Eläkeläisyrittäjien kerronnassa kuuluivat yrittäjyyden ja hyvinvoinnin, rahan ja toimeentulon, nuorten ja ikääntyneiden sekä vanhenemisen teemat. Heidän yrittäjäidentiteettinsä näyttäytyy jatkuvana eläkeiästä huolimatta.
Timon tapa asettua haastattelun vuorovaikutukseen on ytimekäs ja haastattelijana osallistuin kertomuksen luomiseen selventävillä kysymyksillä. Haastattelijan kysymykset ja kommentit on Timon näytteissä erotettu kursiivilla. Seuraavassa näytteessä Timo kertoo yrittäjyyden vaikutuksesta hyvinvointiinsa:
Timo (näyte 65):
1. Mutta onks yrittäjyys sitten tukenu tai murentanu sun hyvinvointia?
2. Ehkä tukenu siinä mielessä, että,
3. ku mä lähdin tosta palkkatyöstä yrittäjäks, ni se oli yks mahdollisuus (…)
4. Jos oisit valinnu toisin, ni voisko se olla hyvinvoinnin kannalta erilainen lopputulema 5. Voi hyvin olla
6. Mikä siihen ois vaikuttanu?
7. Se ois jatkunu palkkatyönä
8. Millä lailla se on erilaista, palkkatyö ja yrittäjyys hyvinvoinnin kannalta?
9. Palkkatyö on säännöllistä tuloa, yrittäjyys ei ole. (…)
10. Mut ku sanoit, että se yrittäjyys on tukenu sun hyvinvointii mutta toihan kuulostaa kuitenkin aika rasittavalta verrattuna palkkatyöhön toi epävarmuus
11. Niin on, jos ei sitä kestä
12. Epävamuus on täysin selkee, se on oikea sana 13. Mut millä lailla se yrittäjyys sit tukee hyvinvointia?
14. Se on mielenkiintoista, itse tekee jotain omaan piikkiin, omaan riskiin.
Timo positioi menneen minänsä ammatinvaihtajaksi, joka itsenäisenä toimijana päättää jättää palkkatyön ja ryhtyä yrittäjäksi (3). Timolle yrittäjyys näyttäytyy mielenkiintoisena työnä ja vapautena, mutta myös epäsäännöllisinä tuloina, epävarmuutena ja riskinä (9, 12, 14). Hän luo sosiaalisen kategorian epävarmuutta karttavista ihmisistä, jotka eivät sovi yrittäjiksi ja joista hän erottautuu (11–12, 14). Timo rakentaa itsestään kuvaa yrittäjyysvalintaansa tyytyväisenä ja yrittäjyyden epävarmuutta sietävänä ihmisenä, jolle yrittäjyys on tuonut hyvinvointia.
Seuraavassa näytteessä Vuokko muodostaa sosiaalisia kategorioita, joista erottautumalla ja eri positioihin asettumalla hän tarkastelee suhdettaan palkkatyöhön, yrittäjyyteen ja hyvinvointiin:
Vuokko (näyte 66):
1. No onks sun elämässä kaikki tapahtunu niinkun ajallaan?
2. Ei varmaan ole (…) mä en oo koskaan sunnitellut mitään ja tehny urasuunnitelmia, ollu kunnianhimonen minkään suhteen (…)
3. et aina sen mukaan, et miltä tuntu, tai mikä tuntuu hyvältä, et se on tärkee.
4. Et on ollu semmostaki, että tää ei tunnu hyvältä, nyt on pakko tehdä jotain muuta, 5. niin kyl mä toimin sen mukaan, että mä en jatka siihen asti, kunnes mä sairastun (…) 6. Et kyl sitä oppii tässä iän myötä, et on pakko kuunnella itseään
7. Minkälaisia tilanteita sul sulee mieleen, ku kerrot?
8. (… ) jos olis jossain yrityksessä palkkatyössä, niin siel ei ehkä vois valita samalla lailla kun näin, kun tekee itse.
