Deliberaatio Ideaali puhetilanne
Deliberaatiota ohjaa ideaalissa puhetilanteessa kolme periaatetta. Ensimmäinen periaate liittyy varmistukseen, etteivät abstraktit ilmaukset mystifioi asioita ja tärkeinä pidettävien asioiden suunnittelua ei tehdä salamyhkäisyydessä. Salaperäisyyden konkretisointi monitulkintaisissa ja ympäripyöreissä käytännöissä edesauttaa ihmisten osallistumista ja samalla edistää asioiden kyseenalaistamista sekä kritisointia. Toinen periaate painottaa poliittisen järjestelmän legitimiteettiä, jossa toimijoiden hyväksyntä koskee perusteltuja lakeja, päätöksiä ja instituutioita. Kolmas periaate tuo esille poliittisen kulttuurin luomisen. Tämä viittaa edustuksellisen demokratian ongelmiin ja lisääntyvään ihmisten passiivisuuteen. (Gretschel & Kiilakoski 2012, 77.)
Ideaalista puhetilanteesta Joshua Cohen (2005) käyttää nimitystä deliberatiivinen menettelytapa, jossa huomion kohteena ovat osallistujien motivaatio, avoimuus ja asenteet. Deliberaatio on yhteistä, vapaata, perusteltua puhetta ja oikeutettua toimintaa.
Tästä seurauksena ajatellaan olevan motivoitunut ja järkiperäinen konsensus eli yhteisymmärrys. Toisaalta osallistujien henkilökohtaiset eduntavoittelut voivat heikentää kollektiivisten valintojen perustaa. Alisteisuutta konsensuksessa voi pitää oikeana, mikäli päätöksiä ei saavuteta pakolla. Tästä syystä konsensusta voi pitää avaimena legitiimeille poliittisille ratkaisuille. (Cohen 2005; Barabas 2004.) Käytännössä Cohenin kuvaama konsensus ei aina toteudu ja jää teoreettiselle tasolle. Itsemääräämisoikeuden ja konsensuksen välille muodostuu myös jännitteitä, mikäli toisinajattelijat ovat ratkaisuja vastaan. Osallistujien tavoitteellinen keskustelu voi edistää konsensusta. (Garcia 2013.) Habermas (1984, 86) määrittää todellista ideaalia puhetilannetta hyväksyttyjen sääntöjen joukoksi, jotka ovat sidoksissa keskustelun laatuun. Puheen rakenne ja sen edellytykset perustuvat deliberatiivisessa prosessissa koordinoituihin tulkintoihin väitteistä ja niiden pätevyydestä. Siten episteemisen arvon päämääränä on koordinoitu totuuden etsiminen.
Kommunikaatiossa edellytyksinä ovat totuudenmukaisuus, selvä tieto, yhteisymmärrys ja väitteiden perustelut. Näiden perusteella todellisesta puhetilanteesta muodostuu oikeellisuuden standardi. (Garcia 2013.)
Taulukko 1. Ideaalin puhetilanteen merkitys kunnallisessa päätöksenteossa
Kirjoittaja(t) Teos Keskeinen näkökulma Merkitys
Raisio Harri &
Ei pakkokonsensusta Legitiimit poliittiset ratkaisut
Types of Deliberation Symmetrinen ja
epäsymmetrinen keskustelu
Päätöksenteon prosessit saavat tästä johtuen tasa-arvoisen sävyn ja lisäävät samalla monimuotoisuutta poliittisella areenalla. Keskustelujen yhtenä tavoitteena on perustella vilpittömästi moraalisia väittämiä ja esittää subjektiivisia todisteita näiden väittämien perusteeksi. Käytännön kommunikatiivisessa tilanteessa osallistujien on tärkeää tunnistaa ja kritisoida olemassa olevia systemaattisia vääristymiä. Tätä tukee deliberatiivisen päätöksenteon lähtökohtana oleva harkitseva keskustelu, joka sallii moraalisesti oikeuttavat perustelut. Seurauksena tästä parhaat perustelut ovat keskusteluissa kognitiivisesti eli tiedollisesti tasapainossa ja sisällöllisesti niissä yhdistyvät moraaliset ja subjektiiviset väittämät. Toisin sanoen nämä kognitiiviset väittämät ovat tiedollisesti perusteltuja totuusväittämiä ulkoisesta maailmasta. Näitä voidaan tukea viittaamalla näyttöön teoriasta, logiikasta ja päättelystä. (Crossley 2005, 140–143.) Crossley ei ajattelustaan huolimatta pidä ideaalia puhetilannetta teoriana vaan ihmisten välisenä harkitsevana keskusteluna.
Yhteiskunnan kulttuurirakenne on monimutkainen ja -muotoinen ja tarvitsee hyvin toimiakseen kommunikatiivista prosessia. Kieliperusteinen ymmärtäminen selventää ihmisten välisiä ennakkoluuloja ja antaa tilaa avoimuudelle sekä toiseuden näkökulmille.
