Kalataloudellisia vaikutuksia seurataan Turun edustan merialueen jätevesikuormittajien yhteistarkkailuna.
Turun–Naantalin edustan merialue kuuluu Saaristomeren tärkeimpiin silakan kutu- ja kalastusalueisiin. Silakan tärkeimmät lisääntymispaikat ovat Pohjois-Airistolla, lähimmillään n. 5 km hankealueesta. Vuonna 2004 tehdyn tarkkailututkimuksen perusteella Turun ja Naantalin edustan kalalajisto on pysynyt samankaltaisena verrattuna vuoteen 1999. Alueen kalat on arvioitu elintarvikelaadultaan hyviksi tai erinomaisiksi. Lajisuhteissa havaittiin muutoksia, joista selvimmin tulivat esiin kiisken ja kuhan runsastuminen ja ahventen lukumäärän lasku. Särkikalojen määrässä ei havaittu selkeää muutosta. Hankealueen läheisellä Raisionlahdella runsaimmin poikasena esiintyvät kalalajit olivat kuore ja silakka, joiden jälkeen yleisimmät lajit olivat ahven ja kuha.
Vuoden 2004 tarkkailututkimuksen mukaan ammattikalastus on vähentynyt Turun ja Naantalin edustalla. Verrattuna vuoteen 1999 sekä kalastaja- että pyydysmäärät ovat laskeneet koskien erityisesti verkkokalastusta. Pääammattinaan kalasti 11 ja sivuammattinaan 8 henkilöä. Naantalinsalmessa jalostamon alueen ja Luonnonmaan välissä kalastaa kolme ammattikalastajaa. Jalostamoaluetta lähimmät pyydysalueet ovat nk. Moton matalassa jalostamon edustalla. Moton matala tullaan ruoppaamaan osana erillisenä hankkeena meneillään olevaa Naantalin satamaväylän syventämistä.
Viheriäistenaukolla kalastetaan eritoten verkoin, Pohjois-Airistolla ja Askaistenlahdella harjoitetaan myös silakan rysäkalastusta. Ammattikalastajien kokonaissaalismäärä on ollut laskeva, tosin suhteutettuna pyyntiponnistukseen se on kasvanut kaikilla osa-alueilla. Tärkeimpiä kalastusalueita ovat Askaistenlahti ja Airisto. Silakka, kuha ja ahven ovat tärkeimmät ammattikalastuksen saaliskalat. Taloudellisesti tärkein on kuha, jota pyydetään verkoilla. Hylkeiden aiheuttamat vahingot ovat ammattikalastajien suurin huolenaihe.
Alueen tärkeimmät virkistys- ja kotitarvekalastuksen saaliskalat ovat ahven, kuha, särki ja hauki, tärkein on viime vuosina ollut kuha Lohen ja taimenen saalismäärät ovat
2004 yhteensä 9 600 kg. Vapaa-ajankalastajien keskuudessa verkkopyynnin suosio on hieman laskenut ja vapakalastuksen noussut. Virkistys- ja kotitarvekalastajilla on ollut huomautettavaa erityisesti ruoppauksesta ja läjityksestä, veden laadun yleisestä heikkenemisestä sekä kalasaaliiden pienenemisestä (esim. taimensaaliin väheneminen).
Turun–Naantalin edustan merialueita pistemäisesti kuormittavien laitosten jätevesien vaikutus ei ole ollut erotettavissa alueen kaloissa ja kalataloudessa. Alueelle tulee runsaasti muuta kuormitusta jätevesien lisäksi, ja myös merialueen yleisen rehevöitymisen vaikutus on samankaltainen kuin jätevesikuormituksen.
Turun ja Naantalin edustalle jätevesiä päästävät laitokset, Neste Oil Oyj mukaan lukien, ovat maksaneet jätevesien johtamista koskevien päätösten perusteella kalatalousmaksua, joka on käytetty kalanistutuksiin jätevesien vaikutusalueella.
6.4.2 Vaikutukset Hankevaihtoehto:
Typpi- ja lämpökuormitus
Yleisesti ottaen typpi- ja lämpökuormitus lisäävät rehevyyttä, joka näkyy muun muassa veden samentumisena lisääntyvän levätuotannon seurauksena, heikentyneinä happioloina sekä kalalajiston yksipuolistumisena. Turun–Naantalin edustan merialue on nykyisellään rehevöitynyt muun muassa viljelysmailta valumavesien mukana kulkeutuvien ravinteiden seurauksena. Jotkut kalalajit, kuten kuha, hyötyvät rehevyydestä. Toisaalta lohikalat eivät menesty rehevissä vesissä, ja kotitarvekalastajat ovatkin valitelleet lohikalasaaliiden vähenemistä. Rehevyys aiheuttaa myös verkkojen limoittumista.
