Haaste osuustoiminnalle ja suomalaiselle talousmallille

Professori Markku Kuisma (1999: 10) aloittaa vuosituhannen vaihteessa ilmestyneen Pellervon satavuotishistorian seuraavin sanoin:

Nobelin palkinto osuu harvoin pienen maan kohdalle. Tieteen Nobel on tullut vasta kerran Suomeen: vuonna 1945 biokemisti A. I. Virtaselle. [--] Akateemikko Virtanen ja hänen joh-dollaan kehitetty AIV-menetelmä – maalaismaisemaan kuuluvine rehusiiloineen – ovat ol-leet erottamattomasti osa vanhemman polven suomalaisten yleissivistystä. Vähemmän tun-nettua sen sijaan on, mihin taustavoimiin nojaten Virtanen ryhmineen ylsi kansallista itse-tuntoa hivelevään Nobel-läpimurtoonsa. Taustalla oli suuryritys Valio, satojentuhansien maanviljelijä-maitotilallisten omistamien paikallisten osuusmeijerien yhteenliittymä, jonka tutkimuslaboratorion johtajana tohtori Virtanen oli työskennellyt 1920-luvun alusta lähtien.

Valio ja samasta maaperästä ponnistaneet suurliikkeet Hankkija ja SOK perustivat yhdessä OKO:n ja kolmen muun liikepankin kanssa Kemiantutkimus-säätiön, ja Nobelin arvoinen AIV synnytettiin tämän säätiön vuonna 1931 valmistuneessa Biokemiallisessa tutkimuslai-toksessa, itse asiassa siis kiinteämmässä yhteydessä Valion laboratorioon kuin yliopistoon tai teknilliseen korkeakouluun. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että nobelisti Virtanen antoi arvoa osuustoimintayrityksille ja myös odotti niiltä paljon. ”Meillä ei ole mitään Rockefel-leriä, Carnegietä ja muita tämänkaltaisia yksityisiä, jotka voisivat valtavin rahamäärin tukea tutkimustyötä. Mutta meillä on osuustoiminta, joka voi saada tällä alalla paljon aikaan, jos vain se vakavasti haluaa”, Virtanen kirjoitti 1930-luvun lopulla etsiessään rahoitusta toiseen kansallisesti merkittävään tutkimushankkeeseen, nestemäisten polttoaineiden valmistuksen kehittämiseen.

Pellervon ja suomalaisen osuustoiminnan juhlavuonna 1999, jolloin tämä teksti julkais-tiin, osuustoimintakin alettiin jo – tai pikemminkin, taas – tunnustaa yhdeksi suomalaisen talo-uselämän menestystarinoista nokioiden ja muiden rinnalla. Vuosikymmentä aikaisemmin, aika-na, johon edellä olevat muistikuvat sijoittuvat, osuustoiminnan tilanne ei ollut vielä lainkaan näin kirkas ja selvä, pikemminkin päinvastoin. Osuustoiminnan tunnettuus ja yhteiskunnallinen arvostus olivat pohjalukemissa, eikä tämä voinut olla vaikuttamatta myös osuuskuntien jäseniin.

Edellä luvuissa 2.1 ja 2.2 esittämäni tuokiokuvat osoittavat hyvin sen, että pellervolaiselta osuustoiminnalta ei puuttunut vuosituhannen vaihteen lähestyessä haasteita – mutta ei myös-kään uusia laajempia mahdollisuuksia, jopa houkutuksiakaan. Sen sijaan lähtökohdat vastata edessä oleviin haasteisiin olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Ne heijastavat myös sitä huolta, jota mm. pellervolaiset kantoivat suomalaisuudesta ja suomalaisen yritystoiminnan tulevaisuudesta.

Samoin ne tulkitsevat hyvin tuossa ajassa elänyttä halua sekä luoda tulevaisuutta (Kouri & co) että valmistautua tulevaisuuden haasteisiin (esimerkiksi Pellervo).

keskusteluissa saaman kokemuksen mukaan kaikkein pelkistetyimmin (ja tyypillisimmin) asian pelkisti eräs hänen EU-jäsenyyttä kannattavista keskustelukumppaneistaan yhden paneelikeskustelun jälkeen:

”Risto, se on se ’ryssä perkele’. Enhän minä sitä voinut tuolla julkisesti sanoa, mutta siitähän tässä on perimmältään kysymys.”] Toiseksi, vaikka olin hyvin perillä niistä ongelmista, joita maamme EU-jäsenyyteen liittyi (ks. Skurnik 1992a) – eikä vain maatalouden osalta – näin maamme EU-jäsenyyden luontevana jatkona maamme aina 1950-luvun lopulta lähtien tapahtuneelle taloudelliselle avautumiselle ja lisäksi ratkaisuna, jonka arvelin pidemmällä tähtäyksellä tuovan talouteemme uutta, myönteistä dyna-miikkaa.