9. Et sä voit olla rauhassa jonkun aamun, tämmösten stressikausien keskelläkin, niin se auttaa mua.
10. Ainakin tuntuu, et toi stressikynnys tulee matalammaks
11. Mut nyt se on, (…) pysyny kurissa aika hyvin, et just ku voi itse sit välil tehdä semmost, mitä ha-luaa
12. (…) Mut jos sä oot jossain palkkatöissä, niin se voi olla, et sä et voikaan hengähtää, vaan tulee heti jotain, niin uutta
Vuokon kerronnassa näyttäytyvät kulttuuriset mallitarinat yrittäjän vapaudesta ja ihmisen va-pautta rajoittavasta palkkatyöstä. Hän muodostaa kerronnassaan sosiaalisia kategorioita yh-täältä kunnianhimoisista urasuunnitelmia tekevistä ihmisistä ja toisaalta pakkotahtisesti työs-kentelevistä palkkatyöntekijöistä, jotka ovat muiden määräiltävissä (2, 12) ja joista hän erottau-tuu. Vuokko positioituu kunnianhimottomaksi mutta itselliseksi yrittäjäksi, jolta puuttuu suun-nitelmallisuus (2, 8–9). Positioitumalla menneen minän huonosti voivan ihmisen positioon (4) ja nykyisen itseään kuuntelevan ihmisen positioon (3) hän tekee ymmärrettäväksi omien tunte-musten mukaan toimimisen merkityksen hyvinvoinnille (11). Itsensä kuuntelu ja sen mukaan toimiminen ilmentää Vuokon voimakasta tarvetta omaehtoiseen toimintaan ja itsenäisyyteen.
Toisaalta ikääntyminen näyttäytyy tilana, jossa sairastuminen pelottaa ja stressikynnys madal-tuu (5, 6, 10). Vuokko asetmadal-tuu hypoteettiseen stressaavaa palkkatyötä tekevän ihmisen positi-oon, jossa on muiden toiminnan kohteena (12). Vuokko positioituu tulevaisuudessa työtä teke-väksi eläkeläisyrittäjäksi, joka päättää työnteon jatkumisesta sen mukaan, miltä tuntuu:”(…) just se, et miten sitte, miltä se tuntuu, et jaksaako, vai ei? Että, et tietysti mä voin valita, et mä otan semmoset työt, jotka nyt enemmän vaatii istumalihaksia kuin aivoja, jotka niinku sujuu suhteellisen kivuttomasti, niin se on täs myöskin yks hyvä puoli” (Vuokko, näyte 67). Vuokko rakentaa kuvaa itsestään itsellisenä eläkeläisyrittäjänä, jonka yrittäjyys edistää hänen hyvin-vointiaan.
Eläkeläisyrittäjien kerronnassa raha tai sen puute kietoutuvat monella tavalla yrittäjyyteen, tu-levaisuuden suunnitelmiin ja elämänkokemusten arviointiin. Vuokon kerronnassa näyttäytyy pienituloisen eläkeläisen neuvottelu työnteon jatkamisesta:
Vuokko (näyte 68):
1. Miten sä koet yrittäjänä toimimisen juuri tällä hetkellä?
2. Tällä hetkellä tuntuu aika hyvältä, vaikka tulot ei oo mitkään kummoset, mutta ihan hyvältä tuntuu
3. Mitä sä toivoisit tulevaisuuden tuovan tullessaan?
4. ((huokaus)), no, että tää työtilanne jatkuis tämmösenä samanlaisena.
5. Et mä en oikeen tiedä sit, et haluuks mä enemmän töitä vai en,
6. mutta mul on kumminkin niin pieni eläke, et en mä täs vaihees voi jättää kaikkia töitä pois (…) 7. Kun välill tulee jotain tommosia kyselyitä joltain ulkomaalasilta toimistoilta, niin mä en oo kyl
nii-hin vastannu,
8. mut voisin tietysti katsoo joskus, et kun ei haluu mitään semmosia stressaavia työsuhteita.