Jäähdytysvesien aiheuttamat lämpötilan muutokset voivat vaikuttaa esimerkiksi kalojen liikkeisiin, vaelluksiin ja kutuajankohtaan. Kudun aikaistumista on havaittu monien voimalaitosten jäähdytysvesien purkualueilla. Kesällä lämpöä suosivat lajit (mm.
alueella esiintyvät ahven, kuha, hauki) saattavat hyötyä lämpökuormituksesta, kun taas viileämmissä vesissä viihtyvät lajit (mm. silakka ja taimen) välttelevät lämmenneitä vesiä. Toisaalta talviaikana jäähdytysvesien vaikutuksesta sulana pysyvä alue voi houkutella esimerkiksi taimenta. Lämpötilan noustessa hyvin korkeaksi myös lämpimiä vesiä suosivat kalalajit kärsivät. Kaloille haitallisimpia ovat lämpötilan äkilliset muutokset, joille kalanpoikaset ovat erityisen herkkiä. Kalat hakeutuvat aktiivisesti sopivaan lämpötilaan, joten ne pystyvät yleensä välttämään liian lämpimiä alueita.
Kalavesidirektiivin (78/659/ETY) mukaan särkikalavesien lämpötila ei saa nousta yli +28°C sekoittumisvyöhykkeen rajalla; lohikaloille vastaava arvo on +21,5°C.
Jalostamon typpipäästöt ovat pääosin ammoniumtyppeä ja jätevesien kokonaistyppipitoisuuksien on arvioitu maksimissaan nousevan 45 mg/l.
Ammoniumtypen runsaus ja korkea pH (yli 8,5) voivat johtaa ammoniumin muuttumiseen kaloille myrkylliseksi ammoniakiksi. Muuttuminen tehostuu veden lämpötilan noustessa. Hankkeen myötä on olemassa hetkellinen riski tällaisen tilanteen syntymiseen. Päästöt kuitenkin laimenevat suureen vesimäärään ja ammonium muuttuu hapekkaissa oloissa nitraatiksi (nitrifikaatio). Vesistötarkkailujen mukaan jalostamon
ammoniumtyppipitoisuuksia kuin yksittäisellä havaintokerralla maaliskuussa 2005, jolloin pH oli 7,5 ja veden lämpötila 12°C; muutoin ammoniumtyppipitoisuudet ovat olleet pääosin alhaisia. Kalavesidirektiivi (78/659/ETY) määrittelee lohi- ja särkikalavesien ammoniumtyppipitoisuuden enimmäistasoksi 800 µg/l NH4-N.
Ohjeelliset pitoisuudet ovat särkikalavesille 160 µg/l ja lohikalavesille 30 µg/l NH4-N.
Ionisoitumattoman ammoniumtypen (ammoniakkimuoto) osalta arvot ovat lohi- ja särkikalavesille enintään 20 µg/l, ohjeellinen 4 µg/l NH4-N.
Pistekuormittajien jätevesien vaikutus ei kalataloudellisen tarkkailun (2004) mukaan ole ollut erotettavissa alueen kaloissa ja kalataloudessa, eikä hankkeen aiheuttama päästölisäys ole merkittävä alueen nykyisen tilan ja sinne tulevan kuormituksen huomioon ottaen. Kalataloudellisissa tarkkailututkimuksissa ei ole tuotu esiin lämpökuormitusta oleellisena kalastoon ja kalastukseen vaikuttavana tekijänä.
Lämpö- ja typpikuormituksen lisääntymisellä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta kaloihin. Alueelle puretaan jo nyt jäähdytysvesiä ja meri on rehevöitynyt, joten jalostamon lähistön kalalajisto koostunee nykyiselläänkin reheviä ja lämpimiä vesiä jossain määrin suosivista lajeista. Vaikutus kalastoon on todennäköisesti paikallista rajoittuen purkupaikkojen välittömään läheisyyteen. Jalostamon lähiympäristö ei kuulu Turun merialueen tärkeimpiin kalastusalueisiin.
Mahdollinen öljyvuoto
Hankkeen myötä vesistöön pääsevän öljyvuodon riski kasvaa jonkin verran. Öljyvuodon aiheuttaman haitan merkitys kalaston ja kalastuksen kannalta riippuu vuodon suuruudesta, vuotavan öljyn koostumuksesta sekä vallitsevista sää- ja virtausolosuhteista, jotka vaikuttavat päästön leviämiseen. Mereen vuotanut öljy saattaa heikentää kalojen elinolosuhteita (mm. heikentää hapen liukenemista veteen) ja olla suurina pitoisuuksina niille myrkyllistä aiheuttaen viime kädessä kuoleman. Yleisesti ottaen kevyet öljyjakeet (esim. bentseeni, tolueeni ja ksyleeni) ovat kaloille toksisempia kuin raskaat jakeet (Svobodová ym. 1993).
