Koska viitekehyksessä esittämäni kontekstitieto suomalaisista kapellimestareista ei ole hankittu tieteellisin menetelmin, en tässä yhteydessä vertaile sitä saamiini tuloksiin. Sen sijaan vertailen saamiani tuloksia tutkimuksiin kapellimestareista sekä eksperttiystutki-muksiin.
Price (1983; 2005; 2006), joka on tutkinut muun muassa kapellimestareiden harjoituttamistyyliä, on tullut siihen tulokseen, että soittajien on saatava soittaa paljon, jotta vireystila pysyy yllä. Tähän tulokseen pääsin myös omassa tutkimuksessani. Price on tutkinut etupäässä musiikin opiskelijoita, jolloin tärkeäksi muodostuu yhteinen ym-märrys kapellimestarin eleistä. On siis tärkeää, että kaikki ymmärtävät kapellimesta-riaan samalla tavalla. Tällöin saatetaan tarvita myös sanallista selitystä. Omassa tutki-muksessani sama asia korostui etenkin harrastelijoilla ja kuoroilla, joille oli usein seli-tettävä tarkkaan, miten kapellimestari haluaa teoksen esiseli-tettävän. Samaan tulokseen on tullut myös VanWeelden (2002) tutkiessaan kuoronjohtajien eleiden käyttöä: kuorot tar-vitsevat kapellimestariltaan selkeää ryhdikästä johtamista. Tämän tutkimuksen perus-teella ammattiorkestereiden muusikoille riitti selkeä pieni kädenliike. Price (2006) pohti myös, pääseekö kapellimestarin asiantuntijuus esille, jos hänellä ei ole hyvää orkesteria käytettävissään. Hänen tuloksistaan selvisi, että näin ei välttämättä ole. Omassa tutki-muksessani soittajien erinomaisuutta korostivat ainoastaan itseoppineet monitoimikapel-limestarit, jotka kertoivat oppineensa ammatin praksista osittain hyvien soittajien avus-tuksella. Tässä voisikin olla yksi jatkotutkimuksen haasteista: tarvitseeko kapellimestari myös hyvät muusikot ollakseen hyvä?
Tässä tutkimuksessa hyvän ilmapiirin luominen orkesterilaisten keskuuteen nousi merkittäväksi tekijäksi. Samaan tulokseen tulivat myös Boerner ja Freiherr von Streit (2007) tutkiessaan saksalaisia sinfoniaorkestereita, Mathews ja Kitsantas (2007) sekä Wis (2007), jotka korostavat hyvän ilmapiirin luomista ja ryhmähengen vahvista-mista selkeiden tavoitteiden avulla. Soittajat on huomioitava yksilöinä, ja heidän itse-tuntoaan on vahvistettava. Myös omassa tutkimuksessani hyvän ilmapiirin luominen ja soittajien kunnioittaminen olivat tärkeitä tekijöitä matkalla kohti onnistunutta esitystä.
Konttisen (2008) tutkimuksessaan käyttämä johtamisele-käsite sisältää
musii-killisen teknisen ja ekspressiivisen eleen, ja vain ekspressiivisen johtamiseleen hallitse-minen eli omaan ilmaisuvoimaan ja musiikillisiin visioihin luottahallitse-minen tekee kapelli-mestarista hyvän. Tämä tuli esille myös tässä tutkimuksessa: hyvä kapellimestari on it-sevarma, luottaa omaan tekemiseensä ja tietää, mitä haluaa. Konttinen (2008) korostaa tuloksissaan myös työkokemuksen merkitystä kapellimestarin oman tyylin löytymises-sä, eli tässä asiassa Konttisen tulokset ovat täysin yhtenevät omien tulosteni kanssa.
Aineistoni ei tarjonnut mahdollisuuksia rinnastaa kapellimestaria vaikkapa yri-tysjohtajaan, vaikka haastateltavat käsittelivätkin monia kaikille johtajille tyypillisiä ominaisuuksia. Hunt ym. (2004) vertaavat kapellimestareita valmentajaan, esimieheen, opettajaan, poliitikkoon ym. Tässä tutkimuksessa kapellimestarista käytettiin muun muassa nimitystä päällepäsmäröijä, miksaaja, huoltomies ym. Erityisesti sotilaskapelli-mestarit korostivat työtehtäviensä lisähaasteena olevan Huntin ym. mainitsemat hallin-tokoneisto kokonaisuudessaan, tukijat, päättäjät jne. Hunt ym. mainitsevat myös muita johtajalta vaadittavia ominaisuuksia, joita ovat muun muassa kyky tarkkailla itseään, luottamus omaan tekemiseen soittajien ristiriitaisista intresseistä huolimatta ja koke-muksen kautta rakentuneet mallit kohdata erilaisia orkestereita. Nämä seikat tulivat ilmi myös tässä tutkimuksessa.