9. Ne voi sit olla semmosia, että äkkiä nyt tämmönen pitäis tehdä tota 10. ei siitä kukaan tykkää, mut jotkut rahapulassa tekee sitten
11. tässä vaiheessa kyl ajattelee omaa terveyttäänkin
Vuokko rakentaa kuvaa itsestään suhteessa muihin eläkeläisiin ja oman alan muihin yrittäjiin.
Pienituloisen ja toimeentulostaan huolestuneen eläkeläisen positiossa hän erottautuu kerron-nassa luomastaan hyvin tienaavien eläkeläisten kategoriasta jatkamalla työntekoa eläkkeellä (6).
Tulevaisuuden positiossa työntekoa jatkavana yrittäjänä hän toivoo voivansa jatkaa työntekoa (4). Stressiä välttävän eläkeläisyrittäjän positiossa Vuokko neuvottelee itsensä kanssa suhtau-tumisesta rahakkaisiin, mutta stressaaviin ulkomaisiin toimeksiantoihin (8): hypoteettisessa ul-komaisia toimeksiantoja tekevän positiossa Vuokko menettää itsenäisen toimijuutensa ja va-pauden asettaa omat aikataulunsa (9). Terveydestään huolta pitävän ihmisen positiossa hän yh-täältä samastuu luomaansa rahapulassa olevien yrittäjien kategoriaan ja toisaalta erottautuu siitä, koska ei ota vastaan stressaavia toimeksiantoja (11). Vuokko luo identiteettiä pienituloi-sena, mutta elämäänsä tyytyväisenä eläkeläisyrittäjänä, jolle terveys on rahakkaita toimeksian-toja tärkeämpi.
Timo (näyte 69):
1. No miten sä koet yrittäjän toimimisen nykyisessä elämänvaiheessa?
2. Se on ihan mielenkiintoista ja hyvä vaihtoehto,
3. mutta (…) se on ärsyttävää siinä, ettei oo semmost jatkuvaa tekemistä 4. Nii, jatkuvaa tekemistä?
5. Jatkuvaa maksettua tekemistä 6. Onks se muuttunu jotenki?
7. Ei, (…) että välillä on aika paljon tekemist ja sit taas ei oo, sit on ja sit ei oo 8. Kuuluuks se just teidän tyyppisen yrittämisen luonteeseen tällanen?
9. Mä luulen joo,
10. mut just mä sanoin, nii akateeminen yrittäjäystäväni, (…) hänel on ehkä säännöllisempää, kun sil on tämmösii pienempii toimeksiantoja, jotka on lyhyitä (…) ja niit on paljon enemmin (…) nii ei niitäkään koko ajan oo. Mut välil on ja sit taas niit tulee näin, mut se on kuitenki säännöllisempää 11. et ei oo sillai, et joku iso projekti menee loppuun ja sit ei oo mitään.
Timo asettuu tulojen epätasaisuudesta kärsivän yrittäjän positioon (3), mitä hän selittää liike-toiminnan luonteella ja isoilla projekteilla (8–9, 11). Hän tekee asiaa ymmärrettäväksi kerto-malla esimerkin akateemisesta yrittäjäystävästään, jonka projektit ovat pieniä ja suhteellisen säännöllisiä (10–11). Timo luo identiteettiä tyytyväisenä yrittäjänä muutoin paitsi epäsäännöl-lisen tulovirran takia.
Veikolle rahan merkitys näyttäytyy konkreettisesti tai symbolisesti suurena eri elämänvaiheissa, ja hän rakentaa kerronnassaan käsitystä itsestään käyttäen mittarina rahaa:
Veikko (näyte 70):
1. Jos aatellaan niitä sun käännekohtia, niin koeksä, et sä oot oppinu tai kehittyny niissä jollain lailla?
2. No joo, siis mä opin muilta, että ku feenikslintu, täytyy nousta,
3. täytyy mennä heti selvittämään sitä sotkua, mikä on tullu syystä tai toisesta, ja hoitaa se asia (…) 4. Eikä niinku moni mun kaveri sitte yrittäjistä. Ne lähti karkuun, jätti siihensä ja sitte vuosikausia,
vuosikymmeniä niitä, niiden kimpussa ollaan,
5. vaan pitää mennä asoita päin, että et näin mä niinku sen nään.