Vakavalla öljyvuodolla voi olla haitallinen vaikutus kalatalouteen. Lievemmässä tapauksessa öljy saattaa haitata kalastusta aiheuttamalla kaloihin maku- ja hajuhaittoja sekä vähentämällä kalastushalukkuutta. Kalastushalukkuutta voivat vähentää muun muassa tietoisuus vuodosta sekä se, että suhteellisen pienikin määrä öljyä voi muodostaa epämiellyttävän oloisen kalvon veden pinnalle. Öljyvahinkoja ehkäistään öljyn huolellisella käsittelyllä ja varastoinnilla.
Kukonpäänlahden eriyttäminen
Hankkeen toteuttamisen myötä Kukonpäänlahti muutetaan makeanvedenaltaaksi pengertämällä, jolloin kalojen vapaa liikkuminen estyy. Kukonpäänlahden poikasnuottausselvityksen perusteella lahdella on ainakin paikallista merkitystä poikastuotantoalueena. Lahdessa tavataan mm. salakan, kymmenpiikin, kuhan, hauen ja ahvenen poikasia. Turun–Naantalin edustan kalataloudellisen tarkkailututkimuksen (2004) mukaan lähiseudulla on monia tärkeitä poikastuotantoalueita, joten vaikka Kukonpäänlahti on kalojen lisääntymisaluetta, ei se ole alueella ainoa. Lopullisten poikasnuottaustulosten perusteella arvioidaan kalastukselle mahdollisesti aiheutuvat
Ruoppaukset
Prosessialueen kohdalle suunnitellun uuden laiturin rakentaminen sekä siihen liittyvät laivaväylän syventämiseksi tehtävät ruoppaukset nostavat veden kiintoainepitoisuutta paikallisesti, mikä saattaa haitata kalojen poikastuotantoa, karkottaa kalaparvia ja liata pyydyksiä. Haitta rajoittuu ruoppauksen ja rakentamisen aikaan ja on luonteeltaan väliaikainen ja paikallinen. Virkistys- ja kotitarvekalastajat ovat valitelleen ruoppaus- ja läjitystoiminnasta haittaavan kalastusta. Toisaalta Turun edustan merialueilla esiintyy muutoinkin samentumia muun muassa jokien tuoman kiintoaineskuorman takia.
Sedimentissä on paikoin todettu lievästi kohonneita haitta-ainepitoisuuksia, mutta pitoisuudet ovat pieniä ja aineet sitoutuvat tehokkaasti sedimentin sisältämään saviainekseen, joten haitta-aineiden ei arvioida vahingoittavan kaloja. Ruoppausten ei arvioida aiheuttavan merkittävää välitöntä tai välillistä haittaa kalastolle.
Jalostamon rannan vesialueet on asemakaavassa osoitettu vesialueeksi, jolle saa rakentaa teollisuuden tarvitsemia laitureita.
Normaalitoiminnan aiheuttama vesistövaikutus ja sen myötä vaikutus kalastoon ja kalastukseen arvioidaan pieniksi. Vähäistä vaikutusta kalastoon saattaa esiintyä paikallisesti aivan päästölähteiden läheisyydessä. Poikkeustilanteessa öljyvuoto voi vahingoittaa kalastoa ja haitata kalastusta.
0-vaihtoehto: Tilanne säilyy kalaston ja kalastuksen osalta ennallaan. Satamalaitureiden parannuksen yhteydessä voi veteen muodostua paikallista samentumaa, joka saattaa väliaikaisesti haitata kaloja.
6.4.3 Haitallisten vaikutusten lieventäminen
Mahdollisia kalatalouteen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia ehkäistään samoin keinoin kuin vesistöihin kohdistuvia haittoja.
6.5 Kasvillisuus, eläimistö ja luonnonsuojelukohteet 6.5.1 Nykytila
Kasvillisuus
Kasvimaantieteellisesti alue sijaitsee hemiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä, jolle ovat tyypillisiä jalopuu - ja pähkinäpensaslehdot sekä monilajiset kuivat niityt eli kedot.
