Esiintymisjännitykseen vaikuttavia tekijöitä

Esiintymisjännityksen ilmenemiseen vaikuttavat hyvin monet eri tekijät. Esimerkiksi yk-silön aiemmat kokemukset, esiintymiseen liittyvät tilannetekijät kuten yleisön koko, per-soonallisuus ja itsetunto kaikki vaikuttavat esiintymisjännityksen kokemiseen (ks. esim.

Arjas 2002; Pörhölä 1995). Esiintymishalukkuuden ja vireyden käsitteisiin on hyvä pe-rehtyä hieman, sillä vireytymistä tapahtuu jännittäessäkin (Pörhölä 1995, 20). Avaan myös temperamentin käsitettä, sillä temperamentti on hyvin paljon yhteydessä persoo-nallisuuteen ja näiden kahden käsitteen välisen yhteyden ymmärtäminen on tärkeää tut-kittaessa persoonallisuutta (Keltikangas-Järvinen 2015; Rothbart & Bates 2006).

2.2.1 Esiintymishalukkuus

Pörhölä (1995, 19) käyttää esiintymisjännityksen vastakohtana käsitettä esiintymisha-lukkuus. Sillä tarkoitetaan esiintymisen aiheuttamaa tilannevastetta, joka syntyy positii-visista ajatuksista ja tunne-elämyksistä sekä käyttäytymisen muutoksista ja fysiologi-sesta vireytymisestä. Kunttu tutkijaryhmineen (2006, 321) käytti esiintymisjännityksen vastakohtana taas käsitettä esiintymisvarmuus. Tällöin esiintyjä tuntee olonsa luotta-vaiseksi yleisön edessä. Hän uskoo hallitsevansa tilanteen ja itsensä, kokee osaavansa riittävän hyvin sekä arvostaa itseään sekä omaa osaamistaan. Hän voi myös kokea posi-tiivista vuorovaikutusta itsensä ja yleisön välillä. Nämä kaksi käsitettä ovat siis hyvin samankaltaisia ja niitä käytetään usein ristiin tarkoittaen samaa ilmiötä. Tästä eteenpäin käytän tutkimuksessani termiä esiintymishalukkuus. Esiintymishalukkuus viittaa siis esiintymisen näkemiseen positiivisena ilmiönä sekä siitä nauttimiseen. Monista tutki-muksista käy ilmi, että esiintymisjännitystä pidetään negatiivisena ilmiönä. On kuitenkin saatu tutkimustuloksia siitä, että sopiva vireytyminen esiintymiseen parantaa suoritusta (ks. esim. Steptoe 1982, 537–538; Wilson 1997, 201–202).

Wilson (1997, 179–183) esittelee erilaisia ehdotuksia teorioiksi koskien esiintyjien esiin-tymishalukkuutta. Erään psykoanalyyttisen teorian mukaan esiintyjillä on epäkypsä tarve leuhkia toisten edessä, koska eivät ole saaneet lapsuudessaan tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan. Tällöin he hakevat sosiaalista hyväksyntää nimenomaan esiintymällä.

Toisaalta saman teorian yhteydessä on esitetty, että esiintyjät ovat oppineet huomionha-kuisiksi lapsuudessaan, jolloin he ovat saaneet ulospäinsuuntautuneesta käyttäytymises-tään ja esiintymiseskäyttäytymises-tään palkinnoksi kiitosta. Tällöin heidän käyttäytymisensä on vah-vistunut ja ajan myötä muuttunut tavaksi. Toinen psykoanalyyttinen teoria esiintymisha-lukkuudelle on identiteetin etsiminen esiintymisen kautta. Tämä teoria koskee kuitenkin etenkin näyttelijöitä, sillä näyttelijä voi jonkin roolin avulla saada hetkellisesti selvem-män minäkuvan. Kaikkia yllä mainittuja teorioita on kuitenkin kritisoitu niiden hataran tieteellisentiedon vuoksi. Lisäksi Maslowin (1987, 15–22) tarvehierarkiateorian mukaan ihmisillä on tarve muun muassa saada muilta ihmisiltä arvostusta sekä toteuttaa itseään, mitkä molemmat voivat motivoida yksilöä esiintymään muille ihmisille.

