaaminen eli hyvä kapellimestarius. Lisäksi tutkimuksessa pohdi-taan, miksi juuri kyseisistä henkilöistä tuli asiansa osaavia kapellimestareita ja millainen kapellimestari on ihmisenä.
Tutkimukseni pääkysymykset ovat:
1. Millainen on hyvä kapellimestari?
2. Miten kapellimestari saavuttaa asiantuntijuuden? Miten kapellimestarin asiantuntijuus ja huippuosaaminen rakentuvat?