Suurin osa alueesta on kuitenkin tyypillistä boreaalista havumetsää, jota kutsutaan pohjoiseksi havumetsävyöhykkeeksi. Jalostamoalueen prosessialue on kokonaisuudessaan rakennettua ympäristöä. Muutoin suunnittelualue on polkujen, peltolaikkujen sekä metsäsaarekkeiden ja vanhan asutuksen kuvioimaa vanhaa kulttuurimaisemaa.
Suunnittelualue jakautuu kahteen osaan siten että alueen itäosa sijoittuu Nesteentien itäpuolelle ns. Viheriäisten alueelle ja länsiosa Nesteentien ja jalostamolle johtavan tien väliin. Kokonaisuutena aluetta voi pitää maankäyttömuodoiltaan melko rikkonaisena.
Inventointialueen pellot ovat osittain viljelykäytössä (viljelyä mm. energiakäyttöön) ja niitä on käytetty öljyyntyneiden maa-ainesten biologiseen puhdistukseen. Osa Viheriäisten puoleisesta inventointialueesta on vanhaa, edelleen käytössä olevaa omenatarhaa. Alueella ei ole vakituista asutusta, mutta Viheriäisten alueella on virkistyskäytössä oleva vanha maatalo ja käytöstä poistunut palloiluhalli. Osaa alueen metsistä on hoidettu talousmetsinä.
Jalostamon pohjoispuolella sijaitsee kaksi tammiesiintymää, jotka täyttävät Luonnonsuojelulain 29 § määritelmän suojeltavasta jalopuulehto -luontotyypistä (Kuva 6-2). Läntisellä esiintymällä on yli 30 tammea alarinteessä. Tästä kohteessa länteen sijaitsevalla rinteellä kasvaa yli 50 mitat täyttävää tammea ja kohde on alueelle tyypillistä kuivaa rinnelehtoa. Kyseisen kohteen itäpuolella pellon reunassa sijaitsee toinen tammimetsikkö. Noin 1 ha alueella kasvaa 48 läpimitaltaan vähintään 20 cm paksua todennäköisesti luontaisesti kasvanutta tammea. Muutamat, kallion yläosassa kasvavat tammet ovat läpimitaltaan lähes 50 cm. Lisäksi alueella kasvaa kymmenkunta alle 20 cm tammea. Tammien lisäksi alueella kasvaa 24 pähkinäpensasta.
Kuva 6-2. Jalostamon lähiympäristössä sijaitsevat jalopuumetsät, lehtorinteet ja lepakkoalue.
Jalopuulehdon pohjoispuolella sijaitseva korkea kallio täyttää Metsälain 10 § mukaiset määritelmät erityisen arvokkaasta elinympäristöstä (avokallio, jyrkänne) ja kohde on
Jalopuulehdosta koilliseen (kuva 6-2) säilyy rakentamisen ulkopuolella. Kohde on metsälain 10 § mukainen arvokas elinympäristö.
Alueella ei esiinny Vesilain (Vesilaki 1961/ 64, 15a § ja 17a §) tarkoittamia suojeltavia pienvesiä kuten lähteitä tai puroja. Alueella ei ole perinnemaisemakohteita eikä perinnebiotooppeja. Kaava-alueella ei myöskään ole luonnontilaisia tai ojittamattomia soita eikä vanhaksi metsäksi luettavia metsäkuvioita.
Alueella ei havaittu uhanalaista putkilokasvilajistoa, sammalia tai jäkäliä. Koska alue on maantieteellisesti osittain niemeä, kohteen merkitys ekologisena käytävänä on myös vähäinen.
Varsinaisella jalostamon prosessialueella ei ole merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta eikä alueelta ole tehty, eikä ole tarvettakaan tehdä, luontoselvitystä (Kuva 6-3).
Kuva 6-3. Jalostamon ympäristössä sijaitsevat luonnonsuojelu- ja Natura-alueet sekä muut merkittävät luontokohteet.
Linnusto ja lepakot
Kukonpää – Viheriäinen alueelta on kasvillisuus-, linnusto- ja lepakkotietoa.
Kukonpäänlahden osalta kaikkien edellä mainittujen lajiryhmien osalta on hankkeeseen liittyen laadittu täydentävä luontoselvitys vuonna 2007.
Raision eteläosassa lahteen pistävä Kukonpäänniemi on tunnettu kahlaajalintujen lepopaikkana. Alueen vaihtelevat ympäristötyypit houkuttelevat erityisesti varpuslintuja
tervaleppälehtoa ja osa rannoista on kallioista. Keskellä niemeä on heinäniittyä kasvava entinen pelto. Kukonpää – Viheriäinen alueen linnustoa on selvitetty vuonna 1997.