6. Ja sitte raha sinänsä ei ole mikään tavallaan se semmosen hyvyyden tai oman persoonan mitta.
7. Moni kaveri menetti fyrkkansa ja menetti tavallaan persoonansa. Niiltä meni hermot. Niille tuli avioerot. Ne alko dokaamaan, ne tappo ittensä, ne joi hengiltä ittensä ja, ne sito niinku sen oman itsensä siihen rahan määrään
8. ja sehän on väärä. Rahakin on vaan väline, mitä sä vaihtelet joihinki asioihin. Et mitä sä tarvitset, se pitää kysyä, ja miksi?
9. Ja elinkaaressa tarpeet muuttuu
Veikko erottautuu menneen minän aktiivisen ja neuvokkaan yrittäjän positiossa konkurssin teh-neistä tuttavistaan (2–5). Hän luo kerronnassaan 1990-luvun lamassa konkurssin tehteh-neistä ka-tegorian ihmisinä, joiden elämän lama ja konkurssi monella tavalla pilasivat (7). Haastattelu-hetken positiossa rahan merkitys näyttäytyy Veikolle välillisenä ja monipuolinen elämänkoke-mus rikkautena (6, 7). Veikko rakentaa kuvaa itsestään elämää nähneenä ihmisenä, joka kokee myös karvaat elämänkokemuksensa rikkautena ja jonka ymmärrys rahan merkityksestä on muuttunut elämän aikana (9). Hän luo identiteettiä pitkittyneen konkurssiuhan voittaneena yrit-täjänä sankaritarinan avulla (ks. Singer et al., 2013; D’Argembeau et al., 2012).
Seuraavassa näytteessä Veikko kertoo elämästään minimieläkettä nauttivana eläkeläisyrittäjänä.
Raha näyttäytyy kerronnassa edelleen tärkeänä mittarina:
Veikko (näyte 71):
1. Miten sä kutsuisit sitä elämänvaihetta, mitä sä nyt elät?
2. No mä olen nyt siis (yli 60-vuotias) 3. Mä saan kansaneläkettä ja yrittäjäeläkettä.
4. (…) se on siis minimi-yrittäjäeläke (…) Ja ku se on alle sen minimikansaneläkkeen, ni ne maksaa
kansaneläkettä (…) Se tekee siis semmosen vajaan kymppitonnin vuodessa.
5. (…) Mä saan siis yhteiskunnalta kaksi (harrastus)matkaa ilmaseksi (vuodessa) 6. Ja mikään muu ei ole muuttunut. Mä toimin niinku ennenkin.
7. Mähän olen kauheen tyytyväinen. Mä et: ”Kiitos!”
8. Ni, ei tarvii täältä firmasta nostaa sitä voitonjakona ulos. Palkkaahan mä en nosta sieltäkään. Että mä en nosta rahaa tästä firmast yhtään enempää kuin mun pienet…
9. Ja mä en kuluta mihinkään. Mä täälläkin istun farkuissa ja tässä vanhas muovipikkutakissa.
Veikon kertomuksessa raha näyttäytyy mittarina, jota hän käyttää asettuessaan positioihin mi-nimieläkkeensaajana, kalliiden harrastusmatkojen tekijänä, vaatimattomana kuluttajana ja hy-vin toimeentulevana yrittäjänä. Veikko positioi itsensä työntekoa entiseen tapaan jatkavaksi ja minimieläkettä saavaksi tuoreeksi eläkeläiseksi (2, 3, 7), joka käyttää koko eläkkeen harrastus-matkoihinsa (5). Minimikansaneläke näyttäytyy kertomuksessa kulttuurisena mallitarinana, jonka avulla Veikko määrittää suhdettaan muihin eläkettä saaviin kansalaisiin (4). Hän tekee eroa kalliita vaatteita käyttäviin ihmisiin positioituessaan vaatimattomasti eläväksi eläke-läiseksi (9). Toisaalta hän positioituu hyvin toimeentulevaksi yrittäjäksi, jonka ei tarvitse nostaa rahaa yrityksestään (8). Aikaisemmista liiketoimista jäljellä olevat varat(ks. näyte 14, sivu 28) takaavat Veikolle itsenäisen toimijuuden, mutta toisaalta raha toimii myös ulkoisena arvona, jota vastaan hän vertaa itseään. Hän hän rakentaa identiteettiään pientä eläkettä saavana ja vaatimattomasti elävänä, mutta jäljellä olevan varakkuutensa ansiosta hyvin toimeentulevana henkilönä.
Eläkeläisyrittäjät katsovat ikääntymistä työelämässä eri positioista, joissa ikä saa toisistaan poikkeavia merkityksiä. Seuraavassa näytteessä Vuokko kuvaa kypsymistään kokemattomasta asiantuntijasta kypsäksi ja rohkeaksi työelämän toimijaksi:
Vuokko (näyte 72):
1. No jos ajatellaan tätä sun koko polkua työelämässä, niin oleksä jollain tavalla muuttunut?
2. Ihan varmasti. Se olis kauheeta, et ((naurahdus)) olis samanlainen kuin kakskymppisenä 3. Kylhän sitä kypsyy ja elämänkokemusta tulee lisää, niin kylhän sen väistämättä muuttaa
4. Miten se näkyy sun työssä?
5. No varmaan semmosena, et on enemmän varmuutta ja (…) eikä pelästy pienestä 6. et vaikka tulee minkälaisia odottamattomia kriisejä, sit täytyy vaan miettiä plan-b 7. semmoses mä oon aika hyvä kyllä kanssa
8. Ooksä aina ollu?
9. En, en. Mut seki tulee vähitellen sit, ku on ollu semmonen oikeen tiukka paikka, tai pari, josta on selvinny, ni sitte ajattelee, et nojoo, kyl mä tästäki nyt selviin
Vuokko rakentaa kuvaa itsestään suhteessa nuoriin työelämän toimijoihin. Hän asettuu varttu-neen ammattilaisen positioon, jossa iän karttuminen näyttäytyy elämänkokemuksen lisäänty-misenä ja varmuutena odottamattomissa tilanteissa (2–6) (ks. Akola, 2008). Hän asettuu men-neen minän positioon kokemattomana asiantuntijana, joka vähitellen oppii selviytymään tiu-koista tilanteista ja luottamaan itseensä (14–17). Vuokko luo identiteettiä työpolun aikana yhä vahvemmaksi kehittyvänä toimijana työelämässä.
Veikon kerronnassa ikääntymisen vaikutus näyttäytyy työelämän murroksessa epävarmempana kuin Vuokon edellisessä näytteessä:
Veikko (näyte 73):
1. Mitä onnistunut yrittäminen edellyttää?
2. (…) tämmöset kuuskymppiset kaverit tai muut, jos sä katot meidän suuryhtiöiden hallituksia, mitä siellä istuu, ni ne on sellasia varttuneita ukkoja ja naisia.
3. Ja jos sä katot, jotka täällä maailmas on menestyny, ne on sellasii kolmenkympin-neljänkympin välissä olevii tai alle kolmekymppisii nuorii kavereita, Googlein pojat, Facebookin kaverit.
4. Ne on nuoria ihmisiä. Niil on innovaatio ja ne on nopeita muutoksissaan, joustavia, ne kasvaa 5. Ja sitte kokemus. Sanotaan, että minulla on kolmenkymmenen vuoden kokemus tältä alalta.
6. Mä olen ollu niin fiksu: Me oltiin (liikekumppanin) luona ja (hänellä) oli ensimmäisiä kännyköitä.
Ja (hän) sano, et sunki pitäis ostaa kännykkä. (…) Mä sanoin (hänelle) ”Kuule (…), mitä mä teen kännykällä? Mähän voin mennä aina puhelinkoppiin soittamaan tai tuun toimistoon soittamaan.”
Tää kuvastaa, kuinka innovatiivinen, äärimmäisen kaukonäköinen, visuaarinisti mä olen.
7. Ja sit se toinen asia, mikä vaikuttaa tähän isosti, (…) satavuotiaal ei pitäis olla yhtään
pörssiosaketta ja nuorilla taas paljon enemmän, koska se riskinottohalukkuus- ja kyky pienenee.
8. Nyt jos me katsotaan näitä hallituspaikkoja, se sama kööri istuu toinen toistensa hallituksissa. (…) ni ne on siinä kohtaa, et mä haluan säilyttää sitä, mitä mulla on, mä en tykkää riskistä.
9. No sinne ku tuodaan, sieltä nuoret tuo uusia innovaatioita, ni jarrutellaan. Ei olla mukana muutoksessa.
10. (…) mä alotin, ei ollu kännykkää, ei ollu internettiä, niin mitä hyötyä sen ajan kokemuksesta mulle on tähän päivään? Ei mitään.
Veikko rakentaa identiteettiä suhteessa oman ikäisiinsä ja nuoriin liike-elämän toimijoihin. Hän rakentaa toistensa hallituksissa istuvien ikääntyneiden kategorian (2), johon hän hypoteettisesti samastuu. Sen rinnalle hän luo kategorian kolmen-neljänkymmenen vuoden ikäisistä digitaali-sen alan johtavista menestyvistä liikemiehistä, jotka ovat nuoria, innovatiivisia, joustavia, kas-vavia ja nopeita muutoksissa (3–4). Veikko asettaa nämä kaksi ryhmää vastakkain ja asemoi itsensä nuorten menestyjien vastakohdaksi. Hän positioituu työkokemuksensa mitätöiväksi ikääntyneeksi asiantuntijaksi, mitä hän selittää kertomuksella uransa alussa tarpeettomana pi-tämästä matkapuhelimesta (5–6). Veikon kerronta kuvastaa työelämän murrosta, jossa ikäänty-neiden työkokemus vanhenee nopeasti (ks. Rintamäki, 2016) (10). Veikko luo riskinkarttajan ja työkokemuksensa arvon menettäneen ikääntyvän yrittäjän identiteettiä samastuessaan kehi-tyksen jarrunia esittämiinsä ikääntyeisiin liikemiehiin (9).
Timon kerronnassa ikääntyminen näyttäytyy perhe-elämän kontekstissa vanhempien sukupol-veen kohdistuvana hoivana. McAdams (2009) kuvaa ilmiötä generatiivisuuden käsitteellä.
Timo (näyte 74):
1. Jos ajattelet sun lähellä olevia ihmisiä, niin näetkö, että he tukevat sun hyvinvointia?
2. Joo varmaan
3. Onko semmosia, et veis niinku energiaa, semmosia ihmisiä?
4. (…) tietenkin vei sillon, kun mun vanhemmat - mun vanhemmat on kuollu - tietysti sillon, kun ne on vanhempia ja niiden hoito, kaikki tämmönen, ni se vie energiaa (…)
5. vaimon vanhemmat on vielä suhteellisen hyväs kunnos. Varmaan tulee viemään jossain vaiheessa energiaa
6. Ne on näitä elämänvaihekysymyksiä 7. Näin on näin. Tytär elää omillaan
8. Ei oo vaikeeta. Eiks se oo paha, että ei oo vaikeeta?
Timo asettuu menneen minän vanhemmistaan huolehtivan ikääntyneen ihmisen positioon (4) ja näkee itsensä myös tulevaisuudessa vaimon iäkkäistä vanhemmista huolehtivan miehen hy-poteettisessa positiossa (5). Timolle vanhuksista huolehtiminen näyttäytyy luonnollisena osana elämänvaihetta, mutta toisaalta se sitoo energiaa (2–5). Tyttären Timo positioi itsenäiseksi ih-miseksi (7). Haastatteluhetkellä Timo tuottaa identiteettiä hyvinvoivasta ihmisestä, jolla menee paremmin kuin ehkä pitäisikään: ” Ei oo vaikeeta. Eiks se oo paha, että ei oo vaikeeta?” (8).
Kysymyksessä kuultaa luterilaisen ankara moraalikäsitys elämästä (ks. Komulainen et al., 2013).
Haastateltavien kertomuksissa eläkkeellä olo ja vapaa-aika limittyvät ja niissä on erotettavissa ns. kolmannen iän kuvausta (ks. Laslett, 1989; Tikka 199). Heidän tulkinnoissaan kuvastuu tyytyväisyys elämäntilanteeseensa ikääntyneenä yrittäjänä. Vuokko tulkitsee tulevaisuuden suunnitelmiaan eläkeläisyrittäjänä:
Vuokko (näyte 75):
1. Millaisena näet työn aseman, tavoitteet ja merkityksen nyt ja lähitulevaisuudessa?
2. Kyl se on sillä lail tärkeet, se tuo jonkun näköstä semmosta struktuuria elämään (…)
3. kun mä en oo semmonen, et mä nousen kello seittemält ylös ja ja rupeen kello kaheksalt töihin (…) 4. että niin kauan kun se tuntuu hyvältä, niin kyl mä teen töitä
5. tosin mulla on nyt niin paljon tätä muutaki, et kyl riittäis hommaa koko päiväks ((naurahdus)) 6. vaikka ei tekis töitäkään
Vuokko käy neuvottelua itsensä kanssa asettumalla hypoteettiseen eläkeläisen positioon, jossa ei tekisi töitä mutta jossa kaipaisi työn tuomaa rakennetta (2–3). Kolmannen iän mallitarina näyttäytyy Vuokon kerronnassa, kun hän hypoteettisessa eläkeläisen positiossa saa päivänsä kulumaan myös töitä tekemättä (5–6) ja kun hän haastatteluhetken positiossa kokee huonoa
omaa tuntoa tekemättömistä asioista: ”Ois parempi omatunto kanssa, että vois tehdä enemmän asioita: Ei ois aina hirveesti rästissä kaikenlaista, sekä tapaamisia että huushollissa” (ks. näyte 15, sivu 29). Vuokon kerronnassa kuuluu luterilainen suorituspaine rästissä olevien asioiden vuoksi (ks. Komulainen et al., 2013). Vuokko luo autonomisen toimijan identiteettiä kertomalla, kuinka päättää itse siitä, miten kauan jatkaa työntekoa.
Veikko (näyte 76):
1. Ku sä ajattelet näitä muutoksia, niin onko jotain, mistä sä oot erityisen ylpeä tai toisaalta jotain, mitä katuisit?
2. (…) Mitään me emme saa täältä mukaan,
3. niin mieluummin täällä pitää elää rikkaasti, täysillä, joka ikinen päivä ja tehdä asioita, jotka itsestä tuntuu kivalta,
4. mut silti hoitaa velvoitteet, käyttää päätä siinä, mitä teet, on se työtä tai harrastusta, sinnikkäästi, periksiantamattomasti,
5. (…) ja nyt on muutama satku jälellä ja tätä hömpsispömpsistouhua täs touhuilen, ni se on ihan fine 6. mul ei tarvii olla enää miljoonia.
7. Mä teen asioita, mistä mä tykkään ja aika kuluu mukavasti ja sujuvasti ja that’s it
Veikko asettuu haastatteluhetken elämän rajallisuuden ymmärtävän eläkeläisyrittäjän positioon (2) (ks. Nikander, 2000). Elämän rajallisuus näyttäytyy Veikolle kolmatta ikää muistuttavana elämänasenteena (3), johon sekoittuu myös luterilaisen etiikan vaatimus velvoitteiden hoitami-sesta (4). Veikko asettuu hyvin toimeentulevan entisen sijoittajan positioon, jossa menetetystä omaisuudesta on vielä osa jäljellä (5–7). Veikko näyttäytyy eläkeläisyrittäjänä oman elämänsä aktiivisena toimijana. Hän luo käsitystä itsestään elämään tyytyväisenä ikääntyneenä ihmisenä.
Timo (näyte 77):
1. Työn asema tai tavoitteet tai merkitys lähitulevaisuudessa, niin miltä se näyttää?
2. Mä jatkan tätä firmaa ja sitte katon näitä muita, mitä mulla on. Mul on kauheen monta rautaa tulessa mitä mä hoidan
3. ja teen sitä niin kauan, kun mua huvittaa ja niin kauan, ku siin on mitään järkee (…) 4. Milloin siinä sitte ei olisi järkeä?
5. Sillon kun, sanotaan näin, että jos tekee ihan työtyötä
6. ja sillon jos se sitte osoittautuu niin, että siit ei tienaa mitään, eikä se anna muuta, niin sit se saa olla.
7. Sit pitää keksii jotakin muuta, tai sit ei mitään 8. Yksinkertaista, eiks oo hyvä, et on yksinkertaista
Timo positioituu itselliseksi työtään jatkavaksi eläkeläisyrittäjäksi (2–3) ja kolmatta ikää väksi henkilöksi, joka tekee töitä niin kauan kuin työnteko on mielekästä (5–7). Nykyinen elä-mänvaihe ja tulevaisuus näyttäytyvät Timolle seesteisenä (8) (ks. Nikander, 2000). Timo raken-taa itsestään käsitystä tyytyväisenä eläkeläisyrittäjänä.
Veikko kertoo elämänkatsomustaan muuttaneesta tapahtumasta, jossa hän arvioi uudelleen suh-dettaan rahaan ja materialismiin:
Veikko (näyte 78):
1. Jos aatellaan niitä sun käännekohtia, niin koeksä, et sä oot oppinu tai kehittyny niissä jollain lailla?
2. (…) ja mentiin sitte sitä (vanhusta) tapaamaan, niil on (kaupungin) edustalla saari (…) 3. Se oli pieni mies, seiso siellä. Sil oli semmoset niinku nuhruset housut, jotka oli paperinarulla
sidottu kiinni.
4. Se seiso tomakkana siinä. Kovaan ääneen puhu (…)
5. Sitte pöydällä oli näitä valkosia muovimukeja kaks kappaletta.
6. Punasella tussilla oli kirjotettu vapisevalla käsialalla (vanhus ja vaimo) 7. ja aika siin oltiin ja lähettiin pois.
8. Ni jälkikäteen mä hiffasin tän perusjutun,
9. että mitä vanhemmaks sä tulet, sä pelkistät ja yksinkertaistat asiat, perusasioihin.
10. Hänellä oli, hän oli suurin osakkeenomistaja (yhtiössä) (…) 11. Rahaa olis vaikka kuinka.
12. Ni sä olet kesämökillä.
13. Ja sä olet todennu, että nää housut pysyy vaikka paperinarulla, etten mä tarvii siihen ”hutsigutsi”-vyötä tai muuta.
14. Mä laitan sen paperinarulla, ne pysyy jalassa, ni fine.
15. Ja kuinka käytännöllistä se on, että mulla on se valkonen kevyt muovimuki pöydässä (…) 16. Eli mä hiffasin, että tää on se juttu, että ajan suhteen,
17. ni se nuoruuden, kaikkee pitää olla hirveesti ja tällasta tärkeetä,
18. se rupee kutistumaan, pelkistymään olennaisiin asioihin, eikä sillä muodolla, määrällä taikka jollain tämmösillä, että pitää olla semmone vyö tai tämmönen paita, vaan kunhan on jotakin, mikä toimii siinä asiassa.
19. Vähän niinku mulla (…)
20. Tähän se tulee niinku menemään ajan saatossa iän mukana.
21. Sä pelkistät, tiivistät, yksinkertaistat, ja perusasiat tulee esille.
22. Ja sä toteet, kuinka turhaa tää söhläämien on ollu tietsä tässä vuosikausien ajan.
22. Ja sä toteet, kuinka turhaa tää söhläämien on ollu tietsä tässä vuosikausien ajan.