Kuntun ja hänen tutkimusryhmänsä (2006) artikkelin mukaan esiintymisen mieltäminen positiiviseksi kokemukseksi on yleistynyt viime vuosikymmenten aikana. Vielä

1970-luvulla vain 22 prosenttia opiskelijoista piti esiintymistä positiivisena ilmiönä. Viimei-simmissä kymmenvuotiskauden tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijoista 30–40 prosenttia on mieltänyt esiintymisen positiiviseksi kokemukseksi. (Kunttu ym. 2006, 324.) Sama seurantatutkimus osoitti esiintymisjänni-tyksen sekä -halukkuuden olevan myös melko pysyviä ilmiöitä (Kunttu ym. 2006, 320).

2.2.2 Vireytyminen

Vireytyminen tarkoittaa elimistön fysiologista toimintavalmiutta eli kokonaisvaltaista aktivoituneisuuden tilaa, jonka esimerkiksi esiintymistilanne ja siitä johtuva jännitys saa-vat aikaan. Vireytyessään ihmisen lisämunuaiset alkasaa-vat tuottaa adrenaliinihormonia, joka auttaa ihmistä ylittämään itsensä haastavissa tilanteissa, esimerkiksi vaaran uhatessa tai esiintyessä. Adrenaliinin erittyminen voikin tuntua hyvin nautinnolliselta, sillä tällöin ihminen voi tuntea itsensä erityisen hyväksi ja vahvaksi. Siksi se voi koukuttaa etenkin niitä ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan jännityksenhakuisia ja näin ollen adrenaliini voi olla yksi esiintymishalukkuuteenkin liittyvä tekijä. (Mielen ihmeet 2018.) Määritelmissä on kuitenkin pieniä eroavaisuuksia eri tutkijoiden välillä johtuen siitä, että jotkut pitävät aktivaatiota fysiologisena, ja toiset taas psykologisena ilmiönä (Pörhölä 1995, 20).

Steptoen (1982, 537–538) mukaan kohtalaisella vireytymisellä on positiivisia vaikutuk-sia esitykselle, mutta ihannetason ylittäminen vaikeuttaa suoriutumista. Myös Yerkes Dodson -lain mukaan liian vähäinen tai liiallinen vireytyminen jättää suoritustason hei-koksi, mutta sopivasti kohonnut eli optimaalinen vireystaso saa aikaan parhaan mahdol-lisen suorituksen. Ideaali vireytymistaso vaikeammille tehtäville olisi matala ja helpom-mille tehtäville korkea vireytymistaso. Mitä tarpeellisempaa ajattelun selkeys on esiin-tymisen onnistumisen kannalta, sitä todennäköisemmin jännityksestä ja sen oireista tulee häiritseviä. (Duffy 1957, 268.) Wilsonin (1997, 201–202) mukaan esiintymisjännityk-sestä johtuvien häiritsevien tuntemusten ihannetason ylityksen tekijät voidaan jakaa kol-meen ryhmään niiden olosuhteiden ymmärtämiseksi. Ensimmäisenä on piirreahdistus, jolloin ihmisellä on omien psyykkisten ominaisuuksien tai opitun käyttäytymismallin ta-kia taipumus ahdistua stressaavissa sosiaalisissa tilanteissa. Toisena on esitettävän asian hallitsemisen taso. Vaikeista ja huonosti valmistelluista esityksistä ali suoriudutaan, jos esiintymistilanteet saavat aikaan emotionaalista stressiä. Kolmantena on tilannestressin

määrä, jolloin ympäristön aikaansaamat paineet nopeuttavat esiintyjän optimaalisen vi-reytymisen ylitystä.

2.2.3 Temperamentti

Arkikielessä puhuttaessa temperamentista voidaan usein sanoa toisen ihmisen olevan temperamenttinen, jolla tarkoitetaan tavallisesti impulsiivisuutta. Todellisuudessa kui-tenkin jokaisella ihmisellä on temperamentti. Temperamentti tarkoittaa sitä, miten yksi-lön valmiudet ja synnynnäiset taipumukset vaikuttavat hänen käyttäytymiseensä ja ta-paansa reagoida tilanteisiin. Se on siis ihmisen biologinen perusta ja selittää sen, miten henkilö tekee asioita ja miksi ihmiset reagoivat samoihin asioihin eri tavalla. Esimerkiksi se, miten henkilö vetää tuolin pöydän alta istuakseen siihen, on kiinni temperamentista.

Temperamentti näyttäytyy varsinkin silloin, kun vastaan tulee yllättävä ja uusi tilanne, johon yksilöllä ei ole valmista käyttäytymismallia. (Keltikangas-Järvinen 2006, 2008, 2015; Metsäpelto & Feldt 2009, 50; Rothbart & Bates 2006, 100.)