Pesivinä alueella tavattiin 38 lajia. Alueella pesivä vesilinnusto on niukkaa, koska alueen ruovikko ei ole pesimiselle soveliasta. Raisiossa harvinaisina lajeina alueella pesii mm. mustakurkku-uikku ja pikkutylli. Alueen linnustollisesti tärkein ympäristötyyppi on kosteapohjaiset tervaleppälehdot. Näissä lehdoissa linnuston tiheys yltää lähes Ruissalon parhaiden tammilehtojen tasolle ja yleisin pesimälintu on peippo.
Pesimälinnuston arvokkaimmat lajit ovat Kukonpää – Viheriäinen alueella pikkutikka ja harmaapäätikka. Alueella tavataan myös mm. satakieltä, kultarintaa ja mustapääkerttua.
Viheriäisten alueen pesimälinnusto on melko runsaslajista ja linnuston tiheys on keskimääräistä suurempi. Alueella esiintyy kaksi Lintudirektiivin (Council Directive 79/409/ETY) liitteen I pesimälajia: Harmaapäätikka ja palokärki pesivät todennäköisesti alueella vuosittain.
Kukonpää – Viheriäinen alueella esiintyy lepakoista pikkulepakko, pohjanlepakko, vesisiippa sekä viiksisiippa. Viheriäisen alueella ei ole tavattu lepakkokolonioita, mutta todennäköisesti lepakot käyttävät alueella olevia vanhoja rakennuksia päiväpiiloinaan ja pesinään.
Luontoselvityksen yhteydessä alueella ei havaittu merkkejä liito-oravan esiintymisestä eikä alueella todennäköisesti esiinny muitakaan luontodirektiivin liitteen IV lajeja.
Alueella ei ole selviä lepakoiden talvehtimispaikkoja, mutta Viheriäisten vanhan maatalon rakennuksissa voi pesiä lepakoita.
Natura 2000
Valtaosa Ruissalon maa-alueista kuuluu Natura 2000 verkostoon (Ruissalon lehdot, FI0200057). Natura 2000 –alueenpinta-ala on 852 hehtaaria ja alueen suojeluperusteena on sekä luontodirektiivi (SCI-alue) että lintudirektiivi (SPA-alue) (Kuva 6-4 ja Kuva 6-5; Taulukko 6-3). 151 ha Ruissalon Natura 2000 verkostoon kuuluvasta alueesta kuuluu lehtojensuojeluohjelmaan. Lisäksi Ruissalon alueita on suojeltu yksityisinä luonnonsuojelualueina. Ruissalo kuuluu myös valtakunnallisesti arvokkaaseen Ruissalo–Hirvensalo maisema-alueeseen ja on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi kulttuurimaisemansa ja huvila-asutuksensa perusteella.
Ruissalon Natura-alueen luontotyypit on kartoitettu hoito- ja käyttösuunnitelman yhteydessä.
Luontodirektiivin liitteen II lajeista alueella tavataan vennajäärä, erakkokuoriainen sekä katkokynsisammal. Katkokynsisammal on mainittu Luontodirektiivin liitteessä II Euroopan yhteisön tärkeinä pitämien lajien joukossa. V. 2000 tehdystä uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantamietinnössä se on IUCN kategoriassa EN (endangered) sekä kansallisessa uhanalaisluokassa E, erittäin uhanalainen laji. Laji on uhanalainen myös Belgiassa, Italiassa, entisessä Tsekkoslovakiassa, Ruotsissa ja Norjassa.. Turun Ruissalossa sammalta uhkaa eniten sopivien kasvupaikkojen puute, kun nykyiset vanhat tammen rungot vanhuuttaan kuolevat. Sammal on myös vaarassa jäädä muiden lajien ylikasvamaksi. Varjostavat kuuset aiheuttavat myös suurta haittaa lajien
suvullisen lisääntymisen häiriintymiseen. Tällä hetkellä näyttää siltä ilman laadun paranemisella on ollut myönteisiä vaikutuksia Ruissalon katkokynsisammalpopulaatioon.
Lintudirektiivin liitteen I lajeista alueella tavataan harmaapäätikka, kalatiira, lapintiira, palokärki, peltosirkku, pikkulepinkäinen, valkoposkihanhi ja varpuspöllö.
Kuva 6-4. Ruissalon Natura 2000 –alueen sijainti suhteessa jalostamoalueeseen.
Taulukko 6-3. Ruissalon Natura 2000 –alueen suojeluperusteena olevat luontotyypit.
