• Ei tuloksia

6 TULOKSET

6.1 Analyytikot

Analyytikoita (_NT_) kuvataan kirjallisuudessa muun muassa itsenäisiksi, ennakkoluu-lottomiksi sekä strategisiksi ajattelijoiksi. Heitä kaikkia yhdistävät preferenssit intuitii-vinen (N = Intuiting) ja ajatteleva (T = Thinking), joista ensimmäinen kertoo informaa-tion hankinnan ulottuvuudesta ja jälkimmäinen päätöksen tekemisen ulottuvuudesta.

(16Personalities 2011–2020.)

Tutkielmani aineistossa vain kolme vastaajista oli Analyytikkoja, joista kaksi oli Väitte-lijöitä (ENTP-A, ENTP-T) ja yksi Päällikkö (ENTJ-T). Heillä kaikilla ensimmäinen pre-ferenssi on ekstroversio (E = Extraverted). Tällöin ihminen viihtyy suurissa massoissa ja saa energiaa juuri ihmisjoukoista (16Personalities 2011–2020; Helin 2001, 40). Yh-teisiä esiintymisjännitystä selittäviä tekijöitä heillä oli epäonnistumisen pelko silloin, kun esitykseen valmistautuminen on jäänyt vähäiseksi tai esiintyminen tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella, esimerkiksi instrumentilla, jota ei koe osaavansa soittaa niin hyvin. Kuitenkin Analyytikoilla, joilla identiteetin preferenssi on varovainen (-T = Turbulent) eli herkkyys stressille, painottivat epäonnistumisen pelkoa jännittämisen syyksi enemmän kuin Analyytikko, jonka identiteetin preferenssi on määrätietoinen (-A

= Assertive), joka kuvaa muun muassa hyvää stressinsietokykyä (16Personalities 2011–

2020). Kaikki kertoivat myös nauttivansa esiintymisestä, tosin syyt esiintymishalukkuu-delle näyttivät eroavan toisistaan.

Päällikkö

Päälliköt (ENTJ) ovat analyyttisiä, järjestelmällisiä sekä itsevarmoja ihmisiä. Tämän it-sevarmuuden vuoksi he ovat myös varmoja esiintyjiä. Varmasta esiintymisestään huoli-matta he kuitenkin pelkäävät näyttää muille epäonnistumisiaan. Lisäksi heillä on voima-kas tarve kontrolloida asioita ja heillä on yleensä myös muita persoonallisuustyyppejä voimakkaampi kilpailuvietti. (16Personalities 2011–2020; Helin 2001, 170, 198–199;

Routamaa & Hautala 2010, 128–130.)

Aineistoni Päällikkö kertoi kirjoitelmassaan sekä haastattelussa suurimmiksi esiintymis-jännitystä aiheuttaviksi tekijöiksi yksin esiintymisen, liian vähäisen valmistautumisen

esiintymiseen ja vähäisen kokemuksen vieraammalla instrumentilla esiintyessään. Yksin esiintyminen tuntui Päälliköstä jännittävämmältä, koska silloin yleisö huomaa tehdyt vir-heet helpommin. Tämän lisäksi hän myös pohti haastattelussaan: ”Eikä yksin saa nii hie-noja juttuja välttämättä aikaseks ku ei oo niin pro.” Tämä voi viitata Päälliköille ominai-seen kilpailuviettiin: ehkä Päälliköt haluavat kilpailla muiden esiintyjien kanssa siitä, kenen esitys on paras. Kirjoitelmassaan hän myös kertoi havaitsevansa kilpailullisuuden ja täydellisyyttä tavoittelevan ilmapiirin musiikkipiireissä, mikä osaltaan luo lisää pai-neita onnistua esiintymistilanteissa. Kukaan muu ei kuitenkaan maininnut kirjoitelmas-saan tai haastattelussa kilpailullisuuden ilmapiiristä. Voi siis olla, että Päälliköt voivat tiedostamattaankin herkemmin ajatella esiintymistilanteiden olevan kilpailutilanteita, mikä lisää itsevarmojenkin Päälliköiden esiintymisjännitystä. Myös huonon valmistau-tumisen aiheuttama jännitys viittaa todennäköisesti epäonnisvalmistau-tumisen pelkoon. Tämän li-säksi se voi aiheuttaa Päällikölle tunteen siitä, ettei esiintymiskappale ole täysin kontrol-lissa, mikä edelleen voi lisätä jännityksen tunnetta.

Koska Päälliköiden kolmas preferenssi on ajatteleva (T = Thinking), ei esiintymisjänni-tys ehkä kuitenkaan pääse kasvamaan kovin suureksi, sillä järki ohjaa heidän ajatteluaan.

