5. UNAMUNON ANTI TEOLOGIALLE
5.2. Järjen ja tunteen ikuisesta ristiriidasta
Kysymys kuolemattomuudesta, siis siitä, lakkaako olemassaolomme kuoleman hetkellä vai onko meillä odotettavissa kristillisen opin mukainen ikuinen elämä, on saanut myös Unamunon törmäämään kysymykseen järjen ja tunteen ristiriidasta.
Unamunoa kuvaava lausahdus ”hänellä oli protestanttinen mieli mutta katolinen sydän” kertoo tästä ristiriidasta. Unamuno oli kyseenalaistaja viimeiseen asti, mutta samalla hän ilmaisi selkeästi ihmisen tarpeen uskoa kuolemattomuuteen:
Järkevät ihmiset, ne, jotka eivät aio antaa pettää itseään, tolkuttavat meille, ettei kannata antautua hulluuden valtaan ja taistella tutkainta vastaan, sillä se, mitä ei ole olemassa, on mahdotonta. He sanovat, että kohtalolle antautuminen on mielekästä, ja koska me emme ole kuolemattomia, meidän ei pidä haluta kuolemattomuutta; antautukaamme järjelle kiduttamatta itseämme ratkaisemattomilla ongelmilla, sellainenhan vain tekee elämästä synkempää ja surullisempaa. He lisäävät, että tämä pakkomielle on sairaus. Sairaus, hulluus, järki... Ainainen kertosäe! Mutta ei! En taivu järjen edessä vaan kapinoin sitä vastaan, ja aluksi luon uskoni voimalla ikuiseksi tekevän Jumalan ja pakotan tahdollani tähdet radoiltaan, sillä jos meillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, sanoisimme vuorelle: siirry täältä tuonne, ja se siirtyisi (Mat. 17:20).95
Vesa Nuorva toteaa väitöskirjassaan Unamunon katsovan, että usko toimii eri alueella kuin teoreettinen järki.96 Usko on se ulottuvuus, joka tuo ihmisen tämänpuoliseen elämään tarkoituksen. Unamuno on useissa kohdin todennut, että elämä ilman kuolemattomuuden toivoa mitätöi elämän merkityksen. Kuten Unamuno ilmaisee esseessään:
Se, ettei ole kaikkea ja aina, on sama kuin ei olisi lainkaan: vähintään tahdon olla
kokonaan oma itseni, ikuiset ajat. Ja olla minä on olla kaikki muut. Kaikki tai ei mitään! 97
Romaanissaan ”Usva” Unamuno puhuu samasta aiheesta, mutta kaunokirjallisella kielellä ja lukijaansa tarkoituksellisesti hämmentäen. ”Usvan” esipuheen kirjoittajaksi on mainittu Victor Goti, joka on yksi romaanin henkilöistä, Unamunon luomus siis.
Esipuheen on siis itse asiassa kirjoittanut Unamuno itse. Victor Gotin suulla Unamuno tuo julki omaa ajatteluaan siitä, minkä arvoista on elämä ilman sielun kuolemattomuuden toivoa:
Kaiken tämän pohjalla on vain elämänkäsitys tai paremminkin elämän tunne, jota en rohkene kutsua pessimistiseksi, sillä tiedän, ettei Don Miguel pidä tästä sanasta. Hänellä on sellainen päähänpinttymä, monomaaninen ajatus että jos hänen sielunsa ei ole kuolematon eivätkä sitä ole toistenkaan ihmisten ja eivätkä esineidenkään sielut, 95 Unamuno 2009, 66.
96 Nuorva 1997, 149.
97 Unamuno 2009, 53.
kuolemattomia siinä mielessä kuin keskiajan sinisilmäiset katoliset uskoivat; jollei siis näin ole, niin mikään ei ole minkään arvoista eikä minkään eteen kannata ponnistella.98
Pienoisromaanissa ”Pyhän miehen uhri”, jota olen analysoinut tässä tutkimuksessa, tulee näkyvästi – ja epäilemättä tarkoituksellisesti – esiin järjen ja tunteen ristiriidan traagisuus. Kylän kirkkoherran, Don Manuelin, ilmeinen tahto oli uskoa katolisen kirkon oppiin aina sielun kuolemattomuutta myöten, mutta hänen järkensä ryösti häneltä tuon toivon mahdollisuuden. Kuitenkin Don Manuel jatkoi laumansa paimenena, ja onnistui työssään niin hyvin että häntä alettiin pitää pyhänä, San Manuelina, hänen kuolemansa jälkeen. Ahtaasti katsottuna Don Manuel valehteli kyläläisille, kun auttoi ja rohkaisi heitä uskomaan sellaiseen, mihin hän ei itse kyennyt. Mutta saiko Don Manuel synninpäästön, koska hän vilpittömästi uskoi elävänsä ja toimivansa kyläläistensä parhaaksi?