Laajat matalat lahdet 2%
Kivikkoisten rantojen monivuotinen kasvillisuus <1%
Atlantin ja Itämeren rannikoiden kasvipeitteiset rantakalliot <1%
*Itämeren boreaaliset rantaniityt 1%
*Fennoskandian runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt 1%
Kostea suurruohokasvillisuus 1%
Kasvipeitteiset silikaattikalliot 5%
*Luonnontilaiset tai niiden kaltaiset vanhat havu-lehtipuusekametsät 5%
*Fennoskandian hemiboreaaliset luontaiset jalopuumetsät 15%
*Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät 3%
Boreaaliset lehdot 5%
Kuva 6-5. Ruissalon Natura-alueen suojeluperusteena olevien luontotyyppien esiintyminen.
Luonnonsuojelualueet ja ohjelmien kohteet
Tamminiemen yksityinen luonnonsuojelualue Luonnonmaalla sijaitsee noin 1,2 km:n etäisyydellä jalostamoalueesta.
Noin 2,4 km päässä jalostamoalueesta sijaitsee lintuvesien suojeluohjelmaan ja osittain myös yksityiseen suojelualueeseen kuuluva Raisionlahden pohjukka.
Muut merkittävät luontokohteet
Tamminiemen viereinen Ajonpää on luokiteltu arvokkaaksi kallioalueeksi.
Lisäksi noin kilometrin päässä luoteessa sijaitsee Luolalanjärvi, joka on paikallisesti merkittävä lintualue.
Kukonpää – Viheriäinen alue on merkittävä lepakkojen esiintymisalue. Kukonpää on myös linnustollisesti paikallisesti merkittävä.
6.5.2 Vaikutukset kasvillisuuteen ja eläimistöön Hankevaihtoehto:
Luonnonympäristöön kohdistuu vaikutuksia uuden tielinjauksen sekä rakentamisen aikaisilla parakki- ja urakointialueilla. Kyseisiltä alueilta häviää kasvillisuus.
Tielinjaus sijoittuu ympäristöön, jossa on jo nykyisin osittain tie sekä sähkölinja.
Tielinjauksella ei ole inventoinnin perusteella arvokkaita luonnonympäristöjä tai
uhanalaisten lajien tai muutoin huomioitavien lajien esiintymiä. Tielinjaus ei pirsto luonnonympäristöä, koska se sijoittuu lähes samaan käytävään rautatien kanssa ja pääosa ympäristöstä on jo rakennetuksi luokiteltavaa.
Rakentamisen aikaiset parakki- ja urakointialueet sijoittuvat vaihtelevaan ympäristöön:
osa alueista on ns. öljypeltona tai vanhana puutarhana, ja osa metsämaana. Alueiden luonne muuttuu metsäalueilla avoimeksi. Kentät myös tasataan, joten alueiden kasvillisuus häviää. Vaikutukset ovat paikallisia eivätkä ne heikennä luonnon monimuotoisuutta alueellisesti.
Kukonpäänlahden ruoppaus toteutetaan niin, että lahtea reunustavat ruovikkovyöt säilyvät pääosiltaan. Näin ollen ruoppauksilla ei ole merkittävää vaikutusta linnustolle tai kasvillisuudelle lahden ranta-alueilla. Ruoppaus aiheuttaa tilapäisen häiriön.
Rikkidioksidipäästöjen lisääntyminen saattaa heikentää epäpuhtauksille herkkien jäkälälajien esiintymistä sekä vaikuttaa havupuiden neulasiin hankealueen välittömässä läheisyydessä. Bioindikaattoritutkimusten mukaan neulaskatoa ja selviä muutoksia jäkälissä tavataan päästölähteiden läheisyydessä. Pitoisuudet ilmassa laimenevat etäisyyden kasvaessa ja vaikutukset kasvillisuuteen lievenevät suhteellisen nopeasti.
Sekä rikkidioksidin että typenoksidien pitoisuudet jäävät selvästi alle raja-arvojen.
0-vaihtoehto:
Luonnonympäristöön ei kohdistu muutoksia tai muita vaikutuksia, koska ns. 0-vaihtoehdossa ei laajenneta toimintaa uusille alueille.
6.5.3 Haitallisten vaikutusten lieventäminen
Kukonpäänlahden ruoppauksen aiheuttamia rakentamisenaikaisia häiriöitä linnustolle voidaan vähentää ajoittamalla ruoppaus lintujen pesimäajan ulkopuolelle.
Työmaa-alueiden aiheuttamia paikallisia haittoja ei juurikaan voida poistaa.
6.5.4 Vaikutukset Natura 2000 –alueeseen
Mahdollisia haitallisia vaikutuksia Ruissalon Natura-alueen suojeluperusteisiin voi aiheutua seuraavista hankkeeseen liittyvistä päästöistä:
Ilmanpäästöt (typpi- ja rikkilaskeuma, pitoisuudet ilmassa)
Melu
Päästöt vesistöön
Suoria, Natura-aluetta muuttavia vaikutuksia ei hankkeessa synny. Hankealue sijaitsee lähimmillään noin 1 km etäisyydellä Natura-alueesta.