Tällöin Päälliköt kykenevät järkeilemään esiintymistilanteen vakavuuden ja saavat näin vähennettyä jännityksen tunnettaan. Lisäksi ekstroverttiys (E = Extraverted) voi auttaa vähentämään jännityksen tunnetta omalta osaltaan siten, että Päälliköiden on helppo olla muiden ihmisten edessä, eikä heille tule tällöin kiusaantunutta oloa, vaikka olisivatkin huomion keskipisteenä. Se, että ensimmäinen preferenssi on ekstrovertti (E = Extraver-ted) voikin jopa lisätä halukkuutta esiintyä. Aineistoni Päällikkö kertoikin tykkäävänsä esiintyä, mutta pääosin muiden kanssa eikä niinkään yksin. Kirjallisuudessakin kerrotaan Päälliköiden tarvitsevan tukea muilta, itsevarmuudestaan huolimatta (16Personalities 2011–2020).

Väittelijä

Väittelijät (ENTP) ovat sosiaalisia, itsenäisiä ja haluavat, että heidän elämäänsä sisältyy paljon toimintaa. He ovat luovia ja heille onkin tärkeää päästä ilmaisemaan itseään. He myös näkevät paremmin kokonaisuuksia kuin yksityiskohtia. (Helin 2001, 202–203;

Routamaa & Hautala 2010, 126–127.)

Aineistoni molemmat Väittelijät kertoivat kirjoitelmissaan, ettei jännitys ole kovinkaan suurta ja katoaa esiintymisen alkaessa. Molemmat selittivät, että useimmiten luottavat omaan osaamiseensa ja toinen heistä (ENTP-A) kertoi, ettei pienet virheet haittaa esi-tystä. Väittelijöiden itsenäisyys sekä kyky nähdä kokonaisuuksia voivat siis vähentää esiintymisjännityksen tunnetta. Toinen Väittelijä (ENTP-T) kertoi kuitenkin, että yleisön läsnäolo, näyttämisenhalu sekä pelko epäonnistumisesta jännittävät eniten. Ehkä Väitte-lijöiden viimeinen preferenssi varovainen (-T = Turbulent) lisää hermostuneisuutta muu-ten itsevarman Väittelijän olemukseen.

Kumpikin Väittelijä kertoi kirjoitelmassaan tykkäävänsä esiintymisestä, kuitenkin hie-man eri syistä:

Nautin soittamisesta todella paljon, ja tämän kautta nautin myös esiintymisestä. Koen myös, että en soita ja harjoittele puhtaasti esiintymistä varten, vaan ensisijaisesti omaksi nautinnoksi. Se, että joku muu pystyy nauttimaan minun soittamisestani, on mielestäni äärimmäisen hienoa. Ajattelen kuulijan haluavan minun onnistuvan ja nauttivan soittamisestani, arvioimisen ja kritisoinnin sijaan. Näin itse pyrin toimi-maan kuunnellessani muita. (Väittelijä ENTP-A)

Pidän esiintymisestä kuitenkin todella paljon. Tietyllä tapaa adrenaliinin jyllääminen kropassa on myös koukuttavaa. Esiintyminen on minulle ikään kuin bensiiniä. Joka esityksen jälkeen polttoainetta alkaa kaivata taas entistä enemmän. --- esiinnyn siksi, että lavalta vain on niin vaikea pysyä poissa, vaikka joskus jännittäisi hyvinkin paljon.

Voisi jopa sanoa, että mitä karmeampi jännitys, sitä suurempi on adrenaliiniryöppy ja ilo onnistumisesta! (Väittelijä ENTP-T)

Vaikka Väittelijät kertoivat esiintymishalukkuutensa syyksi eri asioita, molemmat heistä haluavat kuitenkin esiintyä ensisijaisesti oman nautintonsa takia, mutta välittävät myös siitä, että kuuntelijat saavat mielihyvää heidän esiintymisestään. Itsensä ilmaisu sekä toi-minnanhalu elämässä voisivatkin selittää tätä esiintymisestä nauttimista Väittelijöiden kohdalla.

Aivan kuten Päällikölläkin, myös Väittelijöillä ensimmäinen preferenssi on ekstrovertti (E = Extraverted) ja kolmas ajatteleva (T = Thinking), mitkä voivat omilta osiltaan vä-hentää jännityksen tunnetta ja lisätä esiintymishalukkuutta. Vaikka aineistoni kaikki Analyytikot kertoivat jännittävänsä esiintymistä, ei kenenkään heidän mielestään esiin-tymisjännitys ollut yleensä kovinkaan suurta tai suoritusta häiritsevää. Tämä voi kertoa muun muassa Analyytikoiden itsevarmuudesta sekä siitä, että heidän on helppoa sekä luontevaa olla huomion keskipisteenä.