Metodisella tasolla ajatteluun ja puhumiseen liittyvien näkökohtien tavoitteena on tarjota keinoja kulttuurien väliselle ymmärrykselle. Tarkoituksena on lisätä ihmisten kykyä ottaa vastaan eriäviä perusteluja ja kohdata muutoksia myös omassa sisäisessä ajattelussaan.
Oman kommunikatiivisen rationaalisuuden tarkastelussa huomion kohteena on oma sisäinen kasvu, toisen ihmisen näkökulmien tausta ja sen tarkastelu, vastaavatko niin omat kuin toisten käytettävänä olevat käsitteet toisiaan. Perustelujen ymmärrettävyyttä voi lisätä muotoilemalla lauseita niin, että keskustelijat ymmärtävät niiden sisällön.
(Weber 2008.)
Kieliperustainen ymmärtäminen ei aina ole mahdollista, vaan ihmiset tulkitsevat sanoja puheessa eri tavoin, vaikka puhuvat samaa kieltä. Habermas on ideoinut mallin tämän kaksisuuntaisen ongelman ratkaisemiseksi. Malli perustuu ajatukseen, jossa ihmettelyyn ja kyseenalaistamiseen voi liittää kysymyksiä ennakkoluuloista, käytetyistä sanoista, arvopohjasta ja niiden merkityksistä. Postmoderni käsitys sisältää ajatuksen ihmisen subjektiivisesta tietoisuudesta. Tästä syystä postmodernia kritiikkiä ei kohdisteta kommunikatiiviseen rationaalisuuteen vaan kieleen ihmisten välisessä puheessa. (emt., 2008.)
John Wardin (1759, 31–32) ajattelu taas painottaa puheen logiikan ja retoriikan erottamista toisistaan sekä sisäisen näkemyksen merkitystä puheessa. Retoriikkaa voi pitää kekseliäänä ja ohjaavana puheena. Wardin mielestä ihminen tarvitsee tilaisuuden käyttää luovuutta puheessa. Tämä on näkemystä ihmisen subjektiivisesta kokemuksesta, jossa taustalla on sisäinen tietoisuus oikeasta ja väärästä. Logiikka taas on järkeen perustuvaa formaalista päättelyä (Virsu 2012, 90).
Puhe on demokratialle välttämätöntä. Kielellä ja viestinnällä on mahdollista edesauttaa ihmisen itsemääräämisoikeutta, jota voi toteuttaa kielen avulla ilmaisemalla valintoja, uskomuksia ja arvoja. Toisaalta puheessa voidaan käyttää sanoja, jotka tukahduttavat ihmisten näkökulmia, heikentävät uskottavuutta, vääristävät asioita ja manipuloivat toisia. Strategisella sanojen käytöllä poliittinen eliitti hyödyntää poliittista vaikutusvaltaa ja esittää omia näkemyksiään. Poliitikkojen tulisi pyrkiä perustelemaan näkemyksiään, jotta kuntalaiset voisivat potentiaalisesti hyväksyä nämä näkökulmat. (Calvert 2013.) Deliberaatiossa omat ja osallistujien erilaiset positiot eli näkökulmat ovat olennaisia.
Harkitsevan ja keskustelevan ilmapiirin luonteeseen vaikuttaa erityisesti se, onko kysymyksessä poliitikot, byrokraatit, asiantuntijat vai kansalaiset. On ihmisiä, joiden positiot ovat selviä, tietoisia ja perusteltuja. Kysymyksessä on näin ollen symmetrinen keskustelu, joka on lähellä ideaalia puhetilannetta. Sen sijaan epäsymmetrisessä keskustelussa osallistujien positioita voi pitää epäselvinä. Tämä voi muodostaa ongelman kuntalaisen kyvyssä ottaa vastaan poliitikkojen erikoistuneita positioita. (Bobbio 2010.)
3. 1. 2 Deliberatiivisen rajapinta-ajattelun piirteet
Päätökset tehdään paikallisesti kunnallisen päätöksenteon rajapinnalla, joten yhdistän tälle rajapinnalle deliberatiiviset piirteet ja rajapinta-ajattelun. Yhdistämällä nämä muodostan ajatelman deliberatiivisesta rajapinta-ajattelusta. Olennaisia ovat keskustelut, joissa päätöksentekijät ovat samalla rajapinnalla toisten osallistujien kanssa.
Harkitsevassa keskustelussa osallistujien ajatellaan tekevän tulkintoja yhteisessä vuorovaikutuksessa käsiteltävistä asioista (Stenvall ym. 2014, 17).
Deliberatiiviset piirteet kiteyttävät tutkimukseni kannalta olennaisesti deliberatiivisen rajapinta-ajattelun tavoitteita sekä eettisiä lähtökohtia kunnallisessa päätöksenteossa.
Deliberatiiviset piirteet voidaan jakaa seitsemään kohtaan (Herne & Setälä 2005, 176–
179). Laadullisesti ja eettisesti paremmat päätökset edellyttävät kuntalaisten yhteisen tietämyksen vahvistumista (Kuvio 4).