Ilmanpäästöjen yleisiä vaikutuksia
Rikkidioksidi on ilmansaasteista suhteellisen reaktiivinen ja liukoinen, ja kasvit vastaanottavat saasteita näiden tekijöiden mukaisesti. Suuren vesiliukoisuutensa vuoksi rikkidioksidia sitoutuu runsaasti kosteaan pintaan. Rikkidioksidin laskeutumisnopeus kosteaan latvukseen on huomattavasti suurempi kuin kuivaan. Kuivalaskeuman osuus metsään kohdistuvasta laskeumasta on ilmeisesti verrattavissa märkälaskeumaan (ellei suurempikin), joten laskeutumisnopeudella eri kosteusoloissa on suuri merkitys.
Latvuksien kosteisiin neulasiin tarttuva hapan laskeuma voi olla useita kertoja sateen sisältämää suurempi.
Hapan sade huuhtoo kasveista ravinteita, eniten kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja mangaania. Ravinteiden huuhtoutuminen kasvillisuudesta on toki suuressa määrin yhteydessä sademäärään ja latvusvalunnan sisältämien aineiden pitoisuudet kasvavat latvuskoon kasvaessa. Puiden sitoman happaman laskeuman vaikutukset siirtyvät edelleen maaperään.
Ilmansaasteiden vaikutukset kasveihin voivat olla akuutteja, kroonisia tai näkymättömiä. Ilman epäpuhtaudet voivat aiheuttaa joko rakenteellisen vaurion tai elintoimintojen muutoksen. Kasvillisuuden vaurioitumiseen vaikuttavat mm.
korkeimmat ja keskimääräiset rikkipitoisuudet, maaston korkeussuhteet, maaperän kosteus ja ravinteisuus sekä maaperän ilman koostumus, maan lämpötila, maankäyttö ja eliöyhteisön herkkyys sekä ilmasto- ja sääolot. Ilmansaasteiden otto vaihtelee maaperän kosteuden muutosten ja ilman vesihöyrypitoisuuden säädellessä ilmarakojen avautumista.
Luonnossa havaitut männyn vaurio-oireet muistuttavat usein rikkidioksidi- tai otsonikaasutuskokeissa havaittuja vaurio-oireita (värimuutos ja neulaskato). Jo ennen kasvukautta vallinneen korkean rikkidioksidipitoisuuden tiedetään heikentävän kasvukauden aikaista hiilidioksidin ottoa ja paksuuskasvua. Lyhyen ajan alhainen rikkidioksidipitoisuus yleensä kiihdyttää fotosynteesiä, mutta useimmiten korkeat pitoisuudet tai jatkuvat matalammatkin määrät alentavat sitä huomattavasti.
Yhteisvaikutuksesta johtuen alhaisinta havupuihin haitallisesti vaikuttavaa ilmansaastepitoisuutta on vaikea määrittää. Useiden tutkijoiden tulokset osoittavat, että jo 15-30 µg /m3 rikkidioksidipitoisuudet aiheuttavat puustovaurioita heikoilla ja 40-50 µg /m3 pitoisuudet hyvilläkin kasvupaikoilla. Huttunen ja Laine pitävät pienimpänä havupuiden yhteyttämistä haittaavana rikkidioksidipitoisuutena 80 µg / m3 tunnissa, ja vuositasolla kasvuun vaikuttaa jo 15-30 µg / m3. Ekosysteemien suojelemiseksi pitkän ajan tavoitteena on, ettei rikkilaskeuma ylitä 0,3 grammaa neliölle vuodessa. Tähän tavoitearvoon tulee pyrkiä kansainvälisin ja kansallisin toimin.
Kriittinen kuormitus
Kuormituksen perusteella lasketussa mallissa voidaan myös arvioida luonnon kykyä neutraloida happolaskeumaa pitkällä aikavälillä. Tässä ns. kriittisen kuormituksen arviossa otetaan huomioon metsämaan alkalisten aineiden rapautumisnopeus ja puiden emäskationien ja typen netto-otto (Kämäri ym. 1992). Kriittisen laskeuman raja vaihtelee siten maaperän ominaisuuksien (alumiini-kalsium-suhde) mukaan. Etelä-Suomessa metsämaiden rikkilaskeuman kriittisen kuormituksen taso on noin 320 mg/
m2/v. Järvi- ja metsäekosysteemeille aiheutuvien haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi Suomen pitkän ajan tavoitearvo metsätalousalueilla on 300 mg/m2/v.