60

Alussa kuvatun Fortress Finland -mallin kehittänyt Pentti Kouri kuvasi yleisemmin omia, 1980-luvun puolivälin yhteiskunnallisessa ilmapiirissä monelle aikalaiselle varsin radikaalin kuuloisia visioitaan Osuustoiminta-lehteen kirjoittamassaan artikkelissa ”Valta pankeille, pankit valtiolle. Viekö keskittyminen Suomen sosialismiin”. Se tapa, jolla hän tämän teki, kuvaa paitsi hänen omia ajatuksiaan, myös tuossa ajassa elänyttä retoriikkaa (Kouri 1986: 18–19):

Viime aikojen näyttävät yrityskaupat ovat jälleen kerran nostaneet esille kysymyksen talou-dellisen vallan keskittymisestä ja erityisesti pankkien asemasta Suomen talouselämässä.

Jotkut pelkäävät ja jotkut toiset ehkä toivovat omistuksen keskittymisen johtavan lopulta sosialismiin: jos pankit kerran hallitsevat Suomen talouselämää, sosialismi on helppo toteut-taa kansallistamalla pankit. Minä en näe mitään aihetta näihin pelkoihin enkä perustetta näille pyrkimyksille. Markkinatalous on elinvoimaisempi kuin koskaan niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin. Yhä useammissa maissa pyritään irti talouselämän poliittisesta kont-rollista ja säätelystä. [--] 80-luku on markkinatalouden ja demokratian vuosikymmen. Niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaisetkin puolueet ovat todenneet, että poliitikot eivät voi päättää ja kantaa vastuuta kaikista asioista. Mitä enemmän politiikka sekaantuu talouselä-mään, sitä huonommin talouselämä toimii ja sitä vähemmän syntyy varallisuutta yhteiskun-nallisten uudistusohjelmien toteuttamiseen. Ja mitä enemmän poliittinen ja taloudellinen valta yhdistyvät, sitä etäämpänä on päätösvalta kansalaisista.

Myös meillä Suomessa puheet sosialisoinnista kuuluvat menneisyyteen, aikaan joka ei palaa. Tänä päivänä kysymys on markkinatalouden ja sen puutteiden korjaamisesta yhtäällä ja tarpeettoman valtion kontrollin ja sääntelyn purkamisesta toisaalla. Kummassakin suh-teessa keskeinen tavoite on vallan ja päätöksenteon hajakeskittäminen. Eilispäivän teollises-sa Suomesteollises-sa oli kapitalistinen luokka ja työväenluokka ja niiden välillä työn ja pääoman ristiriita. Valtion tehtäväksi tuli tämän ristiriidan sääntely. Tulevaisuuden tietoyhteiskunnas-sa asetelma voi olla täysin toisenlainen; kaikki suomalaiset voivat olla omistajia ja työnteki-jöitä samanaikaisesti. Markkinataloudessa taloudellinen päätösvalta kuuluu omistajille. Sa-malla kilpailu asiakkaista ja työntekijöistä pitää huolen siitä, että yritykset toimivat myös asiakkaidensa ja työntekijöidensä eivätkä vain omistajiensa etujen mukaisesti. [--] Viime ai-kojen näyttävät yrityskaupat ovat jälleen kerran korostaneet pankkien hallitsevaa asemaa Suomen talouselämässä. Ne ovat samalla myös osoittaneet, että pankit osaavat käyttää val-taa rohkeasti ja viisaasti. Miltei poikkeuksetta tehdyt ratkaisut ovat olleet kansantalouden kannalta järkeviä ja omistajille edullisia. Eivätkä ne varmasti tule jäämään viimeisiksi. Esi-merkiksi metsäteollisuudessa yritykset ovat aivan liian pieniä menestyäkseen kovassa kan-sainvälisessä kilpailussa. [--] Voimavarojen yhdistäminen ja tuotannon kehittäminen ei ole suinkaan kielteinen asia silloin, kun se johtaa kustannusten säästöön ja kansainvälisillä markkinoilla kilpailukykyisten yksiköiden syntyyn. Suomi tarvitsee suuria ja vahvoja yri-tyksiä maailmanmarkkinoilla. [--] Myös suuret yritykset muuntuvat markkinataloudessa jat-kuvasti; samalla kun ne laajentavat toimintaansa jollakin alalla, ne supistavat tai kokonaan lopettavat toimintansa toisilla aloilla. Yritykset, jotka eivät kykene muuntautumaan, epäon-nistuvat ja viime kädessä ajautuvat konkurssiin. Päätösvallan keskittäminen tukahduttaa markkinatalouden luontaisen sopeutumis- ja muuntautumiskyvyn. Myös tästä syystä omis-tuspohjan laajentaminen ja päätöksenteon hajakeskittäminen on välttämätöntä.[--] Omistus-pohjan laajentamiseen liittyy myös seuraava, hyvin tärkeä näkökohta. Nykyisessä