Koska en erotellut tutkimuksessani nais- ja mieskapellimestareita, en voi ottaa kantaa aiempiin naiskapellimestareista tehtyihin tutkimuksiin. Sen sijaan kapellimesta-rin asiantuntijuutta käsittelevässä kirjallisuudessa on paljon yhtymäkohtia oman tutki-mukseni kanssa. Erityisesti sotilaskapellimestarit korostivat, että heidän on saatava muusikot sitoutumaan ja jaettava vastuuta ja näkemyksiä heidän kanssaan. Näitä asioita korostavat myös Wis (2007) ja Mathews ja Kitsantas (2007). Wisin tutkimuksissa on myös paljon muuta yhteistä tämän tutkimuksen kanssa. Wis toteaa, että johtaminen ta-pahtuu orkesterin, yleisön ja musiikin vuorovaikutuksessa, eli aivan kuten asian luvussa 6.2.4 ilmaisin. Lisäksi Wisin ajatukset ovat samankaltaisia sen suhteen, että kapellimes-tarin on uskallettava ottaa riskejä, ennakoitava tulevaa, kyettävä reflektoimaan omaa toi-mintaansa, ja välillä on myös osattava levätä. Ihmissuhdetaidot ja huumori ovat elintär-keitä, ja ennen kaikkea se, että kapellimestari on koko ajan oma itsensä eikä vedä mi-tään roolia. Kapellimestarin on työskenneltävä luonteensa mukaisesti.
Tutkimukset musiikillisen eksperttiyden muodostumisesta tukevat osittain
tä-män tutkimuksen tuloksia. Slobodan (1991) mainitsemat tunteet, tahto, motivaatio, har-joittelu, ympäristön tuki, malliesimerkit ja vapaus tulkita musiikkia omalla tavalla tuli-vat esille myös tässä tutkimuksessa käsitellessäni kapellimestarien luonteenpiirteitä.
Sloboda (2005) korostaa musiikillisen eksperttiyden muodostumisessa myös teknisen taituruuden riittämättömyyttä. Hänen mukaansa tarvitaan tulkinnallista osaamista, jol-loin muusikko rakentaa esitettävästä teoksesta oman tulkinnallisen kokonaisuutensa.
Tämä tuli esille myös omassa tutkimuksessani: vaikka hyvä johtamistekniikka on tär-keä, tärkeämpää on löytää oma persoonallinen tyyli tehdä työtä.
Ruthsatz ym. (2008) tutkivat muun muassa älykkyyden yhteyttä musiikilliseen eksperttiyteen. He totesivat, että huippumuusikot olivat keskimääräisesti älykkäämpiä kuin amatöörit. Omassa tutkimuksessani en selvittänyt esimerkiksi haastateltujen koulu-menestystä tms., joten heidän tämäntyyppinen älykkyytensä jäi huomioimatta. Tosin mainitsen tuloksissani älykkyyden yhdeksi asiantuntijuuden osatekijäksi sen takia, että kapellimestarit hallitsevat useita kieliä ja heillä on hyvä muisti. Tämä ei kuitenkaan vi-rallisesti kerro heidän älykkyydestään. Tässä olisikin yksi mahdollinen jatkotutkimusai-he.
Sekä Eteläpelto (1998) että Turpeinen (2009) kuvaavat asiantuntijuuden raken-tumista vaiheittain. Koska omassa tutkimuksessani ei ollut havaittavissa yhtä selviä asiantuntijuuden muodostumisen vaiheita, en näe laajoja yhtymäkohtia näihin tutkimuk-siin. Sen sijaan Turpeisen asiantuntijuuden rakentumisen mallin komponentit eli työtah-tinen osaaminen, aistitieto ja ymmärtävä sitoutuminen voidaan jossain määrin nähdä myös omassa tutkimuksessani. Etenkin aistitieto on kapellimestareille kuten keittiömes-tareillekin tärkeä osa-alue: kaikki tapahtuu näön ja erityisesti kuulon kautta. Myös ym-märtävän sitoutumisen itsesäätelyvalmiudet ja työtahtisen osaamisen kokemuksellisuus esiintyivät omassa tutkimuksessani. Eteläpellon tutkimuksessa korostui asiantuntijuuden laadun määrittyminen yksilön toiminnallisen roolin mukaan; myös omassa tutkimukses-sani asiantuntijuuden erot määrittyivät etenkin työpaikan mukaan.
Lähimpänä omaa tutkimustani oli Maijalan (2003) tutkimus soittamisen eks-perttiyden muodostumisesta. Koska myös kapellimestarit ovat muusikoita, olisivat Mai-jalan tutkimukseen osallistuneet voineet olla myös kapellimestareita. MaiMai-jalan kehittele-mä malli soveltuu osittain myös kapellimestareiden asiantuntijuuden muodostumisen
kuvaksi. Mallissa yksilön sisäiset tekijät ovat rinnastettavissa kapellimestarin luonteen-piirteisiin (6.1.1) ja ympäristölliset tekijät muihin ihmisiin (6.2.2). Sen sijaan omassa tutkimuksessani kapellimestareilta ei löytynyt Maijalan esittämää kristallisoivaa koke-musta lapsuudesta, jonka olisin voinut katsoa vaikuttaneen ratkaisevasti kapellimesta-riksi ryhtymiseen. Maijalan kuvaamat sisäinen ääni ja soittomotivaatio kuvaavat kapelli-mestareiden halua kehittyä koko ajan työssään. Tässä tutkimuksessa taipumukset ja lah-jakkuudet eivät saaneet niin suurta roolia kuin Maijalan tutkimuksessa.