Metsämaille typen kriittinen laskeumataso happamoitumisen kannalta on noin 300-700 mg/m2 (Kämäri ym. 1992). Laskeuman määrää mitataan sadevedestä, mutta on huomioitava että näistä luvuista puuttuu kuivalaskeuma, jonka osuus vaihtelee vuodenajan, kasvillisuuden ja päästölähteen läheisyyden mukaan. Mallilaskelmien mukaan rikin kuivalaskeuman osuus kokonaislaskeumasta on noin puolet.
Sadeveden mukana tuleva rikkilaskeuma ylittää tavoitearvon koko Etelä-Suomessa ja mallilaskelmien mukaan rikin kokonaislaskeuma ylittää kriittisen kuormituksen raja-arvon koko maassa Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Suomen kokonaiskuormituksesta huomattava osa tulee kaukokulkeutumana lähinnä Keski- Euroopasta. Viime vuosikymmenten päästövähennykset näkyvät kuitenkin sekä rikin että typen kokonaislaskeuman vähenemisenä eri puolella Eurooppaa. Myös Suomessa rikin laskeuma- ja pitoisuusmittauksissa on tausta-alueilla havaittu laskeva suuntaus 1990-luvulla.
Nitraatti- ja ammoniumtypen laskeumat pienenivät myös hieman 1990-luvun alussa.
Sadeveden pH on noussut arvosta 4,47 vuonna 1989 pH-arvoon 4,7 vuonna 1998 (Leinonen ym. 2001). Sadevedestä mitatut sulfaatti- (SO4) ja nitraattilaskeumat (NO3) ovat 2000-luvulla pysyneet melko tasaisina mm. Utön ja Ähtärin mittausasemilla.
Vuonna 2005 rikin vuosilaskeuma oli Ähtärissä noin 0,13 g/m2 ja Utössä 0,33 g/m2. Ammonium- ja nitraattitypen yhteenlaskettu laskeuma oli Ähtärissä noin 0,20 g/m2 ja Utössä 0,50 g/m2.
Ilmalevinteisellä typellä on myös rehevöittävä vaikutus, jota on tutkittu viime vuosikymmeninä runsaasti. Empiirisiä pitkäaikaisia tutkimuksia on tehty mm.
Hollannissa, Englannissa, Yhdysvalloissa sekä Ruotsissa. Tutkimuksissa on pyritty selvittämään typpikuorman vaikutuksia kasvillisuuteen sekä löytämään ns. kriittisen kuorman tasoja eri ympäristötyypeille. Taulukossa Taulukko 6-1 on esitetty empiirisiin tutkimuksiin perustuvia arviota kriittisestä kuormasta ympäristötyypeittäin (käsittää kaiken typpilisän).
Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa on päädytty tulokseen, että metsiin kohdistuvan typpikuorman kriittiseksi arvoksi tulisi asettaa 6 kg/ha/vuosi (= 600 mg/m2/vuosi).
Metsäalueilla, joihin kohdistuu yli 6 kg vuosittainen kuorma, todettiin mustikan ja puolukan peittävyyksien olevan huomattavasti pienemmät kuin alueilla, joihin kohdistui vähäisempi kuorma. 6 kg lisäys typpikuormassa aiheutti metsälauhan selvän yleistymisen ja varpukasvien vähenemisen. (Nordin ym. 2005).
Typen määrän lisääntymisen 2,5 g/m2 on todettu pienentävän sammalien määrää verrattuna kontrollina toimivaan alueeseen. Myös lajimäärä vähenee ravinnelisäyksen seurauksena. (Aude 2004). Merkittäviä tekijöitä lisääntyneelle typen määrälle on maatalous sekä ilmalevinteinen typpi. Maatalouden vaikutus on usein merkittävämpi.
Yhdysvalloissa on esitetty alpiinisille alueille tavoitetasoksi 2,7 kg/ha/vuosi, jotta kasvillisuuden muutokset eivät jatkuisi. Tavoitetaso pitkällä aikavälillä on alle 1,5 kg/ha/vuosi.
Taulukko 6-4. Yhteenveto empiirisistä typen kriittisistä kuormista (Bobbink ja Roelofs 1995). ##
luotettava, # melko luotettava, (#) paras arvio.
Ympäristö Kriittinen kuorma, kg/ha/vuosi Kuormituksen ilmeneminen Järvet 5-10 ## Isoetidi-lajit vähenevät
Ravinteiset suot 20-35 # Diversiteetti vähenee, korkeat
Ravinteiset suot 20-35 # Diversiteetti vähenee, korkeat