järjestel-61

mässä suurin osa yrityksen kustannuksista on täysin riippumaton markkinatilanteista. [--]

Rohkenen väittää, että Suomen metsäteollisuuden krooniset ongelmat eivät ratkea ilman, et-tä metsänomistajat tulevat tavalla tai toisella osallisiksi metsäteollisuuden tuloksesta.[--]

Koko kansantalouden osalta on kysymys perustavaa laatua olevasta muutoksesta yhteiskun-nan näkyvissä ja näkymättömissä sopimussuhteissa. Nykyinen sopimusjärjestelmä rakentuu ristiriitaan eri tulonsaajaryhmien välillä; tavoitteena tulisi olla sellaisen sopimusjärjestelmän aikaansaaminen, jossa tulonsaajaryhmien edut ovat yhtenäiset. [--] Suomen tulevaisuus ei ole sosialismissa vaan markkinatalouden kehittämisessä kokonaan uudelle tasolle. Ratkaisu tuotantovälineiden omistuksen keskittymiseen on omistuksen hajakeskittäminen eikä vallan entistä suurempi keskittäminen.

Suomi elää muun maailman mukana historiallista murrosta siirtyessään teollisesta yh-teiskunnasta tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan. Tässä murroksessa vanhat valtarakennelmat murtuvat ja vanhat ideologiat menettävät elinvoimansa. Meidän tehtävämme on rakentaa uusi perusta entistä demokraattisemmalle, oikeudenmukaisemmalle ja elinvoimaiselle yh-teiskunnalle. Suomen markkinatalous on osoittanut elinvoimansa ja sopeutumiskykynsä. Se on hyvä perusta, mille rakentaa. ⁷²

Fortress Finland oli oleellinen osa Kourin laajaa suunnitelmaa, joka puolestaan kuului osana hänen edellä olevassa lainauksessa esitettyyn yleiseen suomalaisen talouselämän muutosvisi-oon. Huomattavaa on, että aikana, jolloin monet muut ulkopuoliset eivät nähneet osuustoimin-nallisessa yrittämismallissa juuri mitään hyvää, Kourin visiossa sillä oli kuitenkin jo tuolloin keskeinen rooli. Itse asiassa Kourin Fortress Finland -suunnitelmassaan osuustoiminnalle kaa-vaileman tärkeän kansallisen roolin – nimenomaan roolin, en puhu nyt käytännön ratkaisumal-leista – taustalla voi nähdä jo aavistuksen siitä, mitä 2000-luvun suomalaisessa talousmallissa pidetään jo yleisesti osuustoiminnan roolina.⁷³

Mutta kuten sanottu, nuo ajat olivat tuolloin vielä edessäpäin ja haasteet olivat joka suun-nassa suuret. Omalta osaltani kävin kuitenkin niiden kimppuun nuoruuden innolla. Tuon ajan tunnelmia – niin omiani kuin silloisten lähimpien esimiesteni ja työtovereideni – kuvaa hyvin Osuustoiminta-lehteen 1990-luvun alussa kirjoittamani pääkirjoitus ”Markkinoiden haaste”

(Skurnik 1992c; ks. myös tietoruutu 7):

Pellervolaisen osuustoiminnan alkuvaiheen tärkeimpiä peruslinjauksia oli selkeä kasvustra-tegian valinta. Tätä osoittaa parhaiten se, ettei Suomessa tyydytty useimpien muiden maiden osuuskuntien tapaan pelkkään raaka-ainetoimittajan asemaan, vaan lähdettiin mukaan mm.

elintarvike- ja puunjalostusketjun muihin osiin, valmistukseen ja jalostukseen. Toinen

72 Silmiinpistävää on, että Kouri puhuu laajan omistuspohjan ja hajautetun päätöksenteon puolesta, vaikka hänen suunnitelmansa Fortress Finland -rakennelmasta ja finanssikonsernien keskeisestä roolista voidaan nähdä hajautetun omistamismallin vastaisiksi. Tämä on myös sikäli mielenkiintoista, että myöhemmässä suomalaisessa tutkimuksessa juuri keskittynyttä omistusta on pidetty Euroopan pääomamarkkinoiden heikkoutena (ks. Suvanto et al 2002: 47–49).

73 Jälkikäteen ajatellen se, että juuri Kouri oli näiden uusien osuustoiminta-ajatusten esittäjä, ei itse asias-sa ole yllättävää. Olihan Kourilla paitsi terävät aivot täynnä suuria ajatuksia, kuten edellä oleva lainaus hyvin osoittaa, myös sukujuuret siinä samassa maaperässä, josta osuustoiminta on kautta vuosikymmen-ten saanut maassamme kasvuvoimansa. Näin ollen voi hyvin ajatella, että hän saattoi jo silloin nähdä monia muita paremmin myös osuustoimintaan sisältyvät mahdollisuudet. Itse asiassahan hän viittaakin niihin edellä olevissa ajatuksissaan.

62

keä linjavalinta on sovellettu organisaatiomalli. [--] Osuustoiminta lähti [--] muodostamaan eri toimintalohkoilleen eräänlaisia ”pienten ihmisten strategisia alliansseja”. [--] Maailmassa mikään ei kuitenkaan ole ikuista. [--] Suurin uhka ja samalla haaste on toimintaympäristön muutos suljetusta sääntelytaloudesta entistä avoimemmaksi kilpailutaloudeksi. [--] Osuus-toiminta joutuu muuttuneessa tilanteessa [--] asemoimaan liikeOsuus-toimintansa monilta osin täy-sin uudelleen. Suljetun sääntelytalouden aikana saavutetut markkina-asemat eivät ole enää

”käypää valuuttaa” uudessa kilpailutilanteessa. Tärkein ja kauaskantoisin valinta on itse asi-assa vanhan kertausta. On arvioitava, pyritäänkö ja kyetäänkö elintarvikeketjua hallitsemaan jatkossakin nykyisellä ”kokovartalo-otteella” pellolta kuluttajien ruokapöytiin.

Mikään ei viittaa siihen, että osuuskunnat olisivat tässä suhteessa muuttamassa tavoit-teenasetteluaan. On kuitenkin syytä kysyä, ovatko kaikki todella oivaltaneet, mitä tämä va-linta pitää käytännössä sisällään. Mitä tarkoittaa markkinaehtoinen liiketoiminta, mitä toi-mintojen muuttaminen tuotantolähtöisestä kysyntälähtöiseksi?⁷⁴ [--] Kokemuksesta tiede-tään, että aidossa kilpailutaloudessa liiketaloudellisesti kannattava toiminta edellyttää omal-la markkinalohkolomal-la joko markkinajohtajan tai numero kakkosen asemaa. Elintarvikeaomal-lan tapaisessa kulutustavarateollisuudessa tämä edellyttää käytännössä ennen kaikkea vahvoja tuotemerkkejä ja muuta markkinaosaamista.

Tähän on pellervolaisilla kyllä hyvät mahdollisuudet, mutta itsestäänselvyytenä sitä ei saa ottaa. Suomessa on eletty niin pitkään sääntelytaloudessa, että sen aikana kehittyneet ra-kenteet ja toimintatavat ovat vielä pitkään ylimääräinen ”menneisyyden painolasti”, jota joudutaan kantamaan mukana samalla kun toimintoja sopeutetaan markkinoiden haasteisiin.

Viime kädessä kyse on omistajuudesta ja liikkeenjohtotaidoista. molemmissa vaaditaan nyt sekä tahtoa että ammattitaitoa, mutta samalla myös hyvää yhteispeliä. Pellervolaisten isän-tien on paneuduttava omistajarooliinsa aivan uudella tavalla ja vaadittava myös valitsemil-taan liikkeenjohtajilta vastaavasti aikaisempaa enemmän.

Myöhemmin, kun kuva pellervolaisesta historiasta uuden tiedon myötä syveni, saimme paljon lisätietoa, joka osoitti, että ei osuustoiminta ollut suinkaan ensimmäistä kertaa murroksessa eikä haastajia ollut ennenkään puuttunut. Edellä lainattu Kuisman historiateksti jatkuu muutamaa kappaletta myöhemmin seuraavasti (emt.: 10–11):

On tuskin pelkkä historian oikku, että tähän asti ainoaksi jäänyt suomalaisen kirjallisuuden Nobel-palkinto kytkeytyi tieteen Nobelin tavoin läheisesti maaseudun elämänpiiriin. Jos AIV oli vastaus laajenevan talonpoikaisen meijeriliikkeen vientituotteita koskeviin laadun-parannustarpeisiin, köyhän mökkiläisen poikana syntyneen kansalliskirjailija ”Taata” Sil-lanpään kuvaama maalaisyhteiskunta, sen ”hurskas kurjuus” [--] oli juuri sitä todellisuutta, jossa Valio AIV-virtasineen ja osuusmeijereineen syntyi ja jota niiden oli tarkoitus radikaa-listi uudistaa. [--] Kuvaavaa onkin, kuinka mahtavien metsäfirmojen etujärjestön Puunjalos-tusteollisuuden Keskusliiton johtaja Axel Solitander korosti maanviljelijöiden ja etenkin suurilukuisen pienviljelijäväestön – eli hänen terminologiallaan ”turpeesta kiinnipitävien maatyöläisten” – strategista roolia yhteiskunnallisessa linjataistelussa. Eräässä 1930-luvun

74 Tuon ajan pellervolaista hämmennystä kuvaa hyvin erään valiolaisen liikkeenjohtajan minulle vino hymy huulillaan esittämä kysymys: ”Voisiko Pellervon uusi tirehtööri kertoa meille, miten meidän pitäisi neuvoa maidontuottajajäseniämme lypsämään navettajakkarallaan entistä markkinaehtoisemmin?”

63

jälkipuolen luottamuksellisessa muistiossaan [--] tämä ministerinäkin toiminut suurteollisen valtakeskittymän päälobbyisti tiivisti: ”Tosiasiaksi sen tähden jää, että se, joka saa tämän pienviljelijäväestön puolelleen, samalla saa käsiinsä valtiovallan maassa.”

Tämä teksti osoittaa, että puhuttaessa suomalaisesta osuustoiminnasta ei kyse ole lainkaan mar-ginaalisesta ilmiöstä, ei edes puhtaasti taloudellisia suuruusluokkia kuvaavien lukujen valossa.

Osuustoiminnassa on kyse asiasta, joka liittyy erottamattomana osana suomalaiseen talousmal-liin sisältyvään pyrkimykseen pitää taloudellisen toiminnan keskeiset langat mahdollisimman tiukasti ja laajapohjaisesti kotimaassa ja omissa käsissä.

Päätoimittaja Jouko Tyyri (1989) totesi tämän asian – ja antoi samalla osuustoiminnan vastauksen edellä Kuisman tekstissä esiintyvän Solitanderin kaltaisille elitistisille epäilijöille – Pellervo-Seuran 90-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa ”Osuustoiminnan voima. Hannes Geb-hard puhuu nyt” seuraavin sanoin:

Hannes Gebhard ei uskonut palopuheisiin eikä jyrkkään perustuslailliseen vastarintaan.

Suomen itsepuolustus oli organisoitava vahvan taloudellisen autonomian varaan. [--] Kes-kusliikkeiden nopea perustaminen osoittaa, mitä pellervolaisten johtajien mielissä liikkui.

He pyrkivät luomaan alun perin valtakunnalliset markkinat markkinatalouden säännöin. [--]

Fennomaanit, suomalainen puolue, pitivät ihanteena yhtenäistä kansaa. Sosiaalinen nousu pitää tehdä mahdolliseksi myös enemmistön ihmisille eikä vain yläluokan lapsille. Toisaalta sivistyneistö ei saa etääntyä kansasta. Tämä ohjelma ei ollut pelkkää teoriaa, vaan se oli toimiva poliittinen aate. Se kohotti kansan moraalia ja rakensi alistettujen ryhmien itsekun-nioitusta. Kansanliikkeet vahvistivat ihmisiä. Oman osuuskaupan kautta hallittiin omaa elämää entistä paremmin. Tämän moraalisen pääoman merkitystä on vaikea yliarvioida.

Gebhard ja hänen yhteistyökumppaninsa – Kairamo, Paasikivi, Serlachius, Wredet, ym. – edus-tivat omana aikanaan taustaltaan talouden valtavirtaa ja heidän ajatuksensa eräänlaista snellma-nilaisen talousajattelun pikatoimenpanoa kansallisen ahdingon hetkellä.⁷⁵

Edellä lainattuun Tyyrin puheeseen sisältyy näin ollen käsitykseni mukaan myös se ylei-sempi näkökulma ja ajatuksellinen peruslähtökohta, joka yhdistää edellä luvuissa 2.1 ja 2.2 esil-le nostamani tuokiokuvat sekä toisiinsa että yesil-leisesti kirjani teemaan: kaikissa tapauksissa taus-talla oli huoli siitä, miten tätä vuosisataista suomalaista taloudellisen itsenäisyyden lähtökoh-taa, jota tässä kirjassa kutsumme suomalaiseksi talousmalliksi, voidaan kehittää näköpiirissä olleen murroksen yli samassa pragmaattisessa ja koko kansan voimavarat kattavasti mobilisoi-vassa hengessä kuin siihen asti oli tapahtunut.

Suomalainen taloushistoria on monista haasteista, takaiskuista ja epäonnistumisista huo-limatta suuri menestystarina. Eikä tämä menestystarina ole syntynyt sattumalta ja pelkästä histo-rian oikusta. Jo pintapuolinen perehtyminen maamme taloushistoriaan osoittaa, että päätöksen-tekijöitämme on eri aikoina ohjannut pyrkimys taloudelliseen itsenäisyyteen, erityiseen

75 Viittaan tällä kansallisfilosofimme J. W. Snellmanin ajatukseen, jonka mukaan kansakunnan itsenäi-syyden ehtona on oman kielen ohella vahva taloudellinen ja kulttuurillinen pohja. Vuosisadanvaihteen kansallisessa ahdinkotilanteessa elinkeinopohjaltaan maatalousvaltaisessa maassa osuustoiminta-aate, joka yhdisti toimivalla ja muualla maailmassa jo käytännössäkin koetellulla tavalla Snellmanin tarkoitta-mat talouden kovat ja pehmeät elementit, tarjosi ihanteellisen keinon yrittäjyyden nopeutetuksi mobili-soimiseksi ja näin ollen kansakunnan pohjan vahvistamiseksi.

64

laiseen talousmalliin, joka luo pitkäjänteisesti omaehtoista liikkumavaraa hyvin pragmaattisella ja eleettömällä toiminnalla ja välttää tarpeettomia riskejä.⁷⁶

Historia osoittaa myös sen, että nykyiseen menestykseen on päädytty monien syvällisten muutosten kautta ja hyvin erilaisissa olosuhteissa toimien. Juuri tätä teemaa tavoitteli Risto Vo-lanen kirjani alkuun lainaamassani sitaatissa, joka sisältyi hänen Heikki Haaviston 60-vuotisjuhlakirjaan 1990-luvun alun strategiapohdiskelujemme perusteella laatimaansa artikke-liin ”Ihmiskunta, kansakunta, osuustoiminta: kohti uutta vuosisataa” (Volanen 1995: 101).

Parin viime vuosikymmenen aikana tapahtunut paradigman muutos ei ole ollut selvästi-kään ainutkertainen. Mutta vaikka samanlaisia murroksia on tapahtunut aikaisemminkin niin Suomessa kuin muualla, on aina ollut yhtä vaikea tunnistaa tapahtumassa olevan murroksen syvintä olemusta.

Murrosvaiheisiin on aina kuulunut myös uusia ja outoja toimijoita ja toimintatapoja. Täs-sä suhteessa Pentti Kouri ei ole suinkaan yksin. Monista virhearvioistaan, valta- ja voittopyy-teistään sekä takaiskuista huolimatta Kouri saattaa kuitenkin jäädä suomalaiseen taloushistori-aan yhtenä tärkeänä suomalaisen talousmallin kehittäjänä. Esimerkiksi edesmennyt Nokian pää-johtaja Kari Kairamo näki asian juuri näin (ks. jäljempänä: Kairamo 17.2.1987/ luku 7).