Tutkimusten mukaan temperamentti on perinnöllinen ominaisuus, mutta siitä, kuinka paljon perinnöllisyys selittää jotakin tiettyä piirrettä, on ristiriitaista tietoa. Toiset tutkijat sanovat temperamentin olevan 40 prosenttia perinnöllistä, kun toiset taas uskovat sen olevan vain 20 prosenttia perinnöllistä. Yksilölliset erot temperamentissa johtuvat muun muassa välittäjäaineiden (esimerkiksi dopamiini ja serotoniini) määrästä ja aktiivisuu-desta aivoissa. (Keltikangas-Järvinen 2006, 33–34.)

Temperamentti pysyy samana läpi elämän, mutta sen ilmaisemiseen vaikuttavat useat eri tekijät, kuten itsesäätelyn kehittyminen, jonka takia tilanteisiin reagoiminen ei aina ulos-päin näytä samalta. Temperamenttipiirteet siis säilyttävät ihmisen johdonmukaisen rea-goimisen eri tilanteissa läpi elämän, mutta ne eivät tule esille niin selvästi yksilön aikuis-tuessa ja kasvaessa itsesäätelyn myötä. Temperamentin muutokset voivat johtua aivoissa tapahtuvasta kypsymisestä ja kehittymisestä. (Keltikangas-Järvinen 2008, 17–18; Met-säpelto & Feldt 2009, 65, 71; Rothbart & Bates 2006, 100.) Rothbart ja Bates (2006, 100) kertovatkin tutkimuksessaan, että reaktiivisuus ja itsesäätely ovat termejä, jotka se-littävät laajalti temperamentin olemuksen. Reaktiivisuudella he tarkoittavat yksilön rea-gointitapaa ulkoisiin ja sisäisiin ympäristön muutoksiin. Se sisältää esimerkiksi pelon

tunteen tai sydämen sykkeen muutokset, mutta myös ihmisen yleisen taipumuksen esi-merkiksi negatiiviseen emotionaalisuuteen.

Temperamentti voi osaltaan vaikuttaa esiintymisjännitykseen. Esimerkiksi temperamen-tiltaan ujo lapsi voi esiintymistilanteessa ahdistua ja haluta paeta niitä. Tällöin esiinty-misvarmuutta ei tule lisää esiintymistä harjoittelemalla, vaan tärkeää on kasvattaa lapsen itsetuntoa, joka kypsyy siten, että lapsi hyväksytään omana ujona itsenään. Mitä vähem-män lapsi kokee esiintymispainostuksen tuomaa ahdistusta, sitä ilmeisemmin kasvaa hä-nen esiintymisvarmuutensa. (Keltikangas-Järvihä-nen 2006, 209.)

Temperamentin ja persoonallisuuden välisiä yhteyksiä tutkittaessa selville on saatu ai-nakin se, että sama konteksti ja tilanne käy toistuvasti uudelleen juuri temperamentin takia. Näistä toistuvista tilanteista kehittyy ajan myötä yksilön persoonallisuus. Kelti-kangas-Järvisen (2006, 153) mukaan ”ympäristöstä saatu palaute vahvistaa omia tempe-ramenttitaipumuksia ja ohjaa persoonallisuuden kehitystä.” Temperamentti on yhtey-dessä myös ihmisen minäkuvaan. Esimerkiksi lapsen kokemat onnistumiset ja epäonnis-tumiset sekä ympäristöstä saatu palaute voivat joko vahvistaa tai heikentää lapsen myön-teisen minäkuvan muodostamista. (Keltikangas-Järvinen 2015, 198–199.)

Koska ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat temperamentin lisäksi myös yksilön saama kasvatus ja kulttuuri, jossa hän on elänyt, on aikuisen temperamenttia hankala tutkia.

Tutkielmani otosjoukon kaikki henkilöt ovat aikuisia, jonka vuoksi keskitynkin tutkiel-massani tutkimaan esiintymisjännitystä ja -halukkuutta vain persoonallisuuden näkökul-masta. Sen lisäksi etenkin aikuisiässä temperamentti tulee usein esille vain yllättävissä uusissa tilanteissa, jonka vuoksi temperamentin tutkiminen olisi hyvin haasteellista;

esiintymistilanteet ovat yleensä ennalta tiedettyjä tilanteita, joita on jo koettu monta ker-taa aiemmin. Persoonallisuutta tutkittaessa on kuitenkin syytä muistaa, että tempera-mentti on persoonallisuuden syntymisen takana ja selittää sen, millä tavalla yksilö käyt-täytyy eri tilanteissa.