Romaanin lopussa Angela Carballino – kirjan kertojahahmo ja Don Manuelin opetuslapsi, pohtii uskoa, toivoa ja traagisuutta, joka on läsnä näiden puuttuessa:
Tiedänkö sitten jotain? Uskonko jotain? Onko tässä kertomani todella tapahtunut, ja onko se tapahtunut siten kuin kerron? Voiko tällaista tapahtua? Onko tämä jotain muuta kuin unta, joka on uneksittu toisessa unessa? Olenko minä, Angela Carballino, nyt
viisissäkymmenissä, ainoa ihminen tässä kylässä, jota tällaiset muille vieraat ajatukset askaruttavat? Entä nämä muut, minua ympäröivät ihmiset – uskovatko he? Mitä uskominen oikein on? Ainakin he elävät. Ja nyt he uskovat Hyvään San Manueliin, marttyyriin, joka odottamatta jäävänsä kuolemattomaksi piti heidät kuolemattomuuden toivossa.
Näyttää siltä, että arvoisa piispamme, joka on edistänyt meidän Valverde de Lucernan pyhimyksemme autuaaksi julistamista, on aikeissa kirjoittaa myös hänen elämänkertansa, josta tulisi eräänlainen täydellisen kirkkoherran opas, ja sitä varten hän keräilee
kaikenlaisia tietoja. Minulta hän on niitä itsepintaisesti pyytänyt; hän on tullut minua tapaamaan, ja olen antanut hänelle monenlaisia tietoja, mutta vaiennut Don Manuelin ja veljeni traagisesta salaisuudesta. Ja outoa on, ettei hän ole sitä epäillyt.99
Angelan kertojanäänen kautta Unamuno toi esiin järjen ja tunteen ristiriidan ja siihen sisältyvän traagisuuden. On huomattava, että Unamuno jätti tämän ristiriidan ratkaisua vaille, antaen ymmärtää, että oli ihmisiä, joita ristiriita ei koskettanut – kuten kyläläiset, jotka uskoivat kuten Don Manuel oli opettanut, ja toisia, jotka kantoivat ristiriidan traagisuuden taakkaa eivätkä kyenneet sitä ratkaisemaan.
Angelan Unamuno kuvaa harvinaiseksi henkilöksi, joka tiedosti järjen ja tunteen ristiriidan, mutta uskoi silti. Ja jaksoi uskoa myös siihen, että Don Manuelin ja
98 Usva, 17.
99 Pyhän miehen uhri, 106-107.
Angelan veljen Lázaron kyvyttömyydellä uskoa oli jokin jumalallinen tarkoitus, joka selviäisi heille heidän kuolemansa jälkeen.
Vaikka Unamuno ei ollut opiskellut klassista teologiaa, hän kuitenkin yritti ratkaista modernin ajan eurooppalaisen ihmisen uskonnollisia kysymyksiä.100 Unamunolla oli kykyä sekä tieteelliseen analyysiin että oleellisten kysymysten käsittelyyn fiktion kautta. Ilman muodollista teologiksi nimittämistäkään Unamuno käsitteli syvällisesti ja aikakauteensa nähden tuoreesti uskonnollisia teemoja, ja näin hänen ajattelunsa tutkiminen on antoisaa myös tämän ajan teologian kannalta.
100 Nuorva 1997, 26-27.
6. YHTEENVETO
Eksistentialismissa katsottiin ihmisen eroavan kaikesta muusta olevasta siten, että ihmisellä olemassaolo, eksistenssi, on ennen olemusta, essentiaa. Lähtökohtana oli suunnata katse objektiivisuudesta ihmisen subjektiivisesti kokemaan tietoisuuteen.
Tätä kautta eksistentialismi antaa ihmisen tunnekokemuksille keskeisen merkityksen.
Korostaessaan ihmisen eksistenssin minäkohtaisuutta eksistentialismi katsoo, että tähän minäkohtaisuuteen sisältyy samalla se, että ihminen on maailmassa toisten ihmisten kanssa.
Koska objektiivista totuutta maailmassa ei ole, eksistentialismissa katsotaan, että ihmisen itsensä on annettava merkitys aineelliselle todellisuudelle. Ihminen voi kieltäytyä antamasta tätä merkitystä, ja hän voi myös kieltäytyä oman itsensä tarkoituksen luomisesta. Ja koska kukaan muu ei tätä tarkoitusta voi ihmiselle antaa, on eksistentialismin äärikäsite ”olemattomuus”.
Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää Miguel de Unanamunon romaanien
”Niebla”, suomennettuna ”Usva”, sekä ”San Manuel Bueno, mártir”, suomennettuna
”Pyhän miehen uhri”, keskeisiä käsitteitä ja tarkastella niiden mahdollisia yhtymäkohtia eksistentialismiin.
Unamuno on sijoittanut nämä kaksi romaaniaan täysin erilaisiin maailmoihin.
”Niebla” on kuvaus kaupunkielämän keskellä tapahtuvasta traagisesta rakkaustarinasta, jossa uskonto on vain taustalla oleva sivujuonne. ”San Manuel Bueno, mártir” puolestaan sijoittuu pieneen, suljettuun kyläyhteisöön, jonka kirkkoherralla, Don Manuelilla oli harteillaan raskas salaisuus, jota hän ei katsonut voivansa kyläläistensä hyvinvoinnin vuoksi paljastaa.
Tässä tutkimuksessa olen hakenut systemaattisesti lähteinä olevista romaaneista eksistentialismin keskeisiä korostuksia, ensin olemassaoloon ja sitten ihmisyyteen yleensä liittyviä ongelmia. Huolimatta erilaisista konteksteista, molemmista romaaneista löytyy näitä eksistentialismille tyypillisiä teemoja. Näin ollen johtopäätökseksi tulee, että Miguel de Unamuno on rakentanut romaaninsa eksistentialistisen pohjavirtauksen päälle.
Mielenkiintoista on se, että suuri osa Miguel de Unamunon kirjallisesta tuotannosta syntyi ennen eksistentialismin varsinaista muotoutumista. ”Niebla” on julkaistu jo vuonna 1914, kun eksistentialismin katsotaan muotoutuneen 1920-luvulla. Unamuno oli perehtynyt oman aikansa filosofiaan, ja tämä näkyy myös hänen teoksissaan.
Mutta jatkotutkimukselle aiheellinen ja mielenkiintoinen kysymys olisi, minkä verran puolestaan Unamunon tuotanto on vaikuttanut varsinaisten eksistentialismiin suuntautuneiden filosofien ajatteluun.
LÄHTEET
Unamuno, Miguel de
1983 Pyhän miehen uhri. Suomentanut Taina Hämäläinen.
Sisälähetysseuran kirjapaino, Raamattutalo, Pieksämäki.
Unamuno, Miguel de
1997 Usva. Suomentanut Sulamit Reenpää. Kirjapaino Oy Like, Helsinki.
KIRJALLISUUS
Ferrater Mora, José
1962 Unamuno. A Philosophy of Tragedy. Translated by Philip Silver. University of California press, Berkeley and Los Angeles.
Harva, Urpo
1995 Suuria ajattelijoita. Suppea filosofian historia.
Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu.
Kaskinen, Anna-Mari
1986 Henkilökuvaus Miguel de Unamunon romaanissa
SanManuel Bueno, mártir. Helsingin yliopisto, Helsinki.
Kierkegaard, Sören
1998 Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus. Suomentanut Torsti Lehtinen.WSOY, Juva.
Lassila, Olli-Pekka
1987 Vapaa ihminen. Etiikan filosofinen perustelu Jean-Paul Sartren ajattelussa. Suomalaisen teologisen
kirjallisuusseuran julkaisuja 151, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala.
Marias, Julián
1966 Miguel de Unamuno. Translated by Frances M. Lopez-Morillas. Harvard University press, Cambridge,
Massachusetts.
Nozick, Martin
1971 Unamuno. The Agony of Belief. Princeton.
Nuorva, Vesa
1997 Luottamus ja epäily. Painopisteen muutos harmonisesta traagiseen Miguel de Unamunon ajattelussa. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.
Pérez, Quintin
1947 El pensamiento de Unamuno frente al de la Iglesia.
Santander.
Saarinen, Esa
1985 Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. WSOY, Juva.
Saarinen, Esa
1986 ”Fenomenologia ja eksistentialismi”, Vuosisatamme filosofia, toim. Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen.
WSOY, Juva. ss. 111 – 144
Steiner, George
1997 Heidegger. Gaudeamus, Helsinki.
Unamuno, Miguel de
2009 Traaginen elämäntunto. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Eurooppalaisen filosofian seura ry, Tallinna.
Varto, Juha
1995 Tästä jonnekin muualle. Polkuja
Heideggerista. Tampereen yliopisto, Tampere.
Yrjönsuuri, Mikko
1998 Filosofian historian kehityslinjoja. Gaudeamus, Helsinki.