Vaikka Kourin operaatiot eivät onnistuneet, vaan päinvastoin niiden osaltaan vauhdittama kehitys aiheutti hänen itsensä lisäksi suurelle joukolle ihmisiä valtavia katastrofeja, hän oli sel-västikin oikea henkilö oikeassa paikassa ja esitti aivan oikeita kysymyksiä. Hän pani liikkeelle muutosprosesseja, kylvi markkinatalouden kehittymisen vaatimaa schumpeteriläistä luovaa tuhoa (creative destruction, Schumpeter 1943: 81–86), jotka lopulta, monien haparointien ja suunnanmuutosten jälkeen ovat sopeuttamassa suomalaisen talouselämän rakenteet muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksiin. Tältä kannalta ei ole ratkaisevaa, että historiallinen lopputulos oli toisenlainen, että Suomi-linnoitusta ei syntynyt vaan maahamme alkoi kehittyä talousmalli, jonka yhden keskeisen elementin muodosti hyvin hajautettuun omistukseen perustuva Nokia-malli.

Ennen kuin sukellan syvemmälle lähivuosien historiaan ja sen murrosprosesseihin, on syytä tarkastella nykytilannetta. Edellä olevaan taustaan peilattuna se auttaa hahmottamaan sitä, millä ulottuvuuksilla ja missä suuruusluokissa olevista muutoksista viimeisen runsaan parin vuosikymmenen murrosprosessin aikana on ollut kysymys.

TIETORUUTU 7: ”Elinkeinoelämän rakennemuutokset 1990-luvun Suomessa” – peller-volainen muutosviesti

Seuraava luentorunko on laadittu Valion sisäisessä koulutustilaisuudessa 12.11.1990 pitämääni esitystä varten (Skurnik 1990f). Se antaa kuvan siitä, miten omalta osaltani Pellervon uutena vetäjänä yritin näinä murrosvuosina hahmottaa pellervolaiselle elämänpiirille edessä olevan suomalaisen talousmallin muutoshaasteen kokonaisuutta ja sen keskeisiä piirteitä niissä monissa tilaisuuksissa, joissa toimeni puolesta näitä asioita esittelin.

76 Tätä ilmiötä kuvaavia lähteitä on lukuisa määrä. Hyvän yleiskuvan ja läpileikkauksen asiasta saa kui-tenkin tutustumalla ensi alkuun esimerkiksi seuraaviin teoksiin: Tigerstedt 1940 ja 1953 (Hackman), Heikkinen 2000 (Finnpap), Kuisma 1993 (metsäteollisuus), 1997 (Neste), 2004 (KOP), Häikiö 1997 (Hankkija) ja 2001 (Nokia), Kuisma, Henttinen, Karhu & Pohls 1999 (osuustoiminta).

65

Elinkeinoelämän rakennemuutokset 1990-luvun Suomessa I TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOS

Hallittu rakennemuutos?

· raju murrosprosessi, mutta ei hallittu – merkittävä laadullinen muutos, jota ei voi juuri hallita

· TARVITTAISIIN VISIOITA, JOTTA MUUTOSPROSESSEIHIN VOITAISIIN SO-PEUTUA

Mitä tapahtuu?

· nopea kansainvälistyminen

· julkisuudessa paljon esillä kauppapoliittiset neuvottelut (GATT + EY 1992 + EES)

· ehkä välittömämpi merkitys yritystasolla tapahtuvalla integraatioprosessilla, jota po-markkinoiden globaali integroituminen tukee

· eurointegraatio 1992 mielialatasolla merkittävä

o yleinen käsitys on, että yhteismarkkinat EY:n 12 jäsenmaan puitteissa on ennen pitkää tosiasia, ja tällä johtopäätöksellä tulee olemaan ennennäkemättömän sy-välle ulottuvat vaikutukset yritystoiminnan toimintaympäristöön 1990-luvulla o kun tähän lisätään teknologisen kehityksen mukanaan tuomat uudet

mahdolli-suudet, pitää elinkeinoelämän varautua rakennemuutoksen jatkumiseen läpi ko-ko 1990-luvun

VISIO?

Jo nyt yritystoiminta muistuttaa yhä enemmän jatkuvaa sopimusten verkostoa, jossa yksit-täiset yritykset ovat eräänlaisia tihentymiä

· Tulevaisuudessa, kun vanhoja rakenteita ylläpitävät tukipuut murenevat yksi toisensa jäl-keen alta pois, pitää varautua merkittäviin uudelleenryhmityksiin elinkeinoelämän pii-rissä, jossa kansalliset rajat käyvät yhä matalammiksi

· yritystoiminnan eri osatoiminnot, suunnittelu, tutkimus ja kehittäminen, valmistus, mark-kinointi, rahoitus jne. tulevat yhä eriytyneempään tarkasteluun, yksittäiset yritykset ovat eri toimintojen osalta vaihtelevalla tavalla mukana yhteistyössä eri yritysten kanssa

1. Markkinoiden kaikinpuolinen avautuminen merkitsee myös sitä, että taloudelli-sen vahvuuden merkitys yritystoiminnan menestystekijänä korostuu

o ei saa tulkita suoraviivaisesti vain suuruudeksi, vaan samaan aikaan oltava suuri ja vahva siellä, missä sillä on merkitystä, mutta toisaalta pieni ja joustava siellä, missä suuruus ei ratkaise

2. Suurten monikansallisten yritysten rooli Euroopan ja Suomenkin markkinoilla korostuu

o näillä jäteillä on selvä visio, mitä haluavat; aggressiivinen laajentumisstrategia nimenomaan yritysostojen ym. järjestelyjen kautta; rahaa ja voimaa sopeuttaa tavoitteensa

3. Keskimääräistä rajummin edessä olevan rakennemuutoksen joutuu kokemaan Suomessa elintarviketalous. Yleisten muutospaineiden ohella elintarviketalou-teen vaikuttaa kaikenlaisen sääntelyn purkaminen ja muutos suljetusta koti-markkina-alasta entistä avoimemmaksi

66

o Vrt. metsäteollisuus, joka ollut vuosikymmeniä maailmanlaajuisessa avoimessa kilpailussa, käynyt kotimaassa läpi rajut rakennemuutokset ja saanut tukevan ja-lansijan Euroopan yhteisön markkinoilla

II SUOMEN ELINKEINOELÄMÄN VALMIUS 1990-LUVUN MURROKSEEN

· Yleisellä tasolla kansantalouden talouspolitiikan huono jama ei olisi voinut tulla huo-nompaan aikaan ja tekee Suomen elinkeinoelämän vaarallisella tavalla haavoittuvaksi tilanteessa, jossa siltä edellytettäisiin erityisen vahvaa iskukykyä; rahoitusmarkkinoiden vapauttamisprosessin epäonnistuminen lisää tätä haavoittuvuutta

· elinkeinoelämän ylärakenteiden muodostuminen mielenkiintoinen ja seurattava ilmiö o yhtäältä tämä finanssiryhmien muodostuminen on edellä hahmoteltua

kansain-välistä taustaa vasten ymmärrettävä; muodostetaan sellaisia rakenteita SF-talouselämään, jotka kestävät ulkoiset kilpailu- ja valtauspaineet

o toisaalta arveluttavia piirteitä; toteutetut omistusrakenteiden ”betonoinnit” tul-leet kalliiksi ja muuttaneet elinkeinoelämämme omistusrakenteet huolestuttavan sisäänpäin lämpiäviksi ja liikkeenjohtovetoisiksi; vaikka toteutettujen omistus-pohjan vakautusoperaatioiden perusteita voi kyllä ymmärtää, ovat olleet varsin lyhytnäköisiä ja osaltaan auttamassa pörssilaman syvenemistä, eli kun yritysten institutionaalinen ristiinomistus on niin laajaa, on se – syystä – lamannut piensi-joittajien intoa sijoittaa rahojaan osakkeisiin

èJotta maamme kansantalous ja elinkeinoelämä selviäisivät kunnialla 1990-luvun tuliko-keen, joka vaikuttaa mahdollisuuksiimme pitkälle ensi vuosituhannelle, pitäisi huomiota nyt kiinnittää seuraaviin seikkoihin:

1 Talouspolitiikka kuntoon

o vaikka olen sitä mieltä, että nykyisissä taloudellisissa ongelmissamme on paljon syytä siinä, ettei ilmiselviä ongelmia ja talouspoliittisia virheitä ole ajoissa tun-nustettu, ei se nyt paljon lohduta; nyt olisi viimein aika kuulla, että jotain ollaan

o vaikka olen sitä mieltä, että nykyisissä taloudellisissa ongelmissamme on paljon syytä siinä, ettei ilmiselviä ongelmia ja talouspoliittisia virheitä ole ajoissa tun-nustettu, ei se nyt paljon lohduta; nyt olisi viimein aika kuulla, että jotain ollaan

In document Suomalaisen talousmallin murros : suljetusta sääntelytaloudesta kaksinapaiseen globaalitalouteen (